Missä Enontekiön Sähkö Oy:n rahat?

mokomaattori

Enontekiöllä sähkön siirtoverkon omistaa kunnan omistama Enontekiönsähkö oy.
Yhtiö perii sähkönkäyttäjiltä siirtomaksua joka kilowatista ja sen päälle vielä kuukausittaista perusmaksua.

Maallikkona ajattelin, että nuo maksut riittävät kattamaan verkon ylläpidosta- ja uudistamisesta aiheutuvat kustannukset.
Mitä vielä?

Nyt haetaan kunnalta takausta 30.000€:n luotolliselle pankkitilille ja 200.000€:n omavelkaista takausta sähköaseman rakentamisen luotottamiseen.

Kuppaako kunta sähkölaitoksen tuloksen itselleen ja näin estää yhtiön järkevän toiminnan kehittymisen.

Minun mielestä kaikki kuntakonserniin kuuluvien yhtiöiden- ja kunnantalous on hoidettu taitamattomasti.
Selitetään, että tarvitaan vesilaitokselle tappiontakausta kolmelle vuodelle. Eli jälleen syrjäkylillä asuvat maksavat siitä, että esim. Hetassa vesi tulee ja menee.
Miksi ihmeessä yhtiöitetään, jos niitä yhtiöitä ei osata hoitaa asianmukaisessti.

Vaikka olisi mahdollista säästää, niin ei sitten millään.
Henkilökunnan lomatuksista kuvitellut säästöt sulavat olemattomiin. Tehdään pöljiä ratkaisuja katkeamattomana sarjana, välittämättä seurauksista, näin ajattelen.

77

5295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taskusta vievät loputki

      Enontekiön Sähkö Oyhän on aina ollu kunnan piiloveronkeruulaitos. Viimesin kepuli temppu oli se ku muka säästöjen takia lukivat vasta keväälä mittarit ja sait sillä laila kaksi talvea ja yhen kesän kulutusarvion perusteeksi. Totta helvatissa arvioitten keskimäärät nousit ja nyt yhtiö oikiastaan perii sähkömaksut etukäteen meiltä kuluttajilta. Missä neki rahat?

      • kokemusta on

        Ei se ole ainoa temppu, muitakin ihmeellisiä tempauksia on tehty.

    • syöksy

      oliskohan kunnan talous sillä tolalla kuin se on jos asiat olisivat olleet viisaampien hoidossa.?

      • Anonyymi

        Meneppä sie hoitamaan👍katomme osaatko sie🤣

    • vaihtovirtakWh

      Kilpailuttakaa hyvät enontekiöläiset sähkönne! Katsokaa osoitteesta http://www.sahkonhinta.fi/ edullisin tarjous ja tehkää sopimus. Helppoa kuin mikä ja satoja euroja saattaa pienentyä yhden vuoden laskunne. Energiapolarin hinnat ovat ainakin kahden vuoden ajan olleet koko Suomen korkeimmat.Ja te vaan tyyneesti maksatte. Tein juuri oman uuden sähkösopimuksen Suur-Savon sähkön kanssa. Energiapolariin verrattuna saan nyt sähköä noin 30% halvemmalla kuin Energiapolarista. Maksaako vaiko ei maksaa? Kas siinäpä pulma!

      • kilpailutat?

        Sähköenergian voi kyllä kilpailuttaa ja Enontekiön Sähkö oy ei edes myy energiaa.

        Enontekiön Sähkö oy:llä on Enontekiöllä sähkön jakeluverkosto. Jakeluverkostoa ei voi kilpailuttaa, eli yhtiöllä on tilanteessa totaalinen monopoli.

      • Anonyymi
        kilpailutat? kirjoitti:

        Nostetaan uudestaan keskustelua. Onkohan kunta miettiny nyt ihan kaikki asiat halki? Epäilen. Vielä on pari kohtaa mihin kaivattais vastausta. Ahopellon kysymykseen ei saatu suoraa vastausta keskiviikkona.

      • Anonyymi
        kilpailutat? kirjoitti:

        Sähköenergian voi kyllä kilpailuttaa ja Enontekiön Sähkö oy ei edes myy energiaa.

