Mikä rangaistus uudelle omistajalle?

Minulla oli aikoinaan eräs auto joka oli ns. kakkosauto ja ajojen vähennyttyä otin auton pois liikenteestä. Eli viime vuoden marraskuussa tuli uusi pykälä että auton voi poistaa liikenteestä ilman kilpien palauttamista. Myin auton jonkun ajan kuluttua sellaisenaan eli liikenteestä poistettuna. Kun myynnistä oli kulunut reilu viisi kuukautta niin sain sakkolapusta karhukirjeen joka paljasti ettei uusi omistaja ollut vaihtanut autoa omiin nimiin. Tänä aikana kun en ollut vielä tietoinen että auto on edelleen minun nimissä, näin auton muutaman kerran liikenteessä eli uusi omistaja on ajanut liikenteestä poistetulla autolla joka minun nimissä vielä viisi kuukautta kaupantekohetken jälkeenkin. Autossa vanhentunut katsastus ja ilman vakuutuksia. Millaisen rangaistuksen uusi omistaja voi tästä saada ja voinko tehdä rikosilmoituksen häntä kohtaan?
51130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

luovutustodistuksen kanssa vierailemaan poliisikammarilla ja katsastusasemalla, niin eiköhän asiat selkene.

Äänestä
  • Jos myyt auton toiselle, tee aina luovutusilmoitus rekisteröintitodistuksen ilmoitusosan lisäksi. Luovaria voi tulostaa vakuutusyhtiöden ja Aken kotisivuilta.
    Nyt jos sulla olis luovari (toivottavasti on) niin voit marssia katsastusasemalle tai omaan yhtiöösi ja esittää paperin jos näkyy koska olet myynyt auton. Sen jälkeen on sulle ihan sama rekkaako uusi omistaja sitä koskaan itselleen. Luovarilla tehdään Akee myynti-ilmoitus ja silloin vasta voidaan laillisesti liikennevakuutus katkaista.

    Äänestä

Ostajalta, jonka näköjään tunnet, miksi ei ole rekisteröinyt. Voihan siihen olla joku syy: huolimattomuus, tietämättömyys ym. koita nyt ensin hoitaa asia hänen kanssaan. Sitäpaitsi mikäli auto on ollut liikennekäytöstäpoistettu ei siitä ole tullut sinulle mitään kuluja tekee uusi omistaja sillä mitä vaan. Jollei ole sitä nimiinsä laittanut, ei ole myöskään voinut ottaa liikennekäyttöön.

Äänestä

Muistatko myyntipäivän?
Teet vaan myyntipäivälle päivätyn luovarin ja asia pitäis tulla kuntoon, kun esität sen katsastuskonttorille, tai vakuutusyhtiölle ja tietty varmaan sitten esität lapun myös poliisiasemalla jos sakkoa sulla yrittävät maksattaa.
Itse pyrin aina tekemään luovarin ja käyn sen varmuudeksi näyttämässä myynnin jälkeen vakuutusyhtiöllä, jolloin vakuutus katkeaa ja usein on jo näkynyt uuden omistajan muuttuminen omistajaksi. Pahimmillaa voi joutua makselemaan toisen parkkisakkoja, tolppakamerasakkoja, vkuutus ja verorästejäkin, jos ei ole esittää todistusta omistajan muutoksesta. Kaveri nimittäin sai kans maksulappuja moottoripyörän vakuutuksista, kun uusi omistaja ei rekisteröinyt sitä 2 vuoteen nimiinsä. Olipa selvittelyt siinäkin.Onneksi sai asian kuntoon.

Äänestä
  • Luovariin täytyy saada ostajan tiedot ja mielellään myös allekirjoitus jotta se on kunnolla pätevä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Entinen omistaja kirjoitti:

Minulla oli aikoinaan eräs auto joka oli ns. kakkosauto ja ajojen vähennyttyä otin auton pois liikenteestä. Eli viime vuoden marraskuussa tuli uusi pykälä että auton voi poistaa liikenteestä ilman kilpien palauttamista. Myin auton jonkun ajan kuluttua sellaisenaan eli liikenteestä poistettuna. Kun myynnistä oli kulunut reilu viisi kuukautta niin sain sakkolapusta karhukirjeen joka paljasti ettei uusi omistaja ollut vaihtanut autoa omiin nimiin. Tänä aikana kun en ollut vielä tietoinen että auto on edelleen minun nimissä, näin auton muutaman kerran liikenteessä eli uusi omistaja on ajanut liikenteestä poistetulla autolla joka minun nimissä vielä viisi kuukautta kaupantekohetken jälkeenkin. Autossa vanhentunut katsastus ja ilman vakuutuksia. Millaisen rangaistuksen uusi omistaja voi tästä saada ja voinko tehdä rikosilmoituksen häntä kohtaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu