kaikki nuoret muijat on kusettajia

kaikki nuoret muijat on kusettajia ja paskan kirjottajia suomi24 palstalla.pahempi mieli tulee kun sinne menee
61458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

täysin järjetöntä vaatimuksia ja kuvitellaan itsestä ihan liikoja,
paremmin voin kun on pois koko deittipalvelusta.

Äänestä

Ei järkee yleistää jos sun kohdalla käyny huonosti..kyllä täällä on ihan viisaita ja kauniita nuoria naisiakin.

Kannattaa miettia omaa käyttäytymistä jos tuntuu, että kaikki on kusettajia jne.

Äänestä

Nyt mä sahaan kyllä naisena omaa jalkaani, mutta olen huomannut itsekin tuon julman laskeuman joita voidaan kutsua nikittömiksi nuoriksi naisiksi. Moni kovaan ääneen kehuu olevansa suomi24 teffeistä ja ottaa asiakseen haukkua vanhemmat, duunaritaustaiset miehet. Käytöstavat ovat siis kuin suoraan tukimetsästä. Ehkä olen vanhanaikainen mutta nainen söpöimmillään on sellainen herttainen ja toisia ajatteleva mutta tarpeeksi itsenäinen ollakseen joutumatta hyväksikäytetyksi tai kynnysmatoksi. Porukka tuntuu kuvittelevan, että täytyy käyttäytyä ja näyttää "bad assilta" heti kättelyssä ettei tulis huonosti kohdelluksi. No ehkäisyähän se sekin on :P

Äänestä

Totta, en ole törmännyt tuolla yhteenkään alle 25 vuotiaaseen naiseen, jolla olisi jalat maassa ja jonkinlainen taju realiteeteista, mitä voi vaatia ja mitä itsellä on tarjota.

Äänestä

Itse 19v nuori muija enkä kuseta. Älä mieltäsi pahoita,,, Äläkä kaikkia leimaa. Ihan sama kuin sanoisit että KAIKKI tummaihoiset ovat työttömättömiä.

Äänestä

Saaneet liian helpolla tässä elämässä kaiken, heilutaan puolialasti kylillä ja sivuilla ja petetään ja huorataan kaikkien kanssa! Kyllä ennen kaikki oli toisin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kaikki on kirjoitti:

kaikki nuoret muijat on kusettajia ja paskan kirjottajia suomi24 palstalla.pahempi mieli tulee kun sinne menee

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu