Hyvää kannatti todellakin odottaa. Eilinen, Oneginin viimeinen esitys, kelpasi kyllä, vaikkei ehkä ihan niin suuria tunteita herättänytkään. Oopperan kuoro oli taas kerran aivan mahtava, ja talonpoikien joukkokohtaukset illan parasta antia. Myös lavastus ansaitsee erikoismaininnan. Sen sijaan Jyrki Anttilan Lenski alkoi illan edetessä tuntua yhä enemmän ja enemmän supisuomalaiselta hahmolta mustasukkaisuuksineen ja äärimmäisyyksiin leimahtavine temperamentteineen - tunnetuin seurauksin! Ja kyllähän hänellä sitten puntti tutisikin, kun piti asettua varmakätistä Oneginia vastaan. Kuulin ensi kertaa paikan päällä Gabriel Suovasta ja pidin hänen Jevgenistään enemmän kuin Anttilan heleä-äänisestä Lenskistä. Musiikki sai muutamaan kertaan kyyneleet silmiini, orkesteri soitti hyvin.
Tatjanasta tuli rouva, mutta miten kävi lopulta Olgan? Minne hän joutui sen jälkeen, kun Lenski kuoli? Pitäneekö lukea Pushkinia...
Tatjanasta tuli rouva, mutta miten kävi lopulta Olgan? Minne hän joutui sen jälkeen, kun Lenski kuoli? Pitäneekö lukea Pushkinia...
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kun Tshaikovski työsti Jevgeni Oneginia, teosta kritisoitiin siitä, että tarinankäsittely on muutamin kohdin ongelmallista. Jevgeni Onegin ei noudata Aristoteleen ihannetta ajan ja paikan ykseydestä vaan näytösten väliin jää vuosienkin taukoja, joina aikoina henkilösuhteet muuttuvat ratkaisevasti. Oneginia ei voi mennä katsomaan kuin elokuvaa, siis tuntematta synopsista etukäteen, koska muuten tapahtumat jäävät ymmärtämättä. Tshaikovski sanoi, että ei sitten kutsuta teosta oopperaksi, ja sen teoslajiksi onkin merkitty ”lyyrisiä kohtauksia kolmessa näytöksessä”. Omalta puoleltani tämä ei ole kritiikkiä vaan puhdas toteamus, että Onegin on ehdottomasti sellainen ooppera, jonka juoneen on syytä tutustua etukäteen.
Olga ei ole aivan Jevgeni Oneginin päähenkilö, mutta sellaisiakin oopperoita on, joissa päähenkilöiden kohtalo oopperan jälkeen jää avoimeksi. Paras esimerkki lienee Porgy ja Bess. Ja Straussin Cappriccio: valitseeko kreivitär runoilijan vai säveltäjän? Myös Così fan tutte, jos tarinan tulkitsee protestanttisen totuuskäsityksen mukaan niin, että näyttämöllä olevat henkilöt esittävät oikeaa parisuhdedraamaa, jää loppuratkaisultaan avoimeksi: kuka menikään naimisiin kenen kanssa ja onko tällaisilla liitoilla mitään tulevaisuutta? Così on muuten parempi tulkita katolisen kirkon symbolisen totuuskäsityksen mukaan (googlaa esim. ”quadriga”), vaikkapa niin että roolihahmot eivät esitä reaalimaailman parisuhteita vaan oopperaa, joka kertoo parisuhteista; tällöin näkemämme roolihahmot poistuvat näytöksen jälkeen kotiinsa, ei parisuhteissaan katastrofaalisesti epäonnistuneina vaan oopperan kunnialla läpivieneinä (mikäli esitys oli hyvä).
Kyllä tässä eilisessä esityksessä mielestäni kävi selväksi, että näytösten välissä oli kulunut vuosia ja että henkilöiden elämä oli muuttunut, siitä ei jäänyt epäselvyyttä. Kiinnostaa vain tietää (vaikka Olga ei päähenkilö sinänsä olekaan), että katoaako hän alkuperäisessäkin teoksessa takavasemmalle noin vain. No, onneksi tarina noin pääpiirteissään oli entuudestaan tuttu.
Kun kirjoitat "Tshaikovski sanoi", niin mihin perustat tämän? Voisitko vihjaista, onko olemassa jokin uudempi laitos hänen elämäkerrastaan, jota en kenties ole lukenut? Joskus tyttösenä lainasin kirjastosta kirjan, jonka tekijää en enää muista. Tuskin suomennettua, uutta elämäkertaa kuitenkaan on ilmestynyt? Lukisin kyllä mielelläni.
Oma tekstini perustuu johonkin kotona olevaan kirjaan, muistaakseni Oxford Pressin 6-osaiseen sarjaan, jonka tarkkaa nimeä en nyt edes muista. Tänä iltana en ainakaan ehdi löytää kohtaa uudestaan, kun ETYJ:in takia pitää lähteä Rigolettoon paljon tavallista aikaisemmin. Mutta jos googlaat "eugen onegin" ja "lyric scnenes in three acts", niin netistä löytyy runsaasti lisätietoa.
Mitä, onko Mannerheimintie suljettu vielä niin myöhäänkin? Hyvä kun tuli puheeksi, täytyy varautua..
Kyllä, minustakin ajan kuluminen käy varsin selväksi, kun Lenskin ampumista seuraavassa kohtauksessa Onegin laulaa levottomasta elämästään. Seikka tulee kuulijalle selväksi, vaikkei olisi oopperan librettoon tutustunutkaan.
Gabriel Suovanen oli eilen oikein hyvä. Sen sijaan Jyrki Anttilan suoritus Lenskinä jäi varsin vaisuksi, Satu Vihavainen joutui kovan paikan eteen Tatjanan roolissa ja selvisi jotenkuten. Vihavaisella oli pienoisia ongelmia ylärekisterinsä kanssa ja eläytyminen roolihahmoon jäi puolitiehen; ilmeet ja eleet olivat kovin staattisia - lieneekö sitten niin, että kaikki paukut menivät itse laulamiseen. Oli vaikea kuvitella puupökkelönä seisovaa Vihavaista hurmioituneen rakastuneeksi, kun ilmekään ei värähtänyt.
Mutta muuten Onegin oli jälleen kerran katsomisen arvoinen.
Te onnelliset, jotka saitte illan Rigolettoon lipun, niin tietäkää että ETYJ:n takia Mannerheimintien liikenne on katki myös oopperan alkamisen korvilla, kun kokousvieraat poistuvat Messuhallista. Kannattaa jättää oma auto kotiin ja ottaa juna asemalle, josta sitten reipasta kävelyä oopperalle.
Kävin katsomassa Jevgenin viime viikolla. Yleensä Kansallisoopperan naisiin olen voinut luottaa. Tällä kertaa Vihavaiselta minäkin jäin kaipaamaan ilmeikkyyttä tai edes jotakin tunnetta - eläytyminen jäi jähmeäksi verrattuna viime kauden Soile Isokoskeen.
Sen sijaan ylistän Suovasen loppupuolen aariaa, jossa hän tajuaakin rakastavansa Tatjanaa. Jevgeni vaikutti Suovasen tulkinnassa enemmän mielipuoliselta kuin rakastuneelta mieheltä. Rakastiko Jevgeni ensinkään, vai oliko se vain toivottoman miehen epätoivoinen yritys tarrata kiinni elämään?
Kiitos vinkeistä, joiden avulla ennättää Rigolettoon ajoissa.
Niin, kyllä Vihavaisen Tatjana vähän jäykähköltä vaikuttikin. Ilmeitä en niin tarkkaan kolmannelle parvelle nähnyt, mutta sehän ei ole artistin vika.
Olisiko sitten roolin tekemiseen vaikuttanut se, että Tatjana on lukutoukka eli jonkin sortin nörtti? Ei kyllä sekään kaikkea pökkelömäisyyttä selitä. Olgan roolissa taas oli sitä keikistelyä ja teennäistä 'esittämistä' vähän liikaakin (esittäjän nimi luiskahti hukkaan muististani). Sellaista näyttelemistä näkee paljon myös ei-lauletulla puolella. Mikähän siinäkin on, että ollaan joko kuin vaivaisukkoja tai tulkitaan yli?
Oopperassa se häiritsee mielestäni vielä enemmän. Jos artisti vain laulaa, vaikka laulaisi hyvinkin, niin ei sitä jaksa katsella. Kai on ohjaajastakin kiinni, miten esim. tyttömäisyyttä ilmennetään (no, ei ainakaan sillä tavalla kuin eilen).
Suovanen oli hyvä, Anttila ei. Ja Oneginissa oli todellakin paljon enemmän munaa kuin Lenskissä! Lenskihän vaikutti suorastaan p-housulta Oneginin rinnalla.
