Totuutta tunnutaan pitävän suuressa arvossa, mut mitä se on ja miksi se on tärkeää?
Esim. keskustelussa mä arvostan totuuden sijaan sen aiheuttamia tunteita. On paskan hailee paljastuuko koko tarina valheeksi jos fiilikset oli hyvät.
Eniten ihmetyttää kuitenkin varmuus totuudesta - edes matematiikassa ei ole aukottomia totuuskäsitteitä niin kuinka helkkarissa niit olis muualla? Oikeastaan dikotomia yleisesti tuntuu ihmeelliseltä - on sitten kyse oikeasta/väärästä, todesta/epätodesta.
Jos tähän saa siteerata itäistä ideologiaa - eikö tie ole paljon mielenkiintoisempi kuin päämäärä? Mulla ei ole kokemuksia kovinkaan monesta muusta kulttuurista, mutta onko totuus yhtä tärkeä kaikkialla? Siis onko kyseessä kulttuurinen ilmiö?
Esim. keskustelussa mä arvostan totuuden sijaan sen aiheuttamia tunteita. On paskan hailee paljastuuko koko tarina valheeksi jos fiilikset oli hyvät.
Eniten ihmetyttää kuitenkin varmuus totuudesta - edes matematiikassa ei ole aukottomia totuuskäsitteitä niin kuinka helkkarissa niit olis muualla? Oikeastaan dikotomia yleisesti tuntuu ihmeelliseltä - on sitten kyse oikeasta/väärästä, todesta/epätodesta.
Jos tähän saa siteerata itäistä ideologiaa - eikö tie ole paljon mielenkiintoisempi kuin päämäärä? Mulla ei ole kokemuksia kovinkaan monesta muusta kulttuurista, mutta onko totuus yhtä tärkeä kaikkialla? Siis onko kyseessä kulttuurinen ilmiö?
Vastaukset 32
Vanhimmat
kahtiajakautuneisuudella on totuuden kanssa?
Puhut kahtiajakautumisesta, totuudesta sekä matkasta ja päämäärästä...
lukutaito näyttää olevan vielä tallella, vaikkei ymmärrys olisikaan
esim. toteen ja epätoteen. Olkoon näiden välissä oleva alue vaikka sitä matkaa. Kysymys siis oli - miksi meillä on niin vahva usko totuuteen ja miksi se on niin tärkeää? Jja mitä on totuus - onko se esim. enemmistön mielipide? Aihe vapaa.
koska se osin määrittelee meidän tekomme ja tekemättä jättämisemme, samoin kun osin sen määrittää ympäristömmekin. Jokaisella on kuitenkin oma totuutensa ja joskus voi jopa olla niin, että kahdella ihmisellä on sama totuus, sitä kutsutaan komppaamiseksi.
totuus on silloin hyvinkin harmaalla alueella ja totuus vain keskiarvoihmiselle. Muille se on auttamattomasti totuuden ja ei-totuuden välissä.
Mut jos kaikki kuitenkin on useimmiten siellä välissä niin miksi totuus on niin tärkeää. Miksei tärkeämpää ole kompromissi - olkoot se parhaimmillaan vaikka vetäytyminen?
aika harvaa kiinnostaa toisten totuudet. Keskivertoihminen elää harmaata arkea, jossa ei jaksa miettiä mitään totuuksia.
Tämä aiheen vierestä siksi, että ei realiteetit ja totuus unohtuisi, vaikka ei suoraa vastausta kysymykseesi antanutkaan.
Tai niin. Suurin osa ihmisistä vetäytyy kompromissiin, koska ei kukaan jaksa vämmätä. Kompromissiin vetäytymistä on myös aiheen vaihto kesken keskustelun.
Ajattelu tms. oikeasti vaatii aikaa, eikä työn ja asuntolainan maksun lomassa sitä ole. Eikä tässä ollut arvolatauksia.
Sitä paitti nykyään valintojen määrä on niin suuri et mistä pirusta sitä lähtis edes sitä totuutta hakemaan. Siis jo olutvalikoima lähikaupan tiskillä on niin suuri et pähkäilyyn menee usseempi tovi. Ei mut hei - mikä määrä infoa päivässä tukkii aivot niin et niille ei enää jää aikaa ajatteluun?
siis siitä, että mitä asiaa se info koskee. Ei tarvi olla isokaan määrä tietoa kun se jo tukkii suonet, jos se tulee sellasesta asiasta jonka mainitseminen jo herättää isot tunteet.
