Nettikameraa??

Miksei Muonion keskutassa ole nettikameraa? Esimerkiksi vaikka 4-tienristeyksessä tai "esson" kulmilla viinakaupan suuntaan? Vaatikaa sinne kamera,että näkee täältä etelästä lumi ym. tilanteen siellä. On hyvää mainostakin paikkakunalle.
101873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Siinähän on se Pasin atk-firma, pistäköön vaikka jonkun halvan logitechin ylijäämä-koneeseen.

Kuvaisi päädystä sitä risteystä ja sitten se siirtää kuvan vaikka muonion nettisivuille, josko kunnassa olisi jollain innostusta laittaa tilaa vaikka 30 sek välein päivittyvälle kuvalle, sekin olisi jo jotain.

Live-kuva saattaa tulla liian kalliiksi kunnan sivujen kautta. Mutta oisiko Pasilla itsellä jo valmis tietoliikenneyhteys ja sivusto...

Äänestä
  • Kyllä ne nuo viralliset liikennekamerat, Muotkavaara Muoniossa, Levi ja Ylläksen kamerat kertovat meidän lumi- ym tilanteet. Ihan samaa lumi ja sääaluetta ne ovat.

    Eipä siinä Muoniocityssä ole paljon katsomista.

    Äänestä

Myös vastaavalle paikalle LAAMANNINSILMÄ ja suunta pohjoiseen,rekat tulee lujaa.

Äänestä

Etelässä se on uutinen, mutta meillä sitä on jo tarpeeksi.

Äänestä

oven etheen!

Saahaanpa Muoniihoonki 'tositeeveetä' katottavaksi ja ylheiseksi puhheenaihheeksi. Voimma sitte tälläki palstala ruotia noita havaintoja.

Äksöniä Muoniihoon!

Äänestä
  • Kamera viinakaupan eteen !

    Äänestä

  • olisi... kirjoitti:

    Kamera viinakaupan eteen !

    Kukka sielä käyvät.

    Äänestä

  • vahata kirjoitti:

    Kukka sielä käyvät.

    ei kyllä parempaa paikkaa olis. Vois siitä katella ketä kavereita juhlimhaan alkamassa, niin tietäis sitte itekki käyvä A-Marketissa ostoksilla =)

    Äänestä

Sen kameran voisi suunnata sen paikallisen ravintelin suuntaan, olis kiva samalla katella ketä siellä istuksii.. = )

Äänestä

Otin jo yhteyttä Tiehallintoon samasta asiasta. Ei ole tulossa. Liikenne Muonio-Kilpistiellä vauhdikasta. Ja tietysti matkailijat. Nyt olemme Muotkavaaran keskustan ja Palojoensuun lopetetun kaupan kameroitten varassa. Itse seuraan jatkuvasti kelikameroita työmatkojeni takia. Pasille töitä ja Muonion sivuille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


etelänmiäs. kirjoitti:

Miksei Muonion keskutassa ole nettikameraa? Esimerkiksi vaikka 4-tienristeyksessä tai "esson" kulmilla viinakaupan suuntaan? Vaatikaa sinne kamera,että näkee täältä etelästä lumi ym. tilanteen siellä. On hyvää mainostakin paikkakunalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu