Ei suomessa isketä

Koita jostain muualta, kuin sieltä baarista :D.

Jos jokin on Suomalaista, niin typeryys. Kukaan ei tunne ketään, joka olisi baarista löytänyt hyvän kumppanin, mutta kaikki sieltä niitä etsivät. hohhoijaa :D

Turha sitä on muiden tekemisistä valittaa, jos ei itsekään viitsi tehdä mitään.

Suomessa ei kertakaikkiaan oteta kontaktia keneenkään, jota ei entuudestaan jo tunneta. Lapsena pystyi vielä ystävystymään, koulussakin onnistui, vielä opiskellessa oli mahdollista tavata uusia ihmisiä, ja töissä on pakko olla tekemisissä työkavereiden kanssa, mutta ettäkö puhuisi ihmiselle jonka tapaa sattumalta?! Ehei, ei ei.

Hyvä kirjoitus.

Minullakin on naapureita, jotka eivät tervehdi minua. Olen toiminut joskus puheenjohtajana yhdistyksessä, missä kaikki hallituksen jäsenet eivät edes tervehtineet minua, kun he tulivat kokouksiin, eivätkä katsoneet minua koskaan silmiin. Tällainen käytös on Suomessa aivan hyväksyttävää, se on ihmisten oma asia, eikä siihen saa puuttua.

Kuka meidät suomalaiset kasvattaa? Miksi meidät kasvatetaan näin? Kai syynä on lopultakin se, että meitä on laajassa maassa niin kovin vähän. Lapset ja nuoret eivät ehkä ole vieraitten aikuisten kanssa missään tekemisissä ennen ensimmäistä työpaikkaansa.

Tämä "yhteisöllisyyskin", mistä koulusurmien yhteydessä on jankattu, käsitetään Suomessa aivan väärin. Että yhteisöllisyys on samanmielisyyttä ja asioista pitää olla samaa mieltä, ennenkö voidaan olla yhdessä. Erilaiset ihmiset voidaan jättää oman "yhteisön" ulkopuolelle.

Pitkäaikainen yksinäisyys johtaa lopulta siihen, että ihminen ei enää ole kiinnostunut muista ihmisistä. Olen huomannut tämän omallakin kohdallani. Kaikista naapureistani olen kiinnostunut eniten vastapäisellä pihalla elävästä harakkaperheestä, jonka touhuja seuraan päivittäin.

Joo, itseäni on pidempään mietityttänyt tämä niinsanottu "sosiaalisuus". Esim. joissakin liikkeissä asioidessa asiakaspalvelutyössä olevat ihmiset eivät tervehdi, sanomatta nyt siitä että jollekkin tuntemattomalle puhuisi esim. kadulla.
Leimaannut hulluksi satavarmasti jos näin teet, paitsi jos räkäkännissä örvellät ja mumiset jotain. Se on olevinaan normaalia ja ymmärrettävää, koska olet vähän huppelissa.Voi tietenkin olla pienen pieni mahdollisuus että kohtaat toisen "sekopään" joka uskaltaa jopa tervehtiä.

Itse olen pohtinut miksi näin on, en ymmärrä.
Pelkäävätkö ihmiset todella näin paljon toista ihmistä? Vai erilaisuutta? Onko jokaisella niin helvetin isot ennakkoluulot siellä onnettomassa aivolohkossa? että ihan oikeasti kammoksutaan toista joka näyttää erilaiselle ulkoisesti tai on asioista hieman eri mieltä kuin itse? se siitä yhteisöllisyydestä juu, hajoita ja hallitse käytäntö toimii hienosti.

Siellä omissa pienissä piireissä pyöritään ja ollaan sisäsiittoisia.Halveksutaan jotain toisia piirejä, tällainen toimintako sitä kuuluisaa itsetuntoa pitää yllä meillä suomalaisilla? Paskanpuhuminen pinnallisista asioista,tai vaikka naapurin asioista, nehän tiedetään paremmin kuin omat asiat vaikka ei oo edes naapurille juteltu.Kaikki on niin helvetin varautuneita ja kuoreensa vetäytyneitä että normaali keskustelu jopa puolituttujenkin kanssa on lähestulkoon mahdotonta.Yritäpä siinä sitten säilyttää positiivisuutesi ja olla iloinen. Menee hetki ja huomaat olevasi samanlainen hiljainen tunnevammainen kateellinen suomalainen. Viinaa, elämän läpi kestävä depressio ja itsemurha, aika monen suomalaisen elämänkaari on valitettavasti tällainen. itse en aio tuohon alistua mutta kyllähän tää elämä on aika koomista täällä.
ja se sunnaton kateuden määrä, yrittäkkää edes hyvät ihmiset joskus keskittyä ensiksi omiin asioihinne ja lopettakaa se jatkuva puukkojen jakelu..

Me olemme syntyneet maassa, jossa kautta aikojen on asuttu pitkän matkan päässä muista ihmisistä. Jossa muutama vuosikymmen sitten sota vei isät pois kotoa ja jätti naiset ja lapset pärjäämään keskenään miten taisivat. Ne miehet, jotka sodasta kotiin hengissä palasivat, kärsivät eriasteisista traumoista, joista harva oikeasti pystyi puhumaan, ja joita ei juurikaan pystytty käsittelemään, kun oli pakko yrittää selviytyä jälleenrakentamisesta ja sodanjälkeisestä arjesta, mutta jotka vaikuttivat tietenkin myös heidän suhtautumiseensa läheisiinsä. Jossa perheyhteisöt ja kyläyhteisöt hajosivat suuren muuttoaallon seurauksena kun kaupungistuttiin. Kaikki tämä vaikuttaa yhä edelleen meidän elämiimme.
Ei ole ihmekään ettemme osaa suhtautua yhtä avoimesti ja positiivisesti kohtaamiimme vieraisiin ihmisiin kuin mitä monissa sellaisissa maissa tehdään, missä sota ei ole yhtä totaalisesti koskettanut koko yhteiskuntaa ja kaikkia sen jäseniä ja missä perinteiset perhesiteet ovat vielä voimissaan.

Lisäksi geeniperimäämmekin nähtävästi kuuluu vahvasti yksin selviytymisen pakko, kas kun sitä on täällä kylmässä ja pitkien etäisyyksien maassa selviytynyt hengissä parhaiten se joukko, joka on yksinäisyyttä parhaiten kestänyt, eikä tuo geeniperimä mitenkään vauhdikkaasti muutu vaikka nykyisin onkin enemmän väkeä ympärillä kuin ennen...

Pari asiaa tuli mieleen. 1. missäs hitossa sitä oikeesti ollaan kiinnostuneita naapurien tekemisistä? Ei kai nyt kukaan kuvittele että hölösuu kulttuurien small talk olisi oikeaa kiinnostusta naapurin hyvinvointiin. Toiseksi itse olen kyllä aina naapurustoissa asunut, joissa parisanaa käytävässä vaihdetaan, eli taidat taas olla joku narisija, joka loukkaantuu ellei kaikki pikkuasiasi kiinnosta muita. Ja siitä päästäänkin aiheeseen iskeminen. Noi tommosta ilmeistä hapannaamaa on turha ruveta iskemään ennen kuin on kunnolla itse rohkaistunut (10-20 ravintola-annosta)