Alku aina kaikkein kauneinta

mutta sen voin kertoa, että voimakkaimmin olen elämässäni ihastunut juuri niin, että ensimmäinen reaktio kyseisestä ihmisestä oli melko voimakas ärsyyntyminen.

voidaan vaikka nahistella ja kinastella ja sit jossain vaiheessa jotenkin jutut menee niin, et jotain tapahtuu ja näkee sen toisen niinku "uusin silmin", tajuaa et miten oikein on siihenastisen elämän voinut olla ilman sitä toista, kun se yhtäkkiä on niin suuri osa koko elämää.


Ja usein voi alussa olla ristiriitaisiakin tunteita. Sekään ei ole huolestuttavaa.

Ei tässä guruksi voi itseään kutsua, mutta mun seurustelut...

Noh, aika "nihkeitä" on ne alut olleet lähes kaikissa suhteissani, jos nyt taaksepäin katsoisi...Litkitään kahveja tälläytyneenä viimeisen päälle ja yritetään vetää muka kevyttä läppää, hyvää "päivää kirvesvartta"- tyylillä.;) Sellasta... Tosin yks existäni (jonka kyseisen kanssa kyllä aika tosi, tosi lyhyt aika sitten vain seukattiin ts. kai pitäisi sanoa, että tapailtiin...) oli aika unohtumaton sikäli, että muistan hänen ensitreffeillämme hieroneen mun korkokengistä kipeytyneitä jalkojani leffateatterissa ( meni aika tylsä leffa silloin).;) Ah, hänessä oli otetta. *hymyilee*

Sitten jos lisää mietin suhteitani, niin mun ihan ihan ekan poikaystävän kanssa me aikoinaan alettiin hengaillla yhdessä kai vain muun aiemman kaveruuden kautta...Se heitti mua autolla koululle ja sitä rataa. Ei mitään erityisen suuria tunteita tai intohimoa, mistä johtuen se suhde sitten myöhemmin päättyikin.

Mun tähänastisen elämäni ehkä vakavin tai ainakin pitkäkestoisin suhde sitten...Se taas alkoi varmaan ihan siksi, että exäni yksinkertaisesti oli niin sinnikäs. Mä en juuri laittanut tikkua ristiin seurustelun alkumetreillä ja yritin pikemminkin vältellä miestä. Ajattelin vaan, että onpa komea mies, mutta muuten tunnelmani oli aika neutraalit. Loppupeleissä tais kuitenkin mennä sitten siten, että mä se siinä sitten enemmän rakastin.;) Jossain vaiheessa rakastuin.

"Voisko alku olla senkaltainen että näkee jonkun ja ajatteli hei toi on ihan dille, mutta jostain syystä siihen sitten kuitenkin ihastui."

Voi varmaan joskus. Kyllä sen sitten kuitenkin sitten yleensä aika nopeasti näkee, että onko toisella aitoa kiinnostusta suhun, vaiko ei. Jos toinen haluaa tavata sua ja soittelee tms. haluaa pitää yhteyttä suhun, on suhteella varmasti hyvät mahdollisuudet kehittyä.;) Oma itsensä kannattaa suhteen alussakin aina olla. En tarkoita, että välttämättä kannattais paukauttaa kaikkia huonoja puoliaan/koko elämänhistoriaansa heti kättelyssä pöytään, mutta erityisten roolien vetämistä ainakin on syytä ihan alusta alkaenkin välttää, koska niillä on taipumus kuitenkin paljastua myöhemmin, jos siihen leikkiin lähtee.:)

Tsemppiä hommaan.

yli puoli vuotta, mutta sitten kun lämpenin niin myös kuumenin! Ensimmäistä kertaa... Olin aina ennen sanonut, että sen tietää viidessä minuutissa. Onneksi miesystäväni oli eri mieltä :)

Alku on ihanaa, perhosineen kaikkineen (siis yleensä), mutta kyllä minusta parasta aikaa suhteessa on se, kun ei enää tarvitse skarpata koko aikaa ja jatkuvasti. Se, kun ei pelkää olla kiukkuinen tai se kun ei enää häpeä aamuhengitystään ja se, kun uskaltaa käydä kakkoshädällä tai pieraista toisen edessä. Ja nuo siis kun samalla voi luottaa siihen, että on sen toisen edessä kuitenkin maailman ihanin ja seksikkäin, vaikka olisi känkkäränkkä tukka pystyssä ja silmät turvoksissa.

Huonossa suhteessa loppu on kauhein..

Noinhan se yleensä meenpi! : )