Olen seurustellut nykyisen miehen kanssa vajaat viisi vuotta, joista suurin osa ollaan asuttukin yhdessä. Tänä aikana oma elämä on mennyt vain alamäkeen. Viimeisin kuukauden olen ollut ihan maassa ja itkenyt jatkuvasti milloin mitäkin murhetta. En oikein osaa sanoa mistä kaikki on alkanut. Koulussa olin kiusattu. Minulla on aina ollut huono itsetunto enkä oikein ole hyvä hoitamaan ihmissuhteita. Pariin vuoteen en ole päässyt opinnoissa juuri nimeksikään etenemään. En osaa sanoa onko minulla ystäviä mutta ylipäätään yhteydenpito kavereihin on vaikeata. Odottaa vain kontaktia muilta eikä saa itse aikaiseksi mitään. Sama homma kotitöissä.
Eipä tilanne ole suhteeseenkaan hyvin vaikuttanut. Löydän koko ajan vikoja ja ongelmia, jotka vain masentavat lisää. Aluksi asioista riideltiin, mutta nykyään lähinnä masennun vain lisää ja itken.
Noin kuukausi sitten masennus paheni niin, että rupesin sen itse tiedostamaan. Sain erilaisia näkökulmia suhteen tilanteen pohtimiseen. En enää tiedä, mikä on todellista ja mikä masennuksen luomaa kuvitelmaa. Olen yrittänyt mieheni kanssa puhua asioista. Keskustelut saavat minulle suuret asiat näyttämään pieniltä. En osaa selittää miehelleni miltä minusta tuntuu. Ja nyt olen alkanut tulla siihen tulokseen, etteivät ne edes ole todellisia ongelmia.
Masennuksen takia en osaa enää elää omaa elämääni. Olen tullut riippuvaiseksi miehestäni. Tukeudun kaikessa häneen ja yritän elää hänen kauttaan. Tämä johtaa siihen, että olen mustasukkainen hänestä (vaikken sitä tahdokaan myöntää) ja loukkaannun kun hän ei halua minua mukaan juttuihinsa.
Ehkäpä viime aikoina minulla onkin ollut niin vaikeaa, koska luulen hänen yrittävän irrottautua minusta. Aikaisemmin hän ei välittänyt, vaikka olin vieressä hänen lukiessa sähköpostia ym. Nykyään ei koskaan käytä sähköpostia tai facebook-tiliään kun olen paikalla. Olen tietenkin tivannut häneltä, että onko kyse muista naisista. Hän tietenkin kieltää, ja uskon hänen kertovan totuuden.
Nyt en tiedä mitä tehdä. En tiedä pystynkö tervehtymään hänen kanssaan. Miten alkaa elää omaa elämäänsä, jos vain haluaisin hänen elämänsä (paljon kavereita, paljon tekemistä, tarmoa tehdä asioita ym.). Toisaalta haluaisin hänen vetävän minut pois tästä tilasta. En kuitenkaan voi odottaa tai vaatia häneltä mitään sellaista. Lisäksi en halua jäädä yksin. Jos eroaisimme, niin elämääni ei jäisi mitään, olisi vain tyhjää. Se olisi varmasti hänelle parempi. Ei olisi tällaista masentavaa riippakiveä roikkumassa kaikessa. Hän varmasti löytäisi halutessaan uuden naisen vaikka heti. Minä taas en haluaisi nähdäkään miehiä.
Tulipas vuodatus. Ajattelin, että tekisi hyvää purkaa tuntojaan jonnekin...
Eipä tilanne ole suhteeseenkaan hyvin vaikuttanut. Löydän koko ajan vikoja ja ongelmia, jotka vain masentavat lisää. Aluksi asioista riideltiin, mutta nykyään lähinnä masennun vain lisää ja itken.
Noin kuukausi sitten masennus paheni niin, että rupesin sen itse tiedostamaan. Sain erilaisia näkökulmia suhteen tilanteen pohtimiseen. En enää tiedä, mikä on todellista ja mikä masennuksen luomaa kuvitelmaa. Olen yrittänyt mieheni kanssa puhua asioista. Keskustelut saavat minulle suuret asiat näyttämään pieniltä. En osaa selittää miehelleni miltä minusta tuntuu. Ja nyt olen alkanut tulla siihen tulokseen, etteivät ne edes ole todellisia ongelmia.
