Itse tätä halusin, olin asiaa miettiny monelta kantilta, parin vuoden ajan. Nyt sitten lähdin. Voi V**** KU ON PAHA OLO. Mietin koko ajan sitä, et petin perheeni, mieheni ja lapseni. Avioliittoa kohta 20 v takana.
Nyt oon miettiny, sitä et miks aina olin huonolla tuulella. Syyn kyllä tiedän, olin väsynyt, todella väsynyt. Parin viimisen kuukauden ajan oli kotona silleen hyvä olla, jotkut asiat korjaantu. Mut oliks se vaan väliaikaista, en tiedä.
Mut tää on mulle vahvalle ihmiselle, jotain ihan outoa: Ensin haluan jotain, olen asian tosi tarkkaan harkinnut, ja nyt ku asun omassa kämpässä, niin itken sitä ikävää ja pahaa oloa. En edes tiedä mitä ikävöin. Kai se on sitä, ettei enää jaksanu ja nyt on tosi rankkaa myöntää itselleen, ettei jaksa ja et oli pakko heittää hanskat tiskiin. Itsesyytös on tosi rankkaa, vaikka tajuan toki, et meitä oli kaks ja ei yks ihminen tee kaikkia virheitä. Me ollaan tosi erilaisia ihmisiä.
Tää on nyt tälläinen väliaikainen ratkaisu tää asumisero, mut kai tässä nyt jotain lopullista on silti tapahtumassa.
Eron kokenut, Kauanko paha olo kestää???
Nyt oon miettiny, sitä et miks aina olin huonolla tuulella. Syyn kyllä tiedän, olin väsynyt, todella väsynyt. Parin viimisen kuukauden ajan oli kotona silleen hyvä olla, jotkut asiat korjaantu. Mut oliks se vaan väliaikaista, en tiedä.
Mut tää on mulle vahvalle ihmiselle, jotain ihan outoa: Ensin haluan jotain, olen asian tosi tarkkaan harkinnut, ja nyt ku asun omassa kämpässä, niin itken sitä ikävää ja pahaa oloa. En edes tiedä mitä ikävöin. Kai se on sitä, ettei enää jaksanu ja nyt on tosi rankkaa myöntää itselleen, ettei jaksa ja et oli pakko heittää hanskat tiskiin. Itsesyytös on tosi rankkaa, vaikka tajuan toki, et meitä oli kaks ja ei yks ihminen tee kaikkia virheitä. Me ollaan tosi erilaisia ihmisiä.
Tää on nyt tälläinen väliaikainen ratkaisu tää asumisero, mut kai tässä nyt jotain lopullista on silti tapahtumassa.
Eron kokenut, Kauanko paha olo kestää???
Vastaukset 24
Vanhimmat
tiettyy aikaa ole . Se on yksilöllistä.Mutta jos olet asumus erossa..voitte vielä yrittää uudelleen.Jos se molemmille käy. Sopikaa jos voitte.
Itse olin helpottunut kun pääsin ekxästä eroon....mutta silti joskus miettii et mitä ois tehny toisin et näin ei ois käyny...vaikka en usko et meillä menis hyvin jos oltais yhdessä. No ei kyllä ole hyvä olla yksinkään....uuden etsiminen ja löytäminen ei niin helpoa ole.
Toisaalta en kanna kaunaa exälle mennyt mikä mennyt, virheistä oppii toivottavasti.
Itellä kesti reilut kolme vuotta, ku etin sitä uutta kumppania. Kun löysin sielunystävän, alkoi uusi elämä.
mulla ei mennyt kolmea sekuntiakaan murehtimiseen kun lähdin.
Vuosi menee, että saat pääsi pinnalle ja lopulliseen selviämiseen menee 3-5 vuotta riippuen siitä oletko jätetty vai jättäjä eli ollut se eroaloitteen tekijä. Jättäjä on miettinyt jo pitempään eroa ja sen takia toipumisaika on lyhyempi. Selviämiseen vaikuttaa myös se kuinka paljon olet valmis panostamaan asiaan. Tunnista vaikeat asiat, joista et pääse eteenpäin, hakeudu terapiaan tai eroryhmään. Moni jää kiinni jo alkuvaiheessa eli kieltää koko erotapahtuman - yleensä jätetty. Toiset juuttuu suruun, toiset vihan tunteisiin.
Erossa itsetunto saa kovan kolauksen ja seuraa masennusta, pelkoa tulevasta, siitä miten selviää, löytääkö enää koskaan ketään. Välillä tuntuu menevän paremmin ja sitten taas tulee pudotus pohjille.