        Enontekiön Sähkö oy:llä on Enontekiöllä sähkön jakeluverkosto. Jakeluverkostoa ei voi kilpailuttaa, eli yhtiöllä on tilanteessa totaalinen monopoli.

        ei voi olla suomessa monopolia. ainostaan alko on suomessa monopoli yhtiö..

      • Anonyymi

        Eipä enontekiönsähkö myy sähköä kellkkään👍

    • Anonyymi

      Eikä tulla näiltä selkärangattomilta saamaan.

    • Anonyymi

      Paraa aikka neuvotellaan firman myynnistä. Suomen kolmanneksi kallein yritys haluaa ostaa yrityksenne. Hinnat varmaan halpuu? tai sitten ei!!

    • Anonyymi

      Onko kunta keppihevosena ollut ja avustukset myönnetty kun tuleva ostaja saa hyödykseen kunnan saamat avustukset? Nyt tarkkana, on kyseessä Enontekiön arvokkaasta omistuksesta. Tulevaisuuden autoilun sähköistyminen on äärialueille, kuten Enontekiölle, suuri tulonlähde.

      • Anonyymi

        Jospa net vain köyhät valittaa. Kysyppä poromiehiltä onko kallista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa net vain köyhät valittaa. Kysyppä poromiehiltä onko kallista.

        Joo poromies on köyhä avustuksilla ellää, petotuhoilla

      • Anonyymi

        Kyllä sähköyhtiö pitäis pitää Enontekiön sähkönä ja pitää lujasti siitä kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo poromies on köyhä avustuksilla ellää, petotuhoilla

        Matkailuyrittäjät elää valtion tuella ruikuttavat jatkuvasti valtiota apuun.

    • Anonyymi

      taitaa olla hutunkeitto keitto mennossa?

    • Anonyymi

      Huttu keittöö mutta missä ja keiden kanssa

    • Anonyymi

      Huttu on keittiössä mutta kuka on kokkii........Kyselkää sitten kun kaikki on menetty. Vois melkein ajatella että poromihet on tyhmiä...

    • Anonyymi

      Heippa tollot!! Olette maanantaina tekemässä historiallisen virhepäätöksen, myymällä sähkölaitoksenne. Voi olla että tarvitsette tuon valtion tuen lentokentän ylläpitoon?. Meillä on kuitenkin tällä hetkellä Suomen pienimmät sähkönsiirto hinnat. Myymällä tuon laitoksen veikkaan, että sen jälkeen olemme Suomen kalleimpia siirtohinnoiltaan!! Sen jälkeen meillä kaikilla tavallisilla ihmisillä on mahdottomat sähkönhinnat!! Valinnan paikka tehdäänkö turismin takia tuo uhraus. Katsokaa esim. Muoniota halvat siirtohinnat. Sähkölaitoksen ostajaehdokkaalla on Suomen kolmmanneksi kalleimmat siirto hinnat. Oikeastihan tuo teidän valinta tarkoittaa 10 centtiä kilowatille korkeampia siirtohintoja Asiaa voitte tutkia oheisesta linkistä. Tämä postaus kannattaa muuten ilmoitella päättäjille!!
      https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/12/17/olet-oikeassa-sahkon-siirtohinta-on-noussut-rajusti-tutki-motn-hakukoneesta

      • Anonyymi

        Panhaan laitos lihoiksi ,,kannatan esitystä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Panhaan laitos lihoiksi ,,kannatan esitystä

        Joo yhtiöllä monopoli ja pomo munapuoli.

      • Anonyymi

        Tässä kunnassa asuu aika paljon pienituloisia ja työttömiä, joiden talous ei tule kestämään siirtohinnan korotusta, eikä varsinkaan jos se jopa kaksinkertaistuu. Niille jotka tätä päätöstä ovat ajaneet, sillä ei tunnu olevan mitään väliä. Pääasia että tietty henkilö saa aina ja joka ikinen kerta runnottua omat päätöksensä läpi. Rahat revitään aina jostain, ja tästä on ilmeisesti nyt netottavissa tarpeeksi lentokenttää varten.

