Kauanko jaksoit ?

Siitä kun tajusin jo pitempään ihmettelemäni ongelman todelliseksi ja mahdottomaksi voittaa, kolme vuotta ja irtisanoin itseni. Epäterveessä työyhteisössä on vaikea lähteä korjaamaan asioita, kun useampi yksilö oireilee omaa pahaaoloaan puukottamalla toisia selkään. Ihmisluonto on sellainen, että jos hankala asia ei koske itseä, mieluummin ei sekaannu ja ota puolia. Joten miksi vaivautua taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Elämää on muuallakin.

Voi niin pitkälle jaksaa
kun itsellensä vakuuttaa

Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää

Kiusatun on paha lähtea taistelemaan, jos ketään ei ole puolella. Monen kiusaajan sana omaa vastaan saa pomonkin epäilemään kiusattua. Minut saatiin näyttämään huonolta ja laistalta, epämotivoituneelta työntekijältä, vaikken todellakaan ole. Sain kenkää. Pidin pääni kiinni, enkä kertonut kiusaamisesta, mutta vain koska pelkään kiusaajien kostoa. Mutta kun aika on oikea, eikä heillä enää ole valtaa minuun, taistelen. En enää itseni vuoksi, vaan niiden tulevien kiusattujen. Kiusaaja ei lopeta, uhri vain vaihtuu. Puuttuminen on ainoa keino ja (työpaikka)kiusaaminen on vakava asia, johon jokaisen tulisi puuttua jos sitä havaitsee.

Joten taistele, jos sinusta yhtään siltä tuntuu! Olet kuitenkin oikealla asialla ja puuttua kannattaa ennen kuin asiat menevät ihan pilalle..

kymmenisen vuotta.
Olinkin sen kauheuden jälkeen
totaalisesti puhki.
Työkyvyyttömyyseläkkeellä olen nyt.

Kahdeksan vuotta on kiusaamista kestänyt, välillä enemmän, välillä vähemmän. Työ tosin ei ole jatkuvaa kokopäivätyötä, vaan kausiluontoista pätkätyötä.

Enkä tiedä kuinka hyvin olen oikeastaan kiusaamista jaksanut, sillä monet kerrat olen siitä vuosien varrella ahdistunut. Nyt minulla reistailee myös fyysinen terveys, mikä näkyy veriarvoissani, ja vähitellen voimistuva uupumus on vaivannut ainakin pari vuotta.

Pahimpia asioita on ollut sen miettiminen, että voiko joku todella tehdä kaiken tämän tahallaan, vain minua satuttaakseen. Minä kun olen hänelle aina ollut ystävällinen ja rehellinen. Vai olenko käsittänyt kaiken väärin, että se olisikin vain tahatonta loukkaamista.

Mutta kun vuosia kuluu, tapahtuvat asiat liian monta kertaa, että ne voisivat olla tahattomia. Etenkin, kun tekijä ei koskaan pahoittele minulle aiheuttamaansa vahinkoa. Ei, vaikka olen rauhallisesti, joskus jopa kyyneliä niellen, asiasta kertonut ja siitä, miltä se minusta tuntuu. Hän ei halua edes kuunnella loppuun, vaan pakenee paikalta.

Itse ainakin pahoittelisin, jos olisin tahattomastikin ajattelemattomuuttani aihettanut toiselle suurta harmia, vaivaa ja ahdistusta ja kertoisin, ettei se ollut tarkoitukseni.

Kiusaajani taas vaikuttaa jopa tyytyväiseltä, kun huomaa, että kiusaus on tehonnut, ja samalla kiusaantuneelta, kun vaadin häntä siitä tilille.