ja miksi?
Minun on Mozartin Don Giovanni. Loistava musiikki, erinomainen libretto, mystinen päähenkilö... Jää vaivaamaan mieltä pitkäksi aikaa, tähän oopperaan ei kyllästy kuunaan.
Minun on Mozartin Don Giovanni. Loistava musiikki, erinomainen libretto, mystinen päähenkilö... Jää vaivaamaan mieltä pitkäksi aikaa, tähän oopperaan ei kyllästy kuunaan.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Itse kyllästyin siihen jo teini-iässä numero-oopperan kaavamaisuuksien tähden sekä karkean koomisten juonenkäänteiden takia jotka loukkaavat kehittynyttä taideaistiani kun olen niin allerginen kaikelle rivolle ja pinnalliselle kuten romantikotkin.
Kyseessä on kenties musiikillisesti paras teos jopa yli kaikkien genrejen. Kaavamaista teoksessa on vain kehys, itse musiikki on täynnä uudistuksia... sen lisäksi, että sen on kaiken vanhan huipentuma ja ylittäjä vähintään pelkästään oopperan saralla. Suosikkejani haastajaksi ovat paitsi tietysti kaikki Mozartin kypsät oopperat, myös mm. Schubertin "Alfonso ja Estrella" sekä "Fierrabras" ja Händelin "Julius Caesar" ynnä Rossinin "Sevillan Parturi". Esimerkiksi Wagnerin ja Verdin oopperoista en tähän asti ole juurikaan välittänyt. Näkökulmani onkin lähinnä musiikillinen. Musiikissa arvostan ennen muuta omaperäisyyttä, kekseliäisyyttä (nokkeluutta) ja melodisuutta, mutta myös rytmiikkaa ja kontrapunktista sekä eräänlaista matemaattista ajattelua.
Jeh, asiaa täynnä vaikuttaa olevan tuo viesti. Kiinnostaisi vähän haalia muitakin levytyksiä Don Giovannista. Minulla on EMI:n levytys, jossa on mm. Joan Sutherland, Elisabeth Schwarzkopf ja Giuseppe Taddei.
Saisi vähän uutta näkemystä tähän mestariteokseen.
Kova miehitys tietysti kiinnostaa, toisaalta jokin rohkea tulkintakin olisi mielenkiintoinen.
Olisiko heittää jotain suositusta kellään?
seuraavia levytyksiä:
1)
EMI: London Philharmonic Orchestra, Bernard Haitink (Conductor), Carol Vaness (Orchestra), Maria Ewing (Orchestra), Thomas Allen (Performer), Elizabeth Gale (Performer), Keith Lewis (Performer), Richard Van Allen (Performer), Glyndebourne Chorus (Performer)
2)
Decca: Solti (Artist), Price (Artist), Sass (Artist), Popp (Artist), Burrows (Artist)
3)
Harmonia mundi: Rene Jacobs (Conductor), Freibruger Barockorchester (Orchestra), Johannes Weisser (Performer), Lorenzo Regazzo (Performer), Alexandrina Pendatchanska (Performer), Olga Pasichnyk (Performer), Kenneth Tarver (Performer), RIAS Kammerchor Sunhae Im (Performer), Alessandro Guerzoni Nikolay Borchev (Performer)
Ykkösessä orkesteri ja sen johto on todella hyvässä kuosissa, kakkosessa on kova miehitys ja kolmosessa uutta näkemystä.
Kaikkia noita on näköjään saatavilla, eikä mikään ole hinnallakaan pilattu. Tuo Harmonia mundi näyttää vielä erittäin tyylikkäältä, kyllä tuollaisen hyllyynsä huolisi...
Lempioopperoita? En aio tehdä mitään Leporellon luetteloaariaa vaan pikemminkin miettiä ”ääneen”, mikä tekee joistakin oopperoista uudestaan ja uudestaan kokemisen arvoisia. Ns. suuren yleisön kestosuosikeista omia suosikkejani ovat ainakin don Giovanni, Così fan Tutte, Lemmenjuoma, Rigoletto, Aida, don Carlos, Carmen, Salome, Ruusuritari, Cavalleria Rusticana, La Bohème, Madama Butterfly, Turandot sekä Porgy ja Bess. Sitten perinteisen kaanonin ulkopuolelta esim. Kultainen Kukko (Rimski-Korsakov) ja Kaunis Helena (Offenbach).