Enemmänkin mun mielestä on kyse siitä, että tiedostaako ihminen itse sitä, että se ei pysty käsitellä saatua tietoa vaiko ei. Sellanen joka ei sitä pysty tehdä, niin ei sellanen pysty myöskään rajata sitä määrää minkä verran tietoa se kerrallaan pystyy käsitellä ja silloinhan sitä menee helposti herne nenäänkin.
Mut jos taas tietää mikä verran voi ja haluaa tietää jostakin asiasta, ni sitä kykenee sanomaan sen kuuluisan 'ei:n' ja ottaa sitä tietoa vastaan ja suodattaa sen sitten ajan kanssa ja sitten vasta imuroi lisää tietoa.
Ja tietty tunteettomuus auttaa ajattelussa. Kun ei omaa suuria tunteita ja intohimoja asioita kohtaan, ni sillo ne myös näkee selkeämmin ja kokonaisvaltaisemmin.
Nehän menevät sekaisin itse kullakin. Ja jokaisella on oma totuutensa totuuksista :)
Oma totuus on vain oma totuus, mutta totuus se on silti.
Mikä taas tulee universaaliin, lopulliseen totuuteen, niin sitä on tosiaan useimmissa asioissa vaikea löytää. Ja miksi se olisi tarpeenkaan? Jos puhutaan keskustelusta ja ymmärretyksi tulemisesta, normaalista elämästä, niin oman totuuden, tunteen ja asiaan liittyvien faktojen hallinta yleensä riittää pohjaksi itsensä ilmaisuun.
Totuus käsitteenä on niin laaja, etten edes osaa miettiä sitä kulttuurisena ilmiönä. Kulttuurisesta näkökulmasta voi tarkastella rehellisyyttä, mutta ei totuutta. Tai ainakaan minä en osaa.
sun oma järjestelmä niin aukoton et siellä totuudet on selkeitä? Musta ongelma ei ratkea joukkoa pienentämällä eli vaikka minä määrään säännöt niin aina löytyy aukkoja.
Siis onko totuuden tai väärän/oikean kahtiajako merkittävämpää esim. meillä kuin jossakin muualla? Jakaako esim. kristillinen kirkko asiat selkeämmin oikeaan ja väärään kuin vaikkapa buddhalaisuus? Länsimaisella tieteellä ja filosofialla on aikas paljon yhteistä kristin uskon kanssa.
Onko suvaisevaisuudella yhteyksiä kahtiajakoihin?
mitään järjestelmää, ainakaan omani ulkopuolella :)
Mikä tulee uskontokulttuurisiin asioihin, niin varmasti löytyy kultuurillisia eroja, joilla taas on varmaan tekemistä sen kanssa kuinka yhteen sulautuneet uskonto ja yhteiskunta ovat. Meillähän voisi sanoa olevan kaksi eri maailmaa (kirkko ja kirkon ulkopuolinen), joissa vallitsevat eri totuudet. Luulen...
Ylipäätään luulisin uskonnoissa totuuden ja epätotuuden olevan merkittävää, sillä sillehän iso osa uskonnoista perustuu, totuudelle. Jollekin totuudelle jostakin.
Mutta jotta keskustelua asiasta voisi jatkaa, olisi totuus pilkottava osatekijöihin. Mun on ainakin muuten vaikea hahmottaa niin laajaa käsitettä kuin totuus sellaisenaan.
Mikä tulee suvaitsevaisuuteen, niin äkkipäätään voisi kuvitella sen kumpuavan siitä näkökulmasta ettei ole yhtä oikeaa totuutta. Mutta ei se kyllä välttämättä niinkään ole, sillä suvaita voi, vaikka "tietäisikin" oman totuutensa oikeaksi ja toisen vääräksi (toisinpäin tuskin on mahdollista, tai sitten ei enää voida puhua totuudesta).
...ymmärsiköhän kukaan tästä sepustuksesta mitään..?
kirkko on meillä erillään yhteiskunnasta, mutta kristillesen uskon vaikutus on aika vahvasti olemassa - esim. työmoraali, synnit, seksuaalisuus.
Jeps. Totuutta on kaikissa uskoissa, mut helvettiä ja saatanaa - siis hyvän ja pahan kahtiajakoituutta - ei kaikissa ole.