Totta joo, Isokoskeen verrattuna Vihavaisen esitys oli varsin ponneton. Mutta Isokoski nyt olikin omaa luokkaansa.
Mitä Jevgeniin tulee, niin uskoisin ettei hän oikeasti rakastanut - luuli vain rakastavansa. Jos Tatjana olisi lähtenyt Jevgenin kelkkaan, niin pian olisi tylsä perhe-elämä käynyt herran hermoille ja juhliminen olisi ottanut vallan. Siinä olisi sitten Tatjana unohtunut.
Muuten mitä pidit Rigolettosta??
Muistaakseni Isokoskestakin kuului silloin arvostelua, että aivan liian vanha tuohon osaan. Minua ei ikä sinänsä haittaa, aika hyvin pystyn uppoutumaan oopperan illuusioon..
Rigoletto ei kuulu suurimpiin suosikkeihini. Siksi pieni modernisointi oli tehnyt hyvää, sai vähän uutta näkökulmaa. Nyt vasta tulin ajatelleeksi, että tämä on jännä ooppera siinä mielessä, että sellaista perinteistä romanttista lemmenparia ei tässä olekaan. Ainoa kunnollinen kiintymys on Rigoletton ja tyttären välinen suhde, tosin siinäkin on vääristynyttä ylisuojelua. Moderni näyttämöllepano mielestäni tuki oivallisesti tätä tietynlaista rakkauden kylmyyttä.
Rigoletton roolin laulanut italiaano oli loistava! Samoin Kaappola ja Korhonen vakuuttivat. Sen sijaan herttuan roolin vetänyt Gavanelli jätti minut vähän kylmäksi jostain syystä. Oli tosin vakuuttava haljuna niljakkeena. Varmaan jokin henkilökohtainen juttu, kun en muuten hänestä tykännyt.
Hiukan ehdin tänä aamuna silmäillä kotona olevia kirjoja. En enää löytänyt, mistä olin aikoinaan lukenut, että nimenomaan kumppaniensa antaman kritiikin perusteella Tshaikovski päätyi erikoiseen nimikkeeseen ”lyric scenes in three acts”. Voi olla, että olen aikoinaan lukenut sen jostain lehdestä. Oxford Pressin ”Heritage of music” kyllä mainitsi teosnimen ”lyric scenes …”, mutta ei selittänyt sitä tarkemmin. Parempaa tietoa sai, jälleen kerran, Matthew Boydenin oppaasta ”Rough Guide to Opera”, joka selittää Oneginin syntyhistoriaa. Ilmeisesti Pushkinin romaanin juonenkäänteet eivät niinkään kiehtoneet Tshaikovskia vaan henkilöiden kehittyminen. Tatjana kehittyy oopperan aikana ”hennosta olennosta naiseksi”, kun taas Onegin kehittyy ”herrasmiehestä mieheksi” (Boydenin sanoin ”from gentleman to man”, eli mieheksi tai ihmiseksi, miten kukin asian tulkitsee). Jos tämä on se, mitä Tshaikovski varsinaisesti halusi kuvata, niin sitten tietenkin on dramaattisesti perusteltua, että näytösten välillä kuluu pitkiäkin aikoja ja että Tatjana ja Onegin eivät kohtaa sillä hetkellä kun he olisivat kehittyneet henkisesti samalle tasolle.
Rigoletton vierailumiehitystä on moni kehunut, kunpa saisi vain lipun kahteen viimeiseen ykkösmiehityksen esitykseen! Toistaiseksi ainakin Lippupisteestä kerrotaan, että molemmat loppuunvarattuja. Muuten Rigoletto ei kuulu suosikkiohjelmistooni, joten en jaksa sitä käydä kuuntelemassa Laukan ja Pohjosen voimin.
Joo, ainahan sitä välillä kuulee minkä tahansa oopperan yhteydessä, että laulaja on liian vanha rooliinsa. Tiedä tuosta nyt sitten. Yhtä lailla voitaisiin sanoa, että joku on liian lihava ollakseen uskottava ensirakastajana. Niin kauan kuin ikä ei näy äänen kvaliteetin puutteena eikä kankeutena lavalla, niin ei hätää! Melkein sanoisin, että ylenpalttinen lihavuus on suurempi ongelma uskottavuuden kannalta, mutta toisaalta muistellaanpa Pavarottia... Satu Vihavaisen ongelma ei niinkään ollut Tatjanan roolissa ikä (vaikka kyllä sekin näkyi), vaan äänelliset ongelmat ja tulkinnan puute. Ehkäpä juuri siksi aloin kiinnittää huomiota ikään, kun esiintyminen muuten oli niin vaivalloista ja ilmeetöntä. Loistava tulkinta olisi imaissut mukaansa, enkä olisi ajatellut sivuseikkoja!
