Kävin aiemmin palstalla keskustelua eri nimerkillä. Pohdin tilannettani, sillä useiden uskollisten avioliittovuosien jälkeen rakastuin toiseen. Koska oma sisäinen olotilani on jo seesteisempi, ei aiempi nimimerkkini oikein enää tunnu "istuvan". Siispä heitän kehään uuden keskustelunaiheen uuden nimimerkin turvin.
Sain silloin nimimerkiltä "Kansanparantaja" oikein hyvän vastineen,jonka hänen luvallaan liitän tähän uuden keskustelun aiheeksi.
"Kuinka sitten kävikään?"
Eli miten sinun on sivusuhteesi kanssa käynyt? Mitä siitä kehittyi tai ei kehittynyt? Miksi? Jos päädyitte yhteen, niin miten on mennyt? Tunnetko voivasi luottaa kumppaniisi? Jos elät parhaillaan sivusuhdetta, niin oletko samaa vai eri mieltä Kansanparantajan kanssa? Ja muuta, mitä nyt aiheesta mieleesi tulee.
Sana on vapaa rakentavassa hengessä. Antoisia ovat etenkin omat kokemukset ja kertomukset niistä.
"Tällainen sivusuhde voi alkuvaiheessa olla aivan ihana, mutta hyvin pian siihenkin alkaa tulla tiettyjä vaikeuksia. Ongelmana on se, että jos toinen osapuoli on varattu ( Sinun tapauksessa molemmat), niin suhde ei pääse kehittymään kunnolla. Kunnollinen ja elävä rakkaussuhde pääsee kehittymään vaan aivan vapaassa ympäristössä. Siihen ihanaan suhteeseen pitäisi pystyä heittäytymään täysillä, jolloin koko ihmisen henkinen energia voitaisi käyttää suhteen syventämiseen, jos molemmista siltä tuntuu ( ja tuntuuhan se). Varatun ihmisen pitää kuitenkin käyttää suurin osa energiastaan sivusuhteen salaamiseen omalta puolisoltaan, jolloin rakkaus uuteen kumppaniin alkaa kuihtua. Jos ajatellaan rakkautta kasvina, niin alkuhuuma on se itämisvaihe, jolloin taimi nousee pinnalle siemenessä olevan vararavinnon turvin. Tämän jälkeen kasvia pitäisi alkaa myös lannoittaa ja kastella, jotta siitä kehittyisi iso ja elinvoimainen. Sivusuhteessa kastelu ja lannoittaminen joudutaan jättämään vähiin, joten kasvista tulee kitukasvuinen ja muotopuoli. Vaikka kastelua myöhemmin lisätäänkin, niin kunnollista suhdetta siitä ei enää saada. Peli on lopullisesti menetetty.
Omassa seikkailussani minulle kävi juuri näin vanhanaikaisesti. Minä olin varattu osapuoli ja se ystäväni oli täysin vapaa nainen. Vaikka keskinäinen kommunikointi hänen kanssaan oli äärettömän avointa ja läheistä ja yhteisymmärrys kaikissa asioissa erinomainen, niin sen alkuhuuman jälkeen suhde alkoi tökkiä. Minä tietenkin nautin suunnattomasti hänen seurastaan ja se oli silloin tärkeintä maailmassa. Kaikki muu jouti unholaan. Kasvi nousi siis hyvin pinnalle, mutta minulla ei riittänyt energiaa kastella sitä, koska piti visusti pitää huolta siitä, että suhde ei olisi tullut vaimon tietoon. Ystäväni olisi tietenkin halunnut edetä nopeammin, mutta minun piti vaan seisoskella paikallani. Kasvi alkoi siis kuihtua.
Ystäväni oli erittäin viisas nainen, ja siksi hän ei koskaan tehnyt mitään elettä siihen suuntaan, että minun olisi pitänyt alkaa ottaa etäisyyttä vanhasta suhteestani. Hän oli kaiken aikaa vaan niin mahdottoman ihana ja luotti ilmeisesti siihen, että minä kyllä osaan lopulta tehdä oikean ratkaisun. Minä en kuitenkaan ollut kypsä ratkaisuun, koska vasta ensimmäistä kertaa elämässäni olin tuntenut jotain sellaista, mitä kahden toisiaan ymmärtävän ihmisen suhde voisi olla parhaimmillaan. Minulle riitti silloin se, että kerran kuukaudessa pääsi salaa maistelemaan tätä herkkua, niin silloin taas kotonakin jaksoin paremmin elää omassa maailmassani. Käyttäydyin kuin kerjäläinen, joka oli päässyt maistelemaan rikkaiden pöydältä putoilevia murusia, mutta ei uskaltanut istua reilusti pöytään aterioimaan, vaikka tuoli olisi ollut vapaana ja kutsu melkein kuului. Jos pöydässä on hyvät pöperöt, niin eihän se jakkara kauaa tyhjänä pysy. Niin siinä minunkin tapauksessa sitten kävi.
