Elämä ja maailma menee kokoajan eteenpäin. Me kehitymme ihmisinä ja yhteisöinä.
Tuntuuko sinusta koskaan, että mikään ei siltikään ole muuttunut? Samat asiat pyörivät tärkeinä ja ei-niin-tärkeinä. On mukavaa syödä ja juoda ja nukkua säännöllisesti. Luonnonkierto pysyy samana.
Miten me siis kehitymme? Missä se näkyy?
Tuntuuko sinusta koskaan, että mikään ei siltikään ole muuttunut? Samat asiat pyörivät tärkeinä ja ei-niin-tärkeinä. On mukavaa syödä ja juoda ja nukkua säännöllisesti. Luonnonkierto pysyy samana.
Miten me siis kehitymme? Missä se näkyy?
Vastaukset 40
Vanhimmat
mikään merkittävä niin kauan kuin ihminen hakee sitä kehitystä joka on ns. itsensä kehittämistä. Niin kauan kuin ihminen on itseensä käpertynyt pikkusieluinen paska, mikään olennainen ei tule muuttumaan.
että se itsensä kehittäminen näkyisi maailmalle?
Ja millä tavalla ihminen voisi löytää itsestänsä jotain muuta kuin pikku sieluisen paskan?
Että kaikki itsensä kehittäminen, itsetuntemuskurssit/luennot/seminaarit, on suosittua siksi, että maailman ongelmia voi kätevästi paeta itsensä sisälle. Sieltä löytyy takuulla korjattavaa, en kiistä, mutta miten se hyödyttää ketään? Mutta päinvastoin moni sisäinen ongelma korjaantuu, näin uskon, kun ihminen ei käperry omiin ongelmiinsa vaan on aidosti kiinnostunut ympärillään olevista ihmisistä.
vastakkain, en näe järjellistä perustetta
Aito välittäminen ja kiinnostuminen pitää meidät tervejärkisinä ja vie maailmaa eteenpäin.
Mutta on helppoa olla itsekäs ja käpertyä sinne omaan pahaanoloon ja olla välittämättä. Ja sen takia kaikki seisoo paikoillaan ja mikään ei muutu.
Entäpä jos ei välitä itsestään tarpeeksi paljon voidakseen olla hyvä muille?
Sanoin sen tarkoituksellisen poleemisesti. Mutta voimme tarkkailla maailmaa ja miettiä miten on. Muodikasta on ajatella että muutumme koko ajan niin paljon paremmiksi. Että ainoa tie totuuteen ja hyvyyteen on itsetuntemuksen kautta. Minusta se ei tunnu uskottavalta.
Entäpä jos ei välitä itsestään tarpeeksi? Niin... tai välitä itsestään oikealla (eli terveellä) tavalla. Yksi askel voi olla opetella kohtuullisuutta. Opetella tuntemaan ja sietämään epämukavuutta. Moni tulee vähemmälläkin toimeen.
Tasapainoilua se on.
Paljon luulet, että media vaikuttaa siihen mitä ihmiset luulevat tekevän heidät onnelliseksi ja kokonaiseksi?
Tai paljon puuttuu taitoja käsitellä asioita, jos uskoo, että oman pahanolon purkaminen muihin negatiivisesti helpottaa oloa? Koska se on vain väliaikainen ratkaisu hetkeksi ja pahaolo ei katoa sieltä sisältä kuitenkaan. Ja kuinka sellaisia taitoja mielestäsi pitäisi oppia jos niitä taitoja ei kotoa ole saanut-syystä tai toisesta?
kiteytetty: kehitys voi olla kohtuuden opettelua. Yksinkertaistamista ja karsimista.
Kuinka monen tuntuu olevan pakko hankkia LV-veska tai ainakin pissisversio? Kuosi on itsessään maailman rumin, mutta se on hilattu ylellisyyden ja hienon elämän symboliksi stooreilla brändin historiasta ja plaseeraamalla laukkuja beckhamien aneemisille käsivarsille.