Niin, se olikin Castronovo sen haljun herttuan roolissa eikä Gavanelli...
Toivottavasti saat liput, jokuhan voi jättää lunastamatta. Itsekin kyttään vesi kielellä peruutuspaikkoja Pariisin oopperaan - siellä menisi Mozartin Idomeneo ja Massenetin Werther. Wertherissä laulaa Villazon. Molempiin myytiin liput loppuun n. tunnissa - ainakin meille sopiviin näytöksiin ja hintaluokkiin.
Itsekin kieltämättä hain mielessäni syitä sille miksi Vihavaisella ei kulkenut, ja eräs selityshän on tietysti ikä... Jos taas olisi vetänyt loistavasti, niin eihän se ikäkysymys olisi edes tullut mieleenkään. Kuten oivan Isokosken tapauksessa - hän oli nuori Tatjana ja sillä hyvä.
Joo, täytyy yrittää kytätä lippuja, ylensä kyllä aina joku jättää lippunsa lunastamatta - täytyy vain rimputella päivittäin.
Jos pääset Pariisiin asti, niin pistä ihmeessä palstalle vähän yhteenvetoa näkemästäsi ja kuulemastasi! Isoissa kaupungeissa lippujen jälkimarkkinat toimivat hyvin, joten onnea metsästykseen, vaikka näytökset olisivatkin loppuunmyytyjä!
Ja juu, Isokoski oli oikein hyvä Tatjana - ei tullut ikäkysymys mieleen hänen lauluaan kuunnellessa.
Tuo lohduttaa ja antaa toivoa, jos jälkimarkkinat toimivat. Kiitos.
Tänään taisikin hesarissa muuten olla, että Isokoski palaa Tatjanaksi. Pitänee käydä katsomassa vielä kertaalleen. Se ooppera ei nimittäin anna rauhaa...
Ryhdyin itsekin aprikoimaan Olgan kohtaloa ja kysäisin asiaa kollegalta, joka on perehtynyt venäläiseen kirjallisuuteen. Tässä on vastaus Olgan kohtaloon (kollega käänsi vapaasti venäläisestä painoksesta):
Voi poloista Lenskiäni! Kauan ei Olga itkuun menehtynyt. Ah voi, nuori morsian oli surulleen uskoton. Toinen houkutteli hänen huomiotaan, toinen ehätti lievittämään hänen kärsimyksiään lemmenhoukutuksilla.
Ulaani osasi kiehtoa häntä, rakastuen Olgaan "sieluaan myöten ..." Ja niin Olga seisoi hänen kanssaan alttarilla vihkikruunun alla pää häveliäästi taivutettuna, tulen loistaessa alasluoduista silmistä, huulilla kepeä hymy.
Mutta pian vaikeni Olgan sointuisa ääni Larinien perhepiirissä. Noudattaen vastentahtoisesti velvollisuuttaan ulaanin oli matkustettava rykmenttiinsä Olgan kanssa.
Vanha äiti vuodatti katkeria kyyneleitä tytärtä hyvästellessään, kuin ei olisi ollut elossakaan.
Mutta Tatjana ei voinut itkeä. Vain kuolonkalpeus peitti hänen surulliset kasvonsa.
Kun kaikki poistuivat portailta, ja touhuttiin nuorten vaunujen ympärillä, lähti Tatjana hyvästellen saattamaan heitä.
Vai sillä tavalla kävi Olgalle, no, noissa 'lyyrisissä kohtauksissahan' tuo ei käynyt ilmi. Aika tavallinen tarina siis kaiken kaikkiaan.
Niin, vaikuttaa äkkiseltään siltä kuin Olga olisi kirjassakin haluttu vain häivyttää vaivihkaa takavasemmalle. Sinänsä hänen henkisestä kasvustaan olisi saanut aikaan hienon tarinan.
Aloitin nyt itsekin lukemaan tuota Oneginia, kun se kerran klassikko on ja oopperana on tehnyt aikamoisen vaikutuksen.