Hei kaikille
Olen täysin uuden tilanteen edessä. Seurustelen miehen kanssa, jonka olen tuntenut jo vuodenpäivät. Seurustelua on tosin takana vasta kuukausi, mutta olemme aidosti rakastuneita.
Meillä on täysin erilaiset taustat, uskontoa myöten. Tästä huolimatta meillä on samanlainen elämänkatsomus, huumorintaju ja tulevaisuuden toiveet.
Mieheni kulttuurissa avioliitot ovat pitkälti järjestettyjä ja meille selvisi, että anoppi oli kuin olikin jo järjestämässä miehelleni (hänen tietämättään) morsmaikkua.
Mieheni kuitenkin haluaa olla minun kanssani ja lyhyestä seurustelusta huolimatta olemme täysin sitoutuneita ja aidosti rakastuneita. Mies kertoi äidilleen suhteestamme ja äiti käänsi hänelle selkänsä. Anoppi ei siis hyväksy minua lainkaan ja hän voi kaataa koko suhteemme, sillä oli ilmoittanut, että jos mieheni jatkaa seurustelua kanssani perhe hylkää hänet.
Minulle taas on selvää, etten halua olla vastuussa/syynä tuollaisesta ja pelkona onkin, ettei hyväksyntää koskaan tule, jolloin ero olisi väistämätön.
Odottelemme tässä siis anopin mietteitä. Tällä hetkellä hän ei puhu pojalleen lainkaan. Mieheni rauhoittelee minua, että hänen veljensä kyllä puhuvat äidilleen järkeä, mutta pelottaa silti.
Eipä minulla mitään virallista kysymystä teille ole, kunhan ajatuksia purkasin. Kommentoida toki saa ja olisi mukava kuulla teidän kommenttejanne vastaavanlaisista tilanteista (kulttuurista ja uskonnosta välittämättä).
Juulis
Olen täysin uuden tilanteen edessä. Seurustelen miehen kanssa, jonka olen tuntenut jo vuodenpäivät. Seurustelua on tosin takana vasta kuukausi, mutta olemme aidosti rakastuneita.
Meillä on täysin erilaiset taustat, uskontoa myöten. Tästä huolimatta meillä on samanlainen elämänkatsomus, huumorintaju ja tulevaisuuden toiveet.
Mieheni kulttuurissa avioliitot ovat pitkälti järjestettyjä ja meille selvisi, että anoppi oli kuin olikin jo järjestämässä miehelleni (hänen tietämättään) morsmaikkua.
Mieheni kuitenkin haluaa olla minun kanssani ja lyhyestä seurustelusta huolimatta olemme täysin sitoutuneita ja aidosti rakastuneita. Mies kertoi äidilleen suhteestamme ja äiti käänsi hänelle selkänsä. Anoppi ei siis hyväksy minua lainkaan ja hän voi kaataa koko suhteemme, sillä oli ilmoittanut, että jos mieheni jatkaa seurustelua kanssani perhe hylkää hänet.
Minulle taas on selvää, etten halua olla vastuussa/syynä tuollaisesta ja pelkona onkin, ettei hyväksyntää koskaan tule, jolloin ero olisi väistämätön.
Odottelemme tässä siis anopin mietteitä. Tällä hetkellä hän ei puhu pojalleen lainkaan. Mieheni rauhoittelee minua, että hänen veljensä kyllä puhuvat äidilleen järkeä, mutta pelottaa silti.
Eipä minulla mitään virallista kysymystä teille ole, kunhan ajatuksia purkasin. Kommentoida toki saa ja olisi mukava kuulla teidän kommenttejanne vastaavanlaisista tilanteista (kulttuurista ja uskonnosta välittämättä).
Juulis
Vastaukset 35
Vanhimmat
Jos seurustelua kestänyt kuukauden, älä puhu anopista äläkä miehestäsi. Äläkä nyt vaan edes ala kuvittelemaan että tällaisesta kulttuurista kotoisin oleva mies hylkää perheensä ja varsinkaan äitiään kuukauden seurustelusuhteen vuoksi. Sorry nyt vaan, mutta näin se elämä menee.
Pyhpah. Kun sen tietää, sen tietää.
