En saa mitenkään hyvää suhdetta miniääni vaikka kuinka yritän.Hän on kateellinen siitä kun minulla ja pojallani on niin läheinen suhde. Olin kauan yksinhuoltajana ja siksi olin niin läheinen poikaani.Nyt olen uudelleen naimisissa ja pojallani on siskopuoli. Miniäni ilkeilee nyt tyttärellemmekin ja eristää häntäkin veljestään. Pojalleni syntyi poika joka on jo vuoden vanha, ihana poika mutta me emme ole saaneet hoitaa häntä kertaakaan ettei hän vaan kiintyisi meihin. Nyt heille on syntymässä jo toinenkin lapsi, mutta tänään sain tietää ettei me voida tulla heille ilman kutsua, menimme kuitenkin kun pojallani oli syntymäpäivä. Enää emme saa käydä, harmittaa kun niin tykättiin heistä...
miniä mustasukkainen
kloiu
31
4591
Vastaukset
- Vävy-
Harvi, ettette pysty tulemaan toimeen kunnolla keskenänne, mutta kyllä yleensä molemmista puolista löytyy vikaa.. Toivottavasti saatte suhteenne kuntoon keskenänne.
- itsetutkiskelua
Kuulostaa näin ulkopuolisena siltä, että olet itse mustis miniällesi kun "vei" sinulta pojan johon sinulla oli ilmeisen läheinen suhde, koska olit yksinhuoltaja.
Selvästi et ole pystynyt hyväksymään, että pojallasi on jo omaa perhettä ja hän on katkaissut napanuoransa sinuun, koska et voi hyväksyä, että olet tervetullut heille kutsuttuna, mutta et ilman kutsua. Oli pojallasi mikä vain juhla, niin ilman lupaa ei sovi mennä vaikka kyseessä oli oma äiti!
Vaikutat kyllä TOSI omistushaluiselta ja ymmärtämättömältä miten pienten lasten perheessä halutaan elää ihan omaa elämää ilman, että tarvitsee pelätä yllätysvieraita ja tunkeilua. - ..aikuisena?
Mies luopukoon äidistään ja yhtyköön vaimoonsa: Tämä on se vanha totuus ja anopin on se hyväksyttävä. Voi olla myös niinkin, että sinä itse olet mustasukkainen pojastasi. "Miniä on kateellinen, kun minulla on niin läheinen suhde poikaani" Lapsellisesti ajateltu anopilta. Ettet vain itse ole kateellinen, kun pojallasi on kumppani. Sinähän itse kasvatit lapsesi yh.na. Oma äitini on kertonut minulle anoppinsa haluavan pestä poikansa alusvaatteet, vaikka poika eli isäni oli jo naimisissa äitini kanssa.
- Terveesti itsenäinen
Niin juuri, se napanuoran katkaisu tekee joskus kipeää jos oma lapsi on löytänyt kumppanin. Hyväksy se.
- tietenkin
"Mies luopukoon äidistään ja yhtyköön vaimoonsa: Tämä on se vanha totuus ja anopin on se hyväksyttävä. Voi olla myös niinkin, että sinä itse olet mustasukkainen pojastasi."
Voi hyvä luoja, kuinka asiat osataan kääntää! Ei anopit halua yhtyä poikaansa, vaikka yhteyttä pojan perheeseen haluaisivatkin pitää, ei varsinkaan anoppi, jolla on uusi mies ja lapsi ja OMA ELÄMÄ! - kloiu
tietenkin kirjoitti:
"Mies luopukoon äidistään ja yhtyköön vaimoonsa: Tämä on se vanha totuus ja anopin on se hyväksyttävä. Voi olla myös niinkin, että sinä itse olet mustasukkainen pojastasi."
Voi hyvä luoja, kuinka asiat osataan kääntää! Ei anopit halua yhtyä poikaansa, vaikka yhteyttä pojan perheeseen haluaisivatkin pitää, ei varsinkaan anoppi, jolla on uusi mies ja lapsi ja OMA ELÄMÄ!taisi olla virhe kirjoittaa tälle palstalle, poikani on ollut suhteessa jo yli 10v ja napanuorat on katkaistu jo ennen armeijaa ja yksinhuoltajana olin 16 vuotta sitten. en missään vaiheessa ole sanonut että olisin syytön asiaan, halusin vaan keventää mieltäni.. . tuli vaan lisäpaineita täältä.. en ole katkera ja rakastan miniääni... kuulostaa katkeralta keskustelupalstalta..poistun enkä palaa
- vaan
kloiu kirjoitti:
taisi olla virhe kirjoittaa tälle palstalle, poikani on ollut suhteessa jo yli 10v ja napanuorat on katkaistu jo ennen armeijaa ja yksinhuoltajana olin 16 vuotta sitten. en missään vaiheessa ole sanonut että olisin syytön asiaan, halusin vaan keventää mieltäni.. . tuli vaan lisäpaineita täältä.. en ole katkera ja rakastan miniääni... kuulostaa katkeralta keskustelupalstalta..poistun enkä palaa
Lisää vettä myllyyn;)
Se helpottaa..ja auttaa myös monia... - käkönen
kloiu kirjoitti:
taisi olla virhe kirjoittaa tälle palstalle, poikani on ollut suhteessa jo yli 10v ja napanuorat on katkaistu jo ennen armeijaa ja yksinhuoltajana olin 16 vuotta sitten. en missään vaiheessa ole sanonut että olisin syytön asiaan, halusin vaan keventää mieltäni.. . tuli vaan lisäpaineita täältä.. en ole katkera ja rakastan miniääni... kuulostaa katkeralta keskustelupalstalta..poistun enkä palaa
sanot sitä tai tätä niin kyllä asiantuntijoita riittää. Olen pahoillani puolestasi, minä kyllä ymmärsin mitä tarkoitit. Minustakin tämä kuulostaa katkeralta keskustelupalstalta, ei kunnioiteta kirjoittajan mielipidettä vaan tyrmätään oitis, mitä selvännäkijöitä täällä onkaan!