        HÖPÖ HÖPÖ KYMMEN KETAISTAA VERNOMAKSAJAT MAKSAT TEKO KUOLLEET POROT LAPIN ROSVOTT.. EI AHA JA EKÄ MAAKOT PYSTY SYÖNÄÄ 100 KILOA KUUKAUDESSA OTTAKOSS AIVAN HUULUJA.. SAMMA RAATOA VEÄTTÄ PITKIN LAPPIA JA KUSETATTE NYT OIKEE AIKA MAKSAA PETOS ELI RÖTÖ. SYÖKÄÄ JÄNKÄ KOIRAA. NAM NAM ETTÄÄ MUUTA SAA..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo yhtiöllä monopoli ja pomo munapuoli.

        ei sehä naitattaa akkansa mamuille ja ite kattoo vieressää..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä kunnassa asuu aika paljon pienituloisia ja työttömiä, joiden talous ei tule kestämään siirtohinnan korotusta, eikä varsinkaan jos se jopa kaksinkertaistuu. Niille jotka tätä päätöstä ovat ajaneet, sillä ei tunnu olevan mitään väliä. Pääasia että tietty henkilö saa aina ja joka ikinen kerta runnottua omat päätöksensä läpi. Rahat revitään aina jostain, ja tästä on ilmeisesti nyt netottavissa tarpeeksi lentokenttää varten.

        Vituksi on mennyt kunnanjohtajanja väärtiensä touhu. Tästä lähin katton mistä kalan ostan ja taksin tilaan. Toivottavasti muutkin tekee samoin. Prkl!

    • Anonyymi

      Onse pätevä , onse ;)

      • Anonyymi

        Taitaa johdonkin verorahat mennä naapurikuntaan. Enontekiön sähkö on verkkoyhtiö tulot ei riitä henkilökunnan palkkakuluihin eikä verkoston kunnossapitoon. NYT ON PIRU IRTI ONKO PERÄÄ ETTÄ LUPPOKODISSA KORONA TARTUNTA. Pääsette linjojen omistajiksi ja voitte määrätä siirtohinnat. Itsellenne.

    • Anonyymi

      Näyttää siltä, että on pakko myydä sähkölaitos. Tuo johtuu tuosta lentokentän ostosta. Kuntalaiset sähkönkäyttäjät siis tulevat tuon investoinnin maksamaan sähkön hinnoilla. Myyntitulot eivät kauaa kenttää pyöritä? Kokeilkaapa käyttää googlen hakukonetta esim. seuraavilla hauilla>kunta sähkölaitoksen omistajana tai kurikan ihme. Sisältävät kertomuksia Tampereelta ja Kurikasta. Siis esimakua tuosta historiallisesta virheestä jonka tulette tekemään!!

    • Anonyymi

      höpö höpö poromiehile ne mennee ne rahat säköverkot aiheuttavatt hullu poro ilimiö.. pittee leville lhtee rahhoo tuhloo.. ja te maksatta ne pörröt.. vai otattako thurphaann nössöt poro o istaja ja muut ketkut naaraa theillee..

      • Anonyymi

        mutta met me viemmä teänki vaimot;-) ja meistä net tykkää:-) mikä lie etelän arkajalkajätkissä vikana ko nokatusten eivät sanoa. olkaa meijän kanssa kaverit niin met emmä kosta:-) sähkölaitos, tuon zepun saa nilkoista kiskoa irti toisten jätkien/ämmien jostahi:-D oha tuo luottozepu joka omillekki selkänsä kääntää ja muistten poksyje alhe vääntää

    • Anonyymi

      Uskomatonta kuinka ahkeria ja korvaamattomia sähkölaitolsen työntekijöistä nyt tuli. Kymmeniä vuosia on haukuttu, etteivät tee mitään kun pelaavat kortti ja juovat kahvia työmaa autossa. Päivystyksetkin hodettiin vuositolkulta Muonion pirtistä puhelimella

      • Anonyymi

        Sehän pitää työntekijät pirteänä
        ka valmiudessa jos joku antaa palautetta. Sehän on vain hyvä että kunnassa asukkaat pitää työläisiä herällä. Asioista pitää puhua jis aihetta eikä piilossa tehä niin kun meidän kunnanhallitus ja osa valtuustoa.

      Valtuustossa 8 rohkeaa ja 9. lammasta???MIKSI NÄIN....

      • Anonyymi

        Sitä mie ihmettelen että miksi saman puolueen ihmiset äänestävät ristiin? Ei mithään johdonmukasuutta.

