Olen 41-vuotias mies ja seurustelin ihanan naisen kanssa 3 vuotta. Meillä oli samanikäisiä lapsia ja tulimme hyvin kaikki toimeen keskenämme.
Naiseni kanssa lenkkeilimme yhdessä, moottoripyöräilimme, teimme hotelliviikonloppuja ja kaikkea. Seksimme oli loistavaa ja kehittyi kokoajan paremmaksi.
Laitoimme toisillemme rakkausviestejä tai soittelimme joka ilta. Emme siis asuneet yhdessä, mutta vain muutaman kilometrin päässä toisistamme.
Viime maanantaina menin hänen luokseen ja hän sanoi haluavansa lopettaa suhteen välittömästi. Kolmatta osapuolta asiaan ei liity. Häntä oli vain ahdistanut suhteemme jo pidemmän aikaa. Hän oli sanonut rakastavansa minua, koska minä halusin kuulla niin. Nyt hänen on kuulemma ihan mahtava olo, kun mikään ei ahdista. En vain voi käsittää näitä sanoja ja syitä.
Olen aivan sokissa, ihan rikki. Itkettää vaan. Rakastan häntä niin sanomattoman paljon ja tekisin mitä vaan , että saisin hänet takaisin.
Minusta maailman yksi tärkeimmistä asioista on hyvä kumppani, jonka kanssa voi jakaa kaiken, ihan kuten me teimme.
Tuntuu vaan niin epäreilulta, että sellainen aarre viedään pois.
Nyt mulla ei ole mitään, elämä on ihan tyhjän tuntuista, on niin hirvittävän paha olla.
Haluan vain sanoa teille kaikille, että jos teillä on rakastava ihminen vierellänne, niin pitäkää hänestä kiinni, kunnioittakaa häntä, sillä teillä on silloin paljon, todella paljon.
Rakastakaa toisianne...
Naiseni kanssa lenkkeilimme yhdessä, moottoripyöräilimme, teimme hotelliviikonloppuja ja kaikkea. Seksimme oli loistavaa ja kehittyi kokoajan paremmaksi.
Laitoimme toisillemme rakkausviestejä tai soittelimme joka ilta. Emme siis asuneet yhdessä, mutta vain muutaman kilometrin päässä toisistamme.
Viime maanantaina menin hänen luokseen ja hän sanoi haluavansa lopettaa suhteen välittömästi. Kolmatta osapuolta asiaan ei liity. Häntä oli vain ahdistanut suhteemme jo pidemmän aikaa. Hän oli sanonut rakastavansa minua, koska minä halusin kuulla niin. Nyt hänen on kuulemma ihan mahtava olo, kun mikään ei ahdista. En vain voi käsittää näitä sanoja ja syitä.
Olen aivan sokissa, ihan rikki. Itkettää vaan. Rakastan häntä niin sanomattoman paljon ja tekisin mitä vaan , että saisin hänet takaisin.
Minusta maailman yksi tärkeimmistä asioista on hyvä kumppani, jonka kanssa voi jakaa kaiken, ihan kuten me teimme.
Tuntuu vaan niin epäreilulta, että sellainen aarre viedään pois.
Nyt mulla ei ole mitään, elämä on ihan tyhjän tuntuista, on niin hirvittävän paha olla.
Haluan vain sanoa teille kaikille, että jos teillä on rakastava ihminen vierellänne, niin pitäkää hänestä kiinni, kunnioittakaa häntä, sillä teillä on silloin paljon, todella paljon.
Rakastakaa toisianne...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kuulostaa sun tuo kumppanis aika lapselliselta ihmiseltä kun noin tylysti sanoo. Tais vetää maton jalkojen alta..
Löydät varmasti paremman ihmisen vierelles usko pois! Noin kivoja harrastuksiakin sulla.
Kerää hetki voimia ja sitten taas kohti uusia seikkailuja :)
Paljon tsemppiä sinne! :)
Tottakai tuollainen surettaa ja itkettää. Sure surusi ja anna vihallekin tilaa. Varmasti olet myös vihainen naiselle, koska rikkoi maailmasi. Luotit häneen ja onneenne. Aivan varmasti maailma tuntuu nyt tyhjältä, mutta älä lannistu! Tartu johonkin, vaikka lapsiin, jotta jaksat. Ammennna lapsista elämäniloa. Kyllä sinä tästä selviät ja kenties joku päivä kohtaat vielä uuden onnen. Nyt on kuitenkin liian aikaista ajatella tulevaa, vaan sure nyt surusi. Yritä myös olla iloinen siitä, että sait kokea sen kaiken rakastamasi ihmisen kanssa. Nauti muistoista, iloitse niistä yhteisistä, joskin mennestä hetkistä.