Suvaitsevaisuus on minustakin tuota mainitsemaasi - tai totuudettomuutta tai multitotuutta. Meinaatko et vaikka itse kokisi et heterosuhde on oikea niin silti suvaitsee ei-heterosuhteet - ok hyväksytään. Mut ehkä siinä on jo kyse oman totuuden kyseenalaistamisesta. No mitä väliä mikä tuossa on totuutena - selkeä oma totuus tai totuudettomuus - samalta se ulos näyttää. Jatkaen samaa selkeää linjaa.
ovat suurimmaksi osaksi vain mielipideasioita mistä täällä lätistään. Eihän niissä ole totuutta, on vain erilaisia näkemyksiä.
se totuus sit palstan ulkopuolella on? Otetaan esimerkki. Tieteessä teorian ja mittausten ois ihan kiva osua yhteen. Silti teoria on vain yksi malli ko. asiasta mutta totuuden kanssa sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä. Jokin toinen malli voi sopia mittauksiin aivan yhtä hyvin.
Ja mielipiteistä yleensä. Ongelmana ei olekaan mielipiteet vaan niiden pitäminen oikeana - järkähtämätön usko oikeaan vie läpi kiviseinän - tai naapurivaltion puolustuslinjan. Harvoin kait sitä lähdetään oikeauskoisia tappamaan.
on absoluuttista totuutta, täällä keskusteltavissa asioissa vielä vähemmän. Voihan niitä mielipiteitä kyseenalaistaa, vaikka ne kuin vahvoja olis tai vaikka ne kuin vahvoina esitettäis. Jälkimmäisestä on usein kyse. Suomalaiset on vaan aika huonoja väittelijöitä. Mä tykkään kunnon väittelyistä.
suomalaisuuden esiin - hyvä. Mulla on hivenen sama perstuntuma vaikka ei perustukaan kuin omiin kokemuksiin. Musta meillä kartetaan väittelyä ja asiaan tottumattomina mennään äkkiä henk. koht. tasolle. Mun kokemukset on enempi briteistä - kuis sulla?
Sammaa mieltä - ei ole olemassa absoluuttista totuutta - missään. Tosin joissakin asioissa täytyy mennä tosi mielikuvitusasteelle et pystyy ns. totuuden kumoamaan eikä silloin asialla ole merkitystä.
kokemusta suomalaisista ja siksi tiedän että suomalaiset on huonoja väittelijöitä. Jonkinnäköstä vertauspohjaa on tietty muun maalaisiin:) Myös suomalaisista yliopistoista puuttuu väittelykulttuuri. Tarkoitan nyt erilaisia kursseja, enkä väitöstilaisuuksia. Opiskelijat vähin äänin esittävät oman seminaarityönsä. Opettaja esittää joitain kysymyksiä, mutta ei siellä toiset opiskelijat ala kumoamaan sitä mitä toinen esitti, vaikka syytä voisi olla kun usein on kyse tulkinnoista.
luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat. Mä en välttämättä hae esim. täältä tietoa tai totuutta, vaan erilaisia tunnetiloja. Silloin harmittaa ja lähtee pois, kun ei tunne mitään; negatiivista tai positiivista kun lukee täällä juttuja.
lienee sama vaikka kumppani oli pettänyt koko elämäni ajan jos en sitä tiedä. Viime kädessä en esim. kenenkään päähän pääse vaan ainostaan voin lukea heidän eleitään ja sanojaan - totuus on ihan yhdentekevää.
Onko tarve totuuteen siis kyvyttömyyttä sietää epävarmuutta? Minusta myös tarve uskonnolle on samaa alkuperää - kyvyttömyyttä kestää tietämättömyyttä (onneksi on Jumala).
ovat syntyneet ihmisten peloista. Pelko ajaa laumaan etsimään totuutta. Silti ihminen tietää, mikä on ainoa totuus. Matka syntymän ja kuoleman välissä. Tee mitä tahansa, et voi sitä muuksi muuttaa.
pikemminkin osoita suurta kykyä kestää tietämättömyyttä? Kaikki tuntemani uskovaiset nimittäin ainakin joskus epäilevät uskoaan ja jumalansa olemassaoloa - jolloin heidän elämänfilosofiansa perusta on vakavasti uhattuna.
no sama tietysti, jos ei sitä tiedä. Mutta haluaako asian tietää, onkin eri asia. Jotkut haluavat, jotkut eivät.Ja joku voi olla täysin uskollinen teoissa, mutta rakastaa jotakuta toista silti mielessään. Ehkä jopa itseltään tunteen kieltäen. Mikä on silloin totuus? Onko hän uskollinen vai uskoton? Ehkä uskoton itselleen, luulisin.