Erossa on tietyt vaiheet, jotka on vain käytävä läpi tunnetasolla ja se ottaa aikaa. Sille ei mitään voi. Jos ei sitä hommaa hoida, on huonot mahdollisuudet luoda uutta kestävää ja tervettä suhdetta.
Minä olin se jätetty, niin kuin mies tapaa olla ja toivuin erosta muutamassa kuukaudessa.
Ex, joka lie miettinyt eroa vuosia, ei ole toipunut muutamassa vuodessakaan.
Likasanko, minkä hän lähtiessään kaatoi päälleni, lienee läikkynyt omaan niskaan?
Nyt häntä korpeaa, että minulla menee hyvin, vaikka väitti aivan jotain muuta.
Löysin uuden onnen suhteellisen pian tajuttuani, että hei, minun elämänlaatuni on parannut valtavasti.
Myös ex seurustelee nykyään, joten ei luulisi hänellä enää olevan valittamista minusta, mutta aina joskus ilmenee jotain aivan järjetöntä.
Erosta selviää paremmin vähemmän syyllinen.
Olisi aikamoinen tilastokummajainen, jos eroon syyllisyys jakautuisi aina tasan 50-50. Eikö totta?
Raakasti yleistetty, mutta niin minä uskon.
Uskon myös, että erosta ei täysin kokonaan toivu koskaan.
Nyt tunnen päässeeni yli, mutta en vielä tiedä mitä ajattelen, kun erosta on kymmenen tai kaksikymmentä vuotta.
Ehkä minäkin kuulun noihin, jotka kieltävät tunteensa.
Mihin sellainen määrä vihaa ja surua voi noin vain kadota?
löysin sielunystäväni vielä ed. liitossa ollessani. Käy se niinkin, jos osuu kohdalle. Sitä kovin herkästi neuvoisi toisia "lopeta ensin vanha suhde, vasta sitten aloita uusi". Hieno neuvo, mutta ei aina toimi.
ainaskaan mitään traumoja tullut,vaihdoin vauhdissa siis yhdessä yössä muijalta tyttöystävän luo.Tietysti olin jo tätä suunnitellut 2v tyttöystävän kanssa ja jollain tasolla eroa murehtinut.Yksinkertaisesti jätin vanhan taakseni.Muijalle tää tuli yllärinä.
mukuloita vähä kävi sääli,mutta ne jäi muijalle.
Ehkä sä kuulut niihin, jotka lakaisee omat tunteensa maton alle ja esittää ettei tunnu missään. Lennossa vain vaihdetaan naista. Vanhaa ei niin vain jätetä taakse hyppäämällä uuteen. Sieltä ne selvittämättömät asiat sitten aina putkahtelee milloin missäkin muodossa.
Kerrot vielä, että jättämisesi tuli muijalle yllärinä. Miksi teit niin? Eikö se ole aika raukkamaista vain lähteä ja jättää oma perhe. Mitä sä pakenet ja lusmuilet? Miksi et pystynyt reilusti selvittämään lähtöäsi ensin.
Sulla ainakin on tuo femakkotrauma, ja se haisee kilometrin päähän kirjoituksestasi. Kun nainen kertoo lähdöstään, rohkaisijaa riittää ja kehutaan, kuinka huono suhde pitääkin jättää taakseen. Kun mies tekee saman, aletaan vinkua, miksi teit niin?? Jaahas, eron ottaminenkin on näköjään naisten yksinoikeus. Oikein mukavaa kuulla, että myös joku nainen on saanut maistaa jätetyksi tulemisen riemua.
Edellinen jättäjäkirjoittaja nyt vain sattui olemaan mies, joten vastasin hänelle. Se on ihan sama onko tuossa lusmun ja pakenijan roolissa mies taikka nainen, samaa se kertoo ihmisestä ja hänen "erosta selviytymisestään".
