Meillä on vain tämä yksi elämä, eikä sitä kannata tuhlata roikkumalla vuodesta toiseen huonossa avioliitossa.
ELETÄÄN TÄYSILLÄ. Ja vanhainkodissa sitten muistellaan, mitä kaikkea elämäämme mahtui!
ELETÄÄN TÄYSILLÄ. Ja vanhainkodissa sitten muistellaan, mitä kaikkea elämäämme mahtui!
Vastaukset 31
Vanhimmat
kannustaa tätä paskaa oloa=) ero aluillaa ja olo ei hyvä...ahdistaa, olispa jo puol vuotta menny jos sit helpottais...
puol vuotta nopeesti menee! Itsellänikin ero vasta alussa,onhan sitä tosin jo muutama vuosi ajateltu. Onneksi tuo pitkä miettimiskausi antaa nyt potkua eroon.
helppo huutaa,kun sul taitaa olla jo kaikki ohi!!!!!tai olet tunnevammainen,mulla vasta alussa tää ero, ja nyt sitte tää paska ositus vielä päälle....
Menis ny äkkiä vaikka yksi vuosi, niin jo helpottais,ja pääsisi oman elämän alkuun..
minulla kanssa ero alkanut juuri. juuri sain tietää että vaimo lähtee. kaksi päivää olen itkenyt aina kun asiasta olen jonkun kanssa jutellut. en itsekään ole mikään täydellisyys, mutta kun olen parhaani yritäänyt, kaikki harrastukset lopettanut(osan olisin voinut lopettaa aiemmin) aikoja sitten, niin silti koko "paska" sysätään minun päälle. tuntuu että syyttelyt jotain saan ja vanhojen asioiden kaivelulla haetaan oikeutusta omiin tekoihin, Hän on tavannut toisen miehen joka elää avioliitossa. kuitenkin sain tietää yhden viestin sisällön ja se on kaikkea muuta kuin mitä lähetetään ystävälle, jota he väittävät olevansa(soitin kyseiselle miehelle). olo on todella paska, on niin huono ettei suunta voi olla kuin parempaan. itse elän nyt lasten kanssa "meidän" asunnossa, jossa minulla ei ole varaa asua. asunto lähtee myyntiin, mutta taloudellisessa kusessa ollaan, siis aonakin minä. Jos vaimo lähtee(ja minä vauhditan lähtöä) ja ostaa oman kämpän/tai menee vuokralle, voiko hän olla maksamatta nykyisen lainan korkoja? laina otettu yhdessä ja laina siirretty pelkille koroille. ´Miten näissä tilanteissä yleensä toimitaan?
Vedä hyvä mies henkeä välillä. Piste, välilyönti ja iso kirjain. :-)
Lopettanut harrastukset? Tämäkö on jotenkin hyvä asia? Mitä sitten harrastit?
Myytte asunnon, maksatte rahoilla yhteisen velan pois niin ei tarvitse murehtia maksaako toinen osansa koroista vai ei. Jos rahaa jää yli jaatte loput tasan. Tai jos on avioehto niin jaatte jotenkin muuten. Ota lakimies tai jos olet vähävarainen, niin oikeusavustaja, hän neuvoo.
muistella. Ei välttämättä ole enää edes vanhainkoteja sitten kun tämä nettisukupolvi on eläkeiässä; ei ole välttämättä edes eläkkeitä. Puukuppi ja -lusikka kainalossa kyyhötätte kunnan elätteinä eniten teistä maksaneen nurkissa, ettei tajua pyyhkiä ette suutanne ettekä persettänne.
Mulle älkää alkako vaahtoamaan, mä olen siinä vaiheessa jo pelkkää koiranputkea sen kompostin juurella, mistä te kaivelette perunankuorenne.
* ah, vituttaa tuollaiset vanhaikodissa muistelijat, Oikesti hyvin moni meistä ja teistä dementoituu ellei kuole sitä ennen niin pahasti, ettei muista edes muistella.
...eihän kukaan tiedä, ehtiikö edes sinne vaivastaloon..." hoitoon" vai viekö viikatemies aiemmin....
Minä aion kyllä viettää vanhuuteni ihanassa hoidossa järven rannalla, konjakkia ja kahvia nauttien. Luultavasti minua hoitaa joku mukava nainen, toki mieluummin jonkun miehen hoidossa olisin mutta taitaa tuo perhehoito olla enemmän naisten alaa.
Sitä ennen aion elää elämääni täysillä, erosta huolimatta. Elämäni ei loppunut avioeroon vaan siitä alkoi uusi elämänvaihe. Ja sen tiedän, että uusi on aina parempaa kuin entinen. Toki entinenkin olisi minulle kelvannut mutta päätöksen teki joku toinen. Nyt eletään sen mukaan ja nautiaan elämästä.