Masennuksen takia en osaa enää elää omaa elämääni. Olen tullut riippuvaiseksi miehestäni. Tukeudun kaikessa häneen ja yritän elää hänen kauttaan. Tämä johtaa siihen, että olen mustasukkainen hänestä (vaikken sitä tahdokaan myöntää) ja loukkaannun kun hän ei halua minua mukaan juttuihinsa.
Ehkäpä viime aikoina minulla onkin ollut niin vaikeaa, koska luulen hänen yrittävän irrottautua minusta. Aikaisemmin hän ei välittänyt, vaikka olin vieressä hänen lukiessa sähköpostia ym. Nykyään ei koskaan käytä sähköpostia tai facebook-tiliään kun olen paikalla. Olen tietenkin tivannut häneltä, että onko kyse muista naisista. Hän tietenkin kieltää, ja uskon hänen kertovan totuuden.
Nyt en tiedä mitä tehdä. En tiedä pystynkö tervehtymään hänen kanssaan. Miten alkaa elää omaa elämäänsä, jos vain haluaisin hänen elämänsä (paljon kavereita, paljon tekemistä, tarmoa tehdä asioita ym.). Toisaalta haluaisin hänen vetävän minut pois tästä tilasta. En kuitenkaan voi odottaa tai vaatia häneltä mitään sellaista. Lisäksi en halua jäädä yksin. Jos eroaisimme, niin elämääni ei jäisi mitään, olisi vain tyhjää. Se olisi varmasti hänelle parempi. Ei olisi tällaista masentavaa riippakiveä roikkumassa kaikessa. Hän varmasti löytäisi halutessaan uuden naisen vaikka heti. Minä taas en haluaisi nähdäkään miehiä.
Tulipas vuodatus. Ajattelin, että tekisi hyvää purkaa tuntojaan jonnekin...
Vastaukset 16
Vanhimmat
oletko käynyt lääkärin puheilla ja mahdollisesti päässyt psykiatrin vastaanotolle asti.
Jos yksin yrität ja varsinkin jos vielä miestäsi rasitat ongelmillasi koko ajan, niin lopputulos on arvattavissa.
Multa vaimo lähti, vaikka olinkin päässyt jonkinlaiseen hoitoon, ihan oman turvallisuutensa takia.
Jonkin aikaa olen jo suunintellut hakeutuvani hoitoon. En ole vielä saanut aikaiseksi. Yleensä illalla mietin, että huomenna varaan ajan. En sitten kuitenkaan tee sitä :(
Ihan oma diagnoosi siis oli. Mutta on jatkunut jo niin pitkään, että jotain oltava vialla. Jos ei olisi, niin olisi todettava, että olisin vain pirun saamaton, huono ihminen ja siinä olisikin jo sitten syytä masentua...
Ei se lekuri sulle ainakaan mitään pahaa tee...
Sikäli mikäli tilanteesi menee vielä huonommaksi, niin voi olla jo liian myöhäistä koska nyky-Suomessa on niin pitkät jonot ammatti-ihmisten puheille.
Älä vaan hauku itseäsi ja jää säälimään itseäsi sinne punkan pohjalle, vaan TEE jotain. Soita terveyskeskukseen tai mene käymään siellä.
Masennus ei johdu siitä, että olet olisit huono tai tyhmä tai arvoton ihminen, vaan sen takana voi olla niin paljon eri asioita. Esimerkiksi juuri kertomasi koulukiusaaminen tai vaikka kilpirauhasongelmat tai joittenkin vitamiinien imeytymättömyys eli ihan fyysisetkin jutut vaikuttavat. Selvitä siis ihmeessä asiasi, jotta voit taas nauttia elämästä ja alkaa luoda itsellesikin omaa elämää.
Kaikkea hyvää sinulle!
samaa, oletko käynyt lääkärissä, vai etkö vain kestä arkea ja olet negatiivinen ihminen..kumpi?
Kyllähän me jokainen halutaan ihminen vierelle jonka kanssa on suurimman osan ajasta hauskaa, eikä vain pelkkää valitusta ja negatiivisuutta.