Kuten sanoinkin, en edes haluaisi olla vastuussa perheenhajoamisesta ja mieheni tietää tämän. Hän on meistä se, joka suunnittelee pakoa ulkomaille ja siellä naimisiin menoa, jotta perheen olisi pakko hyväksyä minut ja minä olen se, joka ei suostu siihen ja toppuuttelee.
Minä puhun miehestäni miehenäni ja hänen äidistään anoppina. En ole mikään nuori tytöntyllerö vaan aikuinen nainen. Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta taitaa kuitenkin olla oma asiani miten mieheni äidistä puhun.
Ja mitään en kuvittele vaan olen erittäin realistinen. Olimme tosiaan ystäviä vuoden verran ennen seurustelun aloittamista ja kun puhun ystävyydestä tarkoitan sitä myös. Jaoimme ajatuksemme jo silloin, mutta kipinä syttyi vasta nyt. Tunnemme siis toisemme jo erittäin hyvin...toinen olisi tilanne, jos olisimme tavanneet vasta kuukausi sitten.
Juulis
Teillä on erilaiset uskonnoliset- ja kultturilliset taustat, elämänkatsomuksenne ei voi olla samanlaista, koska uskonto ja kulttuuri muokkkaavat elämänkatsomusta. Jos haluat elämän, jossa joku muu määrää siitä, kuin sinä, niin siitä vaan. Vaikeuksia tulee, koska suomalaisnainen on ollut kauimmin itsenäinen, saivat ensimmäisinä äänioikeudenkin. Kultturillinen ja uskonnollinen tausta on kuitenkin niin määräävä, että lähes 100% tällaisista liitoista päättyy eroon, jollei toinen pysty lähes täydellisesti irtautumaan omasta kulttuuristaan ja uskonnostaan.
No voi kun ne vaan on...johtuu mahdollisesti siitä, että oma elämänkatsomukseni on hyvin erilainen kuin tyypillisellä "itsenäisellä" suomalaisella naisella. Mieheni tukee myös minun kulttuuriani, hän on asunut täällä jo vuosikausia ja ymmärtää ettei se minusta koskaan pois lähde. Eikä hän sitä haluaisikaan, enkä myöskään minä.
Tiedän tarkalleen mitä haluan, tarvitsen ja toivon elämältäni. Vaikeuksia tulee, siinä olet oikeassa, mutta niin niitä tulee kaikissa parisuhteissa. Helppoa parisuhdetta tuskin on olemassakaan.
Olemme keskustelleet nämä asiat jo läpi ja keskustelemme edelleen.
Juulis
P.S. Kaipasin tosiaan niitä kokemuksia vaikeista anoppisuhteista etc. Kulttuurista etc voin mennä keskustelemaan toiselle palstalle.
tulevat esiin voimakkaimmin sitten kun teillä on lapsia. Miten kasvatetaan lapset, kumman kulttuurin mukaan? Sellainen ajatus, että poimitaan kummankin kulttuurista ja uskonnosta "rusinat" ja luodaan näin ihannekultturi ja ihanneuskonto ja kasvatetaan lapsi siihen ihannekulttuurriin ja uskontoon, ei onnistu, johtuen teidän kummnkin uskonnollisesta ja kultturillisesta taustastanne ja sen maan uskonnollisesta ja kulttuurillisesta taustasta missä elätte. On paljonkin omakohtaisia kirjoja tästä aiheesta, tunnetuin lienee "Lastani ette saa".
Totta tuokin. Lapsia meillä ei olekaan vielä suunnitteilla. Ehkä joskus muutaman vuoden päästä.
Nämäkin ovat keskusteltavissa ja kyseiset asiat ovat sen verran tärkeitä, että ne kyllä keskustellaan läpi tarkkaan. Helppoa tietä en ole valinnut, siitä olen kyllä tietoinen, mutta rakkaus on niin vahvaa molemminpuolin, että taistoon ryhdymme.
Ihannekulttuuria ja -uskontoa ei ole olemassa. Kahden kulttuurin soppaan syntyneet lapset yleistäen kokevat olevansa enemmän jompaa kumpaa. Tämäkin (jälleen yleistäen) korostuu sen mukaan kummassa maassa asutaan. Pelottavin ajatus minulle olisi, että lapseni ei tuntisi kotimaakseen kumpaakaan maata vaan jäisi ns. tuuliajolle.