Yhtäkkiä jostain rumasta on tullut matkalippu seksikkyyteen. Hyvin hyvin alkeellista ohjelmointia. Mielenkiintoisinta on se, että manipulointi toimii vaikka se tiedostetaan.
Kyllä, onnellisuuden kriteerit sanellaan ihmisille. Onnelliset ihmiset eivät shoppaile.
Ostaminen tekee onnelliseksi mutta tuottaa melkein heti tunne-elämän let-downin. Löytyy uusi onnellisuuden tae. Ja eikun jahtaamaan sitä. Tuotetaan väärä varmuus siitä, että voit ostamalla parantaa haluttavuuttasi. Ja oikeasti, niin voitkin, koska kaikki puhuvat sama kieltä. Brändit ovat koodeja. Mutta mitään hyvää se ei tee ihmisen sisimmälle joka kaipaa ihailua, kaipaa sitä että olisi haluttu. Kaipaa, saavuttamatta kaipuunsa kohdetta.
Toinen on pahan olon purkaminen. Niin, välillä on paha olo. Tunteet kuuluvat elämään. Saavuttaminen ja menettäminen. Mutta illuusiolla jatkuvasta edistyksestä ruokitaan ajattelua että tunne-elämän pitäisi olla jatkuvaa ihanuutta. Se ei ole. Ihmisiltä puuttuu paitsi taitoja tulla toimeen tunteidensa kanssa, myös kunnollinen käsitys tunne-elämän terveydestä.
eri käsitys/kokemus itsetuntemuksen sisällöstä ja päämäärästä, esimerkiksi eskapismiin en itse ole mielestäni sortunut. Toki se on sitten lopulta sama mihin "suuntaan" kelailee, jos teot jäävät puuttumaan.
Kaikki tunteet kuuluvat elämään ja ne täytyy kokea. Se onkin se pointti oikeastaan kuinka käsittelee ne tunteet. Ei elämä ole elämisen arvoista, jos se on kaikki vain hupia. Ja elämästä ja maailmasta oppii yllättävän paljon, jos uskaltaa tuntea koko tunnekirjon.
perunankuorimaveitsi. Ostin nimittäin, ku akka hukkas vanhan. Tää uus veitsi on kehitysversio vanhasta, kääntyvät terät ja kaikki.
Tokikaan sen käyttäjä ei ole sen kehittyneempi kuin ennenkään, ainakaan ennenkuin se uutta veistä käyttää.
Maailma siis ympärillämme muuttuu, ja me sen mukana...jos vaan jaksaa oppia uutta.
mutta kuinka moni sen ottaa mielestäsi vastaan?
toiset ottaa ennemmin, toiset myöhemmin vastaan. Ne jotka eivät ota, putoavat kokonaan kelkasta.
En muista kuka, mut joku on sanonut, että täytyy juosta ihan helvetin lujaa, että pysyisi edes paikallaan.
ja kyllä mä kuvittelen, että suuri enemmistö ottaa kehityksen kulun vastaan, ennemmin tai myöhemmin.
vai koska vain eivät huomaa ottavansa sitä, koska se on ihan normaalia?
Ja sivistynyttä. Vaikkakin ihminen on pohjimmiltaan eläin, niinku sen raadollisuuden tääl palstal näkee. Ei uskois, että elämme sivistysvaltiossa.
Entä junioreja omaavana henkilönä, miltä sinusta tuntuu seurata heidän kehittymistä aikuiseksi? Ja samalla omaksuvan ihan erilaisen maailman kuin me, vaikka me ohjaammekin heitä näkemään sitä?
tässä keskustelussa. :)
Mut siis, must tuntuu hyvältä seurata junioreiden oppimista, opin siin samal itekin. Enkä minä koe, että maailma niin hirveesti erilaisempi olis kuin meidän oppimamme, se on tietty sääli, että lapsuus ja varhaisnuoruus yritetään nykylapsilta viedä...
Olen huomannut, et siin kuudenkympin korvilla ollessaan osa ihmisistä ei halua enää kehittyä, tai oppia uutta, mut se tulee sit seitsemänkympin korvilla takas.
että kysymys on lähinnä aikaperspektiiveistä.
