Ollaan poikaystäväni kanssa seurustelleet vähän yli vuoden, niin ylä- kuin alamäkeä, ikinä emme ole riidelleet tai kinastelleet asioista puhumattakaan toiselle suuttumisesta (ei syitä, uskokaa :D). Rehellinen suhde kaikinpuolin. Tavallaan hän tuntuu sielunkumppaniltani monilta osin, ulkonäkö ja seksi on yhtä unelmaa, mutta omatuntoni jyskyttää 24/7 ja se saa minut epäröimään suhdetta, tunnen, että tällä hetkellä Saattaisin olla onnellisempi sinkkuna.
Poden huonoa omaatuntoa:
1. viettäessäni aikaa kaveripoikieni kanssa, sillä poikaystäväni on erittäin mustasukkaista sorttia
2. treenatessa (pakkomielteistä, vie paljon aikaa suhteelta)
3. opiskellessa (aikaa vievä myöskin, mahdotonta harrastaa yhdessä)
omatuntoni vaivaa ja muitakin asioita olisi saatava kuntoon elämässä. Suhde on jäänyt taka-alalle syömishäiriön ja vapauden kaipuun myötä.
Olemme puhuneet avoimesti kyseisistä asioista poikaystäväni kanssa. Hän haluaisi jatkaa kanssani ja tukea minua kaikin voimin. Itse en kuitenkaan osaa heittäytyä tällä hetkellä suhteeseen täysillä, satutan vain poikaystävääni ailahtelevaisuudellani.
Osaan kuvitella meille yhteisen tulevaisuuden, mutta nyt en osaa panostaa suhteeseen tarpeeksi, joudumme elämään pari vuotta etäsuhteessa. En tiedä miten se vaikuttaa suhteeseemme, tähän mennessä vahvistanut tunteita, mutta tuonut myös paljon epävarmuutta.
Kaikenlaiset kommentit sallittuja. En osaa käsitellä tunteitani nyt.
Kokemuksia?
Onko itselläsi ollut vastaavia tuntemuksia? Mitä teit?
Onko ratkaisu tuntunut oikealta?
P.S. Aloitin syömishäiriöisten tukiryhmän, joten siihen ei tarvitse muuta nyt
Poden huonoa omaatuntoa:
1. viettäessäni aikaa kaveripoikieni kanssa, sillä poikaystäväni on erittäin mustasukkaista sorttia
2. treenatessa (pakkomielteistä, vie paljon aikaa suhteelta)
3. opiskellessa (aikaa vievä myöskin, mahdotonta harrastaa yhdessä)
omatuntoni vaivaa ja muitakin asioita olisi saatava kuntoon elämässä. Suhde on jäänyt taka-alalle syömishäiriön ja vapauden kaipuun myötä.
Olemme puhuneet avoimesti kyseisistä asioista poikaystäväni kanssa. Hän haluaisi jatkaa kanssani ja tukea minua kaikin voimin. Itse en kuitenkaan osaa heittäytyä tällä hetkellä suhteeseen täysillä, satutan vain poikaystävääni ailahtelevaisuudellani.
Osaan kuvitella meille yhteisen tulevaisuuden, mutta nyt en osaa panostaa suhteeseen tarpeeksi, joudumme elämään pari vuotta etäsuhteessa. En tiedä miten se vaikuttaa suhteeseemme, tähän mennessä vahvistanut tunteita, mutta tuonut myös paljon epävarmuutta.
Kaikenlaiset kommentit sallittuja. En osaa käsitellä tunteitani nyt.
Kokemuksia?
Onko itselläsi ollut vastaavia tuntemuksia? Mitä teit?
Onko ratkaisu tuntunut oikealta?
P.S. Aloitin syömishäiriöisten tukiryhmän, joten siihen ei tarvitse muuta nyt
Vastaukset 3
Vanhimmat
Poden huonoa omaatuntoa:
1. viettäessäni aikaa kaveripoikieni kanssa, sillä poikaystäväni on erittäin mustasukkaista sorttia
- Kaverit ovat kavereita ja huonoa omaatuntoa ei pitäisi olla eikä tulla jos oikeasti ne ovat vain kavereita? Järjestä jokin yhteinen tapaaminen, vaikka kahvittelun merkeissä niin poikaystäväsi näkee kaverisi ja käyttäytymisenne mikä kyllä kertoo mitenkä asiat ovat :) Jos siis poikaystäväsi osaa olla ja katsoa asiaa asiallisesti ynnä avoimesti.. Kuitenkin poikaystävän pitää osata pärjätä yksinkin ja onhan hänelläkin yhtä lailla kavereita?
2. treenatessa (pakkomielteistä, vie paljon aikaa suhteelta)
- Huoh. Jos treenaus on pakkomielteistä niin kannattaa hakea vaivaan apua ennen kuin keho sanoo sopimuksensa irti. Ettei turhaan ehdi tapahtumaan mitään peruuttamatonta!
3. opiskellessa (aikaa vievä myöskin, mahdotonta harrastaa yhdessä)
- Sinä opiskelet, jotta saat sitä työtä mitä haluat tehdä! Jotta voit nauttia tulevaisuudessa siitä mitä teet! Jotta saat tyydytystä kättesi jäljistä! Aina ei tarvitse harrastaa yhdessä.. Kehittäkää vaikka jotkut tietyt päivät milloin olette yhdessä touhuamassa jotakin harrastusten merkeissä?
Kun saat syömisen ja liikkumisen tasapainoon niin sitä kautta myös mielen ailahtelut helpottavat. Anna poikaystävän olla lähelläsi kun hän kerta oikeasti tahtoo sinua auttaa :) Älä sorru ajattelemaan ja tekemään päätöksiä hänen puolestaan! Teitä on suhteessa kuitenkin kaksi, sinä ja hän :)
Joskus on kieltämättä vaikeata päästää toista lähelle, joskus on vieläkin vaikeampaa näyttää heikkoutensa ja sitä kautta inhimillisyytensä. Ethän vaadi itseltäsi liikoja?
Tsemppiä!
Kai tuosta kaveripoika systeemistä pitää vielä miettiä, en osaa sanoa ketkä heistä osaavat todella olla vain kavereita ja ketkä puolestaan haluaisivat enemmän (en ole pitänyt yhteyttä pahemmin seurustelun aikana)
Liikuntaa puolestaan en halua nyt rajoittaa, tai ainakaan vielä, ehkä vähän aikoja voisi lyhentää.. Tällä hetkellä menee n.3-4h/pv hyötyliikunta matkoihin jne. mutta se on se, mikä mut alkujaan onnelliseksi tekee.
Kannustavan ja asiallisen viestin olit kirjoittanut. Kiitos. Sai vähän pohjaa ajatuksille.
"Kai tuosta kaveripoika systeemistä pitää vielä miettiä, en osaa sanoa ketkä heistä osaavat todella olla vain kavereita ja ketkä puolestaan haluaisivat enemmän."
Eli jotain on ja siksi podet huonoa omaatuntoa näistä "kavereista".
Ei todellakaan ole reilua poikaystävällesi.