Niin, että jätetään ne typerät femakkotraumat omaan arvoonsa.
itse koin avioeron 8 vuotta sitten. Se kuinka kauan sinulta kestää päästä asiassa eteenpäin riippuu lähinnä itsestäsi. Itse kävin pahimman vaiheen aikana juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa mielenterveystoimistossa. Suosittelen sitä lämpimästi myös sinulle. Ulkopuoliselle on helpompaa puhua kun ei tarvitse miettiä toisen vastareaktiota. Nykyisessä suhteessa olen puoli vuotta sitten saanut mieheni kiinni kännykässä olleista viesteistä toiselta naiselta. Asia käytiin läpi, mutta nyt on merkit taas samanlaiset. Eli jotakin lienee taas tekeillä. Minä rakastan syvästi miestäni ja olen surullinen siitä etten riitä hänelle. Mietin kuin elämääni jatkan jos hän haluaa erilleen. Tytön kanssa tulee suuri muutos. Mutta ensin pitää nostaa taas se kirottu kissa pöydälle. Itkeskelen usein päivän mittaan minäkin, mutta vahva uskoni on aina elämän suhteen ollut että asioilla on taipumusta järjestyä omalla painollaan.
Sinulle vielä ohjeeksi kertoisin, että kuuntele tarkoin sydäntäsi. Jos ero oikeasti on kauhein asia sinulle, niin keskustele nyt asumuseron aikana miehesi kanssa tästä. Jos tunteita on tuokaa ne julki toisillenne. Tavatkaa toisenne julkisella paikalla vaikka kahvilassa tai ravintolassa, niin se hiukan hillitsee tunnekuohuja (toivon niin), mutta keskustelkaa. Käykää läpi toiveet ennen avioliittoa, miten nyt ollaan tässä ja mitä yhdessä/ erikseen toivotte elämältänne esim 5 vuoden kuluttua. Myötä- ja vastamäessä. Nyt on se vastamäki. Enkeleitä elämääsi.
olen eronnut keväällä,muutin yksin asumaan,mies jäi lasten kanssa entiseen kotiin.Lapset halusivat jäädä omaan kotiinsa.Olin myös tosi väsynyt,olin liian tunnollinen luonteeltani ja kaikki piti hoitaa niin täydellisesti,väsytin iseni vaatimalla itseltäni ihan liikaa,kukaan muu ei sitä vaatinut.Tuli tunne että on elettävä myös omaa elämää.Olin miettinyt myös eroa ja sitten rakastuin toiseen mieheen ja ex sai sen tietäää ja halusi että lähden mahd. pian.Olin valmis lähtemmään, koska minulla oli asunto minne mennä.Mutta uusi mies ei ollutkaan valmis siotoutumaan,joten olinkin yhtäkkiä yksin.Onneksi ystävät ovat tukeneet ja itsehän tätä eroa myös halusin.Mutta liikaa ajttelin myös sen toisen miehen varaan.
Ajattelen,että minun kuulluisi olla perheeni luona. Tosi pahalta tuntuu kun exllä on uusi ja tämä nainen on siellä "meidän kodissa".Tuntuu myös,että minä tein kaiken likaisen työn,saamalla sain myös suvun pahaksunnan(katkaisivat välit) ja mies sai rauhassa aloittaa uuden "elämän" uuden ja lasten kanssa.Hänelle kyllä suon uuden onnen,en ole siitä katkera,koska itsellä ei häntä kohtaan tunteita enää ollut.Olimme myös niin erilaisia ihmisiä ja halusimme eril. asioita,että onhan tämä helpotus kummallekkin.Mutta perheen puolesta olen tosi pahoillani, että se hajosi näin ja lapset joutuivat kärsimään.
Kyllä kehoitan miettimään tosi tarkasti kannattaako kuitenkann erota,tämä yksinolo on rankkaa.Minulla mennyt nyt puoli vuotta,eikä ainakaan vielä paljon ole helpottanut, tietenkin on välillä mukavaiakin hetkiä ja nauttii yksin olosta,mutta siltikin jos saisin nyt valita, kyllä olisin vielä jatkanut sitä elämää perheen kanssa, vaikka se raskastakin oli,nythän se on "helppoa".Uuden kunmppaninkin "etsiminen" tuntuu aika vaikealta,kaippa se joskus etsimättäkin kohdalle osuu jos niin on tarkoitettu.
Toivotan sinulle voimia,että jaksat mihinkä ratkaisuun päädytkin.
Minä harkitsin eroa kyllä monta vuotta, mutta kun mies jäi tekstareista kiinni, päätin erota ja vein tavarani heti pois. Eron aika oli vaikeaa, en pystynyt estämään itkua julkisillakaan paikoilla. Olin hyvin helpottunut, mutta vanhojen tuttujen kuvioiden, ihmisten ja kodin ja kotiseudun muutokset olivat rankkoja. Tuntui jopa oudolta mennä kotiin metrolla bussin sijaan.
