Mitä mieltä? Onko kaikki saman arvoisia? Millä perusteella arvotat ihmisiä?
Onko kaikki ihmiset yhtä arvokkaita?
hjsfbjkernf
322363
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
arvotan ihmiset sen perusteella miten hyvin niitä siedän.
Ei tietenkään ole. Ne ihmiset, jotka saa aikaan jotain hyvää ovat paljon arvokkaampia kuin ne, jotka eivät. Jos ei koskaan vaikuta positiivisesti ja epäitsekkäästi kenenkään elämään, vaikka sitten vain esimerkiksi kuuntelemalla jonkun huolia tai olemalla hyvä äiti, on mun mielestä arvoton ihminen. Jokainen mahdollisuuksiensa mukaan tietysti. Itse huomaan myös arvostavani ihmisiä automaattisesti älyn ja sivistyneisyyden mukaan, vaikka joskus se älykkäin ja sivistynein on samalla melkoinen kusipää. Itsekkäät ja itserakkaat ihmiset on yleensä aika arvottomia, koska heidän elämä pyörii vain heidän itsensä ympärillä.
Sitten tietysti jos ajattelee henkilökohtaisella tasolla, niin ainakin mun kaltainen nainen on vastakkaiselle sukupuolelle arvoton. Luulen, että miehet on armottomampia yleensäkin, naiset antaa ainakin mahdollisuuden jos ei muuta. Ja naiset arvostaa erilaisista syistä, miehet harvoin näkee ulkonäköä pidemmälle.
Toisaalta taas, jos ajattelee globaalisti, niin yleensä ne ihmiset, jotka vähiten ansaitsee joutuu kärsimään eniten. Esimerkiksi lapset. Onko siitä arvokkuudesta sitten silloin mitään iloa...
ihminen? Miksi? Mitä hyvää sinä olet tehnyt?
"Ne ihmiset, jotka saa aikaan jotain hyvää ovat paljon arvokkaampia kuin ne, jotka eivät."
Hitler sai aikoinaan paljonkin hyvää aikaiseksi- poisti työttömyyden, valoi Uskoa ihmisten mieliin ja nosti koko maan takaisin jaloilleen. Oliko se sitten Hyvä vai Huono ihminen? Entä kaikki ne, jotka sitä seurasivat uskoen tämän osoittamaan "hyvyyteen"?
enkä tietääkseni ole missään niin väittänytkään. Ainoa mitä musta voi sanoa, on se että minusta saa aina kuuntelijan, jos tarvitsee ja yritän aina auttaa, jos voin. Myös silloin aikanaan parisuhteissa yritin ihan vilpittömästi miellyttää ja olla ns. hyvä tyttöystävä, vaikka en siinä onnistunutkaan. Puhuin yleisellä tasolla, en tarkoittanut missään kohdin itseäni.
Sinä olet täysin arvoton ja siitä on samaa mieltä jokainen mies tällä palstalla. Sun kaltaista vihaa kaikki.
loppujen lopuksi saanut aikaan pelkkää hyvää ja hänen tarkoituksensa ei ainakaan ollut hyvä. Mutta taas hänen omasta mielestään hän varmasti pyrki saamaan aikaan pelkkää hyvää...
Mä en oikeasti tiedä oliko Hitler pohjimmiltaan mikään hirviö. Ei se ole historiallisesti mikään ennenkuulumaton ilmiö, että " ne muut" nähdään samalla tavalla kuin Hitler juutalaiset. Itseasiassa suurin osa valtioista pysyy koossa tuon "me ja muut" -ajattelun nojilla.
Kuinkahan moni oikeasti tuomitsee esimerkiksi Yhdysvaltoihin kohdistetut terroristi-iskut? Me länsimaalaiset kyllä, mutta esimerkiksi Lähi-Idässä... En millään muotoa puolustele juutalaisvainoa, päinvastoin, tarkoitan vain sitä, ettei se ole ihan niin yksinkertaista. On ihan eri asia vihata massaa, kuin yksilöitä. Eikä Hitler siitä yksin vastuussa ollut, hän on vain keulakuva.
Ei unohdeta, että ollaanhan me suomalaisetkin kerran teurastettu toisiamme. Olisikohan yhtään punaisiin kuulunutta selvinnyt ilman Englannin väliintuloa?... Ja kuitenkin ne ihmiset oli ihan tavallisia ihmisiä.
Mutta joo, onko sellainen ihminen, joka yrittää saada aikaan hyvää, mutta epäonnistuu parempi kuin sellainen, joka ei edes yritä? Tai joka saa vahingossa aikaan jotain hyvää? Mä en tiedä. Joku viisaampi saa vastata.
