Olen ihan solmussa ja en tiiä, miten pitäisi asian kanssa edetä. Eräs hyvä ystäväni tai ainakin semmosena olen sitä pitänyt, on raskaana. Ioinen asia, olen onnellinen hänen puolestaan ja toivon, että kaikki menee hyvin heillä.
Mutta, itse kärsin lapsettomuudesta. En voi saada lapsia, ainakaan nyt se ei onnistu tai ole onnistunut tähän mennessä. Olen 24-vuotias, tiedän, nuori vielä, mutta lasta olemme yrittäneet nyt yli 3 vuotta kihlattuni kanssa. Hoitoja on tehty raharesurssien puitteissa, laskimme juuri, että tähän mennessä on rahaa mennyt n. 2000e kaiken kaikkiaan ja lasta ei kuulu. Tuo summa on meille suuri ja rahaa on jouduttu lainata niin sukulaisilta kuin pankistakin (otettu isompi autolaina, josta käytetty rahaa hoitoihin)
Lääkärit antavat vain kehoituksia kalliimpiin hoitoihin, jotka maksamme itse ja joissa omavastuu on korkea, sillä olemme näin nuoria ja iän vuoksi emme pääse kunnalliselle puolelle. Mikä taas tuntuu niin epäreilulta.
Olen aika ajoin aika huonona asian vuoksi. Kerroin tästä lapsettomuudesta ystävälleni vajaa 2 vuotta sitten, kun ensimmäiset hoidot aloitettiin. En kamalammin saanut ymmärrystä tai tukea. Ystäväni jopa vihjaili, että olen ehkä itse tehnyt jotain, mikä olisi aiheuttanut lapsettomuuden. Ja ei myöskään usko välillä, että lapsettomuutemme on "oikeaa".
Myös ne sukulaiset, jotka asiasta tietävät, vetoavat aina siihen, että olemme vielä niin nuoria, että kyllä se lapsi sieltä tulee. Kuitenkin tilanne alkaa tuntua itsestämme jo aika toivottomalta, varsinkin kun rahaa ei ylettömästi ole.
Nyt tosiaan tämä ystäväni kertoi olevansa raskaana. Totta kai onnittelin häntä ja yritin peittää mahd. hyvin oman pahan oloni. Olinpa juuri hieman ennemmin viesteissä kertonut omaa pahaa oloani lapsettomuudesta ja ystäväni ei ollut sen kummemmin asiaa jaksanut kommentoida. No, tässä tietenkin syy. Ja luonnollistahan se on, että se oma raskaus menee toisen pahan mielen yli. Ei siinä mitään.
Mutta nyt! Nyt MINUN pitäisi jaksaa kuunnella kaikki raskausjutut, vauvatarvikkeiden ostoreissut, nimen valitsemisen vaikeudet ym.ym.ym. Ja en vain jaksa!
En ainakaan määrääni enempää. Olo on paha ja toki olen kateellinen, että kaverini tuli heti raskaaksi ja he saavat onnellisesti lapsen, kun taas me emme saa. Samalla olen toki kateellinen kaikille, joilla on lapsi, en siis ainoastaan tälle ystävälleni.
Mutta voiko ystäväni tosiaan vaatia minua nyt olemaan täysin innostunut ja läsnä hänen onnessaan ja raskaudessaan, kun hän itse ei ole antanut tukea tämän vaikean lapsettomuuden kanssa?!
Ystäväni laittoi kiukkuista ja loukkaantunutta viestiä, kun olin kuulemma ollut tavatessamme poissaoleva. Kun sanoin, että oma lapsettomuus tälläisissä tilanteissa tulee niin voimakkaasti mieleen ja aiheuttaa pahaa oloa, ei tämä ystäväni mielestä ole oikein HÄNTÄ kohtaan. Mutta onko ystäväni vaatimukset oikein minua kohtaan?!
Ja mitenkähän pääsisin tämän niin kamalan pahan olon yli. En uskalla kohdata enää ystävääni, koska pelkään, että pahoitan sekä hänen että oman mieleni.
