kaiken aikaa ylistää, vaikka ihmisiä kuolee, rampautuu, sairastuu, kidutetaan joukoittain? Yksilöt joutuvat onnettomuuksiin, vaikka rukoilevat Jumalan suojelua päivittäin.
"Sanan ja ylistyksen ilta", näkyy olevan varsin usein ohjelmassa.
Mitä ylistettävää pahassa maailmassa on? Maailmassa, jonka Jumala on luonut ja jonne hän vielä loi ihmiset, eläimet kasvit ja kaikki?
Mitä ylistettävää on epäonnistumisessa?
Jääkiekkojoukkueella jos menee huonosti, pannaan valmentaja vaihtoon.
Kristikansa ilmeisesti ajattelee, että vaihdetaan kansa, kun Jumalaa ei voi vaihtaa?
Helluntailaisten mukaan onnettomuudet ja katastrofit vaan kaiken aikaa lisääntyvät (ns. lopun ajat). Miksi Jumala ei opi mitään virheistään?
Miksi Jumalaa pitää
28
371
Vastaukset
- saa...
Siitä saa halluja. Samanlaisia viboja, kuin kärpässienistä.
- kas kun
Jumala ei tee virheitä. Ihminen kylläkin ei muuta teekkään kuin virheitä. Otappa ja sano, mikä ihmisen aikaansaannos ei jossain muodossa olisi tuottanut jotain vahinkoa jollekkin toiselle. Jossain muodossa.
Otan esimerkiksi Auton, Kuinka paljon kuolee ja vammautuu ihmisiä ja eläimiä päivittäin ja sodissa tapellessa öljystä joka sitä liikuttaa, sekä josta sille tehdään teitä. Kuin myös ilmakehälle.
Ihmiselle annettiin vapaus. Mutta vain näin:1. Moos. 3:17
Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi;
Ja nyt aatami, pyrkiessään "vähempään" vaivaan, alistumatta tässäkään Jumalan tahtoon tuhoaa itse koko maapallon ja pitää halpana Jeesuksen joka:
Joh. 3:17
Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
Samoin Eevat:1. Moos. 3:16
Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva.
Yrittävät välttää etupäässä synnytyksen vaivat sekä joissain tapauksissa jopa päästä koko puuhasta ja iloitella seksistä muuten vaan. Ja myös toimivat kaikin tavoin pyrkiessään "kukoiksi tunkiolle"
Vaikka vielä niinkin myöhään, kuin paavali mainitsee asiasta ja joka on Pyhän Hengen inoittamaa Jumalan sanaa.
1. Tim. 2:15
Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä.
Että turhaa syytellä Jumalaa omista toilailuistaan.- ......................
"Jumala ei tee virheitä. Ihminen kylläkin ei muuta teekkään kuin virheitä. Otappa ja sano, mikä ihmisen aikaansaannos ei jossain muodossa olisi tuottanut jotain vahinkoa jollekkin toiselle. Jossain muodossa.
Otan esimerkiksi Auton, Kuinka paljon kuolee ja vammautuu ihmisiä ja eläimiä päivittäin ja sodissa tapellessa öljystä joka sitä liikuttaa, sekä josta sille tehdään teitä. Kuin myös ilmakehälle."
Jumalan luomus ihminen on aiheuttanut vahinkoa lajikumppaneilleen. Jumalan luomus on myös Saatana. Jumalan luomus oli myös hyvän- ja pahantiedonpuu jne. jne.
Ainoa 'onnistunut' Jumalan luomus onkin lienee Saatana. - tahtohan
...................... kirjoitti:
"Jumala ei tee virheitä. Ihminen kylläkin ei muuta teekkään kuin virheitä. Otappa ja sano, mikä ihmisen aikaansaannos ei jossain muodossa olisi tuottanut jotain vahinkoa jollekkin toiselle. Jossain muodossa.
Otan esimerkiksi Auton, Kuinka paljon kuolee ja vammautuu ihmisiä ja eläimiä päivittäin ja sodissa tapellessa öljystä joka sitä liikuttaa, sekä josta sille tehdään teitä. Kuin myös ilmakehälle."
Jumalan luomus ihminen on aiheuttanut vahinkoa lajikumppaneilleen. Jumalan luomus on myös Saatana. Jumalan luomus oli myös hyvän- ja pahantiedonpuu jne. jne.