En ole etukäteen asettanut kriteerejä kestosuosikiksi pääsemiselle, mutta jos yritän taannehtivasti keksiä, mitä omilla kestosuosikeillani on yhteistä, niin niillä on useita seuraavista ominaisuuksista:
1. mielenkiintoinen tarina, joka on omassa viitekehyksessään järkevä tai uskottava (saa perustua satuun tai taruun)
2. tarinassa ja musiikissa on hyvä olla moniselitteisyyttä, jotta siitä voisi myöhemmillä kerroilla löytää uutta
3. musiikki ja tarina ovat sopivalla tavalla osittain ennalta arvattavia ja osittain yllättäviä
4. esittää laajan skaalan tunteita sekä tarinan että musiikin puolella
5. musiikki tukee tarinaa ja henkilökuvausta
6. tarina ei ole liian synkkä; päähenkilö saa kyllä kuolla, mutta pitkäkestoinen angsti (Peter Grimes, Wozzek, Katja Kabanova, Otello) ei innosta katsomaan kovin montaa kertaa, vaikka teoksella muita ansioita olisikin.
Ei tarvinne sanoa, miksi DG on ykköstilalla, tai ehkä jaetulla ykköstilalla Carmenin kanssa. Seriaoopperan kaavamaisuus ei ole itsetarkoitus vaan palvelee ainakin kahta toisistaan erillistä tarkoitusta. Musiikin tasolla kaavamaisuus (aatelisten da Capo aariat, Ottavion esittely resitatiivin kautta) karakterisoi nämä henkilöt ylhäisaateliin, koska Mozartin aikalaiset olivat tottuneet kuulemaan tällaista oopperaa hovioopperoissa. Musiikin ulkopuolelta Mozart tällä tavalla viestitti, että aatelisto kuuluu menneeseen aikakauteen. Se, että tietyntyyppinen musiikki karakterisoi henkilöä (eikä koko oopperaa tai tilannetta, kuten seriaoopperoissa) ei ole ainoa keksintö DG:ssä. Toinen mieleentuleva keksintö on baritonipäähenkilö, joka yhtyekohtauksissa toimii enemmänkin säestäjänä kuin musiikillisesti dominoivana hahmona, jolloin Giovanni on musiikillinen kameleontti, joka ”puhuu” jokaiselle naiselle tämän omaa ”kieltä” (aivan kuin kunnon pelimiehen tuleekin tehdä). Tämä joka naisen kaataminen tämän omalla kielellä näkyy mainiosti siinä, että Giovanni pelaa Elviran pois pelistä (Leporellolle) yhdellä serenadilla ja sitten Elviran kamarineidin itselleen yksinkertaistetulla versiolla samasta serenadista (joka toinen nuotti pois; ”yksinkertaisempia” naisia kaadetaan yksinkertaisemmalla musiikilla). Kolmas keksintö on, että Zerlinaan musiikkiin ”tarttuu” Giovannin tai Masetton musiikkia, riippuen siitä kenen kanssa hän on viimeksi ollut puheissa. Hän on siis vaikutuksille altis, kuten myöhemmin Gershwinin Bess.
Oopperalevytyksiä omistan vain dvd:nä. Oopperat cd:llä eivät pahemmin kiinnostaneet, kun tekstin seuraaminen paperilta on sen verran hankalaa. DG:stä minulla on puoli tusinaa dvd:tä, joista Karajanin on mielestäni paras (Ramey, Furlanetto, Tomowa-Sintow, et al.) Kuriositeetteina mainittakoon Joseph Loseyn visuaalisesti hieno filmiversio, Salzburgin Marionettiteatterin esitys sekä tuoreimpana investointina Rene Jacobsin versio, jonka tulin ostaneeksi silkasta mielenkiinnosta, koska tämä lienee ainoa dvd, jolla on mukana kohtaus, jossa Zerlina kiduttaa tuoliin sitomaansa Leporelloa. Esitys muuten oli kyllä pettymys, näytti siltä kuin laulajat eivät olisi edes tienneet, mitä lauloivat. Kun esimerkiksi Zerlina laulaa ”tocca mi qua”, niin hän laulaa kuin patsas, näyttämättä minne Masetton pitäisi laittaa kätensä.
