"feminismi, näkökulmana seksuaalinen väkivalta. Puhe kiersi samaa rataa kuin mediakeskustelussa yleensä: miehet häiritsivät ja naiset olivat häirinnän uhreja.
Pitkästä aikaa korviin sattui myös radikaalifeministinen slogan, jossa jokainen mies on potentiaalinen raiskaaja. Väite on älytön, samoin kuin siitä johdettu vaatimus, että miesten pitäisi kantaa jotakin kollektiivista häpeää sukupuolittuneesta väkivallasta. Yhtä hyvin voitaisiin väittää, että jokainen 15-vuotias on potentiaalinen mummojen potkija. Tai että minun valkoisena eurooppalaisena tulisi hävetä rotusyrjintää.
Myyttiä miehen väkivaltaisesta seksuaalisuudesta perustellaan radikaalifeminismin klassikoissa biologialla: vain miehellä on raiskausväline eli penis, joka pääsääntöisesti lerpahtaa, jos miestä yritetään raiskata. Tästä syystä raiskaaja on yleensä mies ja raiskattu nainen. Paradigma demonisoi toisen sukupuolen ja samalla uusintaa yhdyntäkeskeistä seksikäsitystä, eli että raiskaus tarkoittaa tunkeutumista peniksen avulla vastentahtoiseen vaginaan. Siitä myös vedetään implisiittisesti johtopäätös, että raiskausta lievemmässä häirinnässäkin mies on tekijä ja nainen uhri.
Tutkimustyöni aikana olen valitettavasti törmännyt monenlaiseen väkivaltaan, ja siksi näen seksuaaliseen väkivaltaan puuttumisen tärkeänä. Silti tuntuu, että seksuaalisen väkivallan vastustamisen nimissä tuotetaan sukupuolten vastakkainasettelua, joka ei palaudu todellisuuteen ja joka mitätöi tai piilottaa osan väkivallasta. Me puhumme raiskauksesta ensisijaisesti vaginaan tunkeutumisena, vaikka tiedossa on runsaasti tapauksia, joissa ruumiin raja ylitetään esimerkiksi suun tai peräaukon kautta. Ja miksi raiskaukseen edellytyksenä olisi penis? (Tiedän tapauksen, jossa nainen raiskattiin kurkulla.) Tällaiset yksinkertaistukset tuntuvat järjettömiltä - paitsi jos puheen tavoitteena ei olekaan ihmisten seksuaalinen koskemattomuus vaan sukupuolisodan lietsonta.
Olen huolissani siitä, että järjestelmämme ei tunnista miespuolisia seksuaalisen väkivallan uhreja (tai naisten harjoittamaan seksuaalista väkivaltaa). Tiedossa on, että vain harva nainen voi tai uskaltaa valittaa kohtaamastaan häirinnästä. Silti väitän, että naisena minun olisi helpompi saada tuomio (sosiaalinen tai juridinen) miespuoliselle takapuolen nipistelijälle kuin jos kuvio olisi toisin päin. Kuinka moni mies todella voi valittaa naispomonsa lähentelystä tai tekee rikosilmoituksen tullessaan raiskatuksi?
Tuoreen tutkimuksen mukaan 8-luokkalaisista pojista useampi kuin samanikäisistä tytöistä oli kokenut seksiin pakottamista. Kysyn vaan, että kuka näille lapsille järjestää tiedostavia itsepuolustuskursseja. Eivät ainakaan radikaalifeministit"
http://personal.inet.fi/surf/ihmistenkaupunki/2007/05/miehist-naisista-ja-raiskauksista.html
Pitkästä aikaa korviin sattui myös radikaalifeministinen slogan, jossa jokainen mies on potentiaalinen raiskaaja. Väite on älytön, samoin kuin siitä johdettu vaatimus, että miesten pitäisi kantaa jotakin kollektiivista häpeää sukupuolittuneesta väkivallasta. Yhtä hyvin voitaisiin väittää, että jokainen 15-vuotias on potentiaalinen mummojen potkija. Tai että minun valkoisena eurooppalaisena tulisi hävetä rotusyrjintää.
Myyttiä miehen väkivaltaisesta seksuaalisuudesta perustellaan radikaalifeminismin klassikoissa biologialla: vain miehellä on raiskausväline eli penis, joka pääsääntöisesti lerpahtaa, jos miestä yritetään raiskata. Tästä syystä raiskaaja on yleensä mies ja raiskattu nainen. Paradigma demonisoi toisen sukupuolen ja samalla uusintaa yhdyntäkeskeistä seksikäsitystä, eli että raiskaus tarkoittaa tunkeutumista peniksen avulla vastentahtoiseen vaginaan. Siitä myös vedetään implisiittisesti johtopäätös, että raiskausta lievemmässä häirinnässäkin mies on tekijä ja nainen uhri.