Olin päättänyt että tämä ero on lopullinen, en jahkaillut enkä vatvonut exän kanssa enkä antanut hänelle aihetta kuvitella turhia. Luulen että se, että tekee eron kerralla kunnolla eikä vähitellen tai ehkä-meiningillä, nopeuttaa erosta toipumista.
Mies löysi pian uuden, se tuntui oudolta mutta hyvä niin, eipähän enää roikkunut minussa. Myös se että nainen muutti asuntoon jossa olin 10 vuotta asunut, tuntui oudolle. Mutta toivon heille oikeasti kaikkea hyvää.
Pahinta totuttelua ja erokriisiä kesti muutaman kuukauden. Olo vaihteli, jossain mielessä mietin olisinko voinut tehdä toisin. Tunteet meni laidasta laitaan. Välillä olin onnellinen välillä masentunut. 10 kk kohdalla tuli pahempi masennus ja unettomuus. Myös monet muut asiat olivat väsyttäneet, piti levätä.
Nyt alkaa olla vuosi erosta. Tätähän pitää juhlia! Olen tottunut uuteen elämään. Välillä muistan vanhan ja kauhistelen millaista elämäni oli. Useimmiten olen onnellinen ja odotan tulevaisuudelta kaikkea hyvää. Olen todella tyytyväinen että erosin. Elämäni on nyt oikeastaan aika ihanaa. Tosin mulla on niin ihana asunto ja hulppea vuokra että rahahuolet meinaa välillä painaa...
Alkuperäiselle sanoisin, että saattaa mennä kauan ennen kuin pääset yli.
Saatan olla väärässäkin, mutta yritin päätellä sitä kirjoituksestasi.
Olettaisin, että toiselle ero on helpompi, kuten itsellenikin, kunhan ensin tajusin mikä helpotus vaimon lähtö oli.
Siihen ei mennyt kauan.
Meillä on siinä mielessä hyvin, että kumpikin uskomme olevamme nyt onnellisia, mutta niin luulimme naimisiin mennessämmekin.
Vanha sanonta "Ei se vaihtamalla parane", pätee yleensä vain toiseen, ei siihen, joka vie ongelmat mennessään toiseen suhteeseen.
Mieti nyt rauhassa kumpaan puoliskoon kuulut!
Alman kohtalo ei ole niitä helpoimpia.
Ensin on mennyt vanhanaikaiseen, eikä uuden, kunnollisen miehen löytäminen ole ollenkaan helppoa.
Olen seurannut lähipiirissä näitä varattuihin miehiin ja naisiin ihastuneita ja tullut siihen tulokseen, että varattu on vihoviimeinen ratkaisu minkä tehdä voi.
Kaikki k*setetaan minkä ehtii ja toinen uskoo tai on uskovinaan.
Onnellisia heistä ei liene kukaan?
Yksikään lapsi ei toivo vanhempiensa päätyvän eroon, oli hän minkä ikäinen hyvänsä.
Etenkään itsekkäistä syistä.
Voi kunpa ihmiset käyttäisivät saman energian omaan liittoonsa, kuin mitä jotkut tekevät jo ennalta tuhoon tuomitun salasuhteen eteen!
alma! Kiitos siitä. Itse pohdin juuri olisiko ero paras ratkaisu kun parisuhde ei enää järin onnellinen ole. Mutta onko se elämä yksin sitten kuitenkaan sen parempaa, ehkä se onni olisi vaan kaivettava omasta itsestä. Voimia sinulle!
Jos lähtee etsimää uutta onnea, saattaa pettyä raskaasti.
Kertaalleen eronnut on muille aina eronnut, vaikka kuinka väääntäisi rautalangasta muuta.
Nuoruus EI palaa!
Sitten ihmetellään baareissa, että olisikohan noista yhdestäkään pysyvään suhteeseen?
Tarjonta ei todellakaan näytä kymmenen illan jälkeen hääppöiseltä.
Paremminkin oksettavalta.
Eron voi ottaa jos haluaa olla rauhassa, mutta uutta onnea ei niin vain oteta.
Se tulee jos on tullakseen.
Olemme eroamassa pitkästä liitosta, olemme olleet yhdessä 32 v ja naimisissa 27v. Itse olen 49v ja mies 54v. Lapset ovat jo aikuisia, 27,25 ja 20v.
Eropapereita olemme täyttäneet jo monta kertaa, mutta nyt ne ovat sisällä, harkinta-aika päättyy 22.4.2009.