- Anonyymi
Niin väärä palsta. Luulenpa että täällä ovat juuri ne miehensä tukehduttavat miniät jotka eivät loppupelissä salli miehelleen muita ihmissuhteita.
Jatku ripustautuminen tuhoaa lopulta myös senminiänkin suhteet.
Osuu omaan nilkkaan.
- anoppini
Sekin tunkeutui poikansa "syntymäpäiville" kutsumatta, vaikka olimme ilmoittaneet, että emme niitä pidä ja ketään ei ole kutsuttu.
Täräytti sohvalla takamuksensa poikansa kylkeen kiinni ja alkoi odottamaan, että keittäisin kahvia. Sanoin vaan anopille, että olin lähdössä ystäväni kanssa uimaan ja lähdin....
Sitä ennen hän julisti, että hänellä on oikeus tulla poikansa "synttäreille", kutsuttiin tai ei.
Mieheni on myöskin ainoa poika ja anoppi on tavallaan ollut yksinhuoltaja..En voi sietää sitä kun hän puhuu melkein viisikymppiselle "pojalle" kuin vauvalle, eikä myöskään mieheni, ja jos hänelle tästä sanoo, niin vetää herneen nenään..
Anopin on syytä muistaa, että on vieras miniälle ja käyttäytyy sen mukaan...
Pahalta kuulosti myös tuo "pojalleni syntyi poika". en osaa edes kuvailla mitä ajatuksia se minussa herätti..!?!?? - Toinen anoppi
Kun ihmiset haluavat ottaa osaa keskusteluun, jonka aihe on heille vieras, niin alkaa syyttely siinä samassa.
Pidetään selvänä, että aloittaja on kärttyinen ja mustasukkainen, kateellinen jne, ja mitä pitemmälle ketju kasvaa, sitä vainoharhaisemmaksi aloittaja kuvataan.
Asiassa ei pysytä, vaan toinen osapuoli ikään kuin pestään hohtavaksi, hän toimii koko ajan oikein. Sen sijaan aloittaja on vain pahansuopa, se ilkeä anoppi, jollaiseksi kautta aikojen puolison äidit on alennettu.
Koskahan tulee se aika, jolloin miniöille selviää, että heistä itsestäänkin tulee kerran tuollainen kaiken maailman pahuutta edustava olento, anoppi! Ei merkitse yhtään mitään, että ko. ihminen on ollut aivan normaali äiti, puoliso ja miniä. Kaikki se poispyyhkäistään papin aameneen, ja sen jälkeen entinen miniä on survottu muottiin, jonka muodot on hyvin luettavissa näiltäkin palstoilta.
Älä siis masennu ja jää pois palstalta. Seuraa keskustelua, niin huomaat, mitä tarkoitan. - hillopurkki
Hyvä ystävä, älä masennu! MInä en todellakaan näe syytä miksi moittisin sinua.
Ymmärrän sinua täysin.
Minulla on monta lasta, mutta on aina ollut erittäin läheinen suhde poikaani, olemme ikään kuin "soul mates". Oli todella vaikeaa alussa kun hän löysi lopullisen kumppaninsa, olimme molemmat naiset puolin ja toisin mustasukkaisia toisillemme. Kuitenkin olen aina pitänyt miniästäni, ja olen itsekseni noteerannut, että meissä on aika paljon samoja piirteitä.
Hänellä on kuitenkin ollut suuria vaikeuksia, on nimittäin mustasukkainen siitä, että heidän lapsensa rupeaisivat pitämään liian paljon minusta. Hän on itse myöntänyt, että hänen suhtautumisensa johtuu siitä. Siksi olen vain aniharvoin päässyt hoitamaan heidän lapsiaan. Joitakin vuosia sitten yritin taistella siitä, ja vedin myös poikani siihen mukaan. En jaksa kertoa kaikkea, kuitenkin olen aina pitänyt miniästäni ja halunnut olla hyvissä väleissä hänen kanssaan.
Vuosien mittaan olen pyrkinyt hyväksymään tilanteen ja "antanut periksi" aika paljon. Vaikka en ole kovin uskovainen ihminen, olen jopa rukoillut hyvää suhdetta poikani perheeseen ja miniääni. Kysyn aina saanko tulla käymään, ja nykyään käyn usein heillä vaikkei poikani ole kotona, tietenkin sovin käynnistä etukäteen. Olen oppinut, että päästämällä todella irti olen saanut hyvän suhteen miniääni, ja sitä mukaa koko perheeseen! Nykyään olen paljon enemmän tekemisissä miniäni kuin poikani kanssa. Ei tunnu ollenkaan pahalta enää, sillä sisimmissäni tunnen hyvän suhteen poikaani ja tunnen, että hänellä on hyvä olo kun miniä ja äiti tulevat toimeen.