Mutta, itse kärsin lapsettomuudesta. En voi saada lapsia, ainakaan nyt se ei onnistu tai ole onnistunut tähän mennessä. Olen 24-vuotias, tiedän, nuori vielä, mutta lasta olemme yrittäneet nyt yli 3 vuotta kihlattuni kanssa. Hoitoja on tehty raharesurssien puitteissa, laskimme juuri, että tähän mennessä on rahaa mennyt n. 2000e kaiken kaikkiaan ja lasta ei kuulu. Tuo summa on meille suuri ja rahaa on jouduttu lainata niin sukulaisilta kuin pankistakin (otettu isompi autolaina, josta käytetty rahaa hoitoihin)
Lääkärit antavat vain kehoituksia kalliimpiin hoitoihin, jotka maksamme itse ja joissa omavastuu on korkea, sillä olemme näin nuoria ja iän vuoksi emme pääse kunnalliselle puolelle. Mikä taas tuntuu niin epäreilulta.
Olen aika ajoin aika huonona asian vuoksi. Kerroin tästä lapsettomuudesta ystävälleni vajaa 2 vuotta sitten, kun ensimmäiset hoidot aloitettiin. En kamalammin saanut ymmärrystä tai tukea. Ystäväni jopa vihjaili, että olen ehkä itse tehnyt jotain, mikä olisi aiheuttanut lapsettomuuden. Ja ei myöskään usko välillä, että lapsettomuutemme on "oikeaa".
Myös ne sukulaiset, jotka asiasta tietävät, vetoavat aina siihen, että olemme vielä niin nuoria, että kyllä se lapsi sieltä tulee. Kuitenkin tilanne alkaa tuntua itsestämme jo aika toivottomalta, varsinkin kun rahaa ei ylettömästi ole.
Nyt tosiaan tämä ystäväni kertoi olevansa raskaana. Totta kai onnittelin häntä ja yritin peittää mahd. hyvin oman pahan oloni. Olinpa juuri hieman ennemmin viesteissä kertonut omaa pahaa oloani lapsettomuudesta ja ystäväni ei ollut sen kummemmin asiaa jaksanut kommentoida. No, tässä tietenkin syy. Ja luonnollistahan se on, että se oma raskaus menee toisen pahan mielen yli. Ei siinä mitään.
Mutta nyt! Nyt MINUN pitäisi jaksaa kuunnella kaikki raskausjutut, vauvatarvikkeiden ostoreissut, nimen valitsemisen vaikeudet ym.ym.ym. Ja en vain jaksa!
En ainakaan määrääni enempää. Olo on paha ja toki olen kateellinen, että kaverini tuli heti raskaaksi ja he saavat onnellisesti lapsen, kun taas me emme saa. Samalla olen toki kateellinen kaikille, joilla on lapsi, en siis ainoastaan tälle ystävälleni.
Mutta voiko ystäväni tosiaan vaatia minua nyt olemaan täysin innostunut ja läsnä hänen onnessaan ja raskaudessaan, kun hän itse ei ole antanut tukea tämän vaikean lapsettomuuden kanssa?!
Ystäväni laittoi kiukkuista ja loukkaantunutta viestiä, kun olin kuulemma ollut tavatessamme poissaoleva. Kun sanoin, että oma lapsettomuus tälläisissä tilanteissa tulee niin voimakkaasti mieleen ja aiheuttaa pahaa oloa, ei tämä ystäväni mielestä ole oikein HÄNTÄ kohtaan. Mutta onko ystäväni vaatimukset oikein minua kohtaan?!
Ja mitenkähän pääsisin tämän niin kamalan pahan olon yli. En uskalla kohdata enää ystävääni, koska pelkään, että pahoitan sekä hänen että oman mieleni.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä mä sain tekstistäsi sellaisen kuvan, että te molemmat vaaditte toisiltanne ymmärrystä sitten viimesen päälle. Sun kaverisi pitäis ymmärtää teidän lapsettomuutta, ettei saisi iloita omasta raskaudestaan. Ja hän taas vaatii sua ymmärtämään omaa raskauttaan, ettei huomaa että sinua sattuu.