Ainoa 'onnistunut' Jumalan luomus onkin lienee Saatana.Hänelläkin oli mutta:Hes. 28:15
Nuhteeton sinä olit vaellukseltasi siitä päivästä, jona sinut luotiin, siihen saakka, kunnes sinussa löydettiin vääryys.
Ja ihminen on Häntä palvellut juurikin suloiselta kuulostavien valheidensa vuoksi. Mutta totuus on tämä:Joh. 8:44
Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
Tällaisia asioita hän yleensä tarjoilee mittakaavassa jos toisessa:Matt. 4:8
Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston
ja: Luuk. 4:6
ja sanoi hänelle: "Sinulle minä annan kaiken tämän valtapiirin ja sen loiston, sillä minun haltuuni se on annettu, ja minä annan sen, kenelle tahdon.
Enkeleistä kolmas osa lähti seuraamaan häntä.
Ihminen itsessään ei taas mitään muuta voi, kuin seurata häntä lankeemuksen jälkeen. Koska ovat nuo langenneetkin enkelit:2. Piet. 2:11
vaikka enkelitkään, jotka väkevyydeltään ja voimaltaan ovat suuremmat, eivät lausu heitä vastaan herjaavaa tuomiota Herran edessä.
Ja juuri sen vuoksi tuli Jeesus ja sai:
Kol. 2:15
Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
Ja uskomalla Jeesukseen ja hänen golgatan työhönsä olemme pelastetut:
Room. 10:10
sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Muuten ei, vaan nuo langenneet vetävät kaikki muut muassaan sinne minne itse joutuvat:
Ilm. 20:15
Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen. - Raamatusta
tahtohan kirjoitti:
Hänelläkin oli mutta:Hes. 28:15

Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.Lainauksesi Raamatusta ei mitenkään kumonnut väitettä, että Saatana on Jumalan luomus. Joten ei mitään uutta, tuo lainaamasi huttu on tuttu.
- J.Edgar
on yksi mainioinpia selityksiä Jumalan virheille kautta aikojen.
Kaikki alkoi siis siitä, kun eeva houkutteli aatamin haukkaamaan kiellettyä omenaa. Jumala, joka näkee ja tietää kaiken, tiesi tämänkin. Jumala siis tahallaan houkutteli nämä "alkuihmiset" pahuuteen.
Toisaalta uskovat sanovat, että jumalalle kaikki on mahdollista. Jumalahan voisi koska tahansa lopettaa synnin tekemisen, katastrofit, nälänhädän, pandemiat yms. joukkotuhot, mutta ei tee sitä. Miksi? Nauttiiko hän ihmiskunnan kiduttamisesta? Ilmeisesti.
Te uskovat olette umpisokeita, kun ette näe ratkaisua kaiken kohinan takana: Ihminen on luonut Jumalan kuvakseen kaikkinen virheineen, puutteineen ja perversioineen.
Itse asiassa Jumala on inhimillisempi (pirullisempi, julmempi, kostonhimoisempi, pitkävihaisempi yms.) kuin yksikään ihminen. Hänellä on kaikki ihmiskunnan viat ja puutteet yhdessä hahmossa.
Jumalaa kun ei ole olemassa kuin ihmisen mielessä. - to....
tahtohan kirjoitti:
Hänelläkin oli mutta:Hes. 28:15
Nuhteeton sinä olit vaellukseltasi siitä päivästä, jona sinut luotiin, siihen saakka, kunnes sinussa löydettiin vääryys.
Ja ihminen on Häntä palvellut juurikin suloiselta kuulostavien valheidensa vuoksi. Mutta totuus on tämä:Joh. 8:44
Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
Tällaisia asioita hän yleensä tarjoilee mittakaavassa jos toisessa:Matt. 4:8
Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston
ja: Luuk. 4:6
ja sanoi hänelle: "Sinulle minä annan kaiken tämän valtapiirin ja sen loiston, sillä minun haltuuni se on annettu, ja minä annan sen, kenelle tahdon.
Enkeleistä kolmas osa lähti seuraamaan häntä.
Ihminen itsessään ei taas mitään muuta voi, kuin seurata häntä lankeemuksen jälkeen. Koska ovat nuo langenneetkin enkelit:2. Piet. 2:11
vaikka enkelitkään, jotka väkevyydeltään ja voimaltaan ovat suuremmat, eivät lausu heitä vastaan herjaavaa tuomiota Herran edessä.
