Vaikka oletetaan että kun ne vanhat ystävät ovat kiireisiä ja tuntuu siltä että hiljaisuuden takia seinät romahtaa niskaan, niin ei niistä hetkistä mihinkään pääsisi vaikka hankkisi uusia ystäviä lievittämään yksinäisyyttään. Ei mikään paranna yksinäisyyttä. Sitä hetken ratsastaa aallonharjalla ajatellen että mikäs tässä on ollessa, mutta sitten kun asunto alkaa käydä oikein hiljaiseksi ja pimeäksi, alkaa kurkkua pikkuhiljaa kuristamaan, ja miettii: mitä minä oikeastaan ajattelen noista kavereista, jotka eivät edes kysele perään, kun niiden kanssa ei ole puhunut vähään aikaan yhtään mitään.
Ihmissuhteet ovat vaikeita. Kenties pitäisi hankkia kissa tai koira jotta voisi keskittyä sen hoitamiseen, eikä olisi niin yksinäinen ja riippuvainen ihmisseurasta niin paljon kuin nyt. Enkä edes mielestäni ole läheisriippuvainen, vaan enemmänkin erakko. Kuitenkin nyt alkaa laskeutuminen siitä hyvänolon yksinäisyydestä synkkyyteen.
Jonkinlainen vuodatus tämä oli. En tiedä mitä heistä ajattelen. Ehkä eniten olen vihainen itselleni, enkä heille. Vaikka tuntuu että heitäkin kohtaan on nyt kaunaa, kun eivät ota yhteyttä. Miksi se olen aina minä, joka ottaa yhteyttä silloin kun se heille sopii...
Ihmissuhteet ovat vaikeita. Kenties pitäisi hankkia kissa tai koira jotta voisi keskittyä sen hoitamiseen, eikä olisi niin yksinäinen ja riippuvainen ihmisseurasta niin paljon kuin nyt. Enkä edes mielestäni ole läheisriippuvainen, vaan enemmänkin erakko. Kuitenkin nyt alkaa laskeutuminen siitä hyvänolon yksinäisyydestä synkkyyteen.
Jonkinlainen vuodatus tämä oli. En tiedä mitä heistä ajattelen. Ehkä eniten olen vihainen itselleni, enkä heille. Vaikka tuntuu että heitäkin kohtaan on nyt kaunaa, kun eivät ota yhteyttä. Miksi se olen aina minä, joka ottaa yhteyttä silloin kun se heille sopii...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuntuivat tutuilta ajatuksilta. Yksin pääasiassa tämä elo on tullut vietettyä ja siitä riippumattomuudesta nautittua. Vanhat ystävät ovat elämässään menneet eri suuntaan kuin minä, joten uusia ystävyyksiä on kuitenkin kaivannut.
Mutta ei heitä kiinnosta. Yhteydenpito on minun vastuullani eikä minua koskaan pyydetä mihinkään juttuihin mukaan. Tiedän, että olen ujo ja tarkkailijaluonne, mutta kunhan minuun jaksaa tutustua, näkee myös aika iloisen ja kultaisen ihmisen.
Minä en tiedä mihin tässä pitäisi katsoa. Peili on jo puhkikulunut.
Mulla on ihan samanlaisia ajatuksia, pidän kyllä yksinolostakin. Mutta varsinkin viikonloput ja juhlapyhät on yksinäisiä. Tiedän kyllä että nykyisin naisetkin lähtevät yksinkin baariin ja elokuviin, mutta jotenkin se tuntuu vaikealta. Asun vielä pikkukaupungissa. Joten tuntusi hassulta lähteä jonnekin baarin yksin istuskelemaan tai jonkun humalaisen iskijän seuraksi. Jos pyydän mun ystävää jonnekin ei hänelle käy. Mutta kummasti sitten pääsee jonkun muun kanssa lähtemään. Ikävä kyllä mun toinen ystävä asuu kaukana yli 300 kilsan päässä, joten hänestä ei arkeen ole seuraksi. Olen huomannut että muutun niiiin hyväksi ystäväksi ystävättärelleni silloin kun hänellä on huolia. Olen jotenkin kyllästynyt tähän tilanteeseen. Olenkin jälleen kerran päättänyt että yritän päästää uusia ihmisiä elämääni ja alan vaikka harrastaa jotain. Monet ajattelevat olevansa huonompia kun heillä ei ole ystäviä, mutta eiköhän tämä ole meillä suomessa aika yleinen ongelma.
samoja tuntemuksia.