Olemme asuneet vielä yhdessä talossa jonka yhdessä rakensimme ja omistamme myös puoliksi.
Tietääkö kukaan voinko saada kaupungin vuokra-asunnon, en haluaisi häjoittaa lasten lapsuuden kotia. Muuta omaisuutta mulla ei ole kuin tämä puolikas talosta. Minne otan yhteyttä asunnon saamiseksi?
kunnan vuokra asuntoa. ja siin on kohta, et harkinta-aika. Mut riippuu kunnasta, et onko niit vapaita asuntoja. Mulla meni muutama kuukaus ennenku asunto löyty.
Viestisi kuulostaa vähän naiselta, jolla on ns. 40 villitys. Jotain ihmeellistä pitäisi vielä saada elämältä, vaikka kaikkein tärkein on jo saatu ja on oman nenän edessä, sitä vain ei tajuta. No ehkä se sitten on tärkeämpää saada vielä ehkä muutaman kerran kiihkeää seksiä uudenuutukaisen kumppanin kanssa, vaikka joutuisi kitumaan minkälaisessa rotankolossa tahansa. Mutta: Valinta on sinun!
Toi on aika kevyt selitys. Kai kaikki avioliitosta irtiotot voitaisiin laittaa samaan ?kympin villitysten tiliin - niin miesten kuin naistenkin. Eiköhän se ole enemmän kiinni siitä, että ihminen tulee tiettyyn vaiheeseen elämässään ja tajuaa että tämä ei ole sitä, jossa haluan elää. Sitä kutsutaan myös ihmisen henkiseksi kasvuksi ja se ei puolisoilla useinkaan tapahdu tasatahtiin. Toinen alkaa tuntua todella vieraalta, se elää ihan eri planeetalla, meillä ei ole mitään yhteistä, en tule ymmärretyksi, en tule kohdelluksi niin kuin omasta mielestäni olisi kohtuullista, ei ole mitään puhumista, mennään koko ajan toistemme ohi, en tajua häntä eikä hän tajua minua. Puhevälit ei toimi ja tulee jatkuvasti riitaa, ilkeilyä, pahaa mieltä. Seksi ei toimi, ei ole läheisyyttä eikä rakkauden tunteitakaan enää, ei haluja eikä intohimoakaan pysty mitenkään sytyttämään. Kuollut suhde. Mitä tehdä?
Jos pystyt ajamaan ensimmäisen suhteesi tuohon pisteeseen, onnistuu se varmasti myös seuraavissa suhteissasi. Alkuvaiheen ihastuksen jälkeen alkaa tuntua, että ei tämä ollutkaan sitä, jossa haluan elää jne...
Olethan tietoinen, että ihminen pystyy oppimaan ja kehittämään itseään koko elämänsä ajan. Ei uuden suhteen epäonnistuminen ole mikään kohtalo, vaan se voi yhtä hyvin myös onnistua paremmin kuin entinen. Paljon on itsestä kiinni. Kun oppii virheistään ja osaa tunnistaa sen mitä elämältä tahtoo, on hyvät edellytykset onnistua. Myös siinä uuden puolison valinnassa osaa toivottavasti välttää entiset mokat.
Jos taas toistamiseen käy niin, että alkuihastuksen jälkeen tuntuu ettei tämä ollutkaan sitä mitä halusi, niin kannattaa selvittää itselleen, että mitä sitten oikeastaan haluaa ja minkälaisen ihmisen kanssa on valmis elämänsä jakamaan. Jos ei tiedä mitä tahtoo, on hirveän vaikea saada sitä mitä tarvitsee.
on juuri noin. Jotkut ihmiset vain eivät hyväksy tosiasiaa, että samakin ihminen haluaa mahdollisesti eri ikäisenä eri asioita.
Parisuhteessa on kaksi. Siksi on mahdotonta yksin ajaa suhde "tuohon pisteeseen".
Itse olen eronnut - ja naimisissa entisen rinnakkaissuhteeni kanssa. Ei ex-mies yhtään hullumpi ollut vuonna 1984, kun hänet tapasin. Oli meillä jonkinlaista vipinää. Rakkautta, sellaista josta haaveilin, ei ollut koskaan. Sen sijaan nyt on.
Jos alkuvaiheen ihastuksen (mikäli sellaisen kokee) jälkeen tuntuu, ettei tämä olekaan sellaista kuin toivoin/halusin, niin jo siinä vaiheessa kannattaa erota!