Ja juuri sen vuoksi tuli Jeesus ja sai:
Kol. 2:15
Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
Ja uskomalla Jeesukseen ja hänen golgatan työhönsä olemme pelastetut:
Room. 10:10
sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Muuten ei, vaan nuo langenneet vetävät kaikki muut muassaan sinne minne itse joutuvat:
Ilm. 20:15
Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.Tyyron hallitsijaa ei "saatanaa", VT:ssä ei ole kristinuskon saatanaa Jumalan vastapelurina vaan Jumala on kaiken luoja ja lähde. Jes 45:6-7 "jotta tiedettäisiin auringon noususta sen laskemille asti, että paitsi minua ei ole yhtäkään: minä olen JHWH, eikä toista ole, 7 minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä,JHWH, teen kaiken tämän."
Elämän kirja on lähtöisin Babyloniasta, juutalaisuuteen ajatus tällaisesta "kirjanpidosta" tuli Babelin vankeuden aikaan . - tämä???
to.... kirjoitti:
Tyyron hallitsijaa ei "saatanaa", VT:ssä ei ole kristinuskon saatanaa Jumalan vastapelurina vaan Jumala on kaiken luoja ja lähde. Jes 45:6-7 "jotta tiedettäisiin auringon noususta sen laskemille asti, että paitsi minua ei ole yhtäkään: minä olen JHWH, eikä toista ole, 7 minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä,JHWH, teen kaiken tämän."
Elämän kirja on lähtöisin Babyloniasta, juutalaisuuteen ajatus tällaisesta "kirjanpidosta" tuli Babelin vankeuden aikaan .sitten on:1. Moos. 3:1
Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?"
Tai tämä:Job 2:2
Niin Herra kysyi saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta".
Ja sitten:Ilm. 12:10
Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos. - tapaus kuin
to.... kirjoitti:
Tyyron hallitsijaa ei "saatanaa", VT:ssä ei ole kristinuskon saatanaa Jumalan vastapelurina vaan Jumala on kaiken luoja ja lähde. Jes 45:6-7 "jotta tiedettäisiin auringon noususta sen laskemille asti, että paitsi minua ei ole yhtäkään: minä olen JHWH, eikä toista ole, 7 minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä,JHWH, teen kaiken tämän."
Elämän kirja on lähtöisin Babyloniasta, juutalaisuuteen ajatus tällaisesta "kirjanpidosta" tuli Babelin vankeuden aikaan .tämä:Matt. 4:8
Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston
koska:Luuk. 4:6
ja sanoi hänelle: "Sinulle minä annan kaiken tämän valtapiirin ja sen loiston, sillä minun haltuuni se on annettu, ja minä annan sen, kenelle tahdon. - to....
tämä??? kirjoitti:
sitten on:1. Moos. 3:1
Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?"
Tai tämä:Job 2:2
Niin Herra kysyi saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta".
Ja sitten:Ilm. 12:10
Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos.ei saatana siinähän selitetään miksi käärme matelee,rangaistuksena keljusta teosta partiisissa. Meinaatko että saatana liikkuu matelemalla?
Jobissa saatana on yksi Jumalan pojista , eikös sen pitänyt jo olla aikaa sitten kristillisen version mukaan syösty maahan eikä välillä kotona hengailemassa ja esittämässä turhanaikaisia juttuja kaiken ennaltanäkevälle? "Ja kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa ja asettui JHWH:n eteen." - to....
tapaus kuin kirjoitti:
tämä:Matt. 4:8
Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston
koska:Luuk. 4:6
ja sanoi hänelle: "Sinulle minä annan kaiken tämän valtapiirin ja sen loiston, sillä minun haltuuni se on annettu, ja minä annan sen, kenelle tahdon.esineiden ominaisuus on että koskaan ei näe yhdestä kohtaa koko niiden pintaa vaikka nousisi kuinka korkealle. Toiseksi, on outoa tarjotaa jumalaksi uskomalleen koko kaikkeuden luojalle maapallon valtakuntia lahjomana, kuka haluaa pennin jos jo omistaa valtion koko kassan? Kolmanneksi, en kiistä etteikö saatana kristinuskossa olisi toisessa pääsosassa, kaikkihan kristinuskon selityksen mukaan tapahtuu koska saatana teki sitä tai tätä.Nyt sitä vain torjutaan.
- eikös...
to.... kirjoitti:
ei saatana siinähän selitetään miksi käärme matelee,rangaistuksena keljusta teosta partiisissa. Meinaatko että saatana liikkuu matelemalla?