Jos riitelisin miniäni kanssa, poikanikin kärsisi siitä, ja ehkä heidän lapsensakin. Itsekin inhoan riitelemistä.
Olen hyväksynyt tämän tilanteen, ja nykyään tuntuu jo ihan hyvältä. Ja olen tavallaan ylpeä itsestäni, minusta tuntuu että olen vahva kun olen pystynyt tähän. On myönnettävä, etten vuosien mittaan ole pärjännyt kyyneleittä, mutta sateen jälkeenhän paistaa aurinko. Yritä sinäkin hyväksyä tilanne. Mitä mieltä olet tästä omasta käyttäytymismallista???
En tiedä onko tästä apua sinulle. Haluan kuitenkin että tiedät, että ainakin minä ymmärrän sinua, varsinkin kun olet ollut yksinhuoltaja ja yhden lapsen kanssa. - jota kaikkien pitäisi miettiä
Täällä on aina niitä, jotka kuvittelee kysyjällä olevan samanlainen ongelma kuin itsellään, ja vastaavat sitten kuin omalle anopilleen.... No, näinhän tulee toki monenlaisia näkökulmia asioihin.
Valitettavasti joillakin miniöillä on jo valmiiksi asenne, että anoppi on vastustaja jota on kartettava. Ehkä miniä ei ole omassa kodissaan tottunut siihen että perheenjäsenet ovat läheisiä ja pitävät yhtä. Sehän kuitenkin olisi ihannetilanne, ja sukupolvet voivat olla iloksi ja tueksi toisilleen. Puheet napanuoran katkaisusta ovat läheisyyttä kokemattomien nuorten läheisyyden pelkoa. En tiedä ratkaisua vaikeaan ongelmaan, mutta sitä olisi takuulla syytä miettiä kaikkien.
Sellainen on valitettavan yleistä meillä Suomessa, jossa itsenäisyyttä korostetaan ja jo pikkulapset kasvatetaan itsenäisiksi ja empatiakyvyttömiksi. Verratkaapa vaikka eteläeurooppalaiseen elämäntapaan, jossa koko perhe ja suku pitävät tiiviisti yhtä, sisarukset ovat toisilleen kaikki kaikessa ja äiti-anoppi kaikkien arvostama ja rakastama. Uudet jäsenet otetaan sukuun, ei pelkästään parisuhteeseen. Eikö tällainen olisi kuitenkin henkisesti rikasta elämää?- vuosien varrella
Juuri näin ja osaksi tämä juurettomuus ja samalla yksinäisyys saa aikaan kaikenlaisia muita ongelmia, mitkä ovat tavallisia pahoinvoivassa yhteiskunnassa.
Kannatan myös entistä kylä kasvattaa mentaliteettia, jos arvot olivat terveet, niinhän valitettavasti enää ei ole .
Omat lapseni lähtivät voimalla aikoinaan irti ja kompuroivat ja oppivat paljon kantapään kautta, kovia sanojakin sanottiin ja tiukkana olin , mutta siitä kiitän itseäni, että säilytin aikuisen ja auktoriteetin roolin.
Nyt nuorina aikuisina ja osa jo perheellisinä käyvät mielellään ja pitävät yhteyttä. Miniät ja vävyt ovat osa perhettämme, pidetään yksityisyys ja omat salaisuudet ja jutut, muuten välit ovat luontevat ja kunnioittavat. Kiitos ystävällisten puolisoidenkin, pidän heistä todella paljon ja olen heistä kiitollinen, vikoja en lähde etsimään, kun itsestänikin niitä voin löytää : ) - huonosti kohdeltu miniä
vuosien varrella kirjoitti:
Juuri näin ja osaksi tämä juurettomuus ja samalla yksinäisyys saa aikaan kaikenlaisia muita ongelmia, mitkä ovat tavallisia pahoinvoivassa yhteiskunnassa.
Kannatan myös entistä kylä kasvattaa mentaliteettia, jos arvot olivat terveet, niinhän valitettavasti enää ei ole .
Omat lapseni lähtivät voimalla aikoinaan irti ja kompuroivat ja oppivat paljon kantapään kautta, kovia sanojakin sanottiin ja tiukkana olin , mutta siitä kiitän itseäni, että säilytin aikuisen ja auktoriteetin roolin.
Nyt nuorina aikuisina ja osa jo perheellisinä käyvät mielellään ja pitävät yhteyttä. Miniät ja vävyt ovat osa perhettämme, pidetään yksityisyys ja omat salaisuudet ja jutut, muuten välit ovat luontevat ja kunnioittavat. Kiitos ystävällisten puolisoidenkin, pidän heistä todella paljon ja olen heistä kiitollinen, vikoja en lähde etsimään, kun itsestänikin niitä voin löytää : )KUNNIOITTAVAT välit on oikea termi.
Oman anoppini kanssa ongelma on sellainen, että minunhan kuuluu kunnioittaa häntä niin perinpohjin kuin ikinä osaan, mutta hänelläpä onkin oikeus kohdella minua kuin naapurin typerää kakaraa. Ikinä kun en kasva aikuiseksi anopin mielestä. Sama ongelma miehen suhteen. Kaikkeen puututaan, mitään ei osata.
Turha kuvitella yhteydenpitoa!
