Mikä avuksi? luulin olevani lempeä keskustelija vaikeissakin aiheissa, mutta olen huomannut etten pysty hillitsemään tunteitani riitelyn aikana. Riitelemme rahasta, seksistä, vapaa-ajan käytöstä ja tunteistamme. Ääneni ja asenteeni muuttuu painostavaksi ja manaamiseksi.. avopuolisoni on aina kuin viilipytty. Minua välillä ärsyttää hänen asenteensa, koska ei ota osaa keskusteluumme, sulkeutuu vain enemmän itseensä.
Kun sitten kysyn syytä tähän, hän sanoo ettei uskalla sanoa mitään, koska en ole oma itseni. Miten hallita vihantunteita?
Kun sitten kysyn syytä tähän, hän sanoo ettei uskalla sanoa mitään, koska en ole oma itseni. Miten hallita vihantunteita?
Vastaukset 9
Vanhimmat
ongelma kuin sinulla. Olen rauhallinen ja järkevä keskustelija, joka ottaa huomioon hyvin muiden kannan ymmärtäväisesti ja empaattisesti- paitsi riidellessä.
Olen aivan kauhea ja lapsellinen, yli-itsekäs kun on riitaa. Kun tunteitani on loukattu pienelläkin tavalla muutun hirviöksi. Vasta kun olen tarpeeksi ollut vittumainen toiselle ja riitaa kestänyt, alan neutralisoitua ja antaa armoa toiselle. Sitten tajuan miten olenkaan taas käyttäytynyt. Ja hävettää.
Minunkin avomies oli sellainen viilipytty, ja ärsytti kun hän ei sanonut mitään ja sulkeutui noissa tilanteissa. Tuntui että piti kaivamalla kaivaa jotain mielipidettä ja vastausta. Ärsyynnyin vain enemmän.
No, kun aikaa on kulunut, mies onkin muuttunut viilipytystä räjähtäväksi. Ei nyt mitenkään huolestuttavasti, mutta antaa samalla mitalla ja vittuilee. Se järkytti aluksi ja en voi oikein niellä sitä miten hän käyttäytyy minua kohtaan. Mutta sehän on vaan samaa miten itse häntä kohtaan käyttäydyn... Siitä vaan tulee suurempia solmutilanteita kun molemmat ovat yhtä vittumaisia ja odottavat toisen myöntävän virheensä, molemmat yhtä loukattuja ja "oikeassa". Kumpikaan ei halua niellä ylpeyttään ja pyytää ensin anteeksi ja ehdottaa sovintoa. Minulle se on vielä vaikempaa kuin miehelle. Yritys voi mennä vittuiluksi.
Huoh, en tiedä miten tässä voisi edistyä. Nytkin tilanne päällä ja olen tosi masentunut. Ärsyttää niin paljon se toinen (ja voin kuvitella kuinka paljon häntä ärsyttää minä). Kaipaan, ja samalla en haluaisi nähdä sen naamaa.
Ole onnellinen että miehesi edelleen on sellainen rauhallinen noissa tilanteissa. Olisi tosin hyvä että hän osallistuisi, puhuisi edes jotain. Mutta älä unelmoi siitä että hän muuttuu kaltaiseksesi riitelytilanteissa, koska siitä lähtee helvetti irti.
Tä, olet sitten nähtävästi minun kaksoisolentoni.
Vai naputtelinko minä muka tuon kirjoittamasi tekstin? =)
Hävettää suunnattomasti myöntää, mutta olen juuri samanlainen, ja käyttäydyn juuri kuvailemallasi tavalla.
Eikä se todellakaan ole oikein avomiestäni kohtaan.
Ainut ero on, että mieheni ei edelleenkään ole samanlainen kuin se hirviö, joksi minä suuttuessani muutun...
Hän juurikin pyrkii sulkeutumaan itseensä, sanoo vain että turha sinulle on mitään vastata/sanoa, kun olet tuollainen, etkä usko etkä kuuntele mitään.
Ja tottahan se on.
Sitten kun olen rauhoittunut, todellakin tajuan, mitä sitä taas tuli tehtyä, ja jos yritän mennä anteeksi pyytämään, toinen on TOTTAKAI niin loukkaantunut sivaltavista huudoistani/syytöksistäni, ettei haluaisi edes nähdä minua, saati antaa anteeksi =(
Miksi olen tällainen?
