Tilanteeni: Olen asunut naiseni kanssa yhdessä reilu vuoden, jonka aikana suhteemme on mennyt alamäkeä verrattuna siihen mitä se oli ennen yhteenmuuttoamme. Tämä on suurelta osin minun syytäni, koska olen kohdellut rakastani välinpitämättömästi ja jopa töykeästi kaikkien hermoille käyvien, kasautuvien pikkujuttujen takia. Tiedostan sen nyt.
Nyt Hänellä on kuitenkin tunteita toiseenkin suuntaan, enkä voi syyttää siitä muuta kuin itseäni. Olemme keskustelleet asiasta ja hän on tunnustanut olevansa ihastunut toiseen mieheen, vaikka rakastaakin yhä minua. Tunne on heillä molemminpuolista. Olen ilmeisesti juuri sitä ihmistyyppiä joka tajuaa hyvän vasta kun on menettämässä sen, ja viimepäivät ovatkin kuluneet syvän katumuksen merkeissä ja nyt vasta olen tajunnut kuinka paljon oikeasti häntä rakastan. Nainen haluaa nyt miettimisaikaa mitä aikoo tehdä, ja olemme keskustelleet ja itkeneet asiasta paljon. Hän tietää paljastuneet todelliset tunteeni, ja nyt kaipaan vain mitä tahansa neuvoja joilla voin voittaa hänet kokonaan takaisin itselleni. En kaipaa "siitäs sait" -avautumisia, niiden kanssa saan märehtiä muutenkin päässäni tarpeeksi. Ihmiset voivat tehdä erehdyksiä ja ymmärtää mikä on tärkeää, ja parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai? Ihastuminen ei saa pilata kaikkea sitä mitä meillä on ollut yhdessä.
Miten teidän luottamuksenne suhteeseen ja rakkautenne voisi voittaa takaisin vastaavassa tilanteessa? Pitäisikö minun vannoa, rukoilla ja kiemurrella armoa vaiko saada hänet näkemään itseni parempana valintana Pelimiehen Käsikirja -tyyliin? Vaiko antaa vain miettimisaikaa ja toivoa parasta? Tunteiden suhteen haluan ja aion kuitenkin olla rehellinen. Oma itsensä pitää olla mutta itsessäkin on monia puolia joista voi valita mitä tuo esille. Tiedän vain etten tiedä mitä teen jos menetän hänet. Olen epätoivoinen!
Nyt Hänellä on kuitenkin tunteita toiseenkin suuntaan, enkä voi syyttää siitä muuta kuin itseäni. Olemme keskustelleet asiasta ja hän on tunnustanut olevansa ihastunut toiseen mieheen, vaikka rakastaakin yhä minua. Tunne on heillä molemminpuolista. Olen ilmeisesti juuri sitä ihmistyyppiä joka tajuaa hyvän vasta kun on menettämässä sen, ja viimepäivät ovatkin kuluneet syvän katumuksen merkeissä ja nyt vasta olen tajunnut kuinka paljon oikeasti häntä rakastan. Nainen haluaa nyt miettimisaikaa mitä aikoo tehdä, ja olemme keskustelleet ja itkeneet asiasta paljon. Hän tietää paljastuneet todelliset tunteeni, ja nyt kaipaan vain mitä tahansa neuvoja joilla voin voittaa hänet kokonaan takaisin itselleni. En kaipaa "siitäs sait" -avautumisia, niiden kanssa saan märehtiä muutenkin päässäni tarpeeksi. Ihmiset voivat tehdä erehdyksiä ja ymmärtää mikä on tärkeää, ja parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai? Ihastuminen ei saa pilata kaikkea sitä mitä meillä on ollut yhdessä.
Miten teidän luottamuksenne suhteeseen ja rakkautenne voisi voittaa takaisin vastaavassa tilanteessa? Pitäisikö minun vannoa, rukoilla ja kiemurrella armoa vaiko saada hänet näkemään itseni parempana valintana Pelimiehen Käsikirja -tyyliin? Vaiko antaa vain miettimisaikaa ja toivoa parasta? Tunteiden suhteen haluan ja aion kuitenkin olla rehellinen. Oma itsensä pitää olla mutta itsessäkin on monia puolia joista voi valita mitä tuo esille. Tiedän vain etten tiedä mitä teen jos menetän hänet. Olen epätoivoinen!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei. Hienoa, että myönnät tehneesi virheitä suhteessanne, se on mieheltä äärimmäisen harvinaista! Ja sekin on hienoa, että olette pystyneet keskustelemaan asiasta. Nyt sinuna vetäytyisin hieman taka-alalle; olette puhuneet avoimesti ja koska kumppanisi tietää tunteesi, anna hänelle aikaa sulatella näitä asioita. "Hiillostaminen" ei asiaa auta yhtään, päinvastoin - siitä saattaa tulla ahdistunut tunne ja painostuksen makua, ominaisuuksia jotka voivat kääntyä sinua vastaan. Odottavan aika on pitkä, mutta tuossa tilanteessa maltti on nyt valttia!