Verratkaa anopit, mitä olisitte sietäneet itse omalta anopiltanne!
- vain anoppi
Onhan meille tuota jauhettu jo kauan. Nykyisin onkin yhteisöllisyyskin hylännyt suvun, ystäväpiiri on nykyajan yhteisö. Se on muuttuvampi, löyhempi, vapaampi. Se sopii itsenäisille ja valikoiville nykyihmisille. Mutta entä jos ei ole ystäviä, ei osaa, jaksa tai halua käydä etsimässä?
Minua kiinnostaa myös kovasti tämä sukupolvien törmäily, itsenäistyminen ja mitä itsenäisyys tarkoittaa eri ikäpolvien mielestä. Olen myös käynyt läpi melkoisen asennemuokkausprosessin, kun olin kuvitellut olevani maailman paras anoppi. Nyt kai jo melkein jo olen. En vieraile koskaan heidän asunnossaan, vaikka asumme samassa talossa, en pyydä heitä koskaan kylään, sillä tiedän sen olevan heidän mielestään ajanhaaskausta, eikä minullakaan ole heille mitään puhuttavaa.. Pojan poikaani saan tavata sentään riittävästi, jopa yli oman tarpeeni. Milloinkaan ei ole iltaa, jolloin voisin olla varma omasta rauhasta, poika kun seilaa sujuvasti kodin ja mummulan väliä.
Henkisesti olen unohtanut tämän perheen, ja pelkään vähitellen torjuvani lapsenkin. Toinen poikani on kauan sitten eronnut avoliitosta ja hänen kanssaan olen nykyisin enemmän tekemisissä, ei tarvi miniän pelkoja huomioida. En tosin ole tämänkään pojan luona käynyt vuosikausiin, mutta hän käy meillä pari kertaa kuussa ja chattiyhteydellä keskustelemme usein. Hän on minulle mainio ATK-tuki.
Tulevaisuus on arvaamatonta. Jos nykyiset miniät miehensä kanssa saavat kasvatettua meidät anopit tällaisiksi vain omasta elämästään kiinnostuneiksi ja yhteistyöhaluttomiksi, millaisia anoppeja nykyisistä miniöistä tulee? Alkaako sukupolven tai parin kuluttua taas elämän koko ympyrä kiinnostaa.- sukurakas
Näitä minäkin olen ihmetellyt, että eikö juuri suvun pitäisi olla meille ne rakkaimmat ja läheisimmät ihmiset, joiden kanssa kukin saa olla oma itsensä vikoineen päivineen ja joiden puoleen voi kääntyä iloineen ja murheineen. Juuri omaisten pitäisi olla niitä, joiden seurasta iloitaan, joita puolustetaan kynsin hampain ja joita kaivataan kun ollaan poissa....
Onko tämän päivän malli se, että suku onkin uhka, rasite ja kilpailija? Ventovieraisiin sopii kyllä tutustua, mutta usiin sukulaisiin on jo valmiiksi kielteinen asenne, niin että ei halutakaan tutustua. En ymmärrä. Ei huomata, mikä rikkaus voikaan olla toisistaan välittävät sukulaiset, olkoonkin joukossa vaikka renttuja ja omituisia niin sukua kuitenkin.
Nuoret vanhemmat: Kun nyt touhuatte lastenne kanssa ja teette kaikkenne heidän eteensä, haluatte heille onnellisen elämän, niin ettekö halua kuulua heidän elämäänsä vielä heidän aikuisuudessaankin?
- anoppi, ent. miniä
Ihmettelen kuinka moni alkupään vastaaja oletti, että ap. on itse aiheuttanut miniän kielteisyyden.
Olen yllättäen joutunut samantapaiseen tilanteeseen, vaikka pidän kovasti vävyistäni ja he kaikki ovat täydellä sydämellä tervetulleita perheeseen. Minulla on kolme vävyä, ja nuoret parit ovat pitäneet vilkkaasti meihin yhteyttä, on vierailtu puolin ja toisin ja ollut mukavaa. Yksi vävyistä ei ole kuitenkaan koskaan halunnut olla meihin yhteydessä.
Seurusteluaikanaan emme tavanneet häntä kuin pari kertaa pikaisesti, eikä tilanne muuttunut myöhemminkään. Tämä tytär vierailee yksikseen, vävyllä on aina omia menoja, emmekä ole ollenkaan päässeet häneen tutustumaan. Pelkään että hän vähitellen vierottaa tytönkin meistä. Tiedän että tämä poika ei paljon tapaa omiakaan vanhempiaan, eikö ole oppinut sukupolvien yhdessäoloon?
Kysyn teiltä, mitä voin tehdä, ja olisin kiitollinen vastauksista.
En kysy, mitä olen tehnyt väärin, koska en ole päässyt edes tutustumaan tähän mukavalta vaikuttavaan poikaan eikä hän minuun.- Eräs sisko
Minä myös ihmettelin, kun heti alussa joku kirjoitti, että "näyttää siltä, että olet itse kateellinen..." jne.
Kun minä en sitten mistään rivien välistäkään saanut sellaista vaikutelmaa. Tuokin, mitä joku piti heti kauheana asiana, että ap kirjoitti poikansa saaneen lapsen, ei minusta viittaa yhtään mihinkään. Kyllä sitä vaan monen monituiset kerrat (ja aivan taatusti myös kirjoittaja!) ilmaisee ko. ajatuksen siten, että kertoo esim. veljensä tai sisarensa saaneen lapsen jne. Minäkin olen monet kerrat sanonut, että tyttärelläni on lapsia. Enkä mitenkään mielestäni siinä halveeraa vävyäni. Totta nyt jokainen tietää, että siihen asiaan tarvitaan kahta!