Nämä asiat jäävät nähtäväksi. Mutta sanotaan nyt vaikka niin, että minulle on ollut jo n. 10 vuotta selvää, että lapsestani tulee kahden kulttuurin sekoitus. Tarkasti olen pyöritellyt, mitkä asiat ovat minulle ehdottoman tärkeitä ja mistä en missään nimessä suostu luopumaan.
Fakta on kuitenkin se, ettei kahden kulttuurin lasta kasvateta täysin pelkästään kummankaan kulttuurin mukaan vaan sekoitus tapoja/kulttuuria/uskontoa(kin) nyytistä tulee.
Juulis
P.S. Kirjan olen lukenut jo vuosia sitten.
Huolehdi omasta anoppisuhteestasi äläkä utele meidän muiden ongelmia, sillä kun luen aikaisemmat kirjoituksesi, totean, että muiden miniöiden ongelmat perustuvat ihan muuhun kuin sinun ja oman tulevan anoppisi eripurat.
Et voi verrata itseäsi meihin muihin, koska itse ilmoitat mm. että elämänkatsomuksesi on hyvin erilainen kuin tyypillisellä "itsenäisellä" suomalaisella naisella.
Eli asetut meidän muiden kirjoittajien ulkopuolelle ja korostat erilaisuuttasi. Ei sinua auta meidän kokemuksemme ja niiden ratkaisumallit.
Emme me tiedä, millainen sinun maailmankatsomuksesi on.
Me tyypilliset suomalaiset joudumme ihan suomalaisiin ongelmiin suhteissamme. Ei mitään vertailukohtaa ole.
Sitä et voi muuttaa.
Joko hyväksyt sen tai lähdet.
Pitkälle asia taitaa noin olla. Perhe määrää, mutta niin määrään minäkin. Näin asia on jo nyt.
Suhdettamme helpottaa, minun ajatusmaailmani ja näkemykseni. Tunnen hänen kulttuurinsa/maansa/uskontonsa jo entuudestaan ja minulta riittää ymmärrystä näihin asioihin pakottamattakin. Tiedän myös tarkkaan mihin olen pääni pistämässä. Minä olen se, joka havahduttaa miestä tiettyihin kohtiin, joista ongelmia saattaa seurata. Hän ottaa tämän jälkeen ohjat käsiinsä ja hoitaa asiat kuntoon parhaiten meidän suhteellemme sopivalla tavalla. Kuten heillä on sanonta, mies on perheen pää, mutta nainen on kaula, joka päätä kääntää.
Mieheni nousi perhettään vastaan vuokseni jo nyt eli kyllä hänessä on miestä olla puolellani. Tästäkin asiasta on meillä jo keskusteltu ja kuten tuolla aiemmassa viestissäni totesin, mies haluasi karata ulkomaille, jotta saamme olla rauhassa ja mennä naimisiin. Jonka jälkeen hyväksyntä on pakollinen. Tuo olisi hänen kulttuurissaan erittäin epäkunnioittavaa.
Minä en tuohon kylläkään suostu...
Juulis
Täytyy sanoa että säälittävä mies, äiti määrää toisaalla ja sinä kuukauden seurustelun jälkeen olet ottanut jo asiaksesi määräillä hänen tekemisiään ja mielipiteitään. Toivottavasti mies ymmärtää ottaa jalat alleen ja tehdä selvän hajuraon sekä sinuun että äitiinsä.
Voe voe. Machomachoman.
Nyt on kyllä mennyt asia täysin ohi. Sinulla on selvästi ymmärrystä vain ja ainoastaan sinulle tuttuihin asioihin. Kaikki muut tavat ovat sinulle naurettavia.
Etkös ole vielä huomannut, että naiset ne yleensä määräävät? Miehet ei vaan välttämättä sitä huomaa. Jos nyt kerta piikitellään.
Meidän suhteessa ei kuitenkaan ole kyse määräämisestä....kumpaakaan suuntaan. Havahdutan vain miehen huomaamaan "epäkohdan" (putkiaivot kun miehillä on) ja hän tekee lopulliset ratkaisut, joihin minä en puutu, sillä luotan hänen tekevän ne parisuhteemme huomioonottaen ja molemmille suosiollisella tavalla. Ja näin hän tekeekin. Hän on perheen pää. Toinen puoli kolikosta on, että jos hän sanoo ei, se on sitten ei eli säälittävyys on miehestäni kaukana.