Varmaan hän susta kuitenkin joskus on välittänyt, kun kerran 3 vuotta seurustelitte. Puhukaa vielä, jos se sinua auttaa tai kirjoita hänelle kirje.
"Seurusteluun ja rakkauteen liittyy monia uskomuksia ja harhaluuloja:
- On vain yksi ainut oikea ihminen elämänkumppaniksi - ei pidä paikkansa.
- Rakkaus hoitaa kaikki, muuttaa ja parantaa - ei pidä paikkansa.
- Jokaisella pitää olla seurustelukumppani heti tai mahdollisimman pian - ei pidä paikkansa.
- Minussa on jotain vikaa, kun en ole löytänyt sitä oikeaa - ei pidä paikkansa.
- Ihastuminen on rakkautta - ei ole.
- En voi elää ilman häntä - kyllä voit.
- Kuolen, jos hän jättää minut - ei elämä siihen lopu.
- Rakastuminen, rakastumisen tunne on kestävää, ikuista - ei ole, tunne muuttuu ajan myötä."
http://www.reikisivut.com/viesti/
Joka ilta soittoja ja rakkausviestejä! Minä aikankin tukehtuisin. Ihmisellä pitää olla omakin elämä parisuhteen lisäksi. Mitä enemmän yrität miellyttää kumppaniasi, sitä kauemmas ajat häntä. Tämän kerron kokemuksesta. Enää ei ahdista, kun annoin lemput riippuvalle kumppanille. Toivotan kuitenkin voimia selvitä tilanteesta, mutta älä tee enää samaa virhettä.
Voimia ja Haleja sinne!
Erot ei oo koskaan helppoja.
Oletteko sitten keskustelleet sen koommin? Mikä suhteessa ahisti?
Moikka, itsellä melkein identtinen tilanne päällä.
Asuttiin pari vuotta yhdessäkin.
puoliso halusi kuulemma olla ihan itsekseen omine ajatuksineen mutta kahden viikon sisällä sillä oli jo uusi mies ja se vielä kirpaisee että se on 12 vuotta minua nuorempi.
Minä olen ollut todella masentunut ja vajonnut pohjalle koska minun elämäni tärkein ihminen on poissa.
Minä haluaisin keskustella hänen kanssaan asioita mitkä meni pieleen jne mutta häntä ei kiinnosta, onhan hänellä jo uusi kainalo mihin käpertyä.
Vieläpä kehtasi tulla hakemaan tavaroitaan luotani uuden miehen kanssa aivan kuin vittuillakseen.
Miten ihmiset voi olla noin julmia toisille.
Ja vielä silloin kun toisella on erotuska kovimmillaan, minullekin ero tuli todella puun takaa.
En ole keksinyt itse miten selviäisin tästä, tuntuu että en selviä.
muu on kusipää.
Tsemppiä sulle, tuntuu, että sulla on vieläkin kurjempi kohtalo kuin mulla.
En voi ymmärtää naisten julmuutta ihmissuhteissa. Sulle on tehty aivan törkeä temppu, mutta älä syytä itseäsi. Älä anna exällesi sitä iloa, että sinä syyttäisit itseäsi erostanne.
Mulle kävi samoin muutama vuosi sitten, että silloinen naisystävä jätti minut toisen miehen takia ja se vasta sattui, mutta pikkuhiljaa pääsin ylös.
Muista aina, että pohjalta on vain yksi suunta ja se on ylöspäin. Hitaasti, mutta varmasti.
Sure surusi, taistele, älä anna periksi. Niin minäkin aion tehdä.
Kyllä tästä noustaan, vaikka nyt sattuukin. Uskoa oikeaan, kestävään rakkauteen tällainen kyllä pahasti horjuttaa.
Voimia sulle, ihan oikeesti.
terv. aloittaja
katkaisija josta saisi tämän tuskan pois.
En halunnut mitenkään kilpailla sun (aloittaja) kanssa siitä kummalla on pahempi jättäjä.
Mulla vain on niin paha olo siitä kaikesta välinpitämättömyydestä mitä saan hänen osaltaan.
Alkuun hänen siskonsa ja äitinsä lohdutti minua, soitti ja kävi kylässä jne.
Sitten tuskaa lisäsi se että alkoivat valehdella minulle että ei hänellä ole mitään suhdetta uuden miehensä kanssa. Kysyin sitä sitten häneltä suoraan ja ihmekumma siihen viestiin vastasi, että on.