Jobissa saatana on yksi Jumalan pojista , eikös sen pitänyt jo olla aikaa sitten kristillisen version mukaan syösty maahan eikä välillä kotona hengailemassa ja esittämässä turhanaikaisia juttuja kaiken ennaltanäkevälle? "Ja kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa ja asettui JHWH:n eteen."Jes. 14:12
Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!
Ja:Jes. 14:29
Älä iloitse, Filistea kaikkinesi, siitä että sauva, joka sinua löi, on murtunut. Sillä käärmeen juuresta kasvaa myrkkylisko, ja sen hedelmä on lentävä käärme.
ja:Ilm. 12:9
Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa. - selittää
Voisitko selittää omin sanoin, ilman tolkutonta Raamatunjakeiden kopiointia kuinka ihmisen "vapaa tahto" ja Jumalan kaikkivoipaisuus sekä kaikkitietävyys sovitetaan samaan virkkeeseen siten, ettei synny ristiriitaa.
- sinäpä et
to.... kirjoitti:
esineiden ominaisuus on että koskaan ei näe yhdestä kohtaa koko niiden pintaa vaikka nousisi kuinka korkealle. Toiseksi, on outoa tarjotaa jumalaksi uskomalleen koko kaikkeuden luojalle maapallon valtakuntia lahjomana, kuka haluaa pennin jos jo omistaa valtion koko kassan? Kolmanneksi, en kiistä etteikö saatana kristinuskossa olisi toisessa pääsosassa, kaikkihan kristinuskon selityksen mukaan tapahtuu koska saatana teki sitä tai tätä.Nyt sitä vain torjutaan.
Käsitä, että Jeesus olisi voimallaan pystynyt parantamaan kaikki maailman sairaudet ja eriarvoisuuden, köyhyyden... ym ja jota monet uskovinakin itseään pitävät peräänkuuluttavat. Herra parantaa,Herra siunaa maallisestikkin, herra auttaa koululäksyissä.. urheilusaavutuksissa..ym.Toki niinkin, mutta Jumalan tahdon mukaan.
Mutta Jeesus ei sitä, vaan koko luomakunnan pelastus olisi mennyt pipariksi sortumalla tuohon,ns ihmisen mielenmukaiseen hyvyyteen.
Esim:21 Siitä lähtien Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen, että hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös.
22 Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä sanoen: "Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko".
23 Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten".
Siinä se sama saatana puheli veli Pietarin suulla. - to....
eikös... kirjoitti:
Jes. 14:12
Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!
Ja:Jes. 14:29
Älä iloitse, Filistea kaikkinesi, siitä että sauva, joka sinua löi, on murtunut. Sillä käärmeen juuresta kasvaa myrkkylisko, ja sen hedelmä on lentävä käärme.
ja:Ilm. 12:9
Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.hänestähän se on pilkkalaulu kuten tekstikin kertoo "sinä virität tämän pilkkalaulun Baabelin kuninkaasta ja sanot: "Kuinka on käskijästä tullut loppu, tullut loppu ahdistuksesta!" kaikki Jesajan alkuluvut kertovat oman ajan poliittisesta tilanteesta, tuhon uhasta. Kristinusko on dualistinen Vt tai juutalaisuus eivät ole.Eksiilissä saatiin vaikutteita dualismista zarathustralaisuudesta, mutta ne jäivät joidenkin lahkojen omiksi fantasioiksi, saatanasta tai mistään muustakaan ei tullut JHWH:n kilpailijaa.
- jospa...
selittää kirjoitti:
Voisitko selittää omin sanoin, ilman tolkutonta Raamatunjakeiden kopiointia kuinka ihmisen "vapaa tahto" ja Jumalan kaikkivoipaisuus sekä kaikkitietävyys sovitetaan samaan virkkeeseen siten, ettei synny ristiriitaa.
Kaiken A ja O.
- to....
sinäpä et kirjoitti:
Käsitä, että Jeesus olisi voimallaan pystynyt parantamaan kaikki maailman sairaudet ja eriarvoisuuden, köyhyyden... ym ja jota monet uskovinakin itseään pitävät peräänkuuluttavat. Herra parantaa,Herra siunaa maallisestikkin, herra auttaa koululäksyissä.. urheilusaavutuksissa..ym.Toki niinkin, mutta Jumalan tahdon mukaan.
Mutta Jeesus ei sitä, vaan koko luomakunnan pelastus olisi mennyt pipariksi sortumalla tuohon,ns ihmisen mielenmukaiseen hyvyyteen.
Esim:21 Siitä lähtien Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen, että hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös.
22 Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä sanoen: "Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko".