Kyllä juuri tuo aika on oikea ratkaisu. Itse olen kans saanut aluksi hieman välinpitämätöntä kohtelua, tosin nettikirjoittelun ym tyylillä, mutta koska sattumalta ne tulivat esiin vasta myöhemmin, niin saatan yhä välillä näitä ottaa esille. Haavat tarvitsevat aikaa parantuakseen ja sinun on otettava huomioon se, että joudut tosiaan k yllästymiseen asti keskustelemaan asioista. Mitä jos keskustelisitte asioista kunnolla? Se, että olet antanut jotain negatiivista palautetta, kyllä pysyy mielessä..mutta se, että se unohtuu..niin kyllä se tarvii muutakin kuin pelkkää anteeksipyyntöä. Se kaipaa myös sitä, että sinä kohtelet häntä jatkossa hyvin! Ei auta, että viittit jonku aikaa olla hyvin. Tai välillä. Se ei riitä. Olet valmis tähän?
Älä kuitenkaan ahdista häntä nurkkaan ym. Mutta älä ole myöskään etäinen. Ole lähellä, sitä hän tarvitsee jos meinaat, että yhdessä jatkatte. Hänen täytyy tietää, että voi luottaa teihin ja teidän jatkuvuutenne. Muuten hän tekee toisenlaisen ratkaisun.
Kävi teidän suhteessanne sitten kummin päin tahansa, niin ota opiksesi.
Miehen välinpitämättömyys ajaa naisen pois miehen luota. En osaa sanoa haluaako naisesi jatkaa sinun kanssasi, pystyykö luottamaan. Vai onko häneltä kipinä sammunut. Kuolleita tunteita ei voi mikään herättää henkiin.
On mahdollista, että nainen on "joutunut tappamaan" tunteensa sinua kohtaan kun ei saanut vastakaikua. Näin voi tietysti sinullekin käydä, jos et onnistu saamaan häntä innostumaan itsestäsi uudestaan.
Joskus kannattaa luovutta eikä jäädä murehtimaan omia mokiaan. Ota opiksesi, seuraavan kerran kun kohtaat ihanan naisen tiedä mitä et saa tehdä.
Minusta tuo välinpitämättömyys on kaikkein pahinta ja tehokkainta tunteiden tappamiseen.
Ajan antaminen tuntuu tosiaan järkevimmältä ratkaisulta. Minuutit vaan tuntuu tunneilta kun tekisi koko ajan mieli soittaa vain muistuttaakseni olemassaolostani tai saadakseni hänet muistelemaan jotain yhteisiä hyviä hetkiämme. Olemme siis nyt erossa muutaman päivän omilla tahoillamme.
Pitäisikö minun taas yhteiseen asuntoon palatessamme yrittää olla vain huomaavainen rakastani kohtaan ja antaa läheisyyttä ilman mitään kyselyjä päätöksestä? Tuntuisi kaikkein toimivimmalta ratkaisulta.
Olen valmis nyt panostamaan täydellä sydämellä suhteeseemme jos pystymme jatkamaan, kun olen päässyt kunnolla tajuamaan ettei Hän ole itsestäänselvyys vaan jotain jonka puolesta kannattaa taistella joka hetki.
Toisaalta mietityttää myös entä jos saisinkin hänet valitsemaan minut, kun hän ja tämä toinen mies ovat työkavereita ja näkevät joka päivä 8 tuntia toisiaan, jos voittaisinkin ekan erän niin voiko tällainen väsytystaistelu päätyä muuhun kuin häviöön puoleltani sen korppikotkan työntäessä nokkaansa suhteeseemme koko ajan? Varmaan naisillekin tosi yksilöllistä valitseeko sitten ihastuksen hehkun vai turvallisen läheisyyden, mutta jos saan vaa'an kallistumaan puolelleni ja ylläpidän suhteen toimivuutta niin pysyykö se vaaka sitten siellä?
Peli on jo osaltasi pelattu. Kun nainen haluaa aikaa miettiä, se tarkoittaa että miettii kuinka pääsisi sinusta kivuttomasti eroon. Jos sua rakastaisi, ei miettisi. Sydän on jo muualla.
Samaa vaihtoehtoa olen pohtinut. Mietin pitäisikö siis tehdä selväksi myös että hänen pitää tehdä kuten oma sydän sanoo ja olla murehtimatta minun tunteitani. En ole vielä halunnut sanoa sitä kovin selvästi koska ehkä osa minusta toivoo että tunteistani murehtiminen voisi edesauttaa jäämistä suhteeseemme. Tiedä sitten onko se kovin hyvä syy jäädä suhteeseen, ja voisinko koskaan enää saada hänen sydäntään sykkimään minulle 100% jos jääminen perustuisi edes osittain syyllisyydentunteeseen.
Mitenkään en aio tietenkään kuitenkaan syyllistää häntä tai saada sanoillani murehtimaan kohtaloani eron jälkeen, en vain ole sanonut myöskään suoraan ettei sitä tulisi tehdä.
Voihan se olla, että se toinen mies luovutta kun huomaa ettei naisesi ollutkaan lähdössä hänen matkaansa ja tämä tilanne loppuu itsestään.
Ei kai se toinen mies nyt myöskään ikuisesti odottele naistasi. Mistä sitä tietää onko se toinen mies edes tosisaan kiinnostunut. Tai onko enää mukana kuvioissa.
Paha sanoa mitään kun en tiedä minkä ikäisiä olette, mutta jos olette kovin nuoria niin voi hyvin olla että se toinen mies on jo historiaa.