Myönnän, näin viinipullon juotuani minulle tuli tarve avautua täällä, koska minua potuttaa mieheni vähäinen kiinnostus tärkeään päätökseeni.
Aloitin nyt keski-ikäisenä keskenjääneet opintoni saadakseni ne vihdoin päätökseen. Lapset ovat jo niin isoja, että päätin muuttaa tilapäisesti opiskelupaikkakunnalle yksin. Matkustan kuitenkin joka viikonloppu perheeni luo.
Aluksi mieheni osoitti kiinostusta, kun suunnittelin opintojani, mutta nykyään hän ei juuri kysele mitään, kun olen viikonloput kotona. Minulla on viikolla kova ikävä perhettä, mutta ainoastaan lapset ovat kiinnostuneita kuulemaan kuulumisiani, kun tulen kotiin.
Tämä opiskelu on todella suuri elämänmuutos minulle, ja olen ylpeä itsestäni, että päätin jatkaa opintojani. Ainoastaan mieheni välinpitämättömyys latistaa hyvää mieltäni, mutta ei hänestä mitään irti saa, vaikka kuinka kysyisin, miksi häntä ei kiinnosta kuunnella opiskelujuttujani.
No, ehkä on parempi, että lähdin opiskelemaan. Mieheni on jämähtänyt tuttuun ja turvalliseen elämäänsä eivätkä uudet asiat häntä paljon hetkauta.Rohkeampaa on kai lähteä ja nähdä uutta kuin elää joka päivä samaa elämää kiinnostumatta uusista asioista. Turhauttavinta tässä on se, että
tunnen olevani kuin tapettia seinällä, joka kuuluu kalustoon, mutta ei kiinosta miestäni.
Never mind, en odota teiltä myötätuntoa, halusin vain purkaa pahaa oloani. Tämä opiskelun aloittaminen oli oma päätökseni, siispä minun on vietävä se päätökseen myös. On vain tsempattava ja uskottava itseensä. Kyllä se siitä lähtee!
Aloitin nyt keski-ikäisenä keskenjääneet opintoni saadakseni ne vihdoin päätökseen. Lapset ovat jo niin isoja, että päätin muuttaa tilapäisesti opiskelupaikkakunnalle yksin. Matkustan kuitenkin joka viikonloppu perheeni luo.
Aluksi mieheni osoitti kiinostusta, kun suunnittelin opintojani, mutta nykyään hän ei juuri kysele mitään, kun olen viikonloput kotona. Minulla on viikolla kova ikävä perhettä, mutta ainoastaan lapset ovat kiinnostuneita kuulemaan kuulumisiani, kun tulen kotiin.
Tämä opiskelu on todella suuri elämänmuutos minulle, ja olen ylpeä itsestäni, että päätin jatkaa opintojani. Ainoastaan mieheni välinpitämättömyys latistaa hyvää mieltäni, mutta ei hänestä mitään irti saa, vaikka kuinka kysyisin, miksi häntä ei kiinnosta kuunnella opiskelujuttujani.
No, ehkä on parempi, että lähdin opiskelemaan. Mieheni on jämähtänyt tuttuun ja turvalliseen elämäänsä eivätkä uudet asiat häntä paljon hetkauta.Rohkeampaa on kai lähteä ja nähdä uutta kuin elää joka päivä samaa elämää kiinnostumatta uusista asioista. Turhauttavinta tässä on se, että
tunnen olevani kuin tapettia seinällä, joka kuuluu kalustoon, mutta ei kiinosta miestäni.
Never mind, en odota teiltä myötätuntoa, halusin vain purkaa pahaa oloani. Tämä opiskelun aloittaminen oli oma päätökseni, siispä minun on vietävä se päätökseen myös. On vain tsempattava ja uskottava itseensä. Kyllä se siitä lähtee!
Vastaukset 16
Vanhimmat
ystäviä, joiden kanssa voisit pitää yhteyttä?
Missä kunnossa avioliitto muuten on?
Kuulostaa jotenkin huonolta...
Tuo välinpitämättömyys pistää toisaalta hiukan miettimään, toisaalta taas niin pistäisi ylenmääräinen innostuskin. Et kuitenkaan kerro liiton pituudesta tai tilanteesta ennen koulutuksen alkamista.
Hienoa, että lähdit opiskelemaan. Etenkin, jos edeltänyt olotila oli työttömyys tai verrannollinen tilanne. Aina aktivoitumisella on syvempiäkin vaikutuksia kuin pelkkä aamuherätys ja päivärytmimuutos. Ainakin jos uusi tilanne miellyttää.
Epäilys.
Älyssäni ei ole vikaa, näytössä ja/tai näössä ehkä, prkl kun on pieni fontti.
Meillä vaimo kanssa lähti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja sai sieltä töitä opiskelun jälkeen. tosin itse olin tukemassa kaikessa ja loppujen lopuksi jäin lasten kanssa yksin asumaan.
Eli erosta tuli todellinen ero,hiljalleen.
Ex miestäni ärsytti myös opiskeluni. Hän paiskoi oppikirjojani pitkin kämppää kun ne olivat tiellä. Hänen omat tavaransa olivat aina missä tahansa, mutta nehän olivat tärkeitä.
Miehen alistaminen ja henkinen väkivalta paheni sitä myötä kun opintoni sujuivat. Hän tosin aina pilkkasi ja halveksi opiskelemaani alaa, se kun on hänen mielestään helppoa (kun vertaa häneen). Exän äiti, eli silloinen anoppini myös aina mielellään vähätteli minua.
Kun aloitin jatko-opinnot siinä vaiheessa ex alkoi jo heittelemään muitakin esineitä kun aina suuttui jostain.
Ei kestänyt sitä kun osasin jotain. Mitään en olisi saanut osata, sai raivarin aina kun olin eri mieltä asioista (siis jos tiesin jotain faktaa paremmin kuin hän, se ei ollut sallittua).
Minulla meni aikaa ennen kuin älysin että ex paheksui opiskelujani, ne ärsyttivät häntä.
Ei hän tietenkään sitäkään asiaa suoraan sanonut. Älykäs mies osaa alistaa muilla tavoin.
Minusta on outoa, ettei miehesi iloitse opinnoistasi sinun kanssasi.
vaimoni teki aikoinaan samoin, tai ei aivan hän meni opiskelemaan lisäpätevyyden saamiseksi.
Vastustin sitä silloin, koska se tiesi selvää rahan menoa, joka ei tulisi koskaan takaisin, koska se lisäpätevyys toisi vain vähän lisää liksaa. No no hyväksyin se lopulta vain sen takia, että hän piti sitä itselleen tärkeänä, siis henkisesti.
Eli haluan vain sanoa sen, että miehesi saattaa olla hyvin vaikea iloita ja kannustaa sinua omassa vedossasi ja sinun pitäisi jo iloita jo pelkästään miehesi välinpitämättömyydestä, onhan se paljon parempi kuin jatkuva arvostelu ja kiukuttelu.
Sinä et taida arvostaa ja rakastaa vaimoasi kun noin kirjoittelet. Kyllä rakastamaansa ihmistä pitää tukea ja kannustaa, ainahan miehiäkin kannustetaan. Siis vaimosi joutui pyytämään sinulta lupaa opiskeluun niinkö
Ei alkuperäisen tule olla kiitollinen miehensä välinpitämättömyydest.
siulla on nopeat johtopäätökset. Olehan varovainen ettei mene pieleen.
Suositteelen laajempaa näkökulmaa sinulle.
joutui kun yhteistaloudessa eletään, jos toisen palkkatulot loppuu kahdeksi vuodeksi, kun juuri sitä ennen vaihdoimme isompaan asuntoon, niinikään vaimon toiveesta. Eli lainahoitokulut kasvoivat ja yhteistulot pienenivät.
No yhtä kaikki yhteistaloudessa edelleen eletään.
Oisiko niin että teillä on muitakin "ongelmia" kuin miehen kiinnostuksen puute sinun opiskeluun?
Toisaalta kaikki miä teet ei tarvitse ollakaan miestäsi kiinnostavaa ja samoin toisinpäin.
elivät äidin yliopisto-opintojen aikaan tuolla tavalla, siis äiti matkusti kotiin viikonloppuisin ja isä huolehti alaikäisistä sisaruksistani. Vanhempani ovat aina olleet onnellinen pariskunta, ja äiti on jo nuoresta lähtien ollut isää korkeammin koulutettu. (Isä on elämänkoulussa opiskellut duunari, joka on keski-iän myötä siirtynyt esimiesasemaan.)
Harmi, että miehesi on välinpitämätön. Mahtaako hänestä viikolla tuntua yksinäiseltä, siis aikuisen juttuseuran kaipuuta tai ikävöintiä? Onko miehesi itsetunto kunnossa, vai onko hänellä jonkinlaista alemmuudentunnetta opiskelusi vuoksi?
Pidän todennäköisenä, että kysyjän miestä ei yksinkertaisesti kiinnosta vaimon opiskelun yksityiskohdat ja se siitä. Vaimo voi silti olla mieleinen ja rakas.
Miehellä voi hyvinkin olla omassakin duunissa ihan tarpeeksi miettimistä, ja niinkuin jossain jo kerran sanottiin, miehillä ei ole tapana vatvoa työasioita vaimonsa kanssa.