Ja tuntematta tapausta, sinuna olisin hiljaa.
Juulis
"Ja tuntematta tapausta, sinuna olisin hiljaa."
"Havahdutan vain miehen huomaamaan "epäkohdan" (putkiaivot kun miehillä on)..."
Et edes halua keskustelua. Katsot vain, mihin saat ihmiset provosoitua.
Ei tätä ihmistä kukaan muukaan täyspäinen voi tosissaan ottaa.
Kuukauden seurustellut eri kulttuurista olevan miehen kanssa ja nyt esiintyy asiantuntijana täällä.
Tosissani en ottaisi vaikka olisi ihan samastakin kulttuurista kotoisin oleva mies.
Puhuu lauseilla "mieheni on perheen pää" ja miehen äitiä kutsuu anopikseen vaika äitimuori toivottaakin tyttelin mielessään hevonkuuseen.
Herranen sentään mitä kioskikirjallisuus roskaa.
Oma mieheni on niinkin läheltä kuin Virosta ja kuitenkin meille tulee niitä hetkiä kun ei kertakaikkiaan voi ymmärtää toisen ajatusmaailmaa.
Heidätkin (ja varsinkin kun hänkin on yli 50v) on kasvatettu niin että mies kuitenkin on se joka viimeisen sanan sanoo ja nainen on jotenkin heikompi astia. Onhan se mukavaa kun pidetään kuin kukkaa kämmenellä, mutta välillä sitten...hohhoijaa.
olet kiinnostunut pyörimään tällä anoppipalstalla ja olet kova ottamaan kantaa...ihmettelen sinun motiviasi ja, että tuomitset kaikki mielipiteet ja näkemykset. Mahtaako sinussa olla vikaa ?
Tere!
Mä en oikein saanut langan päästä kiinni...
Siis:
- suomalainen nuori nainen, asuu Suomessa
- Suomessa asuva, mutta muualla syntynyt ulkomaalainen mies (kurdi ehkä?)
- nainen on tutustunut poikaystävänsä kulttuuriin syvällisesti miten? Onko vieraillut/asunut ulkomailla?
- miksi ei voi mennä naimisiin Suomessa taikka elää Suomessa rauhassa, vaan se olisi tehtävä ulkomailla? Miehen perhe ei kaiketi häiritsisi, jos hylkäisi miehen tämän avioliiton vuoksi? Kaksi täysikäistä kansalaista voi solmia avioliiton tarvitsematta siihen lupaa keneltäkään.
- suomalaisnainen ja ulkomaalainen mies "pakenisivat" Suomesta ulkomaille elääkseen rauhassa. Minne? Miehen kotimaahanko?
- jos avioliitosta seuraisi perheen hyljeksyntä, sama tapahtuisi kaiketi vaikka liitto solmittaisiin ulkomaillakin?
Mitä hyödyttäisi "pako" ulkomaille?
Uskooko kirjoittaja, että anoppikandidaatti tulevaisuudessa sulattaa "vääräuskoisen" taikka sosiaaliselta/taloudelliselta statukseltaan heikommassa asemassa olevan suomi-naisen osaksi omaa kulttuuriaan?
Musta tuntuu, että ukon pitää reippaasti valita tuore suomidaami tai muu perheensä (=äiti vai veljet ja äiti?). Eikä siinä tarvita teatraalisia "ulkomaanpakoja".
Äh, mun tarttee keksii jotain muuta tekemistä =).
Heipähei
Siis tämä ulkomaille pako on täysin miehen idea. Kaipa osa on sitä, että panikoi menettävänsä minut. Minä sitä miestä toppuuttelen, ettei asia mitään ratkaise. Ja kuten juuri sanoitkin, kyllähän täällä naimisiin pääsee myös.
Mies on myös todella turhautunut perheensä komenteluun ja määräämiseen, että haluaisi mahdollisimman kauas heistä. Miehen kotimaahan emme menisi, se ei ole mahdollista.
Kurdi hän ei ole. Ja totta tosiaan, olenpa hyvinkin asunut ulkomailla pidemmän aikaa sekä vieraillut siellä täällä.
Tämä meni minulta vähän ohi...