Loistavan alun jälkeen ystävääni alkoi hieman ärsyttää se, että minä en uskaltanut edetä nopeammin. Hän vihjaili kyllä muutamia juttuja, jotka saatoin tulkita epäsuoraksi rohkaisuksi lähteä taas liikkeelle oikeaan suuntaan, mutta minä en niistä piitannut. Olin tyytyväinen tilanteeseeni, sillä omassa parisuhteessani oli kaikkea maallista aivan riittämiin, ja henkisellä puolella tämä sivusuhteeni tarjosi minulle suurta onnea. Olisin jatkanut tässä tilanteessa loputtomiin, ellei ystäväni olisi hienovaraisesti aloittanut irtiottoa suhteesta. Hyväksyin nurkumatta tämän etääntymisen, vaikka olin asian vuoksi hyvin onneton. Paukut eivät silloin riittäneet tilanteen pitämiseksi hallinnassa ja siksi palasinkin kiltisti vanhaan pilttuuseen.
Tämä ystäväni oli sellainen luonnonlapsi, joka oli hyvin ajatteleva ja tunteellinen. Hänelle tämä maallinen mammona ei merkinnyt mitään, vaan hän panosti aina siihen henkiseen puoleen. Minä taas olin käytännöllisempi ja olisin halunnut myös sen aiemman taloudellisen hyvinvointini säilyvän. Jos olisin mennyt yhteen tämän ystäväni kanssa (oikeastaan mieli tekisi vieläkin), niin se olisi tullut minulle hyvin kalliiksi. Ystäväni ei omistanut mitään ( asui vuokra-asunnossa), joten oman eroprosessini vuoksi olisin menettänyt puolet talosta ja tavaroista vaimolleni. Ero olisi siten tullut minulle erittäin kalliiksi. Tämä seikka oli liikaa ystävälleni, sillä hän koki tilanteen sellaiseksi, että hänestä alettiin käydä kauppaa. Hän ei ollenkaan ymmärtänyt sitä, että ihmisten välisen hyvän ystävyyden estää se, että toinen osapuoli menettää pelkkää rahaa!!! Tämä ajatustapa pilasi lopullisesti ystäväni mielestä sen oikean tunteen, eikä hän enää koskaan suostuisi minun läheiseksi ystäväkseni. Nämä tunneasiat ovat herkkiä asioita, varsinkin sellaisille ihanille luonnonlapsille.
En tiedä, onko tästä minun kokemuksestani Sinulle mitään hyötyä nykyisessä sekavassa tilanteessasi, mutta onhan se ainakin yksi esimerkki todellisessa elämässä tapahtuneesta vastaavasta asiasta. Tämän tarinan opetus on siinä, että mitään tunnesuhdetta kahden ihmisen välillä ei saa aloittaa sellaisessa tilanteessa, jossa toinen osapuoli on varattu. Tällöin varattu osapuoli joutuu jarruttelemaan liikaa siinä alkuvaiheessa, joten rakkaussuhde ei pääse kehittymään kunnolla ja hyväkin ( se oikea) parisuhde tuhotaan silloin lopullisesti. Jäljelle jäävät vaan osin kauniit ja osin katkerat muistot. Kauniit muistot johtuvat tietysti siitä ihanasta ystävästä ja katkerat muistot omasta törttöilystä, koska ei ollut rohkeutta toimia riittävän toimeliaasti ja ripeästi oikean asian puolesta."
Sain silloin nimimerkiltä "Kansanparantaja" oikein hyvän vastineen,jonka hänen luvallaan liitän tähän uuden keskustelun aiheeksi.
"Kuinka sitten kävikään?"
Eli miten sinun on sivusuhteesi kanssa käynyt? Mitä siitä kehittyi tai ei kehittynyt? Miksi? Jos päädyitte yhteen, niin miten on mennyt? Tunnetko voivasi luottaa kumppaniisi? Jos elät parhaillaan sivusuhdetta, niin oletko samaa vai eri mieltä Kansanparantajan kanssa? Ja muuta, mitä nyt aiheesta mieleesi tulee.
Sana on vapaa rakentavassa hengessä. Antoisia ovat etenkin omat kokemukset ja kertomukset niistä.
"Tällainen sivusuhde voi alkuvaiheessa olla aivan ihana, mutta hyvin pian siihenkin alkaa tulla tiettyjä vaikeuksia. Ongelmana on se, että jos toinen osapuoli on varattu ( Sinun tapauksessa molemmat), niin suhde ei pääse kehittymään kunnolla. Kunnollinen ja elävä rakkaussuhde pääsee kehittymään vaan aivan vapaassa ympäristössä. Siihen ihanaan suhteeseen pitäisi pystyä heittäytymään täysillä, jolloin koko ihmisen henkinen energia voitaisi käyttää suhteen syventämiseen, jos molemmista siltä tuntuu ( ja tuntuuhan se). Varatun ihmisen pitää kuitenkin käyttää suurin osa energiastaan sivusuhteen salaamiseen omalta puolisoltaan, jolloin rakkaus uuteen kumppaniin alkaa kuihtua. Jos ajatellaan rakkautta kasvina, niin alkuhuuma on se itämisvaihe, jolloin taimi nousee pinnalle siemenessä olevan vararavinnon turvin. Tämän jälkeen kasvia pitäisi alkaa myös lannoittaa ja kastella, jotta siitä kehittyisi iso ja elinvoimainen. Sivusuhteessa kastelu ja lannoittaminen joudutaan jättämään vähiin, joten kasvista tulee kitukasvuinen ja muotopuoli. Vaikka kastelua myöhemmin lisätäänkin, niin kunnollista suhdetta siitä ei enää saada. Peli on lopullisesti menetetty.
Omassa seikkailussani minulle kävi juuri näin vanhanaikaisesti. Minä olin varattu osapuoli ja se ystäväni oli täysin vapaa nainen. Vaikka keskinäinen kommunikointi hänen kanssaan oli äärettömän avointa ja läheistä ja yhteisymmärrys kaikissa asioissa erinomainen, niin sen alkuhuuman jälkeen suhde alkoi tökkiä. Minä tietenkin nautin suunnattomasti hänen seurastaan ja se oli silloin tärkeintä maailmassa. Kaikki muu jouti unholaan. Kasvi nousi siis hyvin pinnalle, mutta minulla ei riittänyt energiaa kastella sitä, koska piti visusti pitää huolta siitä, että suhde ei olisi tullut vaimon tietoon. Ystäväni olisi tietenkin halunnut edetä nopeammin, mutta minun piti vaan seisoskella paikallani. Kasvi alkoi siis kuihtua.
Ystäväni oli erittäin viisas nainen, ja siksi hän ei koskaan tehnyt mitään elettä siihen suuntaan, että minun olisi pitänyt alkaa ottaa etäisyyttä vanhasta suhteestani. Hän oli kaiken aikaa vaan niin mahdottoman ihana ja luotti ilmeisesti siihen, että minä kyllä osaan lopulta tehdä oikean ratkaisun. Minä en kuitenkaan ollut kypsä ratkaisuun, koska vasta ensimmäistä kertaa elämässäni olin tuntenut jotain sellaista, mitä kahden toisiaan ymmärtävän ihmisen suhde voisi olla parhaimmillaan. Minulle riitti silloin se, että kerran kuukaudessa pääsi salaa maistelemaan tätä herkkua, niin silloin taas kotonakin jaksoin paremmin elää omassa maailmassani. Käyttäydyin kuin kerjäläinen, joka oli päässyt maistelemaan rikkaiden pöydältä putoilevia murusia, mutta ei uskaltanut istua reilusti pöytään aterioimaan, vaikka tuoli olisi ollut vapaana ja kutsu melkein kuului. Jos pöydässä on hyvät pöperöt, niin eihän se jakkara kauaa tyhjänä pysy. Niin siinä minunkin tapauksessa sitten kävi.
Loistavan alun jälkeen ystävääni alkoi hieman ärsyttää se, että minä en uskaltanut edetä nopeammin. Hän vihjaili kyllä muutamia juttuja, jotka saatoin tulkita epäsuoraksi rohkaisuksi lähteä taas liikkeelle oikeaan suuntaan, mutta minä en niistä piitannut. Olin tyytyväinen tilanteeseeni, sillä omassa parisuhteessani oli kaikkea maallista aivan riittämiin, ja henkisellä puolella tämä sivusuhteeni tarjosi minulle suurta onnea. Olisin jatkanut tässä tilanteessa loputtomiin, ellei ystäväni olisi hienovaraisesti aloittanut irtiottoa suhteesta. Hyväksyin nurkumatta tämän etääntymisen, vaikka olin asian vuoksi hyvin onneton. Paukut eivät silloin riittäneet tilanteen pitämiseksi hallinnassa ja siksi palasinkin kiltisti vanhaan pilttuuseen.
Tämä ystäväni oli sellainen luonnonlapsi, joka oli hyvin ajatteleva ja tunteellinen. Hänelle tämä maallinen mammona ei merkinnyt mitään, vaan hän panosti aina siihen henkiseen puoleen. Minä taas olin käytännöllisempi ja olisin halunnut myös sen aiemman taloudellisen hyvinvointini säilyvän. Jos olisin mennyt yhteen tämän ystäväni kanssa (oikeastaan mieli tekisi vieläkin), niin se olisi tullut minulle hyvin kalliiksi. Ystäväni ei omistanut mitään ( asui vuokra-asunnossa), joten oman eroprosessini vuoksi olisin menettänyt puolet talosta ja tavaroista vaimolleni. Ero olisi siten tullut minulle erittäin kalliiksi. Tämä seikka oli liikaa ystävälleni, sillä hän koki tilanteen sellaiseksi, että hänestä alettiin käydä kauppaa. Hän ei ollenkaan ymmärtänyt sitä, että ihmisten välisen hyvän ystävyyden estää se, että toinen osapuoli menettää pelkkää rahaa!!! Tämä ajatustapa pilasi lopullisesti ystäväni mielestä sen oikean tunteen, eikä hän enää koskaan suostuisi minun läheiseksi ystäväkseni. Nämä tunneasiat ovat herkkiä asioita, varsinkin sellaisille ihanille luonnonlapsille.
En tiedä, onko tästä minun kokemuksestani Sinulle mitään hyötyä nykyisessä sekavassa tilanteessasi, mutta onhan se ainakin yksi esimerkki todellisessa elämässä tapahtuneesta vastaavasta asiasta. Tämän tarinan opetus on siinä, että mitään tunnesuhdetta kahden ihmisen välillä ei saa aloittaa sellaisessa tilanteessa, jossa toinen osapuoli on varattu. Tällöin varattu osapuoli joutuu jarruttelemaan liikaa siinä alkuvaiheessa, joten rakkaussuhde ei pääse kehittymään kunnolla ja hyväkin ( se oikea) parisuhde tuhotaan silloin lopullisesti. Jäljelle jäävät vaan osin kauniit ja osin katkerat muistot. Kauniit muistot johtuvat tietysti siitä ihanasta ystävästä ja katkerat muistot omasta törttöilystä, koska ei ollut rohkeutta toimia riittävän toimeliaasti ja ripeästi oikean asian puolesta."
Vastaukset 3
Vanhimmat
Elän sivusuhteen kaltaista tilannetta. Olen avoimesti uuden naisystäväni kanssa, mutta vain tietyissä ympyröissä. Asun uuden ystäväni luona (lähes kenenkään muun tietämättä). Puolet ystävistäni, vanhempani, exäni, hänen vanhemmat jne eivät tiedä uudesta suhteestani. Lisäksi tiedän, että he eivät todellakaan hyväksyisi tätä. Jotkut harvat kuitenkin (mm. uuden naisystävän vanhemmat) tietävät asioiden todellisen laidan ja oletettavasti tieto leviää. Toivottavasti silloin on kuitenkin kulunut jo senverran aikaa, että asia on ehkä vähän enemmän hyväksyttävissä. Totean sen kummemmin tarkentamatta, että uusi suhde tilanteessani on todellakin monien mielestä hirveä vääryys, enkä siksi ole voinut asiaa julkistaa.
Näen hyvin todennäköisenä ed. kirjoittajan lainaaman kohtalon myös minun kohdallani, jos en pysty pelaamaan avoimin kortein joka suuntaan. Menettäisin nykyisen ja entisen suhteen, joista jälkimmäiseen minulla ei kuitenkaan ole hinkua. Nyt tätä on kestänyt yli kaksi kuukautta ja toivoisin vielä paria, kolmea, mutta se on varmaan mahdottomuus. Ehkä juoksen koko ajan pimeässä kohti tiiliseinää, en tiedä. Jokatapauksessa olen saanut kokea ensirakkauden.
