Vuoden verran ettiny tässä nyt kumppania. En väkisin etsimällä etsinyt, mutta aika aktiivisesti yrittäny pariutua. Toisinsanoen kesällä tuli festareita kierrettyä, pileisiin ym. oon aina menny jos joku ystävä pyytänyt, baarissa ainakin joka toinen vkl, chattaillut jonkin verran, jättäny sinkut.nettiin ilmotuksen, meilaillu, käyny sokkotreffeillä. Noh vuoden saldo on pari pientä suhdetta (n. 1 kk), yks seksisuhde ja muutama yhden yön juttu.
Mut sitä elämänkumppania ei löytynyt. Ei jaksa siis enää tehä asian hyväks mitään. Oonkin nyt kuukauden verran keskittyny vaan ystäviin, harrastuksiin, opiskeluun, työhön, itseeni, sukulaisiin, omaan hyvinvointiin, oman kämpän sisustukseen, haaveiluun ym.
Tommonen aktiivinen "seuranetsintä" meinaa kuluttaa kuitenkin voimia, varsinkin jos siitä ei sitten kuitenkaan jää mitään käteen. Tällähetkellä uskonkin, että onnellisemman elämän saa kun elää elämää itseään varten ja on luottavaisin mielin siitä, että se oikea tupsahtaa eteen vahingossa vaan, niinhän sen täytyy mennä.
Mut sitä elämänkumppania ei löytynyt. Ei jaksa siis enää tehä asian hyväks mitään. Oonkin nyt kuukauden verran keskittyny vaan ystäviin, harrastuksiin, opiskeluun, työhön, itseeni, sukulaisiin, omaan hyvinvointiin, oman kämpän sisustukseen, haaveiluun ym.
Tommonen aktiivinen "seuranetsintä" meinaa kuluttaa kuitenkin voimia, varsinkin jos siitä ei sitten kuitenkaan jää mitään käteen. Tällähetkellä uskonkin, että onnellisemman elämän saa kun elää elämää itseään varten ja on luottavaisin mielin siitä, että se oikea tupsahtaa eteen vahingossa vaan, niinhän sen täytyy mennä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
tosin mulla vasta puoli vuotta takana mutta rankkaa on!
viime viikonloppukin tuli kierreltyä baareja taas, eikä sieltä ainakaan tunnu mitään tupsahtavan kohilleen.
uskon että se on aika tuuripeliä että se "oikea" osuu kohilleen. väkisin hakemalla sitä ei löydä, mutta toisaalta ei kukaan kotoakaan tule sinua noutamaan...
Minun edesmennyt mummoni neuvoi aikoinaan minulle et *Onni ei tule etsien, se tulee eläen*
Eihän se mukava ole olla yksinkään, tiedän kokemuksesta..mut jos hakemalla lähden hakemaan siitä ei tule mitään kuin sydänsuruja.
Päivä kerrallaan eteenpäin on kuitenkin mentävä =)
Olen myös kierrellyt baareja, tosin jo noin 2 vuotta. Arvaas mitä...yhtään ei enää huvittais mennä. Olispa se oikea tullut jo eteeni, mut ku ei. Olen mielestäni hyvännäköinen, normaalikokoinen ja hauska. En tiedä missä ne ns. normaalit, vapaat miehet ovat?? Baareista eikä kahvitreffeiltä en ainakaan ole löytänyt. Mitä tekisin? Ovatko lapset (poika 7 ja tyttö 9) esteenä vakavalle suhteelle? Pari lyhyttä suhdetta mulla on ollut kahden vuoden aikana. Olin sentään ex:n kanssa 14 v. yhdessä. Vastuksia odotellen.
Sulla on monta kohtalontoveria. Minäkin päätin laittaa hanskat naulaan. En enää jaksa etsiä sitä elämäni miestä..
etsiminen on rankkaa, etsimättä oleminen on rankkaa.
naisilla varsinkin tuntuu olevan, että muuten ei mies kelpaa jos ei ole "just se oikea". pienet kompromissit eivät ole pahitteeksi :)
Mitä tarkoitat kompromissilla? Miehet tuntuvat luulevan, että naisilla on kriteerilista jota ruksitaan, ja jos ei kaikkia ominaisuuksia löydy, niin sitten ei kelpaa. Mutta kun kyse on siitä, että jotkut ihmiset vain sytyttävät, tiedäthän, vievät jalat alta. Kokemuksen perusteella sitten huomaa ihastuksissa toistuvan tiettyjä piirteitä - eli siis näitä, joita miehet luulevat vaatimuksiksi.