"Uskooko kirjoittaja, että anoppikandidaatti tulevaisuudessa sulattaa "vääräuskoisen" taikka sosiaaliselta/taloudelliselta statukseltaan heikommassa asemassa olevan suomi-naisen osaksi omaa kulttuuriaan? "
Vääräuskoisuus ok, mutta miten niin sosiaaliselta/taloudelliselta statukseltaan heikommassa asemassa? Erityisesti tuo talouspuoli...
Tuo uskontokaan ei muuten ole ongelma sinänsä. Asia puhuttu selväksi ja homma hanskassa...ja Jumalan hallussa ;)
Ukon tosiaan pitää valinta jossain vaiheessa tehdä, mutta hän uskoo kovasti äitinsä hyväksyvän minut. Miehen veli on nimittäin suomalaisen naisen kanssa naimisissa ja hänet on hyväksytty. Ettei tässä nyt vielä kaikkea toivoa ole menetetty. Odotellaan ja ihmetellään :)
Munkin kyllä pitäis kehittää parempaa tekemistä. Tarkoituksena oli edelleen kuulla kommentteja muista hankalista/vastaavanlaisista anoppi kokemuksista, mutta tämä menikin minun parisuhteen vatvomiseen. Nojaa.
Juulis
Iniön mallilla viittaan siihen, että omalla anopillani reilut 37 vuotta sitten oli vastaavia ongelmia oman anoppinsa kanssa.
Kyse oli saaristolaisesta suomenruotsalaisesta suvusta, jonka mahtiemäntä oli aikanaan katsastanut pojalleen oman kylän tytön emännäksi. Sekaan sotkeentui minun tuolloin 17-vuotias anoppini (myös ruotsinkielinen, joten muuta kulttuurieroa ei ollut kuin uusmaalaisuus), joka sattui tulemaan raskaaksi kyseisen varakkaan suvun vesalle.
Katkeruus ja kauna, joita gamla famo kantoi anoppiani kohtaan, pysyivät mukana alusta loppuun lähes neljänkymmenen vuoden ajan (vanha emäntä nukkui pois alkusyksystä). Kaikille perheen/suvun jäsenille vihanpito on ollut erittäin raskasta.
Eli ihan tuollaista samaa avioliittojärjestelyä tapahtuu kotoisasti ihan oman kulttuurimmekin sisällä.
Tässä esimerkkitapauksessani vanha anoppi ei koskaan hyväksynyt miniäänsä, joka vuosi kaudet hyväksyntää odotti. Nyt onkin sitten jo myöhäistä.
Kiitos tästä kommentista...harvat tosiaan tulevat ajatelleeksi, että "järjestämistä" tapahtuu myös ihan täällä koto-Suomessakin naapuritalossa täysin suomalaisten toimesta.
Täytyy toivoa, ettei ihan noin kauan tarvitsisi odottaa hyväksyntää.
Olenko väärässä, että oma anoppisi arvostaa sinua ja on täydellä tuella "mukana" sinun ja miehesi/vaimosi avioliitossa? Luulisi ainakin, tuollaisen kokemuksen jälkeen.
Juulis
...kovalla kädellä. Ja kovin nuoresta pitäen.
Minun ja anoppini välit ovat järkevät ja asialliset. Emme ole ystäviä emmekä vihamiehiäkään. Olemme tuttavia ja tulemme toimeen ilman hampaiden kiristystä tai muuta eripuraa.
Hän on mukava ihminen, mutta minun makuuni kuitenkin hieman liian nöyristelevä ja alistuvanoloinen. Olemme niin erilaisia, ettei meistä koskaan sydänystäviä tulisi.
Mutta erilaisten ihmisten kanssa on hyvä opetella tulemaan toimeen. Se palvelee kaikkien etua =). Anoppini olen tuntenut nyt 18 vuotta.
Lukiessani nuo sinun selostuksesi tilanteesta ihmettelen muutamaa pikkuasiaa:
olet huolissasi siitä että anoppi kaataa koko suhteen, mutta samalla vakuutat että mies tekee mitä tahansa liittonne vuoksi???????
Mies rauhoittelee sinua että kyllä veljet puhuvat äidille järkeä, mutta samalla suunnittelee ulkomaille karkaamista????
Myös minua ihmetyttää että kuukauden seurustelusuhteen jälkeen puhut kuin olisitte olleet naimisissa jo vuosia???
