Kai tämän tuoksi voi luokitella...
Liittomme alussa reilu 10 v sitten sovittiin, että mahdollisista ihastumisista ym "kupruista" kerrotaan sitten omalle siipalle = ollaan rehellisiä heti alkuunsa, ettei tule isompia kompurointeja.
No, reilu pari vuotta sitten olin ihastunut työkaveriini. Tunne molemminpuolinen, muttei siitä sen kummempaa tullut kuin muutama sähköposti puolin ja toisin, mitään fyysistä ei tapahtunut. Kerroin asiasta miehelleni, ja mies suhtautui siihen ok - ja asia poistui kertakäsittelyllä päiväjärjestyksestä.
Tai niin luulin... Sittemmin olen saanut kuulla jatkuvaa piikittelyä ko työkaverista ja yleensäkin naljailua, että jokos kohta taas on ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Ok, kaiketi olen "rangaistukseni" ansainnut... Mutta nyt on alkanut ottaa päähän, että ylipäätään menin kertomaan koko episodista miehelleni. Tästä saan ilmeisesti kuulla loppuelämäni... Joskus tulee mieleen, että periikö rehellisyys tosiaan maan..? Joskus kiukuttaa niin paljon tuo suunsoitto, että tulee mieleen, olisiko sitten pitänyt tehdä oikeasti jotain, kun kerran jo valmiiksi syytetään...
Liittomme alussa reilu 10 v sitten sovittiin, että mahdollisista ihastumisista ym "kupruista" kerrotaan sitten omalle siipalle = ollaan rehellisiä heti alkuunsa, ettei tule isompia kompurointeja.
No, reilu pari vuotta sitten olin ihastunut työkaveriini. Tunne molemminpuolinen, muttei siitä sen kummempaa tullut kuin muutama sähköposti puolin ja toisin, mitään fyysistä ei tapahtunut. Kerroin asiasta miehelleni, ja mies suhtautui siihen ok - ja asia poistui kertakäsittelyllä päiväjärjestyksestä.
Tai niin luulin... Sittemmin olen saanut kuulla jatkuvaa piikittelyä ko työkaverista ja yleensäkin naljailua, että jokos kohta taas on ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Ok, kaiketi olen "rangaistukseni" ansainnut... Mutta nyt on alkanut ottaa päähän, että ylipäätään menin kertomaan koko episodista miehelleni. Tästä saan ilmeisesti kuulla loppuelämäni... Joskus tulee mieleen, että periikö rehellisyys tosiaan maan..? Joskus kiukuttaa niin paljon tuo suunsoitto, että tulee mieleen, olisiko sitten pitänyt tehdä oikeasti jotain, kun kerran jo valmiiksi syytetään...
Vastaukset 18
Vanhimmat
kertoa. Varsinkaan jos mitään ei tapahdu.
Itse myös ihastuin työkaveriin. Mitään ei ole tapahtunut muuta kuin pitkiä katseita. Mieli olisi tehnyt ylittää raja, mutta jotenkin järki voitti. Ihastuskin on jo vaihtanut työpaikkaa, joten pikkuhiljaa alkaa helpottamaan.
Oma siippa ihmettelee mikä minuun on tullut, no ihastus kummasti koko ajan mielessä. Mutta ikinä en kerro totuutta miehelleni, omaa tyhmyyttäni haikailen ihastuksen perään, mutta oman siipan kuitenkin valitsin.
Itse ihastuin myös työkaveriini kesällä. Meillä on vaimoni kanssa olleet välit jo pitkään viileät ja tuo ihastus tuntui todella hyvälle. Päätin kuitenkin, että haluan saada oman parisuhteeni ensin hoidettua joko kuntoon tai loppumaan ennen kuin alan tekemään mitään fyysistä.
No päätin kertoa asiasta vaimolleni, että olen ilmeisesti hieman ihastunut työkaverini. Keskustelun tarkoituksena oli, että olisin edelleen avoin ja rehellinen jota olen aina ollut. Ajattelin, että jos nostan kissan pöydälle voimme keskittyä oman parisuhteemme korjaamiseen ja estää vastaavien tapahtumien toistuminen. Pieleen meni. Kaikki alkoi luisua aina vaan pahempaan suuntaan suhteessamme. Piikittelyä asiasta tulee tasaisin väliajoin emmekä vaimoni kanssa ole saaneet korjattua suhteessamme olevia epäkohtia.
Tästä viisastuneena/katkeroituneena olen päättänyt jatkossa jättää kaikki sellaiset asiat kertomatta jotka saattaisivat aiheuttaa toisessa pahan mielen. Eli nyt olen alkanut valehtelemaan ja en ole rehellinen. Voiko oikeasti olla sellaista parisuhdetta olemassa jossa asiat saataisiin keskustelemalla kuntoon ennen kuin tilanne muuttuu niin pahaksi ettei enää ole mitään tehtävissä.