Tutkimustyöni aikana olen valitettavasti törmännyt monenlaiseen väkivaltaan, ja siksi näen seksuaaliseen väkivaltaan puuttumisen tärkeänä. Silti tuntuu, että seksuaalisen väkivallan vastustamisen nimissä tuotetaan sukupuolten vastakkainasettelua, joka ei palaudu todellisuuteen ja joka mitätöi tai piilottaa osan väkivallasta. Me puhumme raiskauksesta ensisijaisesti vaginaan tunkeutumisena, vaikka tiedossa on runsaasti tapauksia, joissa ruumiin raja ylitetään esimerkiksi suun tai peräaukon kautta. Ja miksi raiskaukseen edellytyksenä olisi penis? (Tiedän tapauksen, jossa nainen raiskattiin kurkulla.) Tällaiset yksinkertaistukset tuntuvat järjettömiltä - paitsi jos puheen tavoitteena ei olekaan ihmisten seksuaalinen koskemattomuus vaan sukupuolisodan lietsonta.
Olen huolissani siitä, että järjestelmämme ei tunnista miespuolisia seksuaalisen väkivallan uhreja (tai naisten harjoittamaan seksuaalista väkivaltaa). Tiedossa on, että vain harva nainen voi tai uskaltaa valittaa kohtaamastaan häirinnästä. Silti väitän, että naisena minun olisi helpompi saada tuomio (sosiaalinen tai juridinen) miespuoliselle takapuolen nipistelijälle kuin jos kuvio olisi toisin päin. Kuinka moni mies todella voi valittaa naispomonsa lähentelystä tai tekee rikosilmoituksen tullessaan raiskatuksi?
Tuoreen tutkimuksen mukaan 8-luokkalaisista pojista useampi kuin samanikäisistä tytöistä oli kokenut seksiin pakottamista. Kysyn vaan, että kuka näille lapsille järjestää tiedostavia itsepuolustuskursseja. Eivät ainakaan radikaalifeministit"
http://personal.inet.fi/surf/ihmistenkaupunki/2007/05/miehist-naisista-ja-raiskauksista.html
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tasa-arvopolitiikassa feministeillä on perinteisesti ollut uhripääoman monopoli, mikä on antanut oikeutuksen heidän tasa-arvopoliittisille vaatimuksilleen. Eräs toimiva tapa uhripääoman hankkimiseksi on tehdä väkivallan uhritutkimuksia vain naisille, ja niitäkin siten, että kysymykset pyrkivät maksimoimaan naisuhrien määrän. Kun miehiä väkivallan uhreina ei edes tutkita, pelkästään naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisista kampanjoista tulee legitiimejä. Siitä huolimatta, että suurin osa väkivallan uhreista on miehiä.
Kun uhrifeminismi on normi, mutta miesten uhriutuminen on epämiehekästä ruikutusta, uhripääoma kasaantuu feministiselle tasa-arvoideologialle. Siksi tasa-arvopolitiikka keskittyykin naisten aseman parantamiseen. Saadakseen omat ongelmansa kuulluiksi, miesten tulisi valittaa enemmän.
Pomppasi tää ainoastaan esiin ihan tuossa alussa. Miksi? Siksi, että kirjoitit vaatimuksesta. En tiennytkään, että joku on vaatinut.
Olen huomannut, että miehet ikään kuin lipuvat häpeämään sitä mitä toiset miehet naisille tekevät. Ymmärrettävää. Mutta minua on tämä ihmetyttänyt.
Nyt ymmärrän vielä paremmin, sillä joku vissiin jossain on ottanut rankemmin kantaa asiaan, että toisten miesten kuuluukin tuntea kollektiivista häpeää.
Jos jotain sitten tuo tunne auttaa toimimaan väkivallan ehkäisemiseksi...
Ainoa, mitä toitottaisin suureen ääneen on, että väkivallan tekijä saataisiin häpeämään tekojaan ja kantamaan vastuu teoistaan. Minulle on vahvaksi, ikävä kyllä, muodostunut kuva, ettei väkivallan tekijä korvaansa lotkauta uhrin kärsimyksille tai muille läheisille aiheutuville kärsimyksille.
Niin kuin yleensäkin väkivallan tekijä on ihan etääntynyt uhrin tilanteesta eikä ymmärrä yhtään mitä on tälle aiheuttanut...kaikessa väkivallassa.
Suoraan sanottuna, mielestäni sotkee tätä asiaa se, että lähisuhdeväkivalta asiana kärjistyy niin vahvasti sukupuolten väliseksi ongelmaksi. Lähisuhteessa tai missä tahansa nakkikioskilla väkivaltainen ovat molemmat yhtä lailla tunteettomia ja kylmiä uhriaan kohtaan eivätkä ymmärrä tekonsa seurauksia.
Jaaha, taas ne lesbot yrittävät värvätä kannattajia. Niiden miesviha lähtee siitä kun eivät itse pysty tekemään lapsia. Mutta ainahan sitä löytyy naisia jotka nielevät syötin.