Miehesi äiti ei hyväksy sinua alkuunkaan, mutta silti sanot "Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta taitaa kuitenkin olla oma asiani miten mieheni äidistä puhun."
Itse toisesta kulttuurista olevan miehen kumppanina voin kertoa että se ei todellakaan ole sinun asiasi miten miehen äidistä puhut, kaukana siitä.
Tarinassasi on niin paljon sellaista joka kuulostaa melko uskomattomalta että ihan oman kokemuksen pohjalta luulen että näet nyt vähän päiväunia.
Jaaha.
Toivon todella, että minut hyväksytään. Keskustelemme kaikenlaisista ratkaisuista/mahdollisuuksista/tilanteista miehen kanssa ja ne poukkoilevat siellä sun täällä.
-Veljet kyllä puhuvat äidille, mutta mies haluaisi lähteä myös ulkomaille.
-Tottakai pelkään, että anoppi kataa suhteen. Kuka ei pelkäisi? Mutta mies tosiaan aikoo tehdä kaikkensa että voisimme olla yhdessä...tässä on tietysti raja
-Kuten olen sanonut, olemme tunteneet jo vuoden. Kyllä tässä ajassa hyvin pitkälle tietää kuka toinen on. Kyllä, olemme seurustelleet vasta kuukauden, mutta kun joku tuntuu oikealta niin se tuntuu oikealta. Miksi asiaa täytyy perustella niin kovasti? Tilanteemme on vaikea ja tietyssä määrin meidän on pakko käydä näitä asioita, osittain etuajassa, läpi.
-Kyllä se vaan on minun asiani, miten asiasta puhun tällä palstalla ja kutsunko mieheni äitiä anopiksi vai en. Tämähän on ANOPPI palsta!! Ja kaipasin todellakin niitä kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista (miten asiat edenneet miehen äidin kanssa), enkä minun parisuhteeni analysointia, vääntämistä ja neuvoja siitä miten puhun mieheni äidistä. Oli yksinkertaisesti myös helpompaa kirjoittaa anoppi kuin joka kerta miehen äiti. Sinun on turha kouluttaa minua tässä asiassa, sillä olen kyllä erittäin tietoinen "käyttäytymiskoodeista" vanhempien edessä. Älä lähde tässä asiassa vääntämään minun kanssani.
-Ja lopulta, totta hel***tissä näen päiväunia. Minä olen ympärikorvieni rakastunut!! Realiteetit on kuitenkin kohdallaan, mutta toivo paremmasta elää.
Juulis
omilta vanhemmiltasi. Kuuntele heitä. Yhdessä tai erikseen. Anopeissa, apeissa ja omissa äideissä ja isissä piilee totuus...
Tässä asiassa olet kyllä oikeassa. Vanhempieni kanssa olen myös jo asiasta keskustellut, mutta vielä keskustellaan.
Juulis
sanoit,että olet aikuinen nainen,mutta ajatuksiltasi olt sinisilmäinen pikku tyttö.etkö sinä seuraa aikaasi,etkö tajua mikä naisen asema siinä kulttuurissa on.sinä olet luterilaisessa kulttuurissa kasvanut miehen kanssa tasavertaisuuteen.jos nyt menet naimisiin,pääset suvun naisten kanssa mustiin pukeutuneena,hunnutettuna sisäpihalle tekemään käsitöitä.ja kun uutuuden viehätys menee ohi ja haluat entisen elämäsi takaisin,lapset on siinä uskonnossa miehen suvun omaisuutta.et sinä niitä saa,sinä vääräuskoinen.uskonto sanelee heillä kaikki.ja mitä miehesi ja sinun yhteisymmärrykseen tulee.se on näytelmää miehesi puolelta.kun vihkiminen tapahtuu.tutustut aivan uuteen mieheen.sinulle suositeltiin kirjaa lastani et saa.lueppas se.
Sanoin jo tuolla aikaisemmin, että kirja on luettu jo vuosia sitten eli homma hanskassa.
Aikuinen ollaan. Olen vain kertonut miten asiat ovat. Sinisilmäisyyttä? En usko. En halua lähteä tästä.