"Niitä satuttaa, joita eniten rakastaa".
Asioista kannattaa keskustella vain silloin kun molemmat ovat selliasessa mielentilassa, että keskustelu johtaa edulliseen lopputulokseen.
Jos ei kykene ajattelemaan mitä sanoo ja miten, on parempi olla hiljaa....
....tu mitä kouluukirja-psykologiaa!Ihmiset on erilaisia ja niin kauan kun riitelyyn ei liity väkivaltaa on ihan ok päästää höyryjä jos siltä tuntuu.Kyllä sen normaalilla itsetunnolla varustettu ihminen kestää!Asioiden selvittelyn välttäminen esiintymällä välinpitämättömästi ei todellakaan edistä mitään.
Höyryjeä pitää joskus päästellä, mutta ei se liity mitenkään asioiden selvittämiseen.
Jos asioista yritetään keskustella silloin kun ei siihen ole edellytyksiä, ne menevät vain pahemmin solmuun.
Huutamista ei tarvitse kenenkään kestää.
Ihmiset on todella erilaisia, en tulisi toimeen minuuttiakaan sellaisen kanssa joka korottaa ääntään.
Mielestäni kun keskustellaan/känätään aiheesta kuin aiheesta niin ei aitojen tunteiden näyttämisessä mitään pahaa ole..? Kunhan se pysyy aisoissa.. Tunteet ja niiden näyttäminen tekee ihmisestä inhimillisen :)
Vaan kun siinä riitelyssä on aina kaksi osapuolta, kaksi erilaista persoonaa, ihmistä. Ja mikä on kenellekin keskustelemista ja mikä sietämätöntä nalkutusta tai "huutamista"? Ja sitten missä kohtaa menee se raja, jotta toinen loukkaantuu nyt vaikkapa toisen osapuolen raisusta tunteiden näyttämisestä enemmän kuin itse nupisemisen aiheesta? Ja kuinka kukakin osaa asiaa ymmärtää mistä loukkaantuu ja miten ja osaako vetää rajan?
Kenties kannattaisi keskustella kumppanin kanssa mikä on hänen mielestään riitelyä ja mikä käytös menee yli hilseen? Siis jutella ihan riitelyn, keskustelun taidoista ja työkaluista :)
Ihan kamala riidellessä. Meillä nyt neljä vuotta takana, mieskin on alkanut muuttua siitä villipytystä vähän äänekkäämpään suuntaan suuttuessa..Aivan hirveetä ajatella että mä olen saanut sen aikaan :/
Mitä naiset tehdään itsellemme?
Mä olen googletellut vihanhallinta kursseja ym. niinkuin siinä Adam Sandlerin leffassa...:D
kusiset oltavat, jotain tälle on tehtävä.
Ihan oon samanlainen kauhujen kaakattaja, kun suutun, muutun aivan toisenlaiseksi ihmiseksi, ja se pelottaa.
Ihan ku joku paha sais vallan.
Ja ei, en käytä mitään aineita, ku en ees ryyppäile, eli ihan tavallinen kotiavovaimo olen =D
Meillä nuo kohtaukset useimmiten aiheutuu miun mustasukkasuuskohtauksista, ja siitä, ettei mies suostu kertomaan/puhumaan, vaan jurottaa siinä vihassaan hiljaa, mikä sitte vituttaa minua vielä enemmän...
Apua, ei voi olla todellista...
Oli munullakin joskus hullu nainen. Kun se ensimmäisen kerran laittoi hullunmyllyn päälle niin sanoin "Sinä olet väärinkäsittänyt tämän asian, minä voin elää ilmankin tällaista riitelyä" riidan jälkeen sanoin että seuraavasta tämä suhde päättyy. Pari viikkoa meni, seuraavan riidan aloitti kaupungilla. Käännyin kannoillani ympäri ja jätin siihen. Yritti tehdä myöhemmin sovintoa. Sanoin vain että on minulla muitakin tapoja elää. Jälkeenpäin voin vain todeta että oli ainut mahdollinen ratkaisu. On myös sellaisia naisia jotka eivät puukota selkään.