23 Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten".
Siinä se sama saatana puheli veli Pietarin suulla.etteikö kristinuskossa olisi saatana toisena päätekijänä Jumalan rinnalla, sehän on kristinuskon elinehto, kaikki on jatkuvaa kamppailua näiden kahden välillä ja luvassa on vielä tempauksia, saatanan vangitseminen ja vapauttamien (miksi ihmeessä?) ja muuta, lopulta saatana saa lopullisenkin voiton: Jumala ei pysty pelastamaan kaikkia luotujaan saatanan käsistä vaikka kuulema olisi halunnut.
- eihän se
to.... kirjoitti:
etteikö kristinuskossa olisi saatana toisena päätekijänä Jumalan rinnalla, sehän on kristinuskon elinehto, kaikki on jatkuvaa kamppailua näiden kahden välillä ja luvassa on vielä tempauksia, saatanan vangitseminen ja vapauttamien (miksi ihmeessä?) ja muuta, lopulta saatana saa lopullisenkin voiton: Jumala ei pysty pelastamaan kaikkia luotujaan saatanan käsistä vaikka kuulema olisi halunnut.
niin ole, vaan ihminen ei ole halunnut pelastua.
Eikä usko että nyt on se hetki, huomista ei tule eräille meistä. Kuten varmaan olet huomannut. - ei, mutta
to.... kirjoitti:
hänestähän se on pilkkalaulu kuten tekstikin kertoo "sinä virität tämän pilkkalaulun Baabelin kuninkaasta ja sanot: "Kuinka on käskijästä tullut loppu, tullut loppu ahdistuksesta!" kaikki Jesajan alkuluvut kertovat oman ajan poliittisesta tilanteesta, tuhon uhasta. Kristinusko on dualistinen Vt tai juutalaisuus eivät ole.Eksiilissä saatiin vaikutteita dualismista zarathustralaisuudesta, mutta ne jäivät joidenkin lahkojen omiksi fantasioiksi, saatanasta tai mistään muustakaan ei tullut JHWH:n kilpailijaa.
yritys ja luulo itsestään oli kova.Ja ihmiset sitten uskovat sen valheen mitä milloinkin levittelee.
Ilm. 12:7
Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, 8 mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa. - to....
ei, mutta kirjoitti:
yritys ja luulo itsestään oli kova.Ja ihmiset sitten uskovat sen valheen mitä milloinkin levittelee.
Ilm. 12:7
Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, 8 mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa.että kristinusko opettaa noin sille saatana on perustekijä maailmasssa, Vt ei opeta. Etkö lue mitä vastaan?
- oli oli
to.... kirjoitti:
että kristinusko opettaa noin sille saatana on perustekijä maailmasssa, Vt ei opeta. Etkö lue mitä vastaan?
ennen Jeesusta esim:1. Aik. 21:1
Mutta saatana nousi Israelia vastaan ja yllytti Daavidin laskemaan Israelin.
Tekikö Daavid Jumalan vai saatanan tahdon mukaan?
Ja kumpi olisi ollut oikein?
Ja näin se olisi jatkunut mutta Jumala:Kol. 2:15
Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
Saatanalle ei jäänyt kuin valhe, johon sinäkin näyt uskovan. Sillä:2. Tess. 2:9
tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä. - on kirjoitettu
oli oli kirjoitti:
ennen Jeesusta esim:1. Aik. 21:1
Mutta saatana nousi Israelia vastaan ja yllytti Daavidin laskemaan Israelin.
Tekikö Daavid Jumalan vai saatanan tahdon mukaan?
Ja kumpi olisi ollut oikein?
Ja näin se olisi jatkunut mutta Jumala:Kol. 2:15
Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
Saatanalle ei jäänyt kuin valhe, johon sinäkin näyt uskovan. Sillä:2. Tess. 2:9
tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä.300-luvulla eaa, jolloin zarathustralaisuuden vaikutusta oli jo juutalaisuudessa ja se näkyy mm. tuossa Aik:n kohdassa (samoin kuin esim. Danielin kirjan ylösnousemususkossa, 12:2, joka myös on samaa perua).
- to....
oli oli kirjoitti:
ennen Jeesusta esim:1. Aik. 21:1
Mutta saatana nousi Israelia vastaan ja yllytti Daavidin laskemaan Israelin.
Tekikö Daavid Jumalan vai saatanan tahdon mukaan?
Ja kumpi olisi ollut oikein?