Hunnutuksesta etc. mainitsemistasi asioista on jo keskusteltu. Mies tietää mielipiteeni ja hyväksyy ne. Ja tuo naisen asema mieheni kulttuurissa...mielestäni se on tietyissä asioissa parempi kuin tässä luterilaisessa kulttuurissa. Oletko aidosti perehtynyt asiaan? Tiedätkö mistä puhut?
Tasavertaisuus Suomessa on mielestäni mennyt liian pitkälle. Olen jo useaan otteeseen sanonut, että minulla ja miehelläni on hyvin pitkälle samanlainen elämänkatsomus ja tulevaisuuden haaveet.
Olikohan kenelläkään niitä kokemuksia vaikeista anoppisuhteista/samankaltaisesta tilanteesta? Sehän se pointti tässä koko kirjoittelussa oli....
Juulis
näin posi myönteisen libanonilaisen ohjelman,missä ei olleet naiset hunnuttuja ja ajovat autoa.ajattelin sinua.se oli ruoka ohjelma ja ruoat olivat aivan fantastisia.eihän meillä sellaisia kasviksia ole.ja ruoka kokin mies oli aivan ihana.ajattelin sinua,että ei paha ole miehesi kanssa.mutta ne uskomukset.itse olen ollut 27 vuotta uskossa jeesukseen,ja voito kuvitella näin kuukausi sitten ensimmäisen kerran enkelin.minulla ei ole koskaan ollut harhoja,mutta odotin kudinkädessä sopranos ohjelmaa,ja nukahdin,kun heräsin,meidän eteisessä,ikkunan alla istuu vaaleatukkainen enkeli,ei siipiä,valkoinen pitkä mekko.tuijotin häntä ja slim.oli poissa.ei tässä mitään muuta sinulle kuin että olet aralla omalla tunnolla ,valitset itsellesi ja lapsillesija ehkä miehellesikin sen uskon ,joka vie taivaaseen.jos muutatte ulkomaille toivottavasti tulee viestiä.ps.minun anoppi oli katsonut miehelleni toisen.ja vihasi minua ja poikaamme hautaan saakka.
Hei
Minä poistun nyt areenalta. Olen vastannut kaikille kirjoittajille, vaikka osa kommenteista onkin ollut inhottavia.
En kirjoittanut tänne, tullakseni herjatuksi valehtelusta tai siitä mitä sanoja/lauseita käytän miehestäni sekä hänen äidistään. Ennen kaikkea kirjoitin tänne sillä halusin purkaa ajatuksia tilanteesta sekä mahdollisesti kuulla kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista.
Itse päätökseni teen ja kannan niistä myös vastuun. Enkä kaipaa neuvoja, jotka yleensä ovat "lähde, kun vielä ehdit" -linjaa.
Kun tietää löytäneensä sen oikean, aika ei merkkaa siinä mitään. En suostu olemaan kyyninen. En esinny asiantuntijana, vaan olen sitä....koulutusta myöden.
Hyvästi.
Juulis
Ymmärrän, että tunnet jo aika hyvin kulttuurin johon olet liittymässä.
Haluaisin antaa sinulle kuitenkin yhden neuvon, joka koskee myös ihan suomalaisten kesken solmittavia avioliittoja: siinä vaiheessa, kun tulee vakavia ongelmia, kuten avioeroprosessi, niin ainoastaan lainsäädännön suomalla turvalla on merkitystä. Siinä vaiheessa ei ole enää hyväntahtoisuutta jäljellä, eikä periksi anneta tuumaakaan.
Eli, mihin tahansa tunteesi sinut vievätkin, niin varmista selustasi, ja ainoa kunnon varmistus on lakikirja.
Minkä ihmeen takia pitää saada jotain lapsellista hyväksyntää anopilta jos hän ei sitä suo vaikka antaisit kuun taivaalta niin mikään ei riitä??
Anna hänen olla yksikseen rauhassa niin asiat tapaa rauhoittua ja etkä menetä hermojasi enää.
On sitä elämässä tärkeämpiäkin asioita kuin yksi anopin retku. Uikoon omassa sopassaan. Ei ole pakko olla tekemisissä jos ei halua.