:(
mä elän kanssa pitkässä parisuhteessa ja koko seitsemän vuoden seurustelun olen sairastanut masennusta. välillä on ollut tosi vaikeaakin.. vasta kun ymmärsin että mieheni on puolisoni ei terapeuttini niin sitten alkoi helpottaa. masennus koskettaa myös läheisiä ihmisiä ympärillä. sun miehes saattaa olla henkisesti lopussa myös. ei ole helppoa elää masentuneen lähellä. joten neuvon sua nyt hakemaan itsellesi ammattiapua vaikka terveyskeskuksen kautta. puhu ammattiauttajalle. ja kysy sun mieheltäsi suoraa miltä hänestä sun sairaus tuntuu ja mitä hän tarvitsee. kun mun mies oli henkisesti lopussa minun tilani takia niin hän tarvi omaa tilaa ja omaa aikaa. mä jopa epäilen että hänellä oli burn out... tilanteeni takia... hän oli kanssa hyvin lopussa. yritä masennuksen keskellä nähdä asiat myös puolisosi näkökulmasta. puhukaa mutta älä syytä häntä mistään... mun mies väsyi mun epäilyihin ja sulkeutui täysin... onneksi pahimmasta on nyt päästy. voimia sulle. älä luovuta.
nainen ja olen käynyt terapiassa elämästäni 7v., minulla on koko ajan lääkitys päällä, ilman sitä en pärjää. Sama mies on pysynyt kuvioissa jo 5v. ja ei ole lähdössä mihinkään. Masennuksen kanssa oppii elämään ja tulee parempia päiviä. Miestä ei tosiaan voi käyttää terapeuttina, suosittelen hoitoon hakeutumuista, monessa kunnassa on aikuipsykiatrianpoliklinikka! Itse pääsin vastaan otolle yksityisen psykiatrin lähetteellä. Kävin n.4kk tarkkailussa ja sitten etsin psykoterapeutin itselleni, sen jälkeen hain rahoituksen KELALTA. On totta, että hoitoon on vaikea päästä ja se on työlästä masentuneelle ihmiselle.. Kannattaa taistella läpi harmaan kiven, se kannattaa. Itse en ilman lääkitystä ja hoitoa olisi nyt tässä. Nopeaa terapiaa pitäisi saada terveyskeskuksesta vaikka erikoissairaanhoitajalta. Lähde liikkeelle ja hae apua,valitettavasti masennuksesta hyvin harvoin toipuu itsestään.
Parisuhde asiankin pitäisi helpottaa, kun pääset puhumaan ulkopuoliselle. Paljon voimia!!!
Vaikka masennus tuntuu pahalta, niin ei usein se puolisosta ei niinkään tunnu pahalta, vaan herättää enemmänkin lämpimiä tunteita ja halua auttaa ja tukea toista. Tätä voi verrata siihen, että jos olet äiti ja lapsi itkee, niin äidissä herää vain halu auttaa lasta ja lohduttaa lasta, eikä lapsen itkuisuus ja hätä tartu aikuiseen.
Ja riippuvaisuudesta ei ole nyt haittaa, sillä kaikki toisiaan rakastavat ihmiset ovat riippuvaisia toisistaan. Sitä ei vain helposti huomaa, silloin kun kaikki menee hyvin ja toinen on lähellä. Ilman riippuvuutta ei ole rakkautta ja ilman rakkautta ei elämässä ole oikeastaan mitään. Mutta vaikka puolisosi rakastaa sinua, niin on kuitenkin niin, että puolisosi ei kuitenkaan pysty parantamaan masennustasi. Masennuksen parantaa vain aika, ja tätä aikaa voi erittäin paljon lyhentää asianmukaisella hoidolla, eli lääkityksellä ja/tai psykoterapialla.
Kiitos kaikille teille. Nyt taas tuntuu siltä, että tiedän mitä pitää tehdä. Olen jo katsonut netistä mihin tahoon otan yhteyttä. Ehkä jo huomenna...
Mies ei varmaan vielä oikein ymmärrä miten vakavasti asiasta on kyse. Haluaisin kyllä puhua siitä hänelle, ei vaan saa kaikkea sanottua. Ehkä se onnistuu helpommin kun pääsee ensin puhumaan jollekin muulle.
Mietin tässä, että ehkä itse en haluaisi hyväksyä tilannetta. Ja siksi en ole hakeutunut vielä hoitoon. Suomessahan masennuksen pitäisi olla jo hyväksytty sairaus jne. Silti tuntuu, että tästä pitäisi itse pystyä ottamaan itseään niskasta ja saada asioita aikaan. Kun ei kuitenkaan periaatteessa ole mitään varsinaista "vikaa". Vaikka pitäisihän mun tietää paremmin...