Ihastuksen suhteen ei voi tehdä kompromissia. Sen joko tuntee, tai sitten ei. Ja minä en ole niin epätoivoinen, että ilman ihastusta alkaisin jotakuta tapailla.
eli varsinkin nuoremmilla naisilla (miksei miehilläkin) tuntuu olevan just sellaiset tiukat kriteerit millainen sen unelmakumppanin tulee olla. Yhtään ei tingitä, ollaan sitten vaikka ilman, koska nuoria ollaan!
iän myötä sitten huomataan, että ei se ja se asia niin tärkeä loppupeleissä olekaan. tyyliin "kaverilla ei olekaan söpö beachboy-letti", ehkä sen kanssa vois siltikin seurustella? :)
tottakai, se on selvää, että toinen joko kolahtaa tai sitten ei. jos mitään kipinää ei ole, turha sitten väkisin vedättää. olet tuossa aivan oikeessa Annina :))
Niin, en tiedä, mulla ei kyllä ole koskaan ollut kriteereitä, eikä kavereillanikaan. Tietysti sitä muodostuu käsitykset siitä, mistä tykkää (tosi yksinkertaisena esimerkkinä: itse olen ihastunut aina tummiin, joten oletan, että tumma on minun "tyyppiäni"). Mutta ei noihin kannata jumittua, sitä yllättää aina itsensäkin, kun ihastuu sitten ihan toisenlaiseen ihmiseen kuin luuli. En vain usko, että nuo ovat päättämisasioita, ollenkaan. En minäkään voisi miettiä, että "jaa, pitäisiköhän sitten yrittää huolia blondi", jos ei siltä tunnu.
Ehkäpä sitten, jos jollakulla oikeasti on tuollainen vaatimuslista, kompromissiakin voi vaatia. En vain ole vielä moista tyyppiä tavannut. (Lukuunottamatta naisia, joille kelpaa vain rikas mies. Ovat onneksi harvassa...)
...koskee varmaan yhtälailla miehiäkin. Yleisesti ottaen tuntuu miehillä olevan "vähemmän kiire" eli pitävät takoituksella tiukkoja kriteereitä, seksintarpeen tyydyttämiseen riittää vähän vaatimattomampikin nainen... Ainakin tuohon tulokseen olen tullut, laitoipa tavoitteet aluksi niin korkealle, että voin jatkaa sinkkuilua hyvällä omatunnolla kun sitä oikeaa ei ole olemassakaan :).
Niinpä niin. Olen aivan samassa tilanteessa. Uskon siihen että se oikea rakkaus tulee ennemmin kaupassa vastaan, kun jossain chatissä. Mun mielestä nettideittailu on täysin arpapeliä. Itse en edes viitsi lukea moisia ilmoituksia, eihän ne ole muuta kuin kirjaimia peräkkäin. Itse ihmisen luonteesta on tosi vaikea lähtee hahmottaa todellisuutta. Aktiivisesta seuran etsinnästä mulla on henkilökohtaisesti se käsitys että on jotenkin pakko sitoutua ja yksin jäämisen pelko. Itse olen sinkku(m29) eikä mulla ole kuin yksi pitenpi suhde(1.5v). Muuten mun elämän saldo on vinopino yhdenyönjuttuja ja seksisuhteita. Ja tämä jatkuu ilmeisesti niin kauan kuin se rakkaus tulee nurkan takaa vastaan.
en ole etsinyt aikoihin miestä, kyllä niitä tulee tapailtua, mutta eipä ne jutut onnistu. Kait minäkin joskus sen oikean löydän..tai toisin sanoen, hän tulee kohdalleni joku päivä työssä, koulussa, jossain..
mä olen ollut täysin ilman jo monta vuotta eikä vapaaehtoisuutta ole mukana minkäänlaista. työtön ja lainaa jota ei pysty maksamaan niin varmasti olen lopun ikää yksin.
Ymmärrän miltä sinusta tuntuu... Minusta tuntui joskus, etten milloinkaan löydä ihmistä, jonka kanssa jakaisin loppuelämäni. Kaikkialla vain varattuja tai muuten "sikoja" miehiä. Aikaa sitten väsyinkin baareihin yms. juuri tästä syystä.
Laitoi sinkut.netiin ilmoituksen, ja kauhean vastaustulvan keskeltä yksi sai minut vastaamaan itselleen. Ja oikein valitsin vaistooni luottaessani: nyt olemme kihloissa ja meillä on ok-talo ja 4kk ikäinen poika sekä toinen lapsi haaveissa :) Rakastan miestäni valtavasti ja olen todella onnellinen. (Eikä ole mies mikään "mörönsyötti" ;) ) Eli kaikki on mahdollista, ei kannata luopua toivosta :)
Itsellänikin oli pari vuotta sitten tuollainen meininki, mutta siihen kyllästyi, kun harvoin tuli minkäänlaista tulosta.
Nyt olenkin jo parin vuoden ajan keskittynyt kaikkeen muuhun...esim. baariin lähtiesäni, lähden sinne vain pitämään hauskaa ja tapaamaan tuttuja; naiset on siinä sitten se toissijainen bonus, joka tapahtuu jos tapahtuu.
Ollut tosiaan tuon päätöksen jälkeen elämä paljon mukavampaa!
Olet niin oikeassa..Kuinkahan paljon minullakin on mennyt voimia ja aikaa miesuhteitteni vatvomiseen..Olen kanssa siinä pisteessä, että olen jo orientoitunut ajatukseen, etten minä koskaan ketään löydä, kenen kanssa voisin oikeasti olla onnellinen, vaikka loppuelämäni. Olen 29v ja kaunis, akateeminen nainen, erittäin valikoivakin miesten suhteen. Ihastuttavaa miesseuraa olen sinkkuaikana saanut jatkuvasti, mutta ei niistä jutuista ole sen pysyvämpää loppujen lopuksi tullut. Paljon vapauttavampaa on vaan heittää hanskat tiskiin ja antaa olla ja keskittyä vaan itseensä..:) Joku tulee vastaan jos tulee ja jos ei, niin minkä minä sille voin?