"Minä aion kyllä viettää vanhuuteni ihanassa hoidossa järven rannalla, konjakkia ja kahvia nauttien. Luultavasti minua hoitaa joku mukava nainen, toki mieluummin jonkun miehen hoidossa olisin mutta taitaa tuo perhehoito olla enemmän naisten alaa.
Sitä ennen aion elää elämääni täysillä, erosta huolimatta. Elämäni ei loppunut avioeroon vaan siitä alkoi uusi elämänvaihe. Ja sen tiedän, että uusi on aina parempaa kuin entinen. Toki entinenkin olisi minulle kelvannut mutta päätöksen teki joku toinen. Nyt eletään sen mukaan ja nautiaan elämästä."
Tuohon minulla ei ole mitään lisäämistä!
Täsmälleen saman kohtalon olen kokenut ja suunnitelmatkin ovat samat.
Naimisiin aion kyllä mennä.
Tunnen olevani jonotuslistalla mitä ihanampien naisten piirittämänä.
Ainut pakopaikka on avioliitto.
Järvi ja mökki on jo.
Ja taas sama kierre jatkuu. Uudestaan avioliittoon ja sitten taas samat ongelmat seuraa kun ns. kuherrusaika on ohitse ja arki painaa päälle. Parempi on kun elää avoliitossa ja vaihtaa kumppania säännöllisin väliajoin niin ei ehdi kyllästymään. Mitään yhteistä ei kannata ostaa vaan kumpikin vastaa aina omistaan.
Niin huonoihin liittoihin syypäitä on 90% molemmat. Helppo on aina syyllistää toista ja hakea oikeutusta omiin tekoihin vaikka yön pimeinä hetkinä syyllisyys pukkaa päälle. Helposti haetaan aina se helpoin ratkaisu vaikka suuressa osassa tapauksista kaikki olisi pelastettavissa jos osattaisiin kasvaa ja kehittyä ihmisinä.
Siitä oon samaa mieltä, että erilliset taloudet ja selvät omistussuhteet ja pitävät paperit takaa taloudellisen rauhan suhteessa.
Mutta muuten olen täysin eri mieltä siitä, että entiset ongelmat jatkuisi uudessa suhteessa. Ihmisistä se on kiinni. Niin tyhmä ei pidä olla, ettei mitään olisi ottanut opikseen entisistä suhteistaan. Pitää mennä itseensä ja miettiä omaa osuuttaan tapahtuneeseen ja selvittää itselleen minkälaisen suhteen ja minkälaisen ihmisen kanssa sitä haluaakaan loppuelämänsä viettää. Aina ei tietysti asia ole yksin itsestä kiinni, mutta mahdollisuudet paranee kun itsetuntemus on kohdillaan. Silloin tulee tarkemmin mietittyä myös niitä tulevan kumppanin luonteenpiirteitä, joiden kanssa on valmis elämään ja joiden kanssa ehdottomasti ei.
Niin sitä on luultavasti jo mietitty ennen tätä ensimmäistä (toivon mukaan) mutta kun ihmiset ja asiat muuttuvat ajan myötä ja pitäisi osata kasvaa myös itse. Suosittelen sellaiselle ihmiselle joka avioeron on tehnyt, että ei uusisi virhettä ja menisi naimisiin uudelleen.
Minä ainakin aion avioitua uudelleen!
En usko alkuunkaan sitä selitystä, että vikaa on AINA molemmissa, eikä kumpikaan pysty elämään pysyvässä suhteessa.
Sitä tosin tukevat tilastot uusioliittojen valtavasta eroprosentista...
Joku saattaa ( ;-) ) älähtää, kun väitän, että eroni syy oli kutakuinkin täysin ex:n!
Jotain sitä erostakin on oppinut, että voin korjata ne vähäisetkin puutteeni rakastavana aviomiehenä.
Tällä ikää ei enää myös hötkyile turhista ja liittoa varten tehdään kummalekin sopivat sopparit.
Olen sen verran vanhanaikainen, että en halua elää susiparina enkä synnissä.
En liioin tahdo kehdata kertoa, että "seurustelen" kuin pahaiset pojannulkit.
Ei kun uutta suoleen!