Vau!
Oopperan kuuntelulla CD:ltä on se etu, että se antaa enemmän tilaa omalle visualisoinnille ja tulkinnalle. Joskus DVD tuo tarinan minulle liian valmiina. Lisäksi kun luen tekstin paperilta, tunnen olevani vapaalla ja irti arjesta.
Onko kukaan kuullut Giuseppe Gazzanigan Don Giovannia (Il convitato di pietra)? Mozartin oopperan libretto pohjautuu tähän teokseen..
Olisiko kuuntelun/hankinnan väärti?
Hiljaisen pojan oooppera. Siinä ei näes lauleta lainkaan.
Kolmen pennin ooppera a la Weill ja Brecht jossa puukkomaggien laulettavaksi on pantu melodiikaltaan miltei schubetilaista lyyrismiä henkivä soolonumero.
Ihan totta Deli on lumoavin hiipivässä sydäntä riipaisevassa lumontunteessaan jota voidaan verrata vain Schubertiin.
Paholaisen huvilinna saattaisi käydä hyvästä ehdokkaastä jos joskus kuulisin sen ensin.
Salieri kuului kutsuneen 16-vuotiasta Schwammerlia neroksi nähtyään käsikirjoituksen josta poika laati uudistetun version kriittisen silmän alla.
saatavilla ja mistä niitä löytäisi käsiinsä? alfonso ja fierrabras on jo tuttuja.
Carmen ja Aida ehottomasti ei muilla mitään jakoja kun musiikkiin verrataan
Jep. Yhtä hittiputkeahan Carmen tuntuu olevan. Sellaista tietoa liikkuu, että se olisi maailman suosituin/esitetyin ooppera.
Mutta kerrankos varmakin tieto osoittautuu erheelliseksi...
Muistan lukeneeni aikanaan koulukirjasta, että Aida tilattiin Suezin kanavan avajaisiin. Vuosilukuja kun vertailee, niin eihän se voi pitää millään paikkaansa.
Oopperakirjasta luin sitten, että Aida oli tilaustyö Kairon uudelle oopperatalolle, ja että se oli ensimmäinen teos joka siellä esitettiin. Myöhemmin kuulin, että Rigoletto olisi ollut Kairon ensimmäinen ooppera.
Verdi ei saanut biisiä valmiiksi kanavan avajaisiin, esitettiin myöhemmin.
Ja oopperamaailman ABC ovat Aida, Bohème ja Carmen - niillä on pleastettu monen huojuvan talon talous, vamoja hittejä aina.
Eivät kuitenkaan mun suosikkeja. Valitsen Bellinin Sonnambulan, Händelin Julius Caesarin, Mozartin Figaron häät ja Bergin Wozzeckin, ehkä myös Janacekin Ovelan ketun, Suomesta Kokkosen Kiusaukset ja Sallisen Kuningas lähtee Ranskaan.
Egyptin sijaishallitsija eli kediivi Ismail Pasha tilasi Verdiltä oopperan Kairon oopperatalon avajaisiin. Verdi sai kyllä oopperan valmiiksi, mutta kun Ranska oli julistanut Preussille sodan, niin sota esti Pariisissa tehtyjen lavasteiden lähettämisen Kairoon. Sen vuoksi Aidan ensiesitys, joka kyllä tapahtui Kairossa, myöhästyi ja oopperatalon avajaisissa esitettiin Rigoletto.
Samaisesta sodasta kärsi pahiten Jacques Offenbach, jonka operetit tekivät loistavaa pilkkaa keisari Napoleon III:sta. Keisarilla oli sen verran huumorintajua, että hän tilasi yksityisen esityksen operetista Orfeus manalassa. Siis vähän samaan tapaan kuin vanhassa Radio Jerevan vitsissä: ”Onko totta, että Stalin keräsi itsestään kerrottuja kaskuja?” - ”Periaatteessa kyllä, lisäksi hän keräsi kaskujen kertojia”. Mutta kun sota pudotti keisarin valtaistuimelta, Offenbachin opereteilta hävisi pilkan kohde, ja hänen operettiteatterinsa ajautui konkurssiin.