Minun neuvo on, että vietä aikaasi miehesi kanssa viikonloppuisin, tehkää kivoja juttuja yhdessä yms., muttei kannata kauheesti tunkea niitä omia opiskeludetaljeja miehen kuultavaksi, mies ei luultavasti oikein ymmärrä niitä ja ehkä vähän hatuttaakin kun opiskelut vie vaimon viikoksi pois.
Mies kyllä kysyy jos haluaa tietää, niin yksinkertaista se on.
Entäpä jos miestäsi ei vain kiinnosta opiskelusi, onko se sitten niin kamalaa? Hän hoitaa viikot kotia ja elää arkea kun sinä elät opiskelijaelämääsi muualla. Vieläkö miehesi pitäisi jaksaa kuunnella kuulumisesi ja edistymisesi? Ole sinä kiinnostunut miehesi elämästä ja kysele häneltä kuulumisia koska koet sen niin tärkeäksi. Vai eikö se enää olekaan tärkeää kun sinä et ole pääosassa?
MUSTASUKKAINEN...itselle on aina käynyt samoin.
Kun lähdin opiskelemaan, nykyinen mieheni ei noteerannut sitä mitenkään..tai suhtautui kaikkeen opiskeluuni liittyvään olankohautuksella.
Mutta kun HÄN itse alkoi opiskelemaan,harrastukseensa liittyvää asiaa(ja oli myös paljon poissa kotoa)..minun olisi pitänyt olla kiinnostunut ja tukea häntä kaikessa.
Jos en ihan heti ja tarkaan häntä kuunnellut,en ollut muka kiinnostunut..ja mies selitti kuinka "muiden vaimot kyllä miehiään tukevat"..niin väitti minulle,mutta tosi asia oli se ettei muiden vaimot olleet ees kiinnostuneet miestensä opiskeluista(ja olivat sen mieheilleen sanoneet).
Ja kummasti heidän miehensä sen hyväksyivätkin.
Itselle sattui sitten tuollainen umpimielinen mies,joka tuntuu ottavan minusta vain taloudellisen hyödyn..eikä itse anna itsestään mitään!
A.P:n kirjoituksesta ei käy ilmi, että minkä ikäisiä lapsia teillä on, kuin että tarpeeksi vanhoja. Murrosikäisiä? Täysikäisiä? Aika paljon riippuu lapsien iästä ja lapsista, miten miehesi kokee kotona olemisensa viikon aikana. Jos lapset eivät juurikaan osallistu kodin töiden pyöritykseen, niin voin hyvin ymmärtää, miksi miestäsi ottaa pattiin.
Sinä saat olla koko viikon oman onnesi seppä ja tehdä mitä mieleen juolahtaa (jos opinnoilta jää aikaa). Miehesi on sidottu lapsiin ja kotiini kiinni? Ei ehkä aikaa mennä enää omiin harrastuksiin?
Luulempa, että aika monelle avioliitossa ja saman katon alla elävälle, sekä miehelle, että naiselle, toisen jatkuva viikkottainen asuminen toisella paikkakunnalla olisi kyllä kova pala.
Lisäksi miehesi mieleen voi tulla kaikenlaisia mustasukkaisia ajatuksia siitä, mitä sinä voit siellä opiskelupaikkakunnalla tehdä. Tällainen mustasukkaisuuden ajatus tuntuu tietysti hänestä itsestäänkin niin tyhmältä, ettei voi sanoa sitä ääneen. Mököttää vaan.
Nämä olivat tällaisia olettamuksia ja yleistyksiä, mutta ehkä myös jotain teidän tilanteeseen sopivaa. Toivottavasti miehesi pystyisi puhumaan ulos sen, että mikä hänelle tilanteessa on vaikeaa.
Enpä tiedä, onko mieheni katkera vai mustasukkainen vai mitä, kun hän ei yksinkertaisesti puhu tällä hetkellä yhtään mitään. Hän on vetäynyt omaan maailmaansa ja tuntuu, että opiskeluinnostukseni vain ärsyttää häntä, joten enpä enää mainitse hänelle opiskelustani mitään.
Lapset ovat yläasteella ja lukiossa, ja he eivät sido miestäni kotiin, koska he tekevät jo itse ruokaa ja auttavat kotona. Mieheni ei harrasta mitään kodin ulkopuolella, joten kotona hän suurimman osan vapaa-ajastaan viettää.
Hänen mustasukkaisuudestaan en tiedä, eihän hän tunnu edes välittävän seurastani viikonloppuisin. Hän ei todella anna itsestään mitään. En voi väkisin puhua hänen kanssaan, koska hän haluaa vain olla omassa rauhassaan. Minulle opiskelu on pääasia opiskelupaikkakunnalla, baareissa juokseminen ei minua kiinnosta. Tämä opiskelu ei voi mitenkään olla häneltä pois, minä ainakin olisin iloinen, jos hän tekisi oman lopputyönsä joskus valmiiksi. Ei kai opiskelusta voi olla mustasukkainen?