Kannattaisi miettiä sitä omaa herkkänahkaisuuttaan, että onko se e h k ä hieman ylimitoitettua.
Veljeni on joutunut eristyksiin lapsuudenperheestään. Hänen vaimonsa ei salli mitään kanssakäymistä äidin eikä minun, siis sisaren, kanssa. Isä ja toinen veli ovat sentään armoissa, mistäköhän johtuu? Äitini on ihan tavallinen äiti-ihminen, ei millään tavalla takertuva eikä mustasukkainen mistään. On ihan tyytyväinen siitä, että kaikki lapset on kasvaneet suht.koht. normaaleiksi aikuisiksi ja päässeet työelämään kiinni jne. Olisihan se hänestäkin mukavaa jutella poikansakin kanssa joskus, tavata tätä ihan normaaleissa merkeissä, olla yhteydessä hänen perheeseensä jne. Mutta ei. Miniän mielestä se napanuora on katkaistava, tätä sanonta hän nimenomaan on käyttänyt useamman kerran.
Tekisi joskus vaan mieli kysyä, että missä se napanuora nykyään on, ja onko se kuinkakin tiukkaan sidottu?
Ja kovasti mielellään viljellään sitä raamatunlausetta, kuinka poika erotkoon vanhemmistaan jne. Ovatko nämä kuinkakin uskovaista porukkaa, nämä miniät? Kun raamatunlauseet osatan niin hyvin. Eikös siellä Raamatussa sanota niinkin, että kunnioita isääsi ja äitiäsi? Mitäs sen sitten tahdotaan sanovan? Että älä sinä poika enää kunnioita isääsi äläkä varsinkaan äitiäsi sen jälkeen, kun olet hommannut itsellesi vaimon. Äitisi kanssa sinun ei tule enää tekemisissä oleman ja hänet sinun tulee lähinnä unohtaa, että sinulla joskus muka äiti olikaan. Seuraavan kerran saat äitisi kohdata, kun kannat hänen arkkuaan, mikäli vaimosi siihenkään luvan suo.
Kaikki äidit kaipaavat lapsiaan ja haluavat tavata heitä, olla heihin yhteydessä ja rakastavat näitä koko elämänsä ajan. Äidille se poika tai tytär on aina lapsi, vaikka tämä olisi minkä ikäinen, vaikka seitsemänkymppinen! Ei kukaan halua lastaan hyljätä, eikä halaua, että lapsi hylkää hänet. Valitettavasti vain näin käy toisinaan, kun lapselle osuu sellainen puoliso, joka ei salli yhteydenpitoa. Ajan mittaan se on parisuhteellekin vain haitaksi, mutta eihän sitä nuorena, itseään täynnä olevana tärkeilijänä tajuta. Myöhemmin sitten kolahtaa pahasti, mutta sehän on vain sen ajan murhe vai kuinka? - veljesi
Eräs sisko kirjoitti:
Minä myös ihmettelin, kun heti alussa joku kirjoitti, että "näyttää siltä, että olet itse kateellinen..." jne.
Kun minä en sitten mistään rivien välistäkään saanut sellaista vaikutelmaa. Tuokin, mitä joku piti heti kauheana asiana, että ap kirjoitti poikansa saaneen lapsen, ei minusta viittaa yhtään mihinkään. Kyllä sitä vaan monen monituiset kerrat (ja aivan taatusti myös kirjoittaja!) ilmaisee ko. ajatuksen siten, että kertoo esim. veljensä tai sisarensa saaneen lapsen jne. Minäkin olen monet kerrat sanonut, että tyttärelläni on lapsia. Enkä mitenkään mielestäni siinä halveeraa vävyäni. Totta nyt jokainen tietää, että siihen asiaan tarvitaan kahta!
Kannattaisi miettiä sitä omaa herkkänahkaisuuttaan, että onko se e h k ä hieman ylimitoitettua.
Veljeni on joutunut eristyksiin lapsuudenperheestään. Hänen vaimonsa ei salli mitään kanssakäymistä äidin eikä minun, siis sisaren, kanssa. Isä ja toinen veli ovat sentään armoissa, mistäköhän johtuu? Äitini on ihan tavallinen äiti-ihminen, ei millään tavalla takertuva eikä mustasukkainen mistään. On ihan tyytyväinen siitä, että kaikki lapset on kasvaneet suht.koht. normaaleiksi aikuisiksi ja päässeet työelämään kiinni jne. Olisihan se hänestäkin mukavaa jutella poikansakin kanssa joskus, tavata tätä ihan normaaleissa merkeissä, olla yhteydessä hänen perheeseensä jne. Mutta ei. Miniän mielestä se napanuora on katkaistava, tätä sanonta hän nimenomaan on käyttänyt useamman kerran.
Tekisi joskus vaan mieli kysyä, että missä se napanuora nykyään on, ja onko se kuinkakin tiukkaan sidottu?