Nyt olisi vakavan keskustelun paikka ja koittakaa ymmärtää toistenne tilanteita. Molempien täytyy joustaa. Ehkä se siitä myös tuo jotain uutta näkökulmaa ja asennetta omaankin elämään. Hyvä ystävyys kyllä kestää vaikeatkin ajat. Olisiko teille apua ammattiauttajasta? Jos pääsisitte työstämään pahaa oloanne sitä kautta?
Niin, eli tarkoitin, että ystäväni vaatii minulta siis aivan liikaa mielestäni. Ettei ole kohtuullista, että juuri MINUN täytyy mennä 4-5 päivänä viikossa hänen kanssaan kaupungille katselemaan lastentarvikkeita ja 6-7 päivänä viikossa olla joko puhelimessa yhteydessä tai sitten juuri nähdä. Ja muusta ei voida puhua kuin vauvasta. Ystäväni tuntuu jopa tekevän tuon tahallaan, ainakin yhtäkkiä tuntuu siltä. Että jos ennen raskautta näimme kork. kerran viikossa, niin nyt kun hän on raskaana (siis käy koulussa ja töissä edelleen normaalisti, kun raskaus niin alussa vielä) niin nyt sitten pitäisi olla koko ajan tekemisissä.
Jos sanon, etten pääse esim. kaupungille, niin hän tulkitsee sen niin, etten HALUA kaupungille hänen kanssaan ja on heti syyllistämässä. Jos sanon, että en vain yksinkertaisesti jaksa monta kertaa viikossa kiertää lastenvaateliikkeitä, testailla vaunuja, puhua vauvoista jne. että kahville voin kyllä lähteä, jos puhutaan jostakin muustakin, niin sitten hän loukkaantuu. Ei ymmärrä tai halua ymmärtää minua.
Hänellä on kyllä muitakin kavereita ja parilla lapsiakin ja yksi myös raskaana, niin näiden kanssa ei kuulemma ole juuri edes ollut nyt tekemisissä! Outoa, koska eiköhän raskaana ollessaan väkisinkin hakeudu juuri enemmän niiden kavereiden seuraan, joilla on vauvoja tai jotka ovat raskaana!?
Sen takia siis tuntuu, että tämä on jo kohtuutonta, kun joudun niin PALJON olla tuon raskauden kanssa tekemisissä. Ja minun lapsettomuuttani ei saisi sanallakaan mainita, koska ystäväni mielestä se on hänen ilonsa ja onnensa pilaamista.
Myönnän, että vaadin häneltä ymmärrystä, mutta eikö se olisi kohtuullista, jos ystäväni myös vaatii minua olemaan hänelle tukena raskauden aikana ja minä kuitenkin sitä mielestäni jo tarpeeksi olen tehnyt ja teen, kunhan ei menisi näin yli koko juttu...
Raskautta hänellä on jäljellä vielä n. 4kk ja tuntuu, että meno vain pahenee. Ja todella, puhuminen kaverin kanssa ei tunnu luonnistuvan, kun itse tuskastun siihen, ettei hän ymmärrä pointtiani ja ymmärtää minut aina väärin, miten tahansa asiani esittäisin. Ja itse loukkaannun siitä, ettei minun tunnoillani ole hänelle mitään väliä. Tuntuu, että hän vain kiusaa ja käyttää hyväkseen minua.
Mitenkäs se on toiste päin..vaaditko sinä koko aika puhumista sun lapsettomuudesta? Tarkoitin kommenteillani juuri tätä. Ja pitäiskö siitä sun lapsettomuudesta jutella kans yhtä paljon kuin hänen vauvastaan?
No jos tosiaan 4-5 päivänä pitäis kierrellä lastentarvikeliikkeitä, niin se olisi mullekin liikaa. Vaikka olenkin aidosti kiinnostunut kavereideni asioista niin tuohon tahtiin en kyllä jaksaisi. Jotenkin minulla tulisi samanlainen olo kuin sullakin, että onko se kaveri oikeasti kiinnostunut asioistani jos se vaan koko ajan höpöttäisi omia ihania vauvajuttujaan. Se olisi loukkaavaa, etteikö muka omaa lapsettomuutta saisi mainita jos toinen on raskaana! Pilaa muka hänen onnensa. Onhan se tietysti ihanaa saada lapsia, mutta onhan maailmassa muutakin kuin hänen vauvansa. Vähän itsekkäältä kuulostaa. Vai onko hän kuinka ennen käyttäytynyt?!
