Olemme uusiopari mies 53 v ja nainen 43 v. Olemme seurustelleet kuutisen vuotta, asuneet yhdessä vuoden ja kihlat ostimme vuosi sitten niin ikään.
Olemme onnellisia yhdessä ja rakastamme toisiamme. Haluaisin naimisiin ja mieheni suostuikin ensin, kunnes veti takaisin. Hänen asettamansa avioliiton ehto olisi elinikäinen uskollisuus. Enkä siihen voi suostua. Hän itsekin sanoo, että voihan olla, ettei hänellä enää viiden vuoden kuluttua hommat luista. Viiden vuoden kuluttua olen 48 v ja kymmenenkin vuoden kuluttua vain 53 v. Kyllä minä voin luvata uskollisuutta niin kauan, kun hommat kotona luistaa. Ja voihan olla, että se olenkin minä, joka törmää totaalihaluttomuuteen viiden vuoden kuluttua. Lukemattomat kerrat olen luvannut, että hän tietenkin saa tyydyttää tarpeensa muualla jos en itse enää halua/kykene. Kyllä rakkaus katoaa muuten ja kumppani alkaa ärsyttämään, jos joutuu elämään puutteessa. En voi ymmärtää tuollaista itsekästä omistamishalua.
Olemme onnellisia yhdessä ja rakastamme toisiamme. Haluaisin naimisiin ja mieheni suostuikin ensin, kunnes veti takaisin. Hänen asettamansa avioliiton ehto olisi elinikäinen uskollisuus. Enkä siihen voi suostua. Hän itsekin sanoo, että voihan olla, ettei hänellä enää viiden vuoden kuluttua hommat luista. Viiden vuoden kuluttua olen 48 v ja kymmenenkin vuoden kuluttua vain 53 v. Kyllä minä voin luvata uskollisuutta niin kauan, kun hommat kotona luistaa. Ja voihan olla, että se olenkin minä, joka törmää totaalihaluttomuuteen viiden vuoden kuluttua. Lukemattomat kerrat olen luvannut, että hän tietenkin saa tyydyttää tarpeensa muualla jos en itse enää halua/kykene. Kyllä rakkaus katoaa muuten ja kumppani alkaa ärsyttämään, jos joutuu elämään puutteessa. En voi ymmärtää tuollaista itsekästä omistamishalua.
Vastaukset 3
Vanhimmat
On aika arveluttavaa suunnitella naimisiinmenoa siltä pohjalta, että toinen "suostuu" ajatukseen.
Mihin kummaan tarvitset sitä naimisiinmenoa, kun et edes jaa miehen kanssa samaa arvomaailmaa avioliittoa koskien? Tuohan on kuin vaikeuksia kerjäisi.
Niin, olemme jo sen ikäiset, että omaisuutta ja lapset on kumpikin tahoillamme hankittu. Se suostuminen on lähinnä omaisuuspuolenongelma ollut. Rakkaudesta me naimisiin molemmat haluamme, olemme onnellisia yhdessä ja haluamme vanheta yhdessä. Ja ne arvomaailmat kyllä ovat samanlaiset, melkein. Hänen mielestään hänen täytyy saada säilyttää sanotaan sitä nyt sitä rajoitettu seksuaalinen vapaus. Tarkoittaen sitä, että halutessan pettäisi. Minulle sitä vapautta ei siinä kaupassa tulisi, vaikka mitä ilmeisimmin käyttäisin sitä vain jos todellakin kotona seksi loppuisi kokonaan.
En oikein tiedä mitä ajattelisi. Olen rehellisesti asiasta keskustellut ja oman kantani sanonut kiertelemättä ja valehtelematta. Toisaalta, voisin yhtä hyvin luvata, etten sit ikinä petä ja tekisinpähän omat ratkaisuni seläntakana, jos tarve tulisi. Olkoot se ratkaisu ero tai pettäminen. Tuntuu järjettömältä erotakin pelkän seksin vuoksi, jos muuten on onnellinen ja hyvä rakas ihminen rinnalla. Tai voisinhan ikäänkuin ottaa purkillisen buranaa siltä varalta, että minulla on joskus kova krapula ja siis erota heti nyt. Rakastan miestäni vaan niin valtavasti että, kipiää tekee ajatuskin erosta. Sillä eihän rakkautemme mihinkään häviäisi,jos jompi kumpi joutuisi tyytymään seksin suhteen johonkin toiseen. Enkähän edes tiedä haluttaisiko edes kukaan toinen jos sellainen aika ikinään tulisi.
Eikö kuitenkin parisuhteen oletusarvona ole koko suhteen kestävä uskollisuus? Jos ei, niin sellainen suhde on kuin jo valmiiksi tuhoon tuomittu. Miksi ei voisi edes olettaa uskollisuuden kestävän? Jos ei kestäkään, sitten ollaan taas uuden tilanteen edessä, ehkä erotaan sen vuoksi.
Minusta on kammottavaa edes ajatella että tuleva puoliso voisi olla uskoton. Miksi ihmeessä sellaista pitäisi sietää tai hyväksyä. Ei oikeasti kukaan halua tulla petetyksi, silti moni ikävä kyllä tulee, halusi tai ei.
Ns. avoimet suhteet ovat asia erikseen, jos pelisäännöt ovat selvät. Mustasukkaisuus on silloin poissuljettu vaihtoehto. Aidossa suhteessa on vain kaksi ihmistä.