Ja kovasti mielellään viljellään sitä raamatunlausetta, kuinka poika erotkoon vanhemmistaan jne. Ovatko nämä kuinkakin uskovaista porukkaa, nämä miniät? Kun raamatunlauseet osatan niin hyvin. Eikös siellä Raamatussa sanota niinkin, että kunnioita isääsi ja äitiäsi? Mitäs sen sitten tahdotaan sanovan? Että älä sinä poika enää kunnioita isääsi äläkä varsinkaan äitiäsi sen jälkeen, kun olet hommannut itsellesi vaimon. Äitisi kanssa sinun ei tule enää tekemisissä oleman ja hänet sinun tulee lähinnä unohtaa, että sinulla joskus muka äiti olikaan. Seuraavan kerran saat äitisi kohdata, kun kannat hänen arkkuaan, mikäli vaimosi siihenkään luvan suo.
Kaikki äidit kaipaavat lapsiaan ja haluavat tavata heitä, olla heihin yhteydessä ja rakastavat näitä koko elämänsä ajan. Äidille se poika tai tytär on aina lapsi, vaikka tämä olisi minkä ikäinen, vaikka seitsemänkymppinen! Ei kukaan halua lastaan hyljätä, eikä halaua, että lapsi hylkää hänet. Valitettavasti vain näin käy toisinaan, kun lapselle osuu sellainen puoliso, joka ei salli yhteydenpitoa. Ajan mittaan se on parisuhteellekin vain haitaksi, mutta eihän sitä nuorena, itseään täynnä olevana tärkeilijänä tajuta. Myöhemmin sitten kolahtaa pahasti, mutta sehän on vain sen ajan murhe vai kuinka?ihan selkeästi sanonut, että vaimo kieltää yhteydenpidon? Miksi hän jää tuollaiseen suhteeseen, jos ei ole tyytyväinen?
- mitään...
Eräs sisko kirjoitti:
Minä myös ihmettelin, kun heti alussa joku kirjoitti, että "näyttää siltä, että olet itse kateellinen..." jne.
Kun minä en sitten mistään rivien välistäkään saanut sellaista vaikutelmaa. Tuokin, mitä joku piti heti kauheana asiana, että ap kirjoitti poikansa saaneen lapsen, ei minusta viittaa yhtään mihinkään. Kyllä sitä vaan monen monituiset kerrat (ja aivan taatusti myös kirjoittaja!) ilmaisee ko. ajatuksen siten, että kertoo esim. veljensä tai sisarensa saaneen lapsen jne. Minäkin olen monet kerrat sanonut, että tyttärelläni on lapsia. Enkä mitenkään mielestäni siinä halveeraa vävyäni. Totta nyt jokainen tietää, että siihen asiaan tarvitaan kahta!
Kannattaisi miettiä sitä omaa herkkänahkaisuuttaan, että onko se e h k ä hieman ylimitoitettua.
Veljeni on joutunut eristyksiin lapsuudenperheestään. Hänen vaimonsa ei salli mitään kanssakäymistä äidin eikä minun, siis sisaren, kanssa. Isä ja toinen veli ovat sentään armoissa, mistäköhän johtuu? Äitini on ihan tavallinen äiti-ihminen, ei millään tavalla takertuva eikä mustasukkainen mistään. On ihan tyytyväinen siitä, että kaikki lapset on kasvaneet suht.koht. normaaleiksi aikuisiksi ja päässeet työelämään kiinni jne. Olisihan se hänestäkin mukavaa jutella poikansakin kanssa joskus, tavata tätä ihan normaaleissa merkeissä, olla yhteydessä hänen perheeseensä jne. Mutta ei. Miniän mielestä se napanuora on katkaistava, tätä sanonta hän nimenomaan on käyttänyt useamman kerran.
Tekisi joskus vaan mieli kysyä, että missä se napanuora nykyään on, ja onko se kuinkakin tiukkaan sidottu?
Ja kovasti mielellään viljellään sitä raamatunlausetta, kuinka poika erotkoon vanhemmistaan jne. Ovatko nämä kuinkakin uskovaista porukkaa, nämä miniät? Kun raamatunlauseet osatan niin hyvin. Eikös siellä Raamatussa sanota niinkin, että kunnioita isääsi ja äitiäsi? Mitäs sen sitten tahdotaan sanovan? Että älä sinä poika enää kunnioita isääsi äläkä varsinkaan äitiäsi sen jälkeen, kun olet hommannut itsellesi vaimon. Äitisi kanssa sinun ei tule enää tekemisissä oleman ja hänet sinun tulee lähinnä unohtaa, että sinulla joskus muka äiti olikaan. Seuraavan kerran saat äitisi kohdata, kun kannat hänen arkkuaan, mikäli vaimosi siihenkään luvan suo.
Kaikki äidit kaipaavat lapsiaan ja haluavat tavata heitä, olla heihin yhteydessä ja rakastavat näitä koko elämänsä ajan. Äidille se poika tai tytär on aina lapsi, vaikka tämä olisi minkä ikäinen, vaikka seitsemänkymppinen! Ei kukaan halua lastaan hyljätä, eikä halaua, että lapsi hylkää hänet. Valitettavasti vain näin käy toisinaan, kun lapselle osuu sellainen puoliso, joka ei salli yhteydenpitoa. Ajan mittaan se on parisuhteellekin vain haitaksi, mutta eihän sitä nuorena, itseään täynnä olevana tärkeilijänä tajuta. Myöhemmin sitten kolahtaa pahasti, mutta sehän on vain sen ajan murhe vai kuinka?jos sanoo poikansa saaneen lapsen, mutta jos se sama laulu jatkuu joka asiassa. esim. minun anoppini puhuu juuri niin...Pojan lapset pojan talo, pojan auto jne...Poika teki sitä ja tätä..vaikka ne olisi miniän tekemiä asioita niin se kyllä nyppii, varsinkin jos tietääettä tämä poika on patalaiska eikä tee yhtään mitään..