Emmä usko, että sun kaverisi tahallaan tekee tuota vauvahömpötystä. Se vain nyt on niin sfääreissä siitä. Mutta silti näin yleensä ajatellen täytyis ottaa muutkin huomioon ja osata kuunnella myös eri elämäntilanteessa olevaa kaveria ja hänen huoliaan.
vaatia noin intensiivistä osallistumista toisen elämään. Ystävältä(kään) ei voi vaatia kohtuuttomuuksia, ainakin näin "normaalijärjellä" ajateltuna.
Empatia ei taida olla ystäväsi vahvin puoli ja tämä piirre vain korostuu entisestään vauvaeuforian myötä. Ei siis kannata vaatia toiselta sellaista mihin tämä ei kykene, eli myötätuntoa ja ymmärrystä MYÖS sinun tilannettasi kohtaan. Not gonna happen.
Lapsella on luonnollisesti isäkin, jonka pitäisi periaatteessa olla se odottajan lähin tukija eikä sinun. Mikä hänen roolinsa on tässä "projektissa"? Eikö hän jaksa tai viitsi hössöttää vauvasta tarpeeksi, joten äiti suuntaa intoiluenergiansa toiseen (joskin vähän huonosti valitsemaansa) kohteeseen eli sinulle?
Mun mielestä noi on ihan luonnollisia ja inhimillisiä tuntemuksia joita olisi varmasti jokaisella, joita toi sun ystäväsi lapsensaanti sussa herättää. Ymmärrän myös ystävääsi, että hän on tohkeissaan lapsen saamisesta. Mutta jotenkin ajattelisin että voisi hän olla vähän hienotunteisempi ja yrittää puhua kanssasi jostain muusta tai ei ainakaan moittisi sinua jos et aina jaksa kuunnella. Sain kyllä viestistäsi sellaisen käsityksen ettei ystäväsi ole mikään maailman empaattisin ihminen muutenkaan.
VIESTISTÄSI SAI TOSIAAN AINAKIN SELLAISEN KUVAN ETTÄ TÄMÄ SINUN YSTÄVÄSI EI OLE "OIKEA" YSTÄVÄ.
MINUSTA OIKEA IHMINEN KUUNTELEE JA YRITTÄÄ TUKEA YSTÄVÄÄNSÄ, OLIHAN HÄN KUULLUT ONGELMASTASI JO ENNEN RASKAUTTAAN. MINUSTA IDIOOTTIMAISEN EPÄHIENOSTUNUTTA KÄYTÖSTÄ HÄNEN PUOLELTAAN.
JUMALA SINUA SIUNATKOON ETTÄ TULISIT RASKAAKSI.
tutustuu, tukee ja auttaa. Osoittaa myötätuntoa ja empatiaa.
Ei kannata olla sellaisissa ystävyyssuhteissa, joissa tuntuu, että itse antaa kaiken, vaan ei saa ystävyyttä takaisin. Se on yksipuolista ystävyyttä.
Toivottavasti saat lapsia. Tai onnistutte vaikka adoptoinnissa, jos omien lasten saanti ei ole mahdollista. Surullista on, että Suomen työelämässä tai muualla asiat voivat olla niin kehnolla tolalla, että olosuhteet vaikuttavat ihmisiin niin (kemiallisesti ja fysikaalisesti) että lastensaanti vaikeutuu tai jopa estyy.
Olen ymmärtänyt myös, että lapsettomuushoidot saattavat olla vaikeita. Voimia sulle. Koeta erottaa oikeat ystävät feikeistä. Ja välillähän ihmisten elämät vaan menee ristiin, kasvetaan erilleen, ei sille mahda mitään. Sitten uusiin suuntiin ja puutarhoihin vaan.