Muuttumista ei huomaa, kun itse elää sitä muutosaikaa. Sen huomaa vasta historiankirjoista. Yhden ihmiselämän näkökulmasta muutos on myös suhteellisen hidasta.
Jos puhutaan ihan luonnonkiertokulun muuttumisesta, niin evoluutiobiologian ja geologian opukset on varmaan niitä, joihin kannattaa tarttua.
Aika perspektiivi on merkittävä elementti miettiessä muutosta. Jos muutos on hidasta (kuten evoluutiossa on), miten mielekkäänä pidät silloin tarkoituksellista itsensä ja maailman kehittämistä & parantamista, jos eroa ei itse huomaa?
Ehkä on kuitenkin parempi ettemme ala pikku päissämme miettimään näin syvällisesti.
Eiköhän tuo evoluutio osaa hoitaa hommansa ja me askartelemme tässä omiamme, jotta jaksamme evoluutiossa roikkua mukana, rikkana sopassa.
Voi tulla muuten turhautunut olo :)
heti onnistua kasvattamaan itsellesi kolmannen käden koska olisi niin kätevää vaikka kattolamppua ripustaessa, vaikka sellasen tarpeen tyydyttäminen evoluutiomielessä voisi viedä hieman liian kauan? xD
No, leikki sikseen. Luonto tekee oman osansa, me oman osamme osana sitä.
itsensä kehittämisellä voi päästä tuollaisiin tavotteisiin, niin lisään panoksia heti.
Yksi käännynnäinen ylimääräisen käsivarren puolesta!!! :D
annan kaiken pyöriä omalla painollaan, mikäli tulee vastaan kiireempää teen sen siinä ohessa.
Maailma on muuttunut valheellisemmaksi mitä ennen.
Sinänsä ennenkin on eletty maailmassa valheessa.
on turhaa pohtia muutosta, koska se tapahtuu siinä sivussa kokoajan... Onko sillä sitten tarkoitusta? Riittääkö se, että eteentulevat haasteet ovat tarpeeksi?
aina omat valintansa. Ainakin melkein.
Monesti omaan päätökseen vaikuttaa hyvä ystävän neuvo ja vastaavasti ilmenee monasti tuon ystävän oma etu omalla tavalla, vaikka välttämättä ei suoranaisesti vaikuttaisi tuon ystävän elämään.
Niin, siinä sivussa mennään eteenpäin ja muututaan ahneimmiksi kuten myös itsekeskeisemmiksi.
tosiaa? Tätä palstaa lukiessa tuntuu että taanumme apinan tasolle. Maailma muuttuu, me ehkä muutumme maailman mukana.
se suuri kysymys... Kuinka paljon sitä muutosta oikeasti onkaan...?
elämä taitaa olla päivästä toiseen aika samankaltaista rengasmaista rinkiä, jossa historia toistaa tietyllä tavalla itseään ja näin ollen joka vuosi siihen mittariin napsahtaa yksi yksikkö lisää.
Mietin tuota kehittymistä ja itsensä näkemistä, jossa taitaa olla eniten oppimista. Sitä kun on sokea itselleen, eikä kykene näkemään itseään, niin kuin näki sen naapurin sedän silloin nelos-luokalla. Nyt kun on itse se "naapurin setä", niin hän näyttää ihan eriltä, kuin lähes 3-vuosikymmentä sitten :D
Naapurin sedät on oikeastaan aika veikeitä kavereita, vaikka vääjäämättä fossiloituu.
Vanhuus ja setämäisyys ovat hyvinkin suhteellisia käsitteitä... Riippuu ihan siitä mistä katsoo. Ja toisaalta, jos sitä naapurin setää seuraa, niin hän ei tunnu muuttuvan juuri ollenkaan, samalla kun itse on kasvanut siitä ala-asteikäisestä aikuiseksi... Paitsi tietenkin, jos naapurin setää ei ole nähnyt pitkään aikaan. :)
Tiede kehittyy. Opimme enemmään maantieteestä, tähtitieteestä. Osaamme parantaa tauteja paremmin. Ennen luultiin maapallon olevan litteä, nykytiedon mukaan se on pyöreä. Näin ihan esimerkkinä, että tiettynä aikakautena uskotaan tiettyihin asioihin. Koko ajan saadaan uutta tietoa tutkimuksilla ja vanha tieto muuttuu historiaksi. Nykyistä elintasoa pidetään korkeana, mutta mitä se on sitten 1000 vuoden päästä.
Ihminen tuskin kehittyy sen fiksummaksi, jos ajatellaan sotimista. Aina on sodittu ja riidelty luonnonvaroista. Ja tullaan aina niin tekemäänkin. Mielenkiintoista olisi joskus 500 vuoden päästä lukea historiankirjaa, mitä vuosisadastamme kirjoitetaan. Millaisina esim. Bushin sodat nähdään. Niin joo sehän on sitä terrorismin vastaista sotaa:)
Minun mielestäni tietomäärä lisääntyy eri tieteellisten tutkimusten kautta. Ihminen itsessään ei mielestäni tule sen fiksummaksi.
maailma kehittyy, ihminen ei niinkään :)
Jos muuttuu, niin erittäin hitaasti. Ihmisen elämän tilanteet muuttuu ja ihminen itse menee ehkä eteenpäin. Elämä menee eteenpäin ja taakse jää tapahtumia asioita ja ihmissuhteita.
Kehitys...höpsis. Kehitykseksi sanotaan kuluttamista. Ihmisetkin kehittyvät hyvin hitaasti, jotkut lopettavat kehityksensä jo koulussa ala-asteella.
Se siitä.
luulla kyyniseksi vastaukseksi. :)
muutos
paljonko se muutos näkyy ja tuntuu?
Muuttuu, hitaasti, niin hitaasti että varmaan viime vuosikymmeninä ollaan menty huonompaan suuntaan. No, muutostahan se on tuokin.
Jotenkin tuntuu, on tuntunut jo useita vuosia, että vaikka kehitys menee eteenpäin, niin silti jollain tasolla taannutaan pahemman kerran. Esimerkki, huono tietenkin, mut kummiskin: Ajatellaanpa vaikka syrjäseutuja ja niiden autioitumista. Ensin "ei missään" ei ollut mitään muuta kuin korpea. Sitten sinne tuli immeiset justeerit konteissaan. Sitten sinne nousi taloja, kauppoja, kouluja, pieniä ja vähän isompiakin kyliä. Sitten porukka alkoi muuttaa viriililtä seudulta pois. Pihapiirit alkoivat autioitua, kaupat ja postit vähetä, koulut sulkea oviaan. Kerran niin viriilistä seudusta tulikin syrjäseutu. On ne niin iloja silmille nuo syrjäseudut.
Syrjäseuduilta poismuuttaneet muuttivat lähikaupunkeihin. Lähikaupunkeja laajennettiin ja kerrostaloja rakennettiin pikapikaa. Sitten ex-syrjäseutulaiset, nyx kaupunkilaiset ja etenkin heidän jälkeläisensä muuttavat vimmatusti kerran niin viriileistä lähikaupungeista pois. Lähikaupunkien koulut, postit, kaupat sulkevat oviaan, kerrostalot autioituvat ja seisovat tyhjillään. Liikerakennusten toimitiloissa ei ole lähellekään 100 prosenttista käyttöastetta, ei varmaan 80 prosenttiakaan. Lähikaupungit autioituva kun porukka muuttaa isompaan lähikaupunkiin tai vaikka vähän etemmäskin.
Nyt, nyt ollaan jo Isoissa Kaupungeissa. Ihan huisii. Mutta ai hitsi, ai hitsi: Isojen kaupunkienkin keskustat autioituvat kun porukat muuttavat esikaupunkeihin. Mitä seuraavaksi?
Isossa mittakaavassa ajateltuna kehitystä tapahtuu, mutta ehkä sitä kehitystä ohjailee väärät henkilöt ja heidän väärät motiivinsa. Ehkä.
http://www.youtube.com/watch?v=qzGPEXnPieg