Eron jälkeen olen miettinyt paljon tätä uudelleen naimisiin menoa ja yleensäkin uusia suhteita. Ihmisillä näyttää olevan suuri halu löytää heti uusi kumppani, muuttaa yhteen ja elää onnellisena. Minä haaveilen suhteesta, jossa molemmat asuu omissa asunnoissaan eikä varsinaista yhteistä arkea ole. Kun tällaista puhun niin minua pidetään suorastaan "hulluna". Ei näin kuulemma voi toimia! Minun mielestäni tämä on paras ratkaisu. Miksi lasten pitäisi sopeutua asumaan uuden ihmisen kanssa ja kenties ehkä uusien sisarusten kanssa?
turiset. Lisään vielä, että yritetään nauttia myös kaikista p**koista fiiliksistä. Niiden jälkeen auringonpaistekin tuntuu oikein kunnon porotukselta.
ei meikä mihkään vanhainkotiin saakka pääse näillä elämäntavoilla,röökaan,ryyppään ja käyn naisissa.Niin täysillä elän ja se on hauskaa...
Etkö snaijaa, että tolla asenteella se huono liitto johtuu susta itsestäsi?
Roiku sitten baareissa niin kauan kuin sinne osaat.
Vanhainkoti-iässä et muista montaakaan sua porannutta sälliä.
Niitä "huonoja liittoja" kun piisaa koska luot ne itse!
vanhainkodissa, jos oletettavasti sinne saakka kestää tätä kaikkea. Muistaa jonkun lorun minkä on kansakoulussa vuonna 1965 oppinut, se tulee kirkkaana, kaikki muu onkin silkkaa sekoilua. Tai sitten muistaa sen kun (vuonna 1973, sitä ei muista) naitiin rippileirillä.
Demtiassa on kivaa se, että kultakalan seuraaminenkin riittää päivän ohjelmaksi, ja jos huominen koittaa, voi taas seurata uutta ohjelmaa, kultakalan uimista maljassaan.
Ikävää siinä on se, ettei muista missä asuu,mikä vuorokauden-, vuodenaika on, ei pukeutua ei riisua, ei tunnista itseään peilistä, vaan säikähtää kuka noin vanha ja ruma ihminen on, miksi se tuijottaa tuolleen.
Paljon muutakin dementiaan liittyy, mutta tähän keskusteluun ne liittyvät ainostaan siten, että oikeastaan meillä ei ole kuin tämä hetki. Ihan turhaa on miettiä, että mitä miettii sitten vanhainkodissa. Mitään takuita, että selviäisi sinne saakka miettimään ei ole.
On vain tämä hetki. Onko netissä kirjotteleminenkaan niin tärkeää, että käyttäisi ainoan hetkensä siihen? Joskus on, joskus ei.
Ellei homma toimi eikä puheet, keskustelut, anelut, pyynnöt ynnä muut sen sellaiset jauhamiset auta niin sitten sanotaan soronoo :)
Elämä on elämistä, nauttimista varten! Ja ennen kaikkea rakkautta on myös päästää toisesta irti ajoissa. Puolin ja toisin :)
se irtipäästäminen on vain nin s******n vaikeata. Minut jätti vaimoni muutama päivä, hänellä oli/on suhde toisen miehen kanssa, joka vielä asuu samalla seudulla. Silti se on vaikeaa, ainakin vielä tuntuu siltä. olen itkenyt joka päivä kotona. miksi näin pääsi tapahtumaan? miksi ?meillä kaksi ihanaa(riiviötä) lasta, se tietty tuo omat mutkansa matkaan. jos ei vain rakkauteni vaimoani kohtaa olisi näin suurta, se ehkä vähän helpottaisi eroa... kaikki mahdolliset tulet vaihtoehdot asumis ja perhejärjestelyissä tuntuu yhtä "huonoilta", alkaa taas itkettää, aina jotain sattuu... tällä hetkellä lapset on ainoa asia jota pitää minua "hengissä". tarvitse apua... asun huitsin vitussa, lähimmät kaverit 50km päässä, olen ollut yksin lasten kanssa nämä muutamat päivät... mä hajoan...
Olen samassa tilanteessa kanssasi. Se että itkettää on kuitenkin minusta normaalia ja kyllä se vähän helpottaakin, kun saa päästää tunteensa valloilleen. Itse olen saanut paljon apua ystävistäni, vaikka meilläkin on välimatkaa niin soitellaan päivittäin. Irtipäästäminen on tosi vaikeaa, varsinkin kun rakkauteni miestäni kohtaan ei ole hävinnyt mihinkään ja vaikka olenkin hänelle vihainen siitä, että tähän soppaan perheemme sotki. Mutta turha sitä on alkaa toisessa roikkumaankaan jos hän vapautensa haluaa.
Jotenkin haluan kuitenkin uskoa tulevaisuuteen. kaikki ystäväni vakuuttavat, että tulevaisuudessa odottaa jotain paljon parempaa, vaikka tällä hetkellä olen ihan paskana niin ehkä elämä voittaa jonain päivänä.