Minä en ole omaa anoppiani nähnyt yli vuoteen koska ei sovinnot riittänyt vaan aina vanhat asiat kaivettiin esille uudestaan ja minä olin joka asiaan syntipukki joten en ole puheväleissä heidän kanssa enkä halua nähdäkään heitä. Mulle sopii näin hyvin.
kommentoida: noinko koville se ottaa anoppia kun oma poika 'viedään'? Mikä näillä anopeilla on kun eivät ymmärrä että näin vaan elämässä tapahtuu,joku päivä se oma poika vaan lentää pesästä. Sen jälkeen alkaa mustasukkaisuus ja kauhea itsekkyys,'mä olen joskus saanut perheen ja lapsen,tuo toinen nainen ei niitä nyt saa ,edes haluta'.
Sulhosi äiti on oikeassa.
Hän näkee, että teitä tulisi erottamaan monet sellaiset asiat, jotka ovat ilman muuta selviä hänelle ja pojalleen, mutta joihin sinä joutuisit opettelemaan, vaikka et ehkä haluaisi.
Hän näkee, että ajan myötä eroavaisuudet vain korostuvat, jos sinä haluat pitää itsenäisen asenteesi, kuten varmaan haluat.
Hän ymmärtää, että olosuhteet voisivat painostaa sinua mielistelyyn ja alistumaan muottiin, johon et kuitenkaan sovellu.
Hän aavistaa, millainen kissanhännänveto tulevista lapsista koituisi.
älä hei turhaan mieti äläkä sekoita toisen elämää, jonka hän on varmaankin itse kykenevä ratkaisemaan. Ei kenenkään aikuisen ihmisen elämää ratkaise anopin retku tai kukaan muu. Anna anoppi ressu jo olla ja elä sitä antoisaa elämääsi
Aloittaja pyysi kommentteja.
Luin tekstin uudelleen ja totesin, että hän ei kieltänyt minua kommentoimasta.
Herätinkö uudenlaisia ajatuksia, vai miksi tämä kielto minulle?
järkeviä asioita.
Ketjun aloittaja lupasi häipyä lukemasta näitä inhottavuuksia, joten ei kai haittaa sitä paitsi mitä tänne kirjoitellaan?
Jos jokin kulttuuri opettaa ehdotonta äidin kunnioittamista ja hänen mielipiteidensä huomioonottamista on minusta aika ajattelematonta olla vain välittämättä siitä. Jos jotakin sisäistää elämänsä varhaisista vaiheista lähtien, ei sellaista noin vain rakastumisen myötä nyhtäistä pois, vaikka haluakin olisi.
Jos mies todella rakastaa valittuaan, hän jaksaa odottaa ja tehdä hiljaista työtä suhteen eteen. Mikään syöksähtäminen avioliittoon ei varmaan paranna tilannetta. Ja jos on vielä kysymys aikuisesta ihmisestä, joka huolimatta taustastaan on kasvanut länsimaisessa yhteiskunnassa, luulisi hänen voivan odotella ja antaa ajan kulua - ei kai äiti voi aikuista miestä pakottaa avioliittoon? Ymmärrän, että naiselle (tytölle) sen voi tehdä, mutta että miehelle...?
Ja nythän hänellä on aikaa osoittaa, että hänen miehinen sanansa on laki, jos se kerran niin on.
Minun vanhempani eivät hyväksyneet valintaani aikoinaan. Eteen on tullut hetkiä, jolloin olen voinut nähdä heidän ymmärtäneen asioita, joita itse en voinut nähdä silloin... Tuo kielteinen suhtautuminen mieheeni vaikutti sen, että en milloinkaan voinut sanoa pahaa sanaa miehestäni tai avioliitostani - ylpeytenikin kielsi sen. Ehkä lopputulos oli sittenkin hyvä, koska tästä parisuhteesta tuli tärkein suhde todella elämässäni ja sen eteen on pitänyt tehdä työtä.
Rakastumisvaiheessa niin helposti luulee, että kaikki vaikeudet ovat voitettavissa ja kyllä kai ne ovatkin. Kaikki vain näyttää kovin erilaiselta muutaman vuosikymmenen jälkeen.
"Rauta hioo rautaa, ihminen hioo ihmistä" - niinhän se on. Nykyään vain näyttävät ihmiset kovin helposti luovuttavan, koska eivät tykkää hiomisesta. Se voi sattua!
Tsekkaas elokuva nimeltä East is East, kertoo hyvin teidän tilanteesta ja on oikeasti hyvä leffa.