- syytä
miniääsi! Poikasi ei halua olla kanssasi läheisissä tekemisissä. Aina vain pistetään syy sen miniän tai vävyn päälle, eihän nyt oma lapsi voisi muka välimatkaa haluta.
- onkin...
Itse on anoppi karkoittanut poikansa luotaan kiristämällä, uhkailemalla, kohtelemalla kuin pikkuvauvaa lässyttämällä, tuputtamalla, työntämällä nokkansa joka asiaan, syyttelemällä, juoruilemalla, huutamalla ja tekeytymällä sairaaksi ja avuttomaksi mutta kenen on syy? Miniän tietysti.
- Noppi-A
onkin... kirjoitti:
Itse on anoppi karkoittanut poikansa luotaan kiristämällä, uhkailemalla, kohtelemalla kuin pikkuvauvaa lässyttämällä, tuputtamalla, työntämällä nokkansa joka asiaan, syyttelemällä, juoruilemalla, huutamalla ja tekeytymällä sairaaksi ja avuttomaksi mutta kenen on syy? Miniän tietysti.
Niin se on siis SINUN anoppisi, joka on näin menetellyt.
Kauheita ihmisiä jotkut anopit, todella. Mutta kauheita on monet miniätkin. Niin kuin siis ihmiset yleensäkin, monet ovat aika kauheita.
Minunkin ensimmäinen anoppi oli aika kamala, mutta ei nyt sentään mikään ihan hirviö. Kyllä poikansa sai äitiään tavata milloin tahansa ja halusi myös tavata. Ja vaikka olisi ollut minkälainen, ei olisi tullut mieleenikään vaatia miestä jättämään äitinsä unohduksiin. Aika kamalia on tuollaiset äidit, jotka kohtelee lapsiaan niin huonosti, että lapset ei tahdo olla heidän kanssaan missään tekemisissä. Kyllä sellainen äiti on jo kaikkea muuta kuin äiti.
Edelliseltä kirjoittajalta kysyisin kuitenkin, kaikella kunnioituksella tietysti: Entäs jos teille jostain syystä tulisi ero? Luuletko että miehesi edelleen pysyttelisi äidistään erossa, ei siis ikinä tapaisi äitiään eikä olisi tähän mitenkään yhteydessä? Mitä luulet?
Äläkä vastaa tähän, että se on sinulle sitten se ja sama. Vaan mieti ihan oikeasti, miten siinä kävisi. Jättäisikö mies edelleen äitinsä unohduksiin?
Siitä, miten mies mahdollisen eron jälkeen käyttäytyisi äitiinsä nähden, voi nimittäin päätellä aika paljon. - tähän,
Noppi-A kirjoitti:
Niin se on siis SINUN anoppisi, joka on näin menetellyt.
Kauheita ihmisiä jotkut anopit, todella. Mutta kauheita on monet miniätkin. Niin kuin siis ihmiset yleensäkin, monet ovat aika kauheita.
Minunkin ensimmäinen anoppi oli aika kamala, mutta ei nyt sentään mikään ihan hirviö. Kyllä poikansa sai äitiään tavata milloin tahansa ja halusi myös tavata. Ja vaikka olisi ollut minkälainen, ei olisi tullut mieleenikään vaatia miestä jättämään äitinsä unohduksiin. Aika kamalia on tuollaiset äidit, jotka kohtelee lapsiaan niin huonosti, että lapset ei tahdo olla heidän kanssaan missään tekemisissä. Kyllä sellainen äiti on jo kaikkea muuta kuin äiti.
Edelliseltä kirjoittajalta kysyisin kuitenkin, kaikella kunnioituksella tietysti: Entäs jos teille jostain syystä tulisi ero? Luuletko että miehesi edelleen pysyttelisi äidistään erossa, ei siis ikinä tapaisi äitiään eikä olisi tähän mitenkään yhteydessä? Mitä luulet?
Äläkä vastaa tähän, että se on sinulle sitten se ja sama. Vaan mieti ihan oikeasti, miten siinä kävisi. Jättäisikö mies edelleen äitinsä unohduksiin?
Siitä, miten mies mahdollisen eron jälkeen käyttäytyisi äitiinsä nähden, voi nimittäin päätellä aika paljon.ettei anopilla enää olisi mitään syytä kiukutella ja käyttäytyä noin, kun pikku kullanmuru palaisi kotiin ja olisi käytettävissä ja äiti tuntisi taas olevansa se ainoa ihminen pojan elämässä..
No oikeasti en tuota tiedä, kun en ole heidän tapaamisiaan estänyt muutenkaan. Voi olla että kiristys ja syyttely jatkuukin. - tekemissä.
Noppi-A kirjoitti:
Niin se on siis SINUN anoppisi, joka on näin menetellyt.
Kauheita ihmisiä jotkut anopit, todella. Mutta kauheita on monet miniätkin. Niin kuin siis ihmiset yleensäkin, monet ovat aika kauheita.