Ihanaa, että sinulla on kuitenkin lapset (kuten minullakin). Se auttaa pysymään kiinni tässä arjessa ja sen rutiineissa, vaikka ajatukset harhailevat milloin missäkin ja olen ihan hajamielinenkin.
Suosittelen sinua etsimään jonkun, jonka kanssa saat puhua ihan kunnolla. Se oikeasti helpottaa ja auttaa selkiyttämään tilannetta omassa päässä.
Tsemppiä
Saman pommin minäkin san niskaani muutama vuosi sitten.
Maailma tietysti romahti, ehkä masennuinkin hetkeksi, mutta jo muutaman viikon päästä alkoi elämä hymyilemään.
Kodista oli hävinnyt sarvikuono!
Hiljaisuus oli jotain ennenkokematonta ainaisen marinan sijaan.
En tiedä miten teillä on ollut, mutta minä ainakin tein kaikkeni, mutta se ei riittänyt alkuunkaan.
Sellaista en enää kaipaa.
Uusia ystäviä ilmaantui kuin tyhjästä ja jostain kummasta vanhat heilatkin alkoivat soittelemaan vaikka asuivat toisella puolen suomea.
Parasta on, kun kuka tahansa nainen tuntuu "normaalilta" ja ihanalta ex:n jälkeen.
Jos teillä menee yhtään samoin kuin minulla, niin pian elätte elämänne parasta aikaa.
Aikaa, jota yllättäen onkin aivan liian vähän kaikkeen kivaan mistä on kauan, kauan jäänyt paitsi.
Vaikka tuossa vähän provosoin uuden avioliiton puolesta, ÄLKÄÄ HÄTÄILKÖ!
Maailma on täynnä ihania naisia, mutta jos uutta meinaatte, niin HARKITKAA HUOLELLA!
Kyllä se siitä, uskokaa pois!
huomisesta ei tiedä,eilinen on mennyttä,eletään siis tätä päivää...
Viivyttelyn viisaus, Paloheimo Martti, kannattaa lukea.
Avioliitto pidetään kasassa nimenomaan lasten, yhteisten hankintojen, sairauksien ja kaikkien hyvien aikojen takia. Ja hyvät ajat koittavat taas sitten joskus. Eikä aina välttämättä koita, mutta sekin kuuluu elämään.
ELÄMÄ ON SELLAISTA JA SELLAISTA SEN KUULUUKIN OLLA. KENENKÄÄN EI KUULU ELÄÄ VAIN ITSELLEEN, YHTEISÖLLISYYS KANNATTAA.
ELÄMÄN EI OLE TARKOITUS OLLA VIIHDYKETTÄ JA SEESTEISÄ. ELÄMÄÄN KUULUU VASTOINKÄYMISET JA NIISTÄ YHDESSÄ SELIYTYMINEN.
SE ON ELÄMÄÄ; ISOILLA KIRJAIMILLA.
luoja. Siis, jos olet väärin valinnut, mokannut ja tiedät sen itsekin, ei auta muu kuin yhteisöllisyyden nimissä vaan jatkaa, vaikka kuinka tuntuisi kituuttaminen pahalta?
Kun kerran kuuluukin kitua ja kärsiä, annetaan kaikkien kitua ja kärsiä, lapsienkin, niinkö?
En usko että kovin moni lähtee allekirjoittamaan ajatustasi, sen verran kivikautinen se on. Elämää ei tietenkään pidä heittää kuin U-käännöstä moottoritiellä, mutta totta tosiaan, jos tietää menevänsä vikaan ja aiheuttavan vaikka suuremmankin onnettomuuden, ei missään nimessä ole väärin pysäyttää ja ottaa uutta suuntaa. Laivojakaan ei ajeta karille, jos ennätetään huomata väistää.
Eronneilla täysiään eläjillä meno on surkean oloista.
Puolin ja toisin naidaan ketä sattuu, etenkin näin pikkujoulu aikaan.
Silloinhan se on jopa lähes inhimillistä?
Ei ole naista haukkumassa, se motkottaa nykyään sen uudelle vielä juopommalle. Paraniko vaihtaa? Otan vielä vähän ja sitten lopetan ryyppäämisen. On erään naisen kanssa peliä, se innostaa lopettamaan ryyppäämisen. Taidan parantua vaihtamalla.
Käykääpä hyvät eroa suunnittelevat naiset kysymässä paljonko saisitte autostanne vaihdossa uuteen, niin saatte vähän käsitystä siitä mikä teidän arvonne on vapailla markkinoilla!
Tulette tietämään, että autollanne ja teillä itsellänne on vain tunnearvoa entiselle omistajalle!
Kumpikin kestää loppuiän, kunhan huoltaa hyvin!
Myös kummankin vaihtaminen tulee *keleen kalliiksi ihan rahallisesti!