Täällä yksi jo tiiliseinään juossut! Aikansa tuota kestää, kunnes yhtäkkiä kaikki tietää. Sinä olet jo myöhässä. Kohta soittaa joku, joka välittää puolisostasi. Niin kävi minulle ja nyt kaikki on vielä vaikeampaa! Todella hankalaa keksiä keinoja tavata. Pitäisi olla piilopirtti metsän kätkössä. Pitänee alkaa rakentamaan :)
sama tarina toistaa itseään myös mun kohdalla. olen ollut mieheni kanssa yhdessä 11 vuotta, mielestäni olemme olleet ihan onnellisia. taloudellinen tilanteemme on hyvä, lapsia ei vielä ole. elin elämääni päivästä toiseen suht tyytyväisenä, tiedostin kyllä et jotakin puuttuu... siis minulta, mies vaikutti oikeen tyytyväiseltä. ei ainakaan mulle ilmaissut jos jokin oli vinossa. no sitten kävi vanhanaikaisesti: kohtasin HÄNET. ja olin aivan sulaa heti hänen edessään. en tiedä mikä juuri tässä miehessä oli (ja on) se jokin mikä pysäytti, kohtaanhan miehiä jatkuvasti työssäni ja muutenkin. ehkä se miten hän alusta alkaen minuun suhtautui, kuin herrasmies kuitenkin silmät täynnä intohimoa...
tilanne kehkeytyi siten että puolitoista vuotta on nyt vierähtänyt ja suhteemme eikun kiihtyy. mulla on siis kiihkeä salasuhde häneen. saattaa olla että olisimme jo avoimesti yhdessä jos kaikki olosuhteet ei olis meitä vastaan; mieheni, hänen vaimonsa ja lapsensa (1kpl), ikäeromme joka on 12 vuotta. tuota ikäeroa en enää edes ajattele, tulemme loistavasti toimeen keskenämme ihan joka tasolla. mies on ilmaissut selkeästi halunsa aloittaa yhteinen elämä mutta minä jarrutan. olen asettanut pelisäännöt ja hän noudattaa niitä kun lupasin jättää hänet jos hän alkaa itsekseen toimia. sen hän kyllä kerran jo tekikin ja jäimme kiinni. siis kärysimme. olisihan siitä pitänyt oppia ja lopettaa, mutta kun on niin ikävä toisen luo... olimme erossa hetken ja nyt taas jatkamme. haluaisin hänet kokonaan, mutta hänen pieni lapsensa... ja mitä yhteiskunta sanoisi? loukkaisimme myös puolisoitamme tavattomasti jos toistamiseen kaikki tulisi ilmi. tiedän tasan miten väärin tää on, mutta tässä valheessa ei enää mikään tunnu... en pode enää edes morkkista, olen paljon parempi vaimo kotonakin kun mulla on sivusuhteeni.
olen samaa mieltä kansanparantajan kanssa, on hyvin vaikea rakentaa sivusuhdetta mihinkään suuntaan kun koko ajan täytyy vilkuilla olan yli. ja tuosta suhteen kieroutumisesta, näinköhän me uudessa suhteessani osattaisiinkaan elää tavallista arkea kun on totuttu salailuun. ja vieläpä tultu taitaviksi siinä... olen joutunut kovasti pohtimaan omaa itseäni ja arvojani uusiksi tän jutun myötä, en olisi voinut kuvitellakkaan että pystyn tällaiseen.
ja mihinkä tämä kaikki päättyy? räjähtääkö taas silmille? vai osaisinko minä lopettaa? tuskin. olen odottanut että tunne toiseen laantuisi, mutta kun ei. välitän myös suuresti omasta miehestäni, mutta onko mun tosiaan hyväksyttävä suhteemme arkipäiväistyminen ja toveruudeksi muuttuminen? sitähän se pitkissä suhteissa on. ja tiedän ettei alkuhuuma koskaan kestä loputtomiin, paitsi sivusuhteessa jossa arki ei koskaan koita...
aika ajoin tää asia tuntuu lähes sietämättömältä kantaa, mutta sitten taas jollain voimalla jaksan. kai mulla on vielä hitunen omaatuntoa jäljellä. yhtä kaikki odotan näköjään että joku muu kuin minä tekee ratkaisun tässä asiassa. tidän hyvin että saatan menettää kaiken mutta ehkä sitten niin pitää käydä.
kuulisin mielelläni vastaavia kokemuksia, mielipiteitä yms. ja asiallisia kiitos, huorittelijoiden mielipiteet tiedetään jo.