Tuota en lainkaan epäile. Samaa mieltä olivat mun eksät ja he sentään tunsivat minut, eikä inisseet nikittöminä jossain palstalla.
ihmisen luulisi olevan niin säälittävä, että jaksaa vihata jotain henkilöä keskustelupalstalla. Sun mielipide tuli selväksi ja epäilemättä moni mies on samaa mieltä. En häivy, koska mulle on ihan sama, vaikka vihaisittekin. En se mun elämää muuta suuntaan eikä toiseen. Mä en ole harrastanut seksiä yhdeksään vuoteen, enkä silloinkaan rahasta, joten huoraksi en ainakaan tunnustaudu.
Tollasen aloituksen haluun itsestäni. Lisää tunnetta ja alkaa olla aika hyvä.
kaikki erilaisia, kaikki eriarvoisia. Toiset saavat enemmän hyvää aikaan.
Kaikki elämä on yhtä arvokasta. Jaa mitenkö arvotan ihmisiä..... Ei taida olla minun asiani arvottaa muita..
Älkää tulko vanhaksi!
Älkää sairastuko!
Älkää loukatko itseääne!
Sillä vanhainkodissa/sairaalassa teitä voi odottaa narsistinen hedonistinen "insuliini" sairaanhoitaja!
Eikä mikää sisar hentovalkoinen!
Niimpä, se on tämä arjalainen yhteiskunta, jossa kaikkien täytyy olla ylisuperüberihmisiä.
Sitä saa armon tässä hyvinvointiyhteiskunnassa, niin kauan kuin osoitu olevansa heikko ihminen.
Onko ihmisillä lupaa olla haavoittuvaisia, rikkinäisiä ja kuluneita. Onko tämä kulutusyhteiskunta kuluttanut meidät loppuun?
Ihminen ajattelee olevansa turvassa aina kun löytyy joku heikompi. Ja ne heikommat heitetään roviolle, mutta sitten kun ei enää löydy niitä heikompia: sitä on itse sitten vuorossa. Miettikääpä sitä.
aina pitää myös olla vahva ja pystyä luopumaan kaikista negatiivisista tunteista. Ei saa olla surullinen, kyyninen, katkera, onneton, huono itsetunto, jne., jne... Ja kiva kun näitä kuulee aina niiltä, joille ei ole ikinä tapahtunut mitään pahaa. Helppoahan se silloin on sanoa. Joskus tuntuu, että pahin asia, joka näillä palstoilla kirjoitteleville ihmisille on sattunut, on kynnen katkeaminen.
Mitä tulee tuohon vanhuuteen, niin meillä Suomessa on sellainen asenne, että pirteitä ja positiivisia vanhuksia kunnioitetaan. Mutta eikö vanhuksella pitäisi olla oikeus olla vanha ja sairas ja väsynyt, eikä jaksaa enää käyttäytyä kuin kaksikymppinen? Jos ei jaksa, niin täytyykö siitäkin sitten vielä olla pahoillaan...
Lähtökohtaisesti kaikki ihmiset on yhtä arvokkaita, demokratian ja tasa-arvon periaatteiden, ihmisoikeuksien julistuksen ja muiden aatteellisesti hienojen ideoiden mukaan.
Mutta ihmiset ovat myös sitä, mitä he tekevät. Toiset nousevat elämänsä kautta arvokkaammiksi kuin toiset. Sen arvottaminen onkin sitten vaikeempaa, mikä kunkin elämän arvo on.
Mutta noin periaatteessa. Mun mielestä.
Markkinataloudessa ihmiset arvotetaan omaisuuden mukaan ("Mitäs sulla on?").
Ja onhan tuo luokkayhteiskuntakin vielä voimissaan ("Mitäs sä täällä teet?").
Kristillisyys ainoana opettaa samanarvoisuutta, ja kai itsekin pyrin siinä hengessä olemaan arvottamatta joka kuitenkin voi olla vaikeaa - myös em. perustein.
Lähtökohtaisesti kyllä :)
Toisin sanoen y r i t ä n katsoa aina ihmistä ihmisenä, kaiken ulkoisen krumeluurin ynnä muun sen sellaisen väännetyn käytöksen taakse. Ja sen perusteella teen omat johtopäätökseni mitä kukakin on ja kenen kanssa kannattaa ystävystyä tms. Aika usein sitä vaan törmää ihmisiin, jotka ovat jollain tavalla pirstaleina.. Kaikkihan me ihmisiä ollaan ja jokaisella on omat heikkoutensa jne vaan siltikin pitäisi löytyä tahtoa ja kykyä nähdä eteensä. Joskus taas on hyvin vaikea edes nähdä sinne toisen ihmisen sisimpään mikä kyllä nielee oman mielenkiintoni kyseisenlaiseen ihmiseen.