Tarve totuuteen on joskus kyvyttömyyttä sietää epävarmuutta. Mutta näen tunteen ja uskon jotenkin samantapaisina asioina. Ei tarvitse tietoa, kunhan on tunne. Mutta tämä on mutu-tietoa.
filosofiaani ei liity uskonto millään tavalla. On totta, että synnyin ja totta, että kuolen. Teen matkani niin tai näin. Ei totuus muutu.
Jos hyvä tarina paljastuu valheeksi, fiilikset katoaa, eikä huijatuksi tulemisestä jää kuin paskan maku...
Tie on tärkeämpi kuin päämäärä.
Valehtelulla pyritään päämäärään keinoja kaihtamatta.
analysointi on mielenkiintoista. Kuten ehkä tiedät, filosofiassa totuus-käsitteen ongelma on keskeinen ja erilaisia teorioita on olemassa. Näistä teorioista saa mielestäni varsin kattavia selityksiä sille, mitä totuus on.
Toinen asia tietenkin on, millaisen arvon totuudelle omassa elämässään antaa. Ihmisten totuutta määrittelevät heidän kokemuksensa, kulttuuriset arvonsa, päämääränsä jne. Ts. totuus on usein jokapäiväisessä elämässä hyvin subjektiivinen näkemys jostain asiasta. Ja tämä subjektiivisuus tuo varmuuden oman totuuden paikkansapitävyydestä.
Onko todella niin, ettet välitä siitä mitään, jos joku valehtelee jostain sinulle tärkeästä asiasta ja se paljastuu sinulle? Voivatko fiilikset edelleen pysyä hyvinä sen jälkeen?
on hyvin perusteltu tosiuskomus.
Erilaiset "totuudet" lisäävät psyykkistä hyvinvointia. Ihminen tarvitsee elämäänsä tiettyjä peruskallioita joihin nojata. Näitä totukksia sitten muodostetaan vaihtelevalle menestyksellä ikävuosien karttuessa.
Kyky kyseenalaistaa omaksuttuja totuuksia on hieno taito.
"Mulla ei ole kokemuksia kovinkaan monesta muusta kulttuurista, mutta onko totuus yhtä tärkeä kaikkialla? Siis onko kyseessä kulttuurinen ilmiö?"
Kyllä varmasti on. Kulttuurista toiseen vaihtelevia totuuksia ovat mm. uskonnolliset totuudet, etniset totuudet ja tieteelliset totuudet.
on absoluuttinen totuus. Absoluuttisessa nollapisteessä, onko siinäkään ?
tosiuskomuksissa. Ei niitä varmaan ole.
sitä mitä joku ihminen tai koulukunta on yhteisesti sopinut olevan totta hyvien perusteluiden kera, mutta emme tiedä onko se OIKEASTI totta.
Ja siksi mua ihmetyttää et ihmiset on valmiita kääntämään maat ja mannut tai tappamaan vastustajansa totuuden puolesta. Eiks ole paskamaista kantaa sitä taakkaa, kun myöhemmin kuitenkin joku määrittelee totuuden uusiksi. Tietenkin voittajalla on etuoikeus totuuden määrittelyyn et ehkä juju piilee siinä.
vielä liittyen, olen huomannut täällä sellaisen ilmiön, että voi heittää lähes minkätahansa väitteen niin sitä ei välttämättä kukaan lähde perusteluin kyseinalaistamaan toiseen suuntaan. Olen esimerkiksi muutamaan otteeseen sanonut että "venäläiset ei enää ikinä hyökkää Suomeen" Enhän mä oo kuitenkaan mikään meedio, joka varmuudella sen tietää, mulla on vain tämä olettamus asiasta jonka olen luonut tietyin perustein. Yleensä siinä käy kuitenkin niin ettei kukaan kysy tämän heiton jälkeen niitä perusteita, eikä esitä vastakommenttia jossa olisi ne toisenlaiset perustelut mukana. Tuohon lauseeseen reagoidaan yleensä tunteella, "vittujoo sä et tiedä mitään MUN isoisä on ollut talvisodassa ja sä et käsitä sodasta mitään! Ajele sä vaan sillä BMW:llä ja vietä vappua ullanlinnanmäellä niinkuin muutkin kapitalistit!" Sen sijaan että joku kysyisi mihin tuon väitteesi perustat.