Kuinka kauan

ennen kuin

Eli kuinka monet treffit teillä on yleensä ollut kunnes olette kumppaninne kanssa sopineet, että nyt seurustellaan tai yritetään alkaa seurustelemaan?

En siis etsi mitään absoluuttista totuutta tähän vaan siis ihan teidän omia kokemuksia miten on asiat menneet.

Se kans olisi kiva tietää, että onko kaikki harrastaneet seksiä ennen kuin olette sopineet siitä että seurustellaan. Ainakin melkein kaikki omassa tuttavapiirissä olleet ovat aina ensin käyneet sängyn puolelle ennen kuin ollaan sovittu että vakavampaa olisi tulossa.
Siksi mietin että onko myös paljon ihmisiä jotka ensin sopii että koitetaan saada jotain vakavempaa aikaseksi ja sitten vasta hoidetaan sänkyhommat.

7

4276

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on menny

      miten millonkin. Seksiä on yleensä ollut ennen tuollaista keskustelua, paitsi yhden kerran, jolloin toinen aloitti tuollaisen keskustelun ilmeisesti epävarmana minun tunteistani. Halusi siis ilmaista olevansa tosissaan kanssani. En muista monetko treffit oli, kahdet taisi olla silloin takana joista jälkimmäinen oli kylläkin sellanen viikonlopun yli kestävä.

      Tuota noin... kun mietin noita tuon tyyppisiä keskusteluja niin ne melkein poikkeuksetta on käyty sellaisissa epävarmuus-tilanteissa. Yleensä tapaillaan ja siinä tunnustellaan sitä mitä itse haluaa ja mitä toinen vaikuttaa haluavan. Minusta tässä vaiheessa on tärkeämpää ne pienet vihjeet toisen haluista ja tunteista kuin varsinaiset sanat. Itse tunnustelen tuossa vaiheessa sitä haluaako toinen olla juuri minun kanssa vai haluaako muita(kin). Jos toisella vaikuttaa olevan muita joko a) yritän keskustella ja jos en saa toiselta riittävää vakuutusta että on tosissaan kanssani lopetan suhteen, tai b) jatkan tapailua, mutten itsekään ole tosissani vaan saatan myös ajatella ja katsella muita.

      Kokemukseni mukaan suhteet joissa tapaillaan pitkään ilman mitään sopimista ovat sellaisia joissa ei olla niin tosissaan ja niistä harvemmin ajan mittaankaan tulee mitään vakavampaa. Kyllä sen kuitenkin melko alussa jo tietää itsestään kuinka paljon toista kohtaan voi tuntea ja jos ei paljoa mutta kuitenkin on ihan mukavaa niin silloin voi jatkaa kevyttä tapailua. Jos taas itse tunnen paljon ja tuntuu että toinen ei en voi kovin pitkään jatkaa ilman että alkaa tuntumaan tosi pahalta.

    • ...täällä

      "Ainakin melkein kaikki omassa tuttavapiirissä olleet ovat aina ensin käyneet sängyn puolelle ennen kuin ollaan sovittu että vakavampaa olisi tulossa."

      Tuokaan ei ole mikään absoluuttinen 'totuus', ja todellisuus voi olla tarua ihmeellisempää. Kyllä sitä aina puhua voi, mutta käytäntö on aina eri juttu. Kaikkea ei pidä sokeasti uskoa.

      Tiedä, olenko poikkeus, mutta haluan ensin tutustua jottan tietäisin, onko nainen ylipäätänsä sellainen, jonka kanssa haluan edetä pidemmälle. Siinä mielessä ihmettelen mikä kiire on sekstailun kanssa ? Ei se lopu, vaikka nyt heti eköilla treffeillä ei saisikaan.

      Pitkäikäinen parisuhde ei toimi vain seksin varassa. Pitää olla myös muuta yhteistä. Muutenkin sekstailtaessa kannattaa olla tarkka, ellei välttämättä halua tahtomattaan isäksi/-äidiksi.

      Treffit ja tutustuminen ottavat aikansa. Vaikea sanoa mitään yleispätevää, kun naiset ovat yksilöitä. Jos jotain aikamäärettä kaipaat, sanotaan että 'riittävästi'.

    • Näinmulla

      >>>kuinka monet treffit teillä on yleensä ollut kunnes olette kumppaninne kanssa sopineet, että nyt seurustellaan tai yritetään alkaa seurustelemaan?

      • voihan se

        mennä noin omalla painollaankin. Olen tuo ensimmäinen vastaaja ja lähinnä ymmärsin sopimisella sen tyyppistä että kun aluksi tavataan ja sitten jossain vaiheessa aletaan toista nimittää tyttöystäväksi/poikaystäväksi. Siihen siirtymävaiheeseen tarvitaan jonkinlaista sopimista ettei tule noloja tilanteita kun joku esim. kysyy seurusteletteko. Eikä se niin itsestäänselvää ole ettei ole muita naisia/miehiä. Varattuna sitä käyttäytyy baarissa eri tavoin kuin sinkkuna ja jos ei ole varma siitä mikä tilanne on, on minusta ihan paikallaan ottaa asia puheeksi ja sopia missä mennään. Muuten voi tahattomasti tulla loukanneeksi toista.