    • Anonyymi

      Totuus Enontekiö hoi.. Totuus.. Suomen armeija Tarvitsee lento kentän. uusille horneteille. ei kansan tarvi kaikkea tietää.. rahat on tulossa yms.. ja enontekiö voi hyvin.. Kyllä armeija siitä vastaa..

      • Anonyymi

        ja kunnan johtaja saa kenkää kohtaa..

    • Anonyymi

      puolustusministeriön salattu pöytäkirja.. on nyt julkinen .. Kyllää

      • Anonyymi

        Netistä se löytyy

    • Anonyymi

      Valtuuston kokouksessa konsultit puhui puuta heinää,eihän Enontekiön sähköllä ole 6 kallein siirtomaksut.Tarkistaa voi netistä,laskekaa herrat ennen kuin puhutte paskaa.Luvut kertoo ihan muuta.Menkää kouluun uudestaan vai oliko tämä tälläinen jymäytys.Laittakaa valitusta eteenpäin.Eikö valehtelu ole juristin suusta vähän kyseenalaista.

      • Anonyymi

        Tarkastin myös saman asian,törkeää valehtelua.Paljonko nämä konsultit maksaa kunnalle.Lentokenttä asiassa ja tässä sähköyhtiön myynti asiassa.Meinaan kysenalaistaa lakimiehen väittämän ,selvitin miten pitää toimia asian viemiseksi eteenpäin.

      • Anonyymi

        Sehän vie tuhoon ,kun puhutaan puuta heinää.

    • Anonyymi

      Valtuusto on puhunut? Oliko asia pohjat tiedossa. Kilpisjärven johto ja sähköasema maksoi yli 6 miljoona ja tuleville vuosille oli 7 miljoonan valtionavut luvassa. Mikähän on verkon arvo. Ainakin enemmän kuin tuo kauppasumma, joka enimmäkseen menee tulevina vuosina tuon kannattamattoman lentokentän pyörittämiseen. Vähävarainen sähkönkäyttäjä joutuu vaikeuksiin, jota ei voi auttaa pappi eikä lukkari!! Mielenkiintoista nähdä nämä" kohtuulliset"siirtomaksujen korotukset!!

    • Anonyymi

      Hyvää bisnestä , otetaan lentokenttä joka ei tule koskaan kannattavaksi ja myydään voittoa tekevä sähkölaitos . Tätä yhtälöä en ymmärrä .

    • Anonyymi

      Sellainen toive tuleville uusille valtuutetuille, että pitääkä huoli siitä ettei eräs harvinaisen röyhkeä ja poikkeuksellisen ahne jätkä saa euroakaan omiin taskuihinsa sähkölaitoksen myynnistä tulevista rahoista. Ei suoraan eikä epäsuorasti. Omaan pussiin pelaaminen on ollut läpinäkyvää päivästä yksi lähtien.

      • Anonyymi

        Kaikki valokuvataan,,

    • Anonyymi

      Noin realirahassahan kunta sai 1.7 mijonaa tai siis ostaja makso sen, muut tulee sille avustuksina. Mutta isossa kuvassa sähkönkäyttäjä maksaa koko kuvion. Oma laitos olisi ollut kuntalaisten päätettävissä....siis paljonko tuotttoa.....ei oo ennää

      • Anonyymi

        Kyllä Kultima vanhat äijät kääntyi haudassa jos tietäisivät kuinka ruskea kielisiä jälkeläisistä tuli. Nuolkaa oikein kunnolla ja hävetkää kuntalaisten silmissä. Saatte kalanne ja taksinne ajot ajaa. Mie en niitä enää käytä. Kiitos.

        Nämä on niitä joo joo heppuja , eivät saa suuta auki muulloin kuin kj käskee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Kultima vanhat äijät kääntyi haudassa jos tietäisivät kuinka ruskea kielisiä jälkeläisistä tuli. Nuolkaa oikein kunnolla ja hävetkää kuntalaisten silmissä. Saatte kalanne ja taksinne ajot ajaa. Mie en niitä enää käytä. Kiitos.

        Kannattee vielä miettiä ketä maansiirto urakoitsijaa käyttää taian tilata tarvittaessa naapuri kunnasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattee vielä miettiä ketä maansiirto urakoitsijaa käyttää taian tilata tarvittaessa naapuri kunnasta.

        Kurun reijo on rehti yrittäjä. Mykkä kaukonen on hiljaa ei saa suuta auki ainoa puheenvuoro on jaa äänestää kun ei ole omia aivoja kyttää kunnan töitä ja sanoo jaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kurun reijo on rehti yrittäjä. Mykkä kaukonen on hiljaa ei saa suuta auki ainoa puheenvuoro on jaa äänestää kun ei ole omia aivoja kyttää kunnan töitä ja sanoo jaa.

        Samaa mieltä, tapurit vaihtoon ,,varmaan sille tiedossa kunnan rakennuksien purku urakoita.

      • Anonyymi

        Hui

      • Anonyymi

        Otti näköjään kupolista , rauhotu ja opettele kirjoittamaan .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otti näköjään kupolista , rauhotu ja opettele kirjoittamaan .

        Ei se ole kaukonen joka kirjotti takasin VAAN KAVERI !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kurun reijo on rehti yrittäjä. Mykkä kaukonen on hiljaa ei saa suuta auki ainoa puheenvuoro on jaa äänestää kun ei ole omia aivoja kyttää kunnan töitä ja sanoo jaa.

        Yrittäjä ko yrittäjä ei aleta tähän pojat. Vaihto ehtoja on EI tai JOO, mutta kyllä ne asiat aurataan ennen pitkään kotiin päin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yrittäjä ko yrittäjä ei aleta tähän pojat. Vaihto ehtoja on EI tai JOO, mutta kyllä ne asiat aurataan ennen pitkään kotiin päin!

        mistä tiedät ,että pojat kirjoitti, voihan ne olla tytötkin

    • Anonyymi

      Voi muuten vaaleissa tulla henkilövaihdoksia, onko sillä sitten vaikutuksia, Lentokentästä tuli vitun kallis pieti kuntalaisille. Kohdistuuko kustannus sitten tasapuolisesti kaikille? Kenttää tarvistsee matkailuyrittäjät ei oikeastaan muut, muille rittää hitaammat menopelit?
      Alussa näyttää, että päätös oli oikea. Myynnistä saadut rahat kuitenkin loppuu aikanaan.....Sähkon hinna "maltillinen korotus" tulee kuitenkin kaikille ja nopeasti. Hienosti päätetty. Epäilen että tämä päätös tulee aiheuttamaan paljon porua ihmisten välillä!!

    • Anonyymi

      Hyvä päätös!
      Miettikää taas kun aika kuluu ...Linjat on pakko uudistaa, jotka todella vanohoja eikä rahaa ole ollut korjata.
      Hyvä JAA äänen antaneen!

      • Anonyymi

        Hyvä JAA äänet , Hetassa on vielä joitaki järki ihmisiä valtuustossa. EI jaksa tuota EI EI äänten keskustelua . Annan ääneni viisaille tulevaisuuden ajatteleville ihmisille...pakko mennä eteenpäin tässä elämässä niinkuin muutkin kunnat ja kaupungit...ei me voida jähmettyä ja jäädä odottamaan ,jos joku tuluisi ja pelastaisi meidät. RATKAISUJA ON VAIN TEHTÄVÄ TÄSSÄ YHTEISKUNNASSA NYT JA AINA...jämähdetä EI !

        Kunnassa olis aika hylätä tuo met tehemä yhessä sanonta, vai tarkoittaako se vain
        tuota 9 yhtä kyllä porukkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnassa olis aika hylätä tuo met tehemä yhessä sanonta, vai tarkoittaako se vain
        tuota 9 yhtä kyllä porukkaa.

        Kyllä net yhdessä tekee. Kunnan rahoilla leikkivät ja jakavat rahatkin mistä näile yhdeksälle on etua. Saapi kunnanjohtajakin - jaa - ääniä kun tarttee jotaki itselle. Se on semmosta vaihtokauppaa nykysin tämän kunnan johto ja osa valtuutetuista nuolee takapuolia heiltä. Ei kulu vessapaperia ku ruskeakielet hoitaa pyyhkimisen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä JAA äänet , Hetassa on vielä joitaki järki ihmisiä valtuustossa. EI jaksa tuota EI EI äänten keskustelua . Annan ääneni viisaille tulevaisuuden ajatteleville ihmisille...pakko mennä eteenpäin tässä elämässä niinkuin muutkin kunnat ja kaupungit...ei me voida jähmettyä ja jäädä odottamaan ,jos joku tuluisi ja pelastaisi meidät. RATKAISUJA ON VAIN TEHTÄVÄ TÄSSÄ YHTEISKUNNASSA NYT JA AINA...jämähdetä EI !

        Kyllä Hetassa voi joku järkevänkin olla mutta ne ei ole valtuustossa, kaikki mäntithän ne sinne pitää päästä, jos tuokin myynti hoidettiin niin kuin se olis pitänyt hoitaa, ei kuntalaiset tuollaista haloota olis nostaneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Hetassa voi joku järkevänkin olla mutta ne ei ole valtuustossa, kaikki mäntithän ne sinne pitää päästä, jos tuokin myynti hoidettiin niin kuin se olis pitänyt hoitaa, ei kuntalaiset tuollaista haloota olis nostaneet.

        Niin ja vielä pilkkahintaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja vielä pilkkahintaan!

        Nuo Jaa äänen antanhet kyllä saavat korvauksen muuta kautta. Siksi puolustavat kunnanjohtoa kun varikset poikasia ettei hopealusikka katoa.

    • Anonyymi

      ihmettelen kun sanovat että vakavarainen ja luotettava taho osti kyllä minun mieletä sijoittjat ostaa vaan jos saavat tuottoa ja koska vakuutusyhtiöt tekevät hyväntekeväisyyttä ihmettelen suuresti laitoksen myyntiä

      • Anonyymi

        Eiköpä Rovaniemellä tarvita valokuitua maaseudulle sinne menee sähkömaksut!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköpä Rovaniemellä tarvita valokuitua maaseudulle sinne menee sähkömaksut!!!

        Kyllä tässä on varmaan peloteltu valtuutettuja ja johdettu harhaan.täällä sähkö on kulkenut aika vilkkaasti koska on viimeksi joutunut korvausmaksuihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tässä on varmaan peloteltu valtuutettuja ja johdettu harhaan.täällä sähkö on kulkenut aika vilkkaasti koska on viimeksi joutunut korvausmaksuihin?

        Sen Neven omistaa Rovaniemen kaupunki. Miten voi olla että kun Enontekiön kunta omistaa yhtiön sille ei voida myöntää avustusta mutta kun sen omistaa Rovaniemen kaupunki niin avustus on ok?

        Tämä juttu haisee aika rankalla kädellä, päätös pitää laittaa toimenpidekieltoon ennenkuin kaikki on tutkittu.

        Taas lähti valitus Pohjois suomen hallinto oikeuteen myynnistä.On se mukavaa katseltavaa kun kyseenalaistaan päätöksiä.Hyvä te rohkeat päättäjät jotka selvitätte asioita,onkohan kaikki mennyt niinkuin pitää.Konsultti puhui ainakin valetta ja muutama muukin asia ei mennyt ihan oikein.Kittilän hommia alkaa näkymään täälläkin.Onhan siellä pari kittiläläistä ajamassa muka kunnan asioita.

    • Anonyymi

      Ketään ei ole lomautettukaikki on töissä

      • Anonyymi

        Kyllä,jos koskaan nyt olisi ollut hyvä syy lomauttaa työntekijöitä muutamaksi kuukaudeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä,jos koskaan nyt olisi ollut hyvä syy lomauttaa työntekijöitä muutamaksi kuukaudeksi.

        Johtaja,hallintojohtaja jahenkilöstöjohtaja vois lomauttaa heti,tulis kunnalle halvemmaksi.On pärjätty ilman heitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johtaja,hallintojohtaja jahenkilöstöjohtaja vois lomauttaa heti,tulis kunnalle halvemmaksi.On pärjätty ilman heitä.

        Onko tuolta henkilöstöjohtajalta kukaan saanut ikinä vastausta mihinkään kysymykseen? Joko se ei vastaa tai vastaus on en tiedä. Erittäin tarpeellinen virka tässä kunnassa.

    • Anonyymi

      Mieluummin lopputili kouraan ja eskeliseen tuo porukka .

    • Anonyymi

      itiootit vauhdissa

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      88
      2881
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1381
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1364
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1069
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      864
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      845
    Aihe