Henkisen väkivallan muotoja

Ex-mieheni sai raivokohtauksia, suuttui, syyllisti haukkui ja aina olin tehnyt jotain sellaista että olin ansainnut inhottavan kohtelun.

Ex vihasi opiskelujani, häntä ärsyttivät kirjani ja kopioini.
Eräs ihminen oli lainannut minulle oman kirjansa, jossa oli hänelle tärkeän ihmisen omistuskirjoitus, eli ainutlaatuinen kirjakappale.
Ex löysi tämän kirjan ja meinasi repiä sen, uhkaili repivänsä kirjan jolloin joutuisin ikävään tilanteeseen kun en pystyisi palauttamaan kirjaa.

Minun piti osoittaa katumusta, nöyristellä, mielistellä, pyydellä anteeksi ja anella jotta mies ei repisi kirjaa.

Vastaavanlaisia tapauksia oli muitakin.
2618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että mies on nyt ex

Äänestä

Onneksi tosiaan pääsit pois tuosta suhteesta. Exäsi on selvästi halunnut alistaa sinua, sairas kun on. Minun exäni keksi aina myös oikeutuksia sille miksi käyttäytyi minua kohtaan niinkun käyttäytyi. Erään kuristustapauksen hän oikeutti sillä että minä olin huutanut hänelle ja ex sanoi että se on kuin puukko sydämeen kun hänelle huudetaan. Että näin meillä. Kun puhuimme pariterapiassa henkisestä väkivallasta, minun olisi pitänyt tehdä hänelle lista siitä minkä otan henkisenä väkivaltana. Henkinen väkivalta on hänelle kuulemma opittua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-tavaroiden tuhoamisesta kirjoitti:

Ex-mieheni sai raivokohtauksia, suuttui, syyllisti haukkui ja aina olin tehnyt jotain sellaista että olin ansainnut inhottavan kohtelun.

Ex vihasi opiskelujani, häntä ärsyttivät kirjani ja kopioini.
Eräs ihminen oli lainannut minulle oman kirjansa, jossa oli hänelle tärkeän ihmisen omistuskirjoitus, eli ainutlaatuinen kirjakappale.
Ex löysi tämän kirjan ja meinasi repiä sen, uhkaili repivänsä kirjan jolloin joutuisin ikävään tilanteeseen kun en pystyisi palauttamaan kirjaa.

Minun piti osoittaa katumusta, nöyristellä, mielistellä, pyydellä anteeksi ja anella jotta mies ei repisi kirjaa.

Vastaavanlaisia tapauksia oli muitakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu