Mohikaani kertoo aloituksessaan uskoontulostaan ja samassa ketjussa myöhemmin toteaa, ettei Jumala ole luonut homoja, vaan homous on syntiinlankeemuksen seurauksena ihmiseen tullut vika.
"Mutta koska Jumala on ihmisen luonut, Hän voi ,yös korjata virheiä joita saatnana on aiheuttanut, siksi Jeesus voi eheyttää, vaikka et sitä hyväksykkään, niin ei se silti tarkoita, etteikö Hän voisi eheyttää!"
Homoseksuaalisuus ei tietysti ole mikään vika mutta ihmisissä toki paljon erilaisia virheitä, joista Jumala voisi eheyttää. Miksi hän kuitenkaan ei ole eheyttänyt raajarikolle uutta raajaa, korjannut yhdenkään lapsen suulakihalkiota tai erottanut siamilaisia kaksosia toisistaan?
Jumala eheyttää?
3
186
Vastaukset
- ei edes pakolla
Niinpä, ja miksi Hän ei ole työllistänyt työmiehiä?
me saadaan siltä usko pois ennen pitkää kokonaan...Tulee järkiinsä...ja tää on nyt sitä sarkasmia josta mua syytettiin äsken.
Miksi muuten ei ennemmin voi kysyä että miten on mahdollista että on ylipäätään ihmisiä ja kaikenlaista...siamialaisia kaksosia...
Maailma on ihmeineen syntynyt kuin tyhjästä! Jossain on oltava Jumala. Ei sitä voi kukaan tietää, jos Hän vaikka on ilmaissut itsensä just esim.Mohikselle.
Sattumaan ym.alkuräjähdyksiin uskominen se vasta uskoa ja mielikuvitusta vaatiikin.
Tuosta homoasiasta sanosin että kyllä mun puolesta mm.SAA pitää oman uskonsa. Raamatussahan on mm.Paavali opettanut Jumalan nimissä sen että se(kin) on väärin.- ei tunne eikä
etsi Jumalaa ja hänen tahtoaan. Kun vaeltaa ennaltavalmistetuissa hyvissä teoissa kasvavat haavat nopeasti umpeen...
on myös kärsimystä jota emme voi oikein ymmärtää. Raamatussa kerrotaan hurskaasta Jobista jolle tapahtui pahoja asioita. Jeesus kertoi myös Lasaruksesta joka säi muruja joita rikkaan pöydältä tippui ja koiratkin nuoli hänen paiseitaan... hän sai lohdutuksensa vasta Aabrahamin helmassa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt631187- 1071183
Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146866Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64863- 68767
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel108677Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto99646- 56636
- 78581
- 39548