Hei!
Olen 20v nainen. Olen n.153cm pitkä ja painan 53-54kg. Omistan pömppö vatsan, vatsamakkaran ja hyllyvän alavartalon. Opiskeluiden loputtua ja siirryttyäni työelämään, vuorotyö vie aikaani ja voimiani hirveästi. Töiden jälken vain nukun ja syön mitä eteen sattuu.
Olen miettinyt miten saisin kehitettyä itselleni ns. ruoka- ja kunto-ohjelman millä saisin kiinteytettyä vartaloani ja poltettua rasvaa, mutta ei veisi kuitenkaan aikaani päivästä paria tuntia pidempään. Haluaisin eroon vatsamakkarasta, muhkuraisista reisistä ja hylyvästä takapuolesta. Haluaisin myös saada päivääni enemmän energiaa.
Tähän asti olen sauvakävellyt ja lenkkeillyt n.3-5km 1-2 kertaa viikossa. Pitäisikö matkaa pidentää tai vauhtia lisätä? Sen tiedän että kertoja pitäisi lisätä.
Olen miettinyt, jos rupeaisin uimaan kerran tai kaks viikossa. Onko erilaisilla uinti tekniikoilla merkitystä? Vai riittääkö vain se että räpiköin altaan päästä päähän niiin kauan kuin jaksan?
Mitä minun pitäisi syödä? En pidä ollenkaan ruoan laitosta. Töissä syön yleensä 8 tunnin aikana 4 palaa leipää ja jogurttia (tauko 1: pala leipää ja kahvi, t2: kaksi palaa leipää ja A jogurtti, t3: pala leipää ja kahvi, joskus hedelmä). Aamupalaksi yleensä kulhollisen muroja ja kahvin. Töistä kotiin päästyäni syön joko ulkona tai teen jotain nopeaa.
Kiitos, jos jaksoit lukea koko sepostuksen! Tiedän että minun pitäisi tehdä jotain, mutta mitä? Kertokaa minulle rakkaat ihmiset!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin paljon kysymyksiä että en yritä kaikkeen vastata, mutta muutama huomio :)
Teetkö sauvakävelyn oikein eli että sauvojen ansiosta liikut nopeammin (ja myös enemmän hengästyen) kuin tavallisessa reippaassa kävelyssä? Jos olisi mahdollista niin hanki sykemittari jotta tiedät liikutko tarpeeksi tehokkaasti (sykemittarin mukana tulee yleensä ohje sopivista sykerajoistakin). Mutta tosiaan itse teen sauvakävelyä 8km matkoissa ja useammin kuin sinä (3-4 krt viikossa). Tai ainakin pyrin tähän :) Periaatteessa laihduttaessa voi liikkua päivittäinkin eli kyllä nyt ainakin tuota viikoittaista määrää lisäisin selvästi.
Toki uintitekniikalla on merkitystä, mutta jos otat sen kuntoilun ja laihdutuksen kannalta (eli oikeasti liikut sen koko tunnin tai puolitosita kun siellä altaassa räpiköit) niin se toimii kyllä huomattavasti tehokkaammin kuin esim. sauvakävely koskaan. Uinti on kokonasvaltaisempi laji kuin sauvakävely.
Sitten tuo päivittäinen syöminen. Leipä on pahasta. Se on selvästi yksi syy ongelmiisi. Jos välipaloja haluaa syödä (ja itse sitä suosittelisin) niin sitten syö välipalaksi joko hedelmiä tai (mieluummin) kasviksia. Hedelmissä on enemmän sokeria kuin kasviksissa, mutta huomattavasti terveellisempää kuin hiilihydraattipitoinen leipä. Jos et suostu lupumaan leivän syönnistä niin ainakin sen leivän pitää olla täysjyväruisleipää ja mahdollisimman vähän levitettä päällä...
Tällaista sepostin tälläkertaa
Hmm, taa on asia joka on mua aina ihmetyttanyt. Aina vauhkotaan siita etta pitaa muistaa syoda hedelmia ja vihanneksia. jos ihminen haluaa pudottaa painoa ja sitten viela sanotaan etta jata hedelmat vahemmalle, syo enemman vihanneksi esim valipalalla, koska hedelmissa on enemman kaoreita.
No, eikos tuo ole jo vahan kornia..? Ihan kun se banaani nyt konkurssiin vetaa dietin. Hedelmista saa myos sellaisia flanovoideja joita ei vihanneksista saa. Enka vahattele vihanneksia laisinkaan mutta sapettaa toi ajatustapa.