Miksi ei voitu kertoa siinäkään vaiheessa totuutta, nythän vain annettiin minulle hitusen toivoa että jospa saisin hänet takaisin. Kuin olisi bensalla yritetty sammuttaa roihuavaa tuskantulta.
No nyt ei sitten enää hekään vastaa mun viesteihin, minut on hylätty kokonaan.
Kuukauden sairasloma on nyt takana ja yritän palailla työelämään.
Sekään ei ole ihan helppoa sillä hän on samalla työpaikalla aina silloin tällöin.
Viimeksi kun näin hänet töissä, hän vain naureskeli toisten työntekijöiden kanssa ja oli niin iloinen, minä taas olen ihan maassa ja surullinen. En voinut kuin mennä varastoon ja lyhistyin lattialle ja aloin itkemään aivan hysteerisesti.
Moni yrittää lohduttaa ja olen niistä kiitollinen, Kiitos.
Olen pahoillani puolestasi. Joku syy varmasti eroon on, jos yrittäisit vielä jutella aiheesta, että edes tietäisit miksi.
Hei vaan!
Tiedän tasan tarkkaan, miltä sinusta tuntuu. Koin itse saman tilanteen kesällä neljän avioliittovuoden ja yhden yhteisen lapsen jälkeen. En ymmärrä sitä, miksi kissaa ei voi ns. nostaa pöydälle ja puhua avoimesti asioista. Miksi ei voi esim. kertoa avoimesti, jos suhde syystä tai toisesta alkaa mietityttää. Olen itse ehdottomasti rehellisyyden kannalla. Parisuhde perustuu luottamukseen, rehellisyyteen sekä molemminpuoliseen kunnioittamiseen. Teidän tilanteestanne tulee mieleen se, että naisystäväsi ei tainnut olla rehellinen sulle. Ehkä hän ei ollut rehellinen itselleenkään. Hänen olisi pitänyt kertoa omista tunteistaan sinulle avoimesti ja rehellisesti.
Olin itsekin shokissa mieheni lähdön jälkeen. Ensimmäiset kaksi viikkoa olivat kovimmat, mutta ystävien avulla ja tukemana selvisin noista viikoista. Kolmannella viikolla huomasin hymyileväni jollekin pikku asialle ja totesin, että ehkä minä selviänkin tästä...Yhteydenpito parhaimpaan ystävään tai ystäviin auttaa sinua pysymään pystyssä. Kannattaa puhua ja itkeä niin kauan ja paljon kuin itkua ja puhetta tulee. Se helpottaa.
Voin lohduttaa sinua sillä, että meitä muitakin jätettyjä löytyy ja samat fiilikset olemme läpikäyneet...ja selvinneet tästä surusta. En vähättele yhtään sitä surua, tuskaa ja kipua, mitä koet parhaillaan. Se on vain käytävä läpi. Tiedän, että se sattuu ja kovasti sattuukin.
Mut hei: elämä jatkuu, edelleen on olemassa ihania naisia ja miehiä, jotka kaipaavat pysyvää parisuhdetta ja monia muita ihania, pieniä ja isompiakin asioita, jotka auttavat jatkamaan.Ihmettele pieniä ja kauniita asioita ympärilläsi, vaikkapa ihania lapsiasi tms.
Toivotan sulle sydämestäni voimia ja jaksamista mennä eteenpäin!
t. Kesä meni miten meni, mutta nyt olen täynnä elämää!
Olen vasta kolmekymmentä, mutta olen aivan samassa tilanteessa! Se mitä kuvailit on suoraan kuin omasta elämästäni! On todella ihmeellistä kuulla (ehkä ymmärän väärin), miten sama tilanne meillä on!! Haluan vain sanoa sinulle, että anna mennä. Teillä oli hauskaa ja meillä oli hauskaa (naiseni oli 37v.) mutta se ei kantanut, ja useiden ihmisten liitot eivät kanna, se on harvinaista. Päääasia, että antaa anteeksi ja sallii toisen mennä, ja ei kanna kaunaa. Mutta näin tämä elämä menee, sanoi rakastettuni...ja niinhän se onkin. Läheisyys on tärkeää, mutta arki on aina arki. Hotelliviikonloput ja ihanat lomat tuntuvat hienoilta, mutta eivät ole koko totuus. Kolmekymmppisen on paha mennä neuvomaan itseään vanhempaa, mutta eivätkö kuitenkin lapset ole tärkeimpiä? Aikuiset saavat mennä ja tulla, mutta lapset vaativat/tarvitsevat tukea enemmän kuin jo elämää kokeneet? Jos toinen on jo ahdistunut, niin tuskin sitä voi estää? Toista ihmistä voi tukea, mutta ei elää hänen elämäänsä. T: Stadin kundi