        Niin ja olen yli 30-v. ja lukuisia suhteita takana laidasta laitaan.


      • Näinmulla
        voihan se kirjoitti:

        mennä noin omalla painollaankin. Olen tuo ensimmäinen vastaaja ja lähinnä ymmärsin sopimisella sen tyyppistä että kun aluksi tavataan ja sitten jossain vaiheessa aletaan toista nimittää tyttöystäväksi/poikaystäväksi. Siihen siirtymävaiheeseen tarvitaan jonkinlaista sopimista ettei tule noloja tilanteita kun joku esim. kysyy seurusteletteko. Eikä se niin itsestäänselvää ole ettei ole muita naisia/miehiä. Varattuna sitä käyttäytyy baarissa eri tavoin kuin sinkkuna ja jos ei ole varma siitä mikä tilanne on, on minusta ihan paikallaan ottaa asia puheeksi ja sopia missä mennään. Muuten voi tahattomasti tulla loukanneeksi toista.

        Niin ja olen yli 30-v. ja lukuisia suhteita takana laidasta laitaan.

        Tjaa, no tosta kirjoittamastasi vastauksesta nyt jotakin jo ymmärrän. :)

        En silti ole sopinut nimityksistäkään ja onhan niitä joskus ollut hauskoja tilanteita, jos joku kysyy ihan suhteen alussa, seurusteletteko? Vastaan silloin jotakin: "katsellaan vielä." Kyllä sen muut ymmärtää, että suhde on vasta alkumetreillä. Sitä voi kestää pitkäänkin, kun eri suhteissa asiat etenee eri tahtiin.

        Niin muiden naisten/miehien pitäminen rinnalla ei ole kai harvinaista, mutta kirjoitin lähinnä omasta itsestäni, jolle on itsestään selvää aina ekojen treffin jälkeen, että en enää muista naisista ole kiinnostunut. Eli itse asissa, minulla seurustelu alkaa ensimmäisistä yhteisistä treffeistä ja siitä pitäen ollaan tavallaan jo pari. Näin en toki sano vielä muille, koska tästä on muilla erilaisia käsityksiä.

        Ja joo, jos tilanne alkaa pariskunnalle olemaan epäselvä, kannattaa aina ottaa puheeksi se, missä mennään. Omalla kohdalla näin ei ole koskaan käynyt. Taidan olla niin helposti luettava ihminen ;) Jos taas en saa naisesta selvä, missä hänen kiinnostuksensa kulkee, se on valitettavasti niin, että sellainen nainen on hyvin nopeasti entinen tyttöystävä (tai mikä muu sitten kokikin olevansa). Mä en kauan katsele epämääräistä olemista näissä asioissa.

        Että tällain. Ja itse olen päälle 40 v.


    • Näinmulla

      "Siksi mietin että onko myös paljon ihmisiä jotka ensin sopii että koitetaan saada jotain vakavempaa aikaseksi ja sitten vasta hoidetaan sänkyhommat."

      Tähän en vastannutkaan. Omalla kohdalla tulee aina ensin vakavampi suhde olla kyseessä ennen kuin menemme seksiin.

    • kaikkein eniten

      Mä olen kahden ja kolmenkympin välillä ja täytyy todeta, että lähikaveripiirissä en tunne yhtään joka olisi ensin alkanut seurustella ennen kuin ollaan menty sänkyyn. Ollaan kyllä tapailtu, ja voihan tapailukin olla vakavaa. Seurustelu on minusta sitoutumista vain yhteen ihmiseen, ja kyllä siitä on hyvä ihan sanallisesti sopia, ettei tule noloja tilanteita tai ettei loukkaa toista.

      Nykyaikana "ongelmana" on myös ns.nettideittailu, jossa ihmisellä voi olla mónta mahdollisuutta samanaikaisesti (jos on profiili jossain ja saa paljon kiinnostavia vastauksia), joita sitten haluaa ylläpitää kunnen yksi on "aivan varma" ja on tavannut ihmisen useamman kertaa.

      Itse tapailin aviomiestäni kuukauden (joka viikonloppu teimme jotain yhdessä) kunnes hän itse sanoi haluavansa tapailla vain minua ja minä olin siihen enemmän kuin valmis:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      275
      3898
    2. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      74
      3500
    3. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      146
      2511
    4. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      56
      2286
    5. Jätän tähän viesti kaivatullesi

      jos jotain jäänyt sanomatta. 👇
      Ikävä
      154
      1902
    6. Olet kyllä erittäin huono yhdistelemään pisteitä.

      Etkä vain sinä vaan kaikki teilläpäin.
      Ikävä
      34
      1727
    7. Onko jo liian "vanha" vai mitä mieltä olet? 57-v. saa raakaa tekstiä tv:ssä

      The Summit Suomi tv-ohjelmassa 57-vuotiaan Maritan jaksamista kyseenalaistettiin iän takia. Onko tässä iässä jo liian "v
      50 plus
      30
      1278
    8. Etkö sitten itse

      ole koskaan ylittänyt rajaa?
      Ikävä
      33
      1275
    9. Mitä järkeä iskeä

      Varattua ja yrittää saada sitä eroamaan
      Ikävä
      48
      1189
    10. Uskotko että vielä

      Kohtaisimme?
      Ikävä
      23
      1156
    Aihe