Ja miksikö Sailbad Sinner höpöttää tällaisia historiatietoja keskustelussa, jonka pitäisi koskea suosikkioopperoita? Saadakseen sopivan aasinsillan sille, että voisi lisätä suosikkeihin vielä yhden, aiemmin unohtuneen oopperan. Nimittäin taloudellisesti epäonnistuneen Amerikan kiertueen jälkeen Offenbach sävelsi ainoan oopperansa, runoilija E.T.A Hoffmanin teksteihin perustuvan Hoffmanin kertomukset (Les Contes d’Hoffman), joka tosin ei valmistunut Offenbachin eläessä, ja siitä onkin useita erilaisia täydennettyjä versioita.
ole aika pinnallinen säveltäjä?
Niin, pinnallinen maine kai tulee siitä että sävelsi pääasiassa operetteja.
Hoffmann onkin sattumoisin juuri nyt työn alla - ehdin kuunnella ehkä pari näytöstä kun tulikin kiiresuma jolloin kuuntelu jäi harmillisesti kesken.
Ainakin alusta tulee sama mieleen kuin Carmenista: tässä on niin paljon hittejä, että voiko tämä olla myös syvällistä? Kyllä sen operettitaustan tietyllä tavalla kuulee oopperastakin, mutta toiveita on että Offenbach on tavoittanut jotakin rakkauden syvimmästä olemuksesta. Olin todella positiivisesti yllättynyt alusta, pitää vain kuunnella kokonaan jossakin vaiheessa.
Ihan tarkoituksella olen nyt nostanut työpöydälle Hoffmannin ja Straussin Elektran kuuntelua varten. Näissä voisi nimittäin olla potentiaalia don Giovannin haastajiksi parhaan oopperan tittelistä.
Ikiprojekteja ovat Messiaenin Fransiskus ja Prokofjevin Sota ja rauha. Aloitan aina kuuntelemaan, mutta ei jotenkin jaksa keskittyä loppuun asti.
Mulle Prokofjevin Sota ja rauha on tosi vaikea, ei aukea sitten millään, sen rakenne on jäykkä ja kumma ja sen dramaturgiset leikkaukset mielipuolisia. Musiikkikaan ei oikein puhuttele. Jos kuuntelet, kerro mitä ajattelet siitä.
Joo, rauhanaika meni minulla ihan hyvin. Tökkimään rupesi jossain siinä vaiheessa, kun tuli isänmaallista ja epäsuorasti Stalinia ylistävää kuoroa. Miten tämä tällaiseksi yhtäkkiä muuttui?
Mutta kyllä se vielä tässä kuunnellaan joku ehtoo...
Prokofjev olisi mieluummin keskittynyt Rauhaan, mutta puolustustahdon nostattamiseksi hänen piti panostaa myös Sotaan. Tällä Prokofjevin oopperalla lienee hallussaan epävirallinen ennätys henkilögallerian laajuudessa: useiden kuorojen lisäksi yli 70 (!) nimettyä hahmoa.
Jotenkin helppo uskoa tuo. Aikamoiseksi ilottomaksi pakkopullaksi tuntuu muuttuvan sinänsä kelvollisen alun jälkeen.
Mutta hyvä, että aikakirjoihin on jäänyt edes jostakin saavutuksestaan...
Kuuntelin tämän ja loistava ooppera olikin. Mystinen nainen, joka tuntuu aina jostakin ilmestyvän elämään eri nimisenä, eri muodossa...
Vähän pisti aprikoimaan muutama seikka.
Myöhemmin tehdyissä versioissa (itselläni on vanha EMIn versio, jossa mm. Elisabeth Schwarzkopf)on muutettu järjestystä, niin että Olympian jälkeen tuleekin Antonia eikä Giulietta. Lisäksi on jotain lisäkohtauksia ja loppukin tuntuu olevan hieman erilainen.
Olisiko tämä uudempi tulkinta sitten se versio, joka on lähempänä säveltäjän aikomusta? Äkkiseltään ajatellen tuntuisi, että nämä muutokset eivät ainakaan oopperaa paranna - noin ihan libreton kannalta ajatellen.