Nyt olemme miettimässä jo hetkellisesti muuttamista erilleen. Hetki on määrittelemätön ajankohta, niin kauan kunnen MINÄ saan asian päässäni kuntoon. Katsotaan nyt kuinka tämä parisuhde tästä etenee. Perheneuvonta alkoi tänään, mutta itselläni tilanne on jo mennyt niin pahaksi, että tunnen luovuttaneeni...
jamassa ollaan. Itse myös yritän saada omaa parisuhdettani kuntoon, jos ei onnistu niin ero siitä sitten tulee. Ehkä näitä ihastumisia ei tulisikaan jos kaikki oli kunnossa.....
Ihan selkeä perusvirhe, nimittäin tuo kertominen. Onhan se aivan saletti, että noinkin pitkän suhteen aikana tulee ohimeneviä ihastumisia - puolin ja toisin. Mutta miksi puhua niistä kumppanilleen? Siinä on vain hävittävää. Romanttinen sielu voi tietysti kuvitella, että toinen ajattelee että "Voi vitsi kyllä mulla on sitte ihanan avoin ja luotettava puoliso kun uskalsi paljastaa mullekin että sillä on uusi ihastus...!" Arvannette, ajatteleeko todellisuudessa niin?
oppia, kyllä... Tuli oltua turhan sinisilmäinen ja pidettyä kiinni siitä, mitä luvattiin. Näin jälkeinpäin ajatellen tulee mieleeni, että ehkä miehellänikin on ollut "hetkensä ja retkensä" - mutta hän kaiketi "fiksumpana" on niistä vaiennut.
kertomatta jättämistä! Itsellä pitkä suhde takana, yli 10v, ja yhäkin siis yhdessä. Mutta pari ihastusta on mahtunut minullakin tähän yhdessäolo aikaan.
Silloin nuorena kun eka ihastus ulkopuoliseen tuli, otin sen tosi raskaasti, ja pidin itseäni kamalana ihmisenä kun olen toiseen mennyt ihastumaan. Olin aivan hukassa... ja silloin se tuli miehellekin kerrottua, kun ajattelin että miehelläkin on oikeus tietää miten kamala olen:D vaikkei siis mitään fyysistä ollut tapahtunutkaan.
No siitä selvittiin sitten onneksi, ja ihastuskin laantui myöhemmin. Tajusin sitten, että se todellakin oli vain ihastus. En minä olisi sen tyypin kanssa halunnut mitään seurustella.
On siis tullut opittua, että herkkänä ja tunteellisena ihmisenä sitä saattaa viehättyä muistakin ihmisistä, eikä sitä pidä ottaa liian vakavasti. Eikä olla heti kumppanille kertomassa, hän pahoittaa vain mielensä turhaan.
Ja myös minä olen tajunnut, että varmaan mieskin on ollut joskus vähän ihastunut toiseen. Itseasiassa tiedänkin.... mutta hänkään ei ole halunnut mieltäni varmaankaan pahoittaa, eli ei ole kertonut.
Ihastumisia ja kiinnostumista voi sattua kenelle tahansa eikä se välttämättä edes haittaa, jos jää sille asteelle ja menee ohi. Mutta ei pidä kertoa puolisolle, koska sellainen tieto loukkaa ja aina vahingoittaa suhdetta. Olen sivuuttanut ja täysin unohtanut pieniä ihastuksia, koska itse tiedän ettei niillä ole merkitystä. Puoliso ei olisi ajatellut samoin, vaan paisuttanut pahemmaksi. Jos puolisollani on jotain vastaavaa, en missään nimessä halua niistä kuulla. Ei hänen ihastumisensa haittaa minua, jos ne ei horjuta suhdettamme, mutta mieluummin olen tietämättä sellaisista.
Tässä aiheessa rehellisyys tosiaan EI peri maata. Oikeamilisyys voisi periä :D jospa kyse onkin käännösvirheestä?
Pelkistä tunteista tilin tekeminen, kun tietää että toisen haluaminen tia toiseen ihastuminen EI ole kumppanille mikään hyvä asia vaikka sen asettelisi tarjoiluvadille kermakastikkeessa, on kuin tahtoisi tahallaan satuttaa toista. Mitä ihmettä sitä oikein kuvittelee toisen tuntevan?? Tottakai hän loukkaantuu ja tuntee itsensä petetyksi vaikka mitään ei olisi tapahtunutkaan!
Siksi, jatkossa, pidä moisesta suusi kiinni ihan suosiolla. Älä ruoki ihastumisia (sillä niitä tulee, miltei kaikille, mitä sitten?), älä tee niille mitään mistä olisit tilivelvollinen. Mitä siitä mitä päässäsi liikkuu kun tekosi kertovat uskollisuudesta ja sitoutumisesta mieheesi? Tunteille ei mitään voi, niitä tulee ja menee. Älä satuta rakasta ihmistä sellaisella.