Eli lähtökohtaisesti kaikki ovat yhtä arvokkaita ja puolueettomasti heitä haluaa kohdella kunnes sen sisimmän näkee tai kokee hieman tarkemmin. Siinä vaiheessa kaikki eivät ole enää samalla viivalla. Muttaettä sekin pitää muistaa, jotta aika kuluu ja ihmiset muuttuvat eli kaikenlaista sattuu ynnä tapahtuu elämässä. Ihmiset s a a t t a v a t myös oikeasti muuttua ja siinä vaiheessa pitäisi osata antaa toiselle mahdollisuus.. Eli periaatteessa ketään ei voi peruuttamattomasti tuomita heti kättelyssä eikä sen jälkeenkään.
Päästäänkö tässä sitten kuitenkin siihen johtopäätökseen, jotta kaikki ovat sittenkin yhtä arvokkaita kun ja jos osaavat olla ja katsella elämäänsä tietyllä tavalla?
Hmm..?
:D
Arvostan ihmisiä, jokka antaa muiden elää rauhassa omaa elämäänsä.
Ei tartte tehdä mitään ihmetekoja tai pelastella maailmaa, riittää kun tekee omat hommansa muita vahingoittamatta.
se vahingoittaminen kantaa? Jos esim. valmistaa käsiaseita Suomessa ja niit käytetään ympäri maailmaa muiden tappamiseen niin kelpaaks et ei ite vahingoita? Jos tietämättömyys asetetaan ehdoksi niin voidaanko tiedon hankkimatta jättäminen myös syyllistää?
voi mun puolestani porukat jatkaa puukkojen valmistusta ihan hyvällä omallatunnolla. Jos joku hulla päättää puukottaa toisen hengiltä, niin se on sen hullun päätös.
Fiskarsin porukat voi edelleenkin valmistaa kirveitä, kirvesmurhaaajat tekee päätöksen tappamisesta ihan ite.
Tarkkuuspistooleita voi edelleenkin mun puolestani valmistaa, niilläkin kuuluu ammuskella muita kuin ihmisiä.
Rynnäkkökiväärit on suunniteltu ihmisten tappamiseen ja niiden valmistus on jo eettisesti arveluttavampaa. Mutta en mä kai niitäkään tuomitse.
Kun mä nään hornetin pörräävän taivaalla, niin en mä sitäkään helvetin kallista tappomasinaa tuomitse ja lentäjilläkin lienee jonkinlainen sankarin sädekehä.
Toisen vahingoittamisesta päätöksen tekee jokainen itse. Ei heinäseivästä veistelevä maajussi ole vastuussa siitä, jos seivästä käytetään aseena.
Kiitoksia vaan. Entäs jos valmistaa heroiinia takahuoneessa ja myy sitä lähi ostarilla? Et kaikkea saa myydä, mainostaa ja valmistaa - vain käyttäjä on syyllinen. Kuka on vastuussa lapsisotilaiden tapoista?
Onko maajussi syyllistynyt vahingontekoon, jos antaa seipäänsä mielenterveydellisistä ongelmista kärsivälle aggressiivisuudestaan tunnetulle veljelleen, joka tappaa naapurin ko. kapineella? Entäs jos käy vielä traktorilla kyyditsemässä humalaisen veljensä naapurin luokse?
ja myynti on kriminalisoitu, joten se on laitonta.
Tappaja on aina syyllinen.
Tuosta toisen vahingoittamisesta mä en nyt kuitenkaan lähtisi tällaisiin ääripään esimerkkeihin. Vahingoittaa voi vaikka juoruilemalla ja olemalla ilkeä, se on yleisempää kuin murhat ja tapot.
Paskan puhuminen toisen selän takana, motiivina kosto tai oman erinomaisuuden korostaminen on perseestä ja sellainen tyyppi ei ole ok.
noista arkisemmista vahingoittamisista. Toisaalta pidän myös aseiden valmistusta (noin pääosin), yltiöpäistä luonnonvarojen kuluttamaista ja monia muita myös vahingollisina (vaikkeivat useimmiten ole edes kriminalioituja).
Epäsuora vahingoittaminen vaan jää usein huomaamatta tai siitä ei edes välitetä - kunhan lain pykälät täyttyvät. Lieneekö ero aktiivisessa ja passiivisessa vahingonteossa - tai käsien pesutavassa.
Oletko itse valmis syyllistämään ihmistä siitä, että hän ei ole hankkinut tietoonsa totuutta asioista? Veikkaan että olet juuri sitä, kaikki on kuulijan vastuulla -tyyppiä. Että myyjä on uskonut välittäjän tai loppukäyttäjän vakuutteluun siitä, ettei aseita käytetä tositoimiin? Että ihminen uskoo sitä, mitä toinen sanoo eikä lähtökohtaisesti epäile sitä, että asiat saattavatkin olla juuri päinvastoin?