S guru, tuollaista näkökulmaa ei ole tullut mieleenikään. Ehkä olet oikeassa. Toivottavasti.
Mitä jos hakisit apua? Menet vaikka aluksi omalle lääkärillesi terveyskeskukseen, tai kun sulla on noita opintoja niin menet sinne opintojen omiin juttuihin..niissähän on just näitä psykologeja ym. Eli kannattaa käyttää hyväksi nämä palvelut, niistä voi olla yllättävää apua. Kuitenkin on tärkeää, että saat oman elämäsi kuntoon, jotta myös poikaystäväsi elämä on kunnossa.
Tuskinpa hänellä mitään muuta on, jos hän on vain todennut että olet tullut mustasukkaiseksi, niin ei sen tähden halua sinun nähtesi katsoa näitä facebookeja ym. siis periaatteesta lähinnä.
Soitin. Mutta ovat juuri tänä perjantaina kiinni :p
Maanantaiaamuna sitten uudestaan. Älä pitkitä hoitoon hakeutumista enää.
Nyt on tärkeintä saada sinut kuntoon. Vasta myöhemmin kannattaa alkaa ajatella parisuhteen kuntoa. Koita keskittyä itsekkäästi omaan napaasi hetken aikaa ja ala vasta sitten miettiä, onko miehelläsi joku toinen yms. Älä etsi onnea ja tasapainoa miehestäsi vaan itsestäsi. Kun olet tasapainoisemmassa kunnossa, voitte jutella suhteenne tilasta. Tällä hetkellä kannattaa jatkaa suhdetta normaaliin tapaan.
ÄLÄ KUORMITA MIESTÄSI LIIKAA! Mun mies sairastui vielä vakavampaan masennukseen kuin mitä mulla on.. vain koska puhuin hänelle liikaa. Ota huomioon että sun mies ei ole rautaa hänkin on vaarassa sairastua mieleltää. sulla on vastuu hakeutua hoitoon ja antaa miehellesi hengähdys tauko. kerron sulle opettavan tarinan jossa mä näyttelen pääosaa. olin 13- vuotias lapsi. sairastuin vakavaan masennukseen.. kaikki pyöri mun oman navan ympärillä... säälin itseäni enkä nähnyt omaa nokkaani pidemmälle. yritin itsemurhaa.. jouduin teholle ja hoitoon... no... sitten lähipiiri alkoi romahtaa yksi kerrallaan. isä vaipui psykoosiin syy: minun itsemurha yritys... mä romahdin kun isä meni outoon tilaan... no sitten pikkusisko se yritti tappaa itsensä... melkein kuoli.. hänkin oli sairastunut masennukseen... syy: minun itsemurha yritys ja itsekäs omaan napaan tuijotus. Oletko miettinyt että jos et hae apua ja anna sun miehes olla sun puoliso eikä terapeutti niin kävisi vaikka niin että sun miehes vajoasi masennukseen tai yrittäisi tehdä itselleen jotain koska ei jaksa tai jättää sut? miten huonosti silloin sinä voisit? vaikka olet masentunut silti olet avopuoliso miehellesi. olet vastuussa sen verran myös miehestäsi että koko maailman murheita ei hänen niskaan saa kaataa. ammattiapu on se mikä on paikka sun pahimmalle ryöpylle. muuten voi käydä niin kuin mulle. ne kehen tukeuduin yksi kerrallaan sairastui. älä ole yhtä itsekäs kuin mä. silloin sulla olis vielä hirveeämpi olo koska mä syytän lähimpieni sairastumisesta itseäni. olet aikuinen ja parisuhteessa. rakasta siis miestäsi edes sen verran että varjelet häntä sairastumiselta ja hakeudut hoitoon.
Luin viestisi ja olen ehdottamasti samaa mieltä muiden kanssa, että sinun tulee ottaa yhteyttä terveyskeskukseesi. Sitä kautta saat apua.
