OLEN KATKERA KIUSAAJILLENI!

Ja miksi ihmeessä sinä sanot, että nimenomaan antamalla anteeksi kiusaajien kahleesta pääsee irti? Itse en ainakaan ole antanut vieläkään anteeksi omaa kiusatuksi tulemistani, ja tuo anteeksiantamattomuus on juuri toiminut minulle voimavarana näinä vuosina, jolloin olen parhaani mukaan koettanut palata takaisin normaaliksi ihmiseksi ja siksi persoonaksi, joka olin ennen kouluaikani alkua ja joka tapettiin kouluaikana. Minusta on tullut kunnianhimoinen ja oikeuksistaan tiukasti kiinnipitävä ihminen, jonka yli ei kukaan pääse koskaan kävelemään, ja tämä kaikki vain siksi, että en ole antanut anteeksi. Katkeroitumisesta johtuva, surulla sävyttynyt viha on potkinut minua eteenpäin, jotta minusta joskus tulisi paremmin menestyvä kuin yhdestäkään kiusaajastani. Tahdon sen olevan kosto.

Mielestäni anteeksi antaminen on vain turhaa pehmoilua ja pyhän sielun leikkimistä näissä koulukiusaustapauksissa, sillä uhrilla ei tule koskaan olemaan siihen mitään syytä. Eikä pidä sanoa, että antamalla anteeksi ja "ymmärtämällä" kiusaajia vapautuu katkeruuden ja vihan vankilasta. Höhhöh, anteeksianto on tässä samaa kuin luovuttaminen. Jokaisella on oikeus tulla kohdelluksi ihmisen arvoisena, ja tämä on periaate. Kiusaajat ovat aikoinaan rikkoneet tätä periaatetta vastaan, joten heidän toimiaan ei parane kuitata vain mumisemalla jotakin ympäripyöreätä paskaa lapsien lapsellisuudesta puolustukseksi. Kyllä se on niin, että kiusaajien tahtoon myöntyminen anteeksi antamalla on lopulta painavampi kahle kuin viha. Uhri kieltää todelliset tunteensa eikä koskaan koe olevansa todella vapaa!

Ainakin minä koen, että pikkuhiljaa, antamalla vihan rauhassa kalvaa, koen olevani vapaampi kuin koskaan niinä nöyryytyksen vuosina.

Katkeralle kiusatulle siis: ole ihan rauhassa katkera, sillä se on inhimillinen reaktio tapahtuneeseen. Pyri tekemään katkeruudestasi voimavara, niin huomaat yhtäkkiä päässeesi eteenpäin elämässä. Jaksamista.

T. eräs 22-vuotias nainen, jota kiusattiin tarhassa, kiusattiin ja syrjittiin järjestelmällisesti koko peruskoulun ajan ja syrjittiin lukiossa.

Kokemusta on kirjoitti:

Ja miksi ihmeessä sinä sanot, että nimenomaan antamalla anteeksi kiusaajien kahleesta pääsee irti? Itse en ainakaan ole antanut vieläkään anteeksi omaa kiusatuksi tulemistani, ja tuo anteeksiantamattomuus on juuri toiminut minulle voimavarana näinä vuosina, jolloin olen parhaani mukaan koettanut palata takaisin normaaliksi ihmiseksi ja siksi persoonaksi, joka olin ennen kouluaikani alkua ja joka tapettiin kouluaikana. Minusta on tullut kunnianhimoinen ja oikeuksistaan tiukasti kiinnipitävä ihminen, jonka yli ei kukaan pääse koskaan kävelemään, ja tämä kaikki vain siksi, että en ole antanut anteeksi. Katkeroitumisesta johtuva, surulla sävyttynyt viha on potkinut minua eteenpäin, jotta minusta joskus tulisi paremmin menestyvä kuin yhdestäkään kiusaajastani. Tahdon sen olevan kosto.

Mielestäni anteeksi antaminen on vain turhaa pehmoilua ja pyhän sielun leikkimistä näissä koulukiusaustapauksissa, sillä uhrilla ei tule koskaan olemaan siihen mitään syytä. Eikä pidä sanoa, että antamalla anteeksi ja "ymmärtämällä" kiusaajia vapautuu katkeruuden ja vihan vankilasta. Höhhöh, anteeksianto on tässä samaa kuin luovuttaminen. Jokaisella on oikeus tulla kohdelluksi ihmisen arvoisena, ja tämä on periaate. Kiusaajat ovat aikoinaan rikkoneet tätä periaatetta vastaan, joten heidän toimiaan ei parane kuitata vain mumisemalla jotakin ympäripyöreätä paskaa lapsien lapsellisuudesta puolustukseksi. Kyllä se on niin, että kiusaajien tahtoon myöntyminen anteeksi antamalla on lopulta painavampi kahle kuin viha. Uhri kieltää todelliset tunteensa eikä koskaan koe olevansa todella vapaa!

Ainakin minä koen, että pikkuhiljaa, antamalla vihan rauhassa kalvaa, koen olevani vapaampi kuin koskaan niinä nöyryytyksen vuosina.

Katkeralle kiusatulle siis: ole ihan rauhassa katkera, sillä se on inhimillinen reaktio tapahtuneeseen. Pyri tekemään katkeruudestasi voimavara, niin huomaat yhtäkkiä päässeesi eteenpäin elämässä. Jaksamista.

T. eräs 22-vuotias nainen, jota kiusattiin tarhassa, kiusattiin ja syrjittiin järjestelmällisesti koko peruskoulun ajan ja syrjittiin lukiossa.

Lue lisää

Sinun ikäisenä. Olin täynnä vihaa ja katkera. Pilasivathan kiusaajani 12vuotta elämästäni ihan konkreettisesti ja pilaavat tavallaan vieläkin.
Minusta tuli "hankala" tyyppi juuri tuon minun ylihän ei kävellä asenteen takia. Tein monesti kärpäsestä härkäsen ja näin piruja kaikkialla. Sielläkin missä ei niitä ollut. Olin niin täynnä vihaa, että sairastuin fyysisesti. Ja olin entistä vihaisempi ja katkerampi.

Tuli totaalinen pysähdys jouduin sairaslomalle. Valvoin yöt hautoen kostoa mitä julmempi keino sen paremman tyydytyksen tunteen koin.

Sitten eräänä päivänä yksi pahimmista kiusaajistani tuli pyytämään anteeksi. Minä en aluksi saanut sanaa suustani. Kiusaajani sanoi, että puhuttaisiin edes. Suostuin kahville hänen kanssaan. Hän vaikutti todella vilpittömän katuvalta eikä yrittänyt selittää asiaa millään tavalla. Minä taas olisin halunnut selityksen edes jonkun syyn liusaamiseeni. Sellaista ei kuulemma ollut. Hän vain totesi olleensa hirveä ihminen. Ja minä annoin anteeksi. Kun sitten kotona mietin juuri tämän kiusaajan tekoja ne tuntuivat tavallaan hellittäneen otetta minussa. Viha oli lievempi.

Kyllä minä olen anteeksi antamisen puolella, mutta kiusaajan pitää sitä ensin vilpittömästi pyytää. Minun kiusaamisesta on kohta 30v joten ehkä sekin auttaa saiaa. Ymmärrän kyllä myös niitä jotka eivät pysty antamaan anteeksi. Minua se helpotti. En minä silti unohtaa voi!