Otsikossaonkin kysymys esitetty. Miksi kummassa naiset jäävät suhteeseen jossa kokevat fyyistä ja/tai henkistä väkivaltaa.
Miksi nainen jää väkivaltaiseen suhteeseen
RSA10
131668
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Yhteiskunnan ja ympäristön mielestä jos nainen pakotetaan seksiin/pahoinpidelläään naista haukutaan/uhkaillaan se on naisen oma syy (pihtaus, huoruus, pukeutuminen, liika/liian vähä puhuminen, huono vaimous, kotiäitys tai liika urasuuntautuneisuus jne.) Jos naisen lapsia pahoinpidellään sekin on naisen syy! (pihtaus, huoruus, huono vaimous, huono äitiys jne.) Kenelläkään ei ole aikaa tai rahaa alkaa selvittelemään perheväkivaltaa! Kulissi tuntuu helpommalta yhteiskunnalle. Sitten ihmetellään näitä perhemurhia "laajennettuja itsemurhia" ja kouluampumisia "mitä nyt?!? jo on kumma? kaikki näytti niin hyvältä päälle päin!" "Mikä malliperheen lapsi" "malliperheen isä!" "voivoivoi, mikä meitä suomalaisia vaivaa?"
Niiiin :-D Mikäköhän! ;-)
naisen syyllistäminen ole enää niin suuressa osassa,luulisin että jäämiseen vaikuttaa enemmänkin tottumus,oman kodin menetyksen pelko,ennenkaikkea lapset jos niitä on ja pelko siitä jos asian ottaa esille mitä SITTEN tapahtuu.kun yhteiskunnassa nyt kertakaikkiaan ON noita omahyväisiä sekopääpaskoja jotka ajattelee että jos minä en saa,niin ei kukaan muukaan ja sitten viedään lapset ja tutut sekä tuntemattomat mukanaan hautaan,toivottavasti jatko-osoite on eri.
Voi kuule, käypä läpi poliisin ja oikeuspsykologin kuulustelut lapsinesi niin huomaat että asennetta riittää :D
Jaa, kyllähän sinä tiedät naisena! ;)
No ei kun ihan tosissaan. Ai mikäkö saa jäämään?
No se väkivalta! Niin henkinen kun fyysinen!
Se on rangaistussysteemi. Yleensä väkivaltainen isä on narsistinen luonne ja silloin kaikki muut ovat häntä vastaan. Ja kaikki ongelmat ovat muiden tahallaan aiheuttamia.
Perheen sulkeutuessa muulta maailmalta neljän seinän sisään, on se kaukaisin ihminen miehelle hänen vaimonsa (lapset on käskytettäviä ja heistä ei usein ole ongelmaa) vaimo siis saa turpiinsa kun miestä jokin häiritsee.
Vaimo on luonteeltaan yli-kiltti ja kaikkensa yrittävä ihminen kun on kerran hyväksikäyttäjän kanssa suhteeseen päätynyt ja siinä kaikkensa antaa. Totuushan on, että mies on usein fyysisesti vahvempi kuin nainen. Mielestäni ainoa perimmäinen syy tasa-arvon heittelylle.
Siihen hakkaamiseen voi oikeasti kuolla (ja kautta historian on kuollutkin) niitä liian mukavia naisia.
Itse huomasin olevani tällaisen karkean esimerkkiperheen tyttölapsi ja tulevaisuuteni saattaa olla jotain hyväksikäytetyksi tulemista jos en ole varovainen! Olen siihen kasvatettu lapsuuteni kasvatusmallissa ja huomaan siihen jatkuvasti ajautuvani. Oma arviointikykyni tässä asiassa (ihmisten aikeissa) on todellakin surkea, sen tiedän.
Jättäisikö väkivaltainen mies "homman kesken" ja antaisi naisen olla rauhassa eron jälkeen?
Kyllä nainen liian usein joutuu henkensä puolesta pelkäämään, väkivaltaisen miehen jättäessään. Mitkään lähestymiskiellot eivät näitä "sankareita" pidättele.
ja usein sitä sanallista uhkailua ja vihjailua on, pelko että mies tappaa joko itsensä, itsensä ja lapset tai mahdollisesti myös naisen. Kyllä nämä riittävät. Liian paljon puhuminen johtaa aina "rangaistukseen" jollakin tasolla, joku aina kärsii. Mies: "mä en voi luottaa suhun"=sä puhut liikaa ja nyt kärsit. Kaikista kamalin tilanne on jos ei ole todisteita on vain uhkauksia. Psyyke on niin lopussa naisella että näitä naisia sitten löytyy tuolta mielisairaaloista olen kuullut. JA sitten tämä väkivaltainen mies on niin hellää jotta "voi sua kulta kun sä sekosit, mä autan sua pääsemään tosta SUN sairaudesta". Että sellasia. Koko perhe tarvitsisi ajoissa apua, myös se väkivaltainen osapuoli. Mutta paras apu erotilanteessa on lasten ja eroavan naisen sekä fyysinen että henkinen suojelu, joka valitettavan usein jää kakkoseksi mahtavan isän oikeuksien ja yhteishuoltajuuden ihanuuden varjolla. Erotilanne on se kaikkein pahin. Fyysisen väkivallan loppuessa henkistä on helppo jatkaa niin kauan kuin on yhteisiä sitoumuksia... Pelkohan se siinä suhteessa pitää. Tosiaan ihmiset kuvittelee, että se väkivalta ja hallitseminen siihen eroon loppuu! Ei todellakaan!
Monesti väkivalta on tullut suhteeseen vähitellen. Mies ei suinkaan ole iskenyt naista vetämällä tätä turpaan, vaan juttelemalla mukavia, olemalla viimesen päälle rehti ja rehellinen, kunnon mies.
Kun väkivalta sitten ilmenee, se alkaa pienestä, ja joka kerta mies katuu tekoaan, lupaa ettei niin käy enää. Kertoo, että syy ei ole hänen, vaan johtuu hänen lapsuudentraumoistaan, edellisen suhteen aiheuttamista traumoista, naisen käyttäytymisestä, milloin mistäkin.
Sitten väkivaltaa on enemmän ja enemmän. Mies sanoo, että nainen ei saa jättää häntä, tai tulee seuraamuksia: naiselle, lapsille, naisen kuvitteelliselle uudelle miehelle. Mies sanoo, että tämäkin kerta oli viimeinen. Nainen ei jaksa tai uskalla lähteä. Ulospäin liiton ongelmat eivät tässäkään vaiheessa vielä näy, eikä nainen halua niitä tunnustaa.
Näin mun suhteessani, tosin itse lähdin siinä vaiheessa, kun väkivalta meni ensimmäisen kerran vakavan puolelle. Miehen mielestä sekin oli vain pientä tuuppimista. Lapsuudenkodissani olin oppinut, että väkivaltaa ei tarvitse sietää, ja siksi onnistuin lähtemään. Mulla oli myös hyvä ystävä, jonka luokse saatoin paeta. Kaikilla ei ole.
Jälkeenpäin olen jutellut monen ihmisen kanssa, lueskellut ja tutustunut asiaan - ja kas, tuo on aivan tyypillinen tarina. Monelle muulle ei se lähteminen vaan onnistu, ja pystyn hyvin ymmärtämään, miksi. Pelko, uupumus, umpikuja...
Ai niin. Entinen mieheni jätti mut rauhaan noin vuoden kuluttua siitä, kun olin lähtenyt. Vielä vuosien päästä kuulin juttuja, joita hän oli minusta eron jälkeen kertonut. Multa oli esim. työpaikka jäädä saamatta, koska mieheni oli kuullut minun hakevan sitä ja soittanut paikan pomolle, ettei hullua kannata ottaa.
se nimenomaan on alkanut vähitellen, se alistaminen. Ehkä nuorena aloitettu suhde, jolloin tyttö ei ole edes tajunnut niitä merkkejä mahdollisesta väkivallasta, kun mies esittää niin mukavaa ja ymmärtäväistä ja kunnollista.
ja kun ollaan siinä pisteessä että on jo lyömistä ja muuta uhkailua, niin nainen on jo niin lyöty, että hänellä ei ole voimia lähteä.
Pitäisi etsiä oma asunto, mikä on jo prosessi sinänsä. Ja nainen voi kärsiä masennuksesta, on sairaslomalla.... ja toimeentulo huolettaa. Ei kertakaikkiaan ole niitä voimia siihen, että aloittaisi kokonaan uuden elämän. Uuden elämän aloittaminen kun on iso askel ihan kenelle tahansa.
Saati sitten itsetunnoltaan lytätylle, pelon alla elävälle masentuneelle naiselle.
Nainen jää väkivaltaiseen parisuhteeseen joskus myös siksi, että nainenkin on väkivaltainen. Eikä naisen väkivalta ole näkyvää, vaan nainen vihaa miestään, joka ei kykene prinssin tasolle.