Asekauppiaat ostavat itselleen absoluution sillä, että tuikkaavat punaisen ristin lippaaseen euron silloin tällöin ja sanovat, että käsiaseet ovat taide-esineitä eivätkä hyvien ihmisten käsissä tarkoitettu ihmisten tappamiseen.
Millä tavalla voisit soveltaa tämän esimerkin omaan elämääsi? Minä ainakin olen huomannut, että aina kun lähtee etsimään toisesta/toisista moraalittomuutta ja sitä osoittelemaan sormellaan, voi pilkka hyvin nopeasti kalahtaa omaan nilkkaan. Käsi sydämelle siis, jos vastustat käsiaseiden päätymistä harkitsemattomiin käsiin (vastustatko?) millaisia "käsiaseita" sinä katsot omilla toimillasi tässä elämässä valmistaneesi? Voitko tyytyväisenä katsoa peiliin ja todeta toimineesi hyvin? Jos et ole sitä mieltä, oletko tehnyt voitavasi korjataksesi aikaansaamasi ruumiit/vahingot?
Viime kädessä kaikessa ratkaisee se, mitä ihmisyys meille kullekin merkitsee. Kaikki muu on joutavaa liirumlaarumia! Rakkautta ja hyväksyntää osakseen saanut ihminen ei lähde räiskimään käsiaseilla toisia ihmisiä - poikkeuksena ehkä sotaan pakotetut.
arvostan naista joka on rempseä kovaääninen oman edun tavoittelija.
Kiltit ujot rehelliset ja tunnolliset voi korvata aina...
Ihmisen arvo mielestäni on se, miten hän kohtelee muita ihmisiä. Tärkeintä on olla tekemättä muille pahaa. Aina sitä ei tietenkään voi välttää. Tahallinen ilkeys ja muu toisten ihmisten kaltoinkohtelu vähentää ihmisen arvoa ainakin minun silmissäni.
Typerintä on arvottaa ihmisiä vaikkapa ulkonäön, työpaikan, varallisuuden tai perhetaustan perusteella. Ihmisen arvo on se, kuinka hän kohtelee muita. Enkä tarkoita vain ystäviä tai peheenjäseniä, vaan kaikkia kanssaihmisiä.
- käytännössä ei. Jos pitäisi valita jonkun läheisen hengen tai tuiki tuntemattoman eskimon välillä niin luulen et eskimo jäis kakkoseksi.
Minkä perusteella - ajatteleva osio sanois et tekojen, lähisukulaisuuden yms. perusteella ja taustalla oleva vaisto/tunne ei suoraan kerro mielipidettään. Luulen et se pahus arvottaa myös tuoksun, ulkonäön, pituuden, sukupuolen yms. perusteella.
Ei todellakaan ole.
Scale kerkesi viemään "meidän" (me ollaan usein samaa mieltä) sanat nimiinsä, joten tyydyn komppaileen sitä taas.
mustalaiset, somalit, nistit, taksikuskit tai juopot...näitä en arvosta.
lähtökohta on se että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita elävinä ja inhimillisinä olentoina. Ihmisen arvoon ei saa vaikuttaa seikat kuten sosiaalinen ja taloudellinen status, ulkönäkö, työkyky tai sen mahdollinen puute, luonne..
Mutta sitten, kun mietin että on tosiaan olemassa ihan oikeasti pahoja ihmisiä, jotka saavat paljon pahaa aikaiseksi.. Sellaisia jotka eivät todellakaan arvosta muita ihmisiä tai muuta elämää.. Ehkä periaatteessa ajateltuna hekin voisivat olla arvokkaita mutta käytännössä heitä ei kykene arvostamaan..
samanarvoisia. Kaikki me synnnymme tähän maailmaan yhtä arvokkaina, alastomina ja avuttomina. Eettisesti en voi hyväksyä eriarvoisuutta.
En silti arvosta kaikkia yhtä paljon. Päinvastoin. Mutta en kuitenkaan lähtisi heidän ihmisarvoaan kyseenalaistamaan.
Sanat ja teot kertovat paljon. Myös ajattelu, sen kapeus tai avaruus. Äly, sivistyneisyys (ei välttämättä kirja- vaan sydämensivistys!), kyky ystävällisyyteen, rakkauteen. Tahto olla satuttamatta muita tahallisesti. Nämä seikat vaikuttavat siihen, ketä arvostan.
Läheiset ovat minulle arvokkaampia kuin vieraat, mutta vain subjektiivisesti tarkastellen. Inhimillistä tämäkin, olettaisin.
Arvottamisesta en niinkään puhuisi. Ei ole minun tehtäväni.