Minunkin ensimmäinen anoppi oli aika kamala, mutta ei nyt sentään mikään ihan hirviö. Kyllä poikansa sai äitiään tavata milloin tahansa ja halusi myös tavata. Ja vaikka olisi ollut minkälainen, ei olisi tullut mieleenikään vaatia miestä jättämään äitinsä unohduksiin. Aika kamalia on tuollaiset äidit, jotka kohtelee lapsiaan niin huonosti, että lapset ei tahdo olla heidän kanssaan missään tekemisissä. Kyllä sellainen äiti on jo kaikkea muuta kuin äiti.
Edelliseltä kirjoittajalta kysyisin kuitenkin, kaikella kunnioituksella tietysti: Entäs jos teille jostain syystä tulisi ero? Luuletko että miehesi edelleen pysyttelisi äidistään erossa, ei siis ikinä tapaisi äitiään eikä olisi tähän mitenkään yhteydessä? Mitä luulet?
Äläkä vastaa tähän, että se on sinulle sitten se ja sama. Vaan mieti ihan oikeasti, miten siinä kävisi. Jättäisikö mies edelleen äitinsä unohduksiin?
Siitä, miten mies mahdollisen eron jälkeen käyttäytyisi äitiinsä nähden, voi nimittäin päätellä aika paljon.Olen sanonut, että voi tavata äitiään ihan vapaasti. Ei minulla ole oikeutta kieltää aikuisen ihmisen ihmissuhteita.
- juttu..
tekemissä. kirjoitti:
Olen sanonut, että voi tavata äitiään ihan vapaasti. Ei minulla ole oikeutta kieltää aikuisen ihmisen ihmissuhteita.
En ole kieltänyt, mutta miksi minun pitäisi patistaa toista menemään vanhempiaan katsomaan?
Jos ei itse mene niin olkoot menemättä..
Miksi naisen pitää aina vetää noita ukkoja perässään? Jos menen äitiäni katsomaan niin kysyn mieheltä lähteekö tämä mukaan..valinta on hänen.
- muitakin syitä voi olla
jospa miniäsi ei ole kuitenkaan kateellinen tai mustasukkainen. Voihan olla muitakin syitä, miksi hän ei halua olla kanssasi tekemisissä. Ei kannata tehdä omia tulkintoja käytökselle, ennen kuin asia on varmistettu häneltä itseltään.
- vaikka välttelen anoppia
Minäkään en ole mustasukkainen tai kateellinen anopille, vaikka välttelen häntä. En vaan jaksa olla appivanhempien kanssa, en viihdy. En ole myöskään mustasukkainen, vaikka vastustankin sitä että mieheni käy kotonaan jatkuvasti. Syy on käytännöllinen: Mies pakenee vanhempien luo siksi että välttyisi tekemästä täällä kotitöitä, remonttia ja lastenhoitoa. Haluan mieheni olevan enemmän läsnä täällä perheessämme, riippumatta siitä missä hän on poissaolevana, yks ja sama onko se työssä, harrastuksissa vai sukulaisissa. Se ei ole mustasukkaisuutta, vaan toive että mies panostaisi aikaansa perheeseemme, eikä kaikki kotiasiat jäisi yksin minulle.
- voikin olla
Dr. Phillissä on useaan otteeseen ollut mustasukkaisia anoppeja.
Eilenkin anoppi olisi passittanut vävynsä vankilaan muka insestistä..Eikä uskonut avioparin vakuuttelua.
Motiivina oli että saisi tyttärensä muuttamaan takaisin kotiin.
Toisessa jaksossa anoppi oli palkannut tappajat miniänsä perään,.., Niin että siinä sitä mustasukkaisuutta..- Anonyymi
Miniät on syvältä vrsinkin jos ne on pohjoisesta. Omahyväisempää sakkia saa hakea.
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä hittoa tapahtuu nuorille miehillemme?
Mikä on saanut heidän päänsä sekaisin ja kadottamaan järjellisyytensä normaalista elämästä ja ryhtymään hörhöiksi? https3614274En sitten aio sinua odotella
Olen ollut omasta halustani yksin, mutta jossain vaiheessa aion etsiä seuraa. Tämä on aivan naurettavaa pelleilyä. Jos e831799- 441546
Martina jättää triathlonin: "Aika kääntää sivua"
Martina kirjoittaa vapaasti natiivienkusta suomeen käännetyssä tunteikkaassa tekstissä Instassaan. Martina kertoo olevan641539En vain ole riittävä
Muutenhan haluaisit minut oikeasti ja tekisit jotain sen eteen. Joo, ja kun et varmaan halua edes leikisti. Kaikki on o291370Oon pahoillani että
Tapasit näin hyödyttömän, arvottoman, ruman ja tylsän ihmisen niinku minä :(591341Kuka sinä oikeen olet
Joka kirjoittelet usein minun kanssa täällä? Olen tunnistanut samaksi kirjoittajaksi sinut. Miksi et anna mitään vinkkej521329Persut vajosivat pinnan alle
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson (ps) tietämättömyys hallinnonalansa leikkauksista on pöyristyttänyt Suomen ka2051325- 281215
Hei, vain sinä voit tehdä sen.
Only you, can make this world seem right Only you, can make the darkness bright Only you and you alone Can make a change81208