Ihme hörhöjä musiikinopettajia!

Mistähän löytäisi kunnon pianonsoitonopettajan.

Sellaisen, joka ei hoitele omia juttuja tuntien aikana, esim. syö, puhu puhelimessa, huikkaile kuulumisia muille opettajille tunnin aikana, sählää olemattomien nuottiensa tai nuottien kopioinnin kanssa jne.

Onkohan olemassakaan rauhallisia opettajia, joilla olisi järjestelmällinen ja jäsennelty ote opetukseensa ilman, että ovat silti luovuuden tappajia.

Onkohan olemassa opettajia, jotka pitäisivät aikatauluista kiinni, eivätkä jatkuvasti myöhästelisi, muuttaisi sovittuja aikoja omien menojensa mukaan (kun yrittävät tehdä kolmee duunia samaan aikaan, niin eihän se onnistu).

On se aivan uskomatonta, miten jopa musiikkikouluissa peritään huikeita summia opetuksesta, mutta opettajat ovat ihan huuhaata.

Seuraavaa tuntia ei valmistella tai oikeastaan ei tiedetä, että mitä seuraavalla tunnilla kullekin oppilaalle opetettaisiin - pallo on täysin hukassa kaksisuuntaisen mielialahäiriön tapaan.

Itse otin yksityistunteja aikoinaan parilta kansanvälisesti tunnetulta pianopedagogilta ja taso oli ehkä vähän parempi kuin näillä hörhöillä, tosin hekin käyttivät osan tunneista oman erinomaisuutensa esittelyyn ja minun piti vielä maksaa siitä paskan kuulemisesta!

Luulisi, että kun maksat jostain saisit palvelua, mutta ei tietenkään, pitäisi maksaa ilmeisesti kaksin- tai kolminkertainen hinta ja kehua ylikaiken palveluntuottajaa, että voisi saada jotain vastineeksi rahoillensa.
3271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Viisaat ei pianoo hiplaa, ei edes peniksellään, kuten yks suomalainen lontoossa teki.

Äänestä

ja tekstisi kuulostaa melkein vitsiltä. Ilmeisesti niin ei kuitenkaan ole?

Et kerro, oletko pitkän linjan soittaja vai mikä mutta kysele nyt ihminen niin löydät kunnon opettajan.

Vai oliko tuo sittenkin vitsi?

Äänestä

Luulen, että opettajaa, joka täyttäisi kaikki ehdot on hankala löytää.

Tulot musiikkiopistossa opettamisesta ovat sitä luokkaa että monen on tehtävä muita töitä elättääkseen perheensä. Sitä en siis lukisi viaksi.

Harjoitteletko paljon ja koetko edistyväsi?

Oppimisesta sanoisin, että opettaja voi antaa neuvoja ja kannustusta, mutta oppimisen tekee oppilas.

Luulen että sinulle sopisi hieman vähemmän luova, teoreettisempi opettaja. Heitäkin on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hermo menee kirjoitti:

Mistähän löytäisi kunnon pianonsoitonopettajan.

Sellaisen, joka ei hoitele omia juttuja tuntien aikana, esim. syö, puhu puhelimessa, huikkaile kuulumisia muille opettajille tunnin aikana, sählää olemattomien nuottiensa tai nuottien kopioinnin kanssa jne.

Onkohan olemassakaan rauhallisia opettajia, joilla olisi järjestelmällinen ja jäsennelty ote opetukseensa ilman, että ovat silti luovuuden tappajia.

Onkohan olemassa opettajia, jotka pitäisivät aikatauluista kiinni, eivätkä jatkuvasti myöhästelisi, muuttaisi sovittuja aikoja omien menojensa mukaan (kun yrittävät tehdä kolmee duunia samaan aikaan, niin eihän se onnistu).

On se aivan uskomatonta, miten jopa musiikkikouluissa peritään huikeita summia opetuksesta, mutta opettajat ovat ihan huuhaata.

Seuraavaa tuntia ei valmistella tai oikeastaan ei tiedetä, että mitä seuraavalla tunnilla kullekin oppilaalle opetettaisiin - pallo on täysin hukassa kaksisuuntaisen mielialahäiriön tapaan.