Pikkuhiljaa alkaa ilmeet, eleet, äänenpainot paljastamaan miehelle, että arvossa ei pidetä tavallista miestä. Miksi et kykene samaan kuin veljesi, serkkusi, kaverisi...isäsikin teki vaikeissa olosuhteissa näin ja NÄIN..Kaikkitietävä neuvominen on vaan helpompaa kuin sen käytäntöön paneminen. Kyllähän naiset ajaa takaa tasa-arvoa, mutta hyvin monesti korkean koulutuksen saavutettuaan, muutaman vuoden pakerrettuaan vaativissa, eikäainaniinihanissajoskusjopatylsissä töissä, nainen haluaakin jäädä kotiin lasten kanssa ja miehen osa on: juokse sinä juhta...Auta armias, jos mies tässä vaiheessa sanotaan irti tai tulee pätkätyökierre...Naisen sanallinen arkku muuttuu loukkausten ja vaatimusten runsauden sarveksi! Kunnes jonain päivänä mitta on täysi. Eikä oikeudessa puhuta sanaakaan tästä naisen vuosia kestäneestä henkisestä kidutuksesta. Kun prinssi petti eikä antanutkaan sitä puolta valtakuntaa...
Sinun kertomuksessasi mies jäi henkisesti väkivaltaiseen suhteeseen. (Miksi muuten?)
Kun pinna täyttyi, hän alkoi käyttää fyysistä väkivaltaa naiseensa. Sitten oltiinkin jo oikeudessa.
Tarinastasi saa sen käsityksen, ettei ko. nainen jäänyt väkivaltaiseen suhteeseen, vaan haki heti eroa.
Ei tämä ollut tarina, eikä kukaan ole lähtenyt mihinkään. Tässä tuhoisassa suhteessa ollaan edelleen yhdessä saman katon alla.
Mutta sinäpä sen sanoit: miksi MIES jää?
No ensinnäkin, minut on kasvatettu siihen, että minun elämäntehtäväni on miellyttää muita ihmisiä. Jos joku ei pidä minusta, vika on minussa. Syytin itseäni siitä, etten ollut tarpeeksi hyvä vaimo kun mies oli inhottava. Henkistä alistamista joka sitten vuosien saatossa paheni myös fyysiseksi alistamiseksi ja väkivallaksi. Asiasta ei voinut puhua kenellekään, koska kukaan ei kuitenkaan olisi uskonut. Näin siis kuvittelin.
Joskus nuorempana yritin puhua äidilleni mieheni käytöksestä, mutta äitini syytti minua asiasta ja hylkäsi minut. Kotikasvatukseni oli sellainen, että minun täytyy aina hymyillä, miellyttää vanhempiani ja tehdä niin kuin vanhemmat vaativat. Äitini raivosi minulle joka asiasta, joten tuo alistaminen on alunperin lähtenyt kotoa.
Kun aina itse uskoin olevani syypää siihen, että mies oli inhottava lapsuuskotini kokemusten mukaisesti.
Eräänä päivänä aloin pelkäämään miestäni niin paljon etten pystynyt enää minkäänlaiseen fyysiseen läheisyyteen hänen kanssaan. Onneksi sain jostain voimaa erota ko. tyypistä. Hän oli todella inhottava ja väkivaltainen siinä vaiheessa kun tajusi, ettei saisikaan alistaa minua loppuikänsä. Mies oli älykäs ja paha, eli pahin mahdollinen kombinaatio. Hän kuvitteli, että minulla on vieras mies kun en enää halunnut seksiä ja se huono käytös paheni entisestään.
On muistettava, että kukaan ulkopuolinen ei ikinä uskoisi ex-miehestäni pitää pahaa. Hän on älykäs ja osaa esittää asiat itselleen edullisella tavalla.
Nykyisin olen varovainen kaikissa ihmissuhteissani, minun on vaikea luottaa ihmisiin. Olen ystävällinen kaikkia kohtaan, mutta en oikein osaa kiintyä kehenkään.
Eräänä päivänä kohtasin ihanan miehen, jolle kelpasin omana itsenäni. Tunne oli huikea.
Nykyisin elämäni on mukavaa kun olen uskaltanut puhua asioista ystävilleni ja saanut paljon tukea, vertaistukea ja kannustusta elämässäni.
Niin, olihan meillä ex-miehen kanssa hyviäkin hetkiä, joten sen vuoksi ehkä sitten jaksoin niinkin kauan sitä alistamista. Mitään vakavia vammoja ei koskaan tullut, onneksi.
Itse en ole koskaan ollut väkivaltainen ketään kohtaan. En ole harjoittanut henkistä tai fyysistä väkivaltaa miehen enkä kehenkään toiseen ihmiseen.
Kukaan ei ole koskaan syyttänyt minua ilkeilystä myöskään.