Ja näin se olisi jatkunut mutta Jumala:Kol. 2:15
Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
Saatanalle ei jäänyt kuin valhe, johon sinäkin näyt uskovan. Sillä:2. Tess. 2:9
tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä.vanhempaa historiaa alkuperäinen versio on tässä 2.Sam 24:1 Mutta JHWH:n viha syttyi taas Israelia kohtaan, niin että hän yllytti Daavidin heitä vastaan, sanoen: "Mene ja laske Israel ja Juuda".
- to....
on kirjoitettu kirjoitti:
300-luvulla eaa, jolloin zarathustralaisuuden vaikutusta oli jo juutalaisuudessa ja se näkyy mm. tuossa Aik:n kohdassa (samoin kuin esim. Danielin kirjan ylösnousemususkossa, 12:2, joka myös on samaa perua).
lukea edelliset vastaukset...
- täydentää hyvin
to.... kirjoitti:
lukea edelliset vastaukset...
tuota omaani. :) Ajattelin jo että tungenko hyvän keskustelun sekaan omiani.
Laitetaan tähän samalla korjaus tuohon Aik:n ajoitukseen: se on 200-luvulla eaa, sillä mm. sen sotakuvauksissa on nähty heijastusta ptolemaiosten sotien ja niiden kuvausten vaikutusta.
Ja vielä kommentti: Aikakirjat (Danielin kirjan kera) kuuluvat juutalaisessa kaanonissa, Tanakhissa, Kirjoituksiin, eivät historiankirjoihin kuten kristillisessä kaanonissa. - Niinpä niin
täydentää hyvin kirjoitti:
tuota omaani. :) Ajattelin jo että tungenko hyvän keskustelun sekaan omiani.
Laitetaan tähän samalla korjaus tuohon Aik:n ajoitukseen: se on 200-luvulla eaa, sillä mm. sen sotakuvauksissa on nähty heijastusta ptolemaiosten sotien ja niiden kuvausten vaikutusta.
Ja vielä kommentti: Aikakirjat (Danielin kirjan kera) kuuluvat juutalaisessa kaanonissa, Tanakhissa, Kirjoituksiin, eivät historiankirjoihin kuten kristillisessä kaanonissa.Lakikin loppuu Moosekseen, mutta kuitenkin sama matka jatkuu Joosuassa. Jooko?
Eiköhän tuo sielujemme vihollisesta kertoilu riitä. Jos kerran olet sitä mieltä, että Käärme se siellä vain puheli Eevalle.
Vaikka aivan sama veijari meni:Luuk. 22:3
Niin saatana meni Juudaaseen, jota kutsuttiin Iskariotiksi ja joka oli yksi niistä kahdestatoista.
Ja on nykyään aivan sama valehtelija, jonka päätarkoitus on uskotella ihmisille valhe totuutena.
Mutta onpa näinkin:2. Kor. 3:14
Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
ja:2. Kor. 3:15
Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä; 16 mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
tämä on surullista:2. Kor. 4:3
Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
Rukoile Elämän Herraa. - to....
Niinpä niin kirjoitti:
Lakikin loppuu Moosekseen, mutta kuitenkin sama matka jatkuu Joosuassa. Jooko?
Eiköhän tuo sielujemme vihollisesta kertoilu riitä. Jos kerran olet sitä mieltä, että Käärme se siellä vain puheli Eevalle.
Vaikka aivan sama veijari meni:Luuk. 22:3
Niin saatana meni Juudaaseen, jota kutsuttiin Iskariotiksi ja joka oli yksi niistä kahdestatoista.
Ja on nykyään aivan sama valehtelija, jonka päätarkoitus on uskotella ihmisille valhe totuutena.
Mutta onpa näinkin:2. Kor. 3:14
Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
ja:2. Kor. 3:15
Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä; 16 mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
tämä on surullista:2. Kor. 4:3
Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
Rukoile Elämän Herraa.pani maailman alusta asti sekaisin. Todellinen voimahahmo.
Paremminkin olisi hyvä kysyä miksi ihminen ei kanna vastuutaan vääristä ja pahoista valinnoistan? Ihmiset tekee väärin ja sitten syytetään Jumalaa. Miksi ihmiset eivät opi virheistään? Toistavat vain niitä läpi historian.
Ihmiset kokoontuvat ylistämään ja rukoilemaan koska kokevat ja tuntevat ja tietävät,että se toimii,siellä saa ja siellä annetaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.583683Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j713055Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin522253Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.121419Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m631198- 811100
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1951Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä23931Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55925- 47912