Yksin makaan avomieheni ja minun yhteisessä sängyssä. Mies ei tullut kotiin yöksi. Sain äsken puhelimitse kiinni. Kaveri oli niin kännissä, ettei muistanut missä on. Vähän ajan päästä muisti, että oli mennyt vanhan opiskelukaverin luokse yöksi; naisen!!! Vannoo, ettei mitään tapahtunut... Toissa viikonloppunakaan ei tullut kotiin yöksi ja sanoi olleensa kaverin luona yötä.
Normaalisti jättäisin tällaisen miehen, mutta tilanne ei ole niin helppo. Meillä neljä vuotta yhteiseloa takana ja kesällä -09 sovittu hääpäivä. Yhteinen asuntolaina. Lasta ollaan yritetty yli vuosi ja lapsettomuushoidot aloitettu. Ja "hyvällä" tuurilla saatankin olla nyt raskaana.
En tiedä mitä tehdä? En haluaisi, että suhde loppuu, mutta miten tällaista voi antaa anteeksi. Ja jos nyt annan anteeksi, miten tiedän ettei näin käy taas parin viikon/kuukauden kuluttua.
Ja miten sitten kaikki käytännön asiat jos eroamme? Tällä hetkellä asuntoa on huono lähteä myymään mutta yksin mulla ei oo varaa maksaa lainanlyhennyksiä. Ei myöskään kolmekymppisenä haluaisi aloittaa taas kaikkea alusta. En todellakaan tiedä enää mitä tehdä?!
Normaalisti jättäisin tällaisen miehen, mutta tilanne ei ole niin helppo. Meillä neljä vuotta yhteiseloa takana ja kesällä -09 sovittu hääpäivä. Yhteinen asuntolaina. Lasta ollaan yritetty yli vuosi ja lapsettomuushoidot aloitettu. Ja "hyvällä" tuurilla saatankin olla nyt raskaana.
En tiedä mitä tehdä? En haluaisi, että suhde loppuu, mutta miten tällaista voi antaa anteeksi. Ja jos nyt annan anteeksi, miten tiedän ettei näin käy taas parin viikon/kuukauden kuluttua.
Ja miten sitten kaikki käytännön asiat jos eroamme? Tällä hetkellä asuntoa on huono lähteä myymään mutta yksin mulla ei oo varaa maksaa lainanlyhennyksiä. Ei myöskään kolmekymppisenä haluaisi aloittaa taas kaikkea alusta. En todellakaan tiedä enää mitä tehdä?!
Vastaukset 4
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000010&posting=22000000039732352
Minun tilanteeni on tällä hetkellä samansuuntainen. Mies lähti perjantaina kauppaan, eikä ole vieläkään tullut takaisin. Ei vastaa puheluihin eikä viesteihin, ei edes poikamme soittoihin. Näitä tällaisia katoamisia on tapahtunut yhdeksän yhteisen vuotemme aikana säännöllisesti. Kerran olimme jo erossa, mutta sinä aikana hän skarppasi ja lopetti juomisen, joten aloitimme uudelleen. Ja jonkin ajan kuluttua juominen ja pettäminen alkoi taas. Taloudellinen tilanteeni on nyt se, etten voisi erota, olen myös aloittanut opiskelun, joka täytyisi eron myötä lopettaa. Aion sinnitellä siihen saakka, kunnes opiskeluni on päättynyt ja sitten mies saa lähteä.
Tällaiset tyypit eivät koskaan muutu, joten Sinun on valittava tuhlaatko elämästäsi parhaat vuodet hänen kanssaan, kuten minä olen tehnyt ja olet samalla onneton. Vai pistätkö jutulle pisteen ja aloitat oman elämäsi. Suosittelen jälkimmäistä. Niitä kunnollisia miehiäkin kuitenkin on.
Pelottaa, ettei parempaakaan löydy. Mulla on takana kasa surkeita suhteita. Hyväksikäyttäjiä, alkoholisteja, narkkareita ja mielenterveysongelmaisia.
Mies ei vieläkään oo tullut kotona. Baarissa jossakin. Soitti kyllä ja ihmetteli miksi oon vihainen! Lasta oon halunut vuosia ja mietin jopa, että olisin miehen kanssa siihen asti, että tulena raskaaksi. Ei tietenkään ole järkevää, mutta kun viimeinen vuosi on mennyt pelkästään lasta toivoen. Onko kellään yksinhuoltajalla mielipidettä tähän? Olenko ihan hullu, jos tällaiseen lähtisin? Jotenkin sitä ajattelee, että ainakin lapsi rakastaa mua tosissaan. En tiedä, olen järkevä ihminen, mutta kun parisuhteisiin tulee, niin pää ei toimi ollenkaan.
Tsemppiä sulle "kaikkeen turtunut"! Jos edes jompikumpi meistä olisi vahva ja tekisi sen oikean ratkaisun.
..mielipide nimittäin.
Mieti tosissaan jaksatko katsella loppuikäsi ryypiskelevää miestä. Sillä jos nyt tuntuu pahalta, odotapa kun lapsenne syntyy! Luuletko todella, että elämäsi on kiinni yhdestä itsekkäästä juoposta, elämä on täynnä mahdollisuuksia, kun vaan annat niille tilaisuuden.
Sanoit,ettet jaksaisi aloittaa enää kolmikymppisenä alusta, ethän ole edes vanhakaan vielä. Itse olen kohta nelikymppinen, enkä suinkaan ole valmis luovuttamaan, vaikka mieheni jätti minut ihan vähän aikaa yksin pienten lastemme kanssa selviytymään, kun löysi uuden. Mies on muuten narsisti ja patologinen valehtelija.
Ennen tätä miestä olin naimisissa alkoholistin kanssa, enkä suosittele sitä kenellekään. Lopulta pelastin itseni ja lapsemme hänen väkivaltaisuudeltaan ja muutin lastemme kanssa hänen luotaan pois. Päivääkään en ole katunut.
Jos olet raskaana, pelasta itsesi ja syntymätön lapsesi huonolta elämältä. Jos taas et ole raskaana, älä tälle miehelle teekään lasta, sillä hän ei tule siitä välittämään ja lapsi siinä eniten kärsii. Löydät kyllä jonkun, joka haluaa lasta yhtä paljon kuin sinä, ja on valmis huolehtimaan teistä.
Voimia ja jaksamista sinulle! Meillä on vain tämä yksi elämä, tehdään siitä niin hyvä kuin mahdollista. Muista, että jokainen on oman onnensa seppä :)