Itse pitkitin yhteyden ottoa 10 vuotta! Aina jokin syy miksi en soittoa saanut tehtyä. Muka olin täysin kunnossa ja kyse oli vaan hetkellisistä mielialan muutoksista. Ratkaiseva käänne tapahtui siinä, että aloin seurustella ihmisen kanssa, joka on vakavasti masentunut. Hän ei ollut hakenut itselleen apua ja olin koko suhteemme alkukuukaudet hänen "psykiatrinsa". Tämä väsytti minut loppuun täysin ja tuli lopullinen pimahdus. Istuin neljän seinän sisällä ja itkin aivan kaikesta. Tämä sai miehen hakemaan apua itselleen, lääkityksen ja psykiatrille odotellaan nyt menoa. Itse sain myös lääkityksen ja pääsen juttelemaan menneisyyteni asioita... minulle "terveelle" ihmisellä todettiin keskivaikea masennus.
Joskus siis masentunut kumppani voi olla taivaanlahjakin. Hänen kauttaa minä näin omat ongelmani kuin peilistä, pakotin hänet ja tämän jälkeen itseni hakemaan apua. Nyt parisuhteessamme menee paremmin kuin koskaan. Tunteiden purkaukset vähentynyt minimiin ja yhteen olemme muuttamassa. Ja kun tietää toisen tilanteen ja ne ns. synkimmät salaisuudet, sitoo nämä vain enemmän yhteen.
Kun saat asiat kuntoon ja puhumisen lääkkeiden kautta ajatuksesi kasaan, selviää myös varmasti suhteesi oikea tilanne. Jos edelleenkin tämän jälkeen sinusta tuntuu, että miehesi pettää sinua, nosta rohkeasti kissa pöydälle ja kysy asiasta suoraan. Niin meillä nykyään tehdään, oli asia kuinka arkaluontoinen tahansa. Ja muista, että katseet ja reaktiot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Sinun ehdottomasti kannattaa myös kertoa miehellesi tilanteesi ja se, että olet hakenut apua mielialoihisi. Pyydä häntä kestämään vielä se hetki, että saat näyttää kuinka paljon hänestä edelleen välität.
Ps. Minä en anna mieheni lukea sähköpostiani tai facebookia, koska ne ovat minusta kuin henkilökohtaisia kirjeitä. Ei hän näitä kyllä haluakaan lukea, sillä luottamus on suhteessamme kunnossa.
Hei!
Sinun pitää itse hakea apua tilanteeseesi tai pyytää kumppaniasi hakemaan apua. Olet selvästi masentunut, ja kumppanisi ei ole mikään psykiatri tai psykologi. Mene siis lääkäriin ja hanki itsellesi apua. Soita terveyskeskukseen tai mielenterveystoimistoon tai mene käymään. Tuolla menolla heität hukkaan elämäsi ja suhteeseennekin saattaa tulla/tulee hyvin todennäköisesti ongelmia.
Miehesi ei ole sinun ongelmiesi hoitaja, hänellä ei ole kykyjä eikä velvollisuutta eikä kokemusta eikä mahdollisuutta siihen. Terveysalan asiantuntijat ovat sitä varten.
Älä jätä asiaa siihen, että purit tuntoja täällä, vaan TEE jotain, vaikka se tuntuisi hyvin raskaalta ja vaikealta. Kyllä ne asiat kirkastuvat, kun saat apua ja opastusta ammattilaisilta. Ei kannata havahtua tämän kaltaisiin asioihin siinä vaiheessa, kun on jo itsemurhan partaalla tai täydellisen eristäytymisen ja kaikkien ihmissuhteitten katkeamispisteessä.
Mitä sinulle nyt kuuluu? Haitko ja saitko apua, tai siis onko prosessi lähtenyt liikkeelle?
Munkin olis pitänyt varmaan jo kauan aikaa sitten tehdä itselleni jotain, mutta edelleen vaan yritän vakuuttaa itselleni, että syynä on vaan se tai se tai... Musta tuntuu, etten oikeesti oo sairas, ja mut naurettais pihalle jos yrittäisin päästä lääkäriin. En oikeen osaa tuoda julki ajatuksiani, siksi vain kärvistelen yksin. Ja se siis myös syynä, miksi en ole hakenut apua, kun en tiedä mitä sanon.
Pelkään kuitenkin menettäväni (avo)mieheni, ja vielä suurempi pelko on, että masentuneisuuteni vaikuttaa pieneen lapseeni. Haluan hänestä kasvavan terve ja onnellinen poika, jolla on hyvä itsetunto.
Mutta kerro mitä sinulle nyt (näinkin lyhyen ajan päästä) kuuluu, niin ehkä itsekin rohkaistun tekemään jotain... Ehkä se olisi "yhdessä" helpompaa...