***
mennään aivan "pohjamutiin" tämän asian kanssa... Niin lähtökohta suhteen alussa oli se, että mies oli kokenut pettymyksen edellisessä suhteessaa: exällänsä oli sivusuhteita useampiakin, ja mies ehdotti minulle tätä "ehdotonta rehellisyyttä". Ja nimenomaan tässä muodossa, että ihastumisistakin pitää kertoa, ettei tarvitse arvailla mitään toisen ehkä muuttuneesta käytöksestä tai muusta. Tyhmä olin, kun olin rehellinen.
No niin, toivottavasti edes jokunen nuoripari lukee tämän ketjun eikä itse tee samaa virhettä. Ei pidä mennä tekemään mitään sopimuksiakaan tuollaisista paljastuksista. Melkein kuin sanoisi toiselle, että onpa sulla rumat vaatteet, tai oletpa tyhmä kun et tätäkään asiaa ymmärrä. Rehellisyys luiskahtaa helposti julmuuden puolelle.
Normaali reaktio pettymykseen se että koettaa seuraavan suhteen alussa viestittää avoimuuden olevan parempaa. Sitä ei ihminen itsekään tajua mitä menee sopimaan ennen kuin tilanne tulee eteen :D useat ihmiset eivät vian yksinkertaisesti tiedä että ihastumisia sattuu miltei joka suhteessa, eikä siitä tarvitse suurta numeroa tehdä. Ohimeneviä tunteita, semmoiset. Kokemus opettaa, yleensä, sen mitä kannattaa puhua avoimesti ja mitä ei. Avoin kannattaa ehdottomasti olla jos iahstuminen johtaa suhteen kyseenalaistamiseen, harkintaan sen lopettamisesta, tai vastaavaa, mutta jos sen itsekin tietää vian ohimeneväksi, olisi höperöä kuormittaa rakastaan tiedolla jonka tietää satuttavan. Sekin ON yksi tapa suojella rakkaintaan.
Pyydetty rehellisyys ei välttämättä ole pyyntö rehellisyydestä vaan pyyntö siitä ettei sitä rehellisyyttä tarvita.
***
Ei ole epärehellisyyttä jos ei kerro kaikkea itsestään. Jokaisella on oikeus yksityisyyteen avioliitossakin, ja varsinkin jättää kertomatta sellaista joka loukkaisi tai joka tulisi ymmärretyksi väärin.
Aina on arvioitava myös sitä, onko tarpeen, hyväksi vaiko peräti vahingoksi ottaa joku asia puheeksi. On virheellinen käsitys rehellisyydestä ajatella että se tarkoittaa valikoimatta ihan kaiken kertomista puolisolle.
"Ei ole epärehellisyyttä jos ei kerro kaikkea itsestään. Jokaisella on oikeus yksityisyyteen avioliitossakin, ja varsinkin jättää kertomatta sellaista joka loukkaisi tai joka tulisi ymmärretyksi väärin."
Tämän on pakko olla vitsi!
Jos tulee epähuomiossa huoranneeksi, niin on erittäin fiksua ja rehellistä olla kertomatta?
Onko sulla mitään rajaa tuolle kertomatta jättämiselle?
Saako huorata vuosia, kunhan ei jää kiinni?
Millä ajattelit pitää seksiseikkailusi salassa, kun ne useimmiten paljastuvat varsin pian?
Kadullakaan ei kannata koko päätä kääntää ja kertoa puolisolle kaikkia ajatuksia vastaantulijasta. Ei edes aina silloin vaikka toinen rehellistä mielipidettä kysyisikin.
Sä menit sitten ilmiantamaan itses tempusta jota et edes tehnyt?
TODELLA TYHMÄÄ!
Mietin asiaa hieman ja tuli mieleen tällainen. Olisikohan näin, että miehesi kaipaa huomiota silloin ja tuntee olonsa epävarmaksi tai jopa uhatuksi. Kun hän seuraavan kerran aloittaa piikittelyn aiheesta, niin anna hänelle huomiosi, kerro hänelle kuinka ihana mies hän on ja kuinka paljon sinä häntä rakastat ja mitä hänessä arvostat yms. Tiedät varmasti itse millaista huomiota hän kaipaa. Katso miten se vaikuttaa ja korjaako se tilannetta. :)
En puutu siihen mitä muut neuvoo, että ei kannattaisi kertoa. Jokainen elää tavallaan. Toiset pariskunnat pystyy kertomaan ja keskustelemaan avoimesti kaikesta ja toiset sitten jättävät kertomatta. Kukin tavallaan. Te tiedätte itse teille parhaimman tavan elää. Jokainen kuitenkin on pariskunnissakin vielä yksilö, että päätäntä valta kertomisesta, avoimuudesta, rehellisyydestä ja luotettavuudesta on jokaisella itsellään. Pariskunta on tiimi ja tiimissä ollaan kuitenkin yksilöitä.
Tsemppiä teille ja toivottavasti jatkossa paremmin sujuu. :)
sait ihan justiin sitä mitä tilasit.
Kaikkea ei kannata kertoa. Mitään mikä loukkaa toista, ei kannata kertoa. Paitsi tietysti pettäminen PITÄÄ kertoa, jolloin toisen ei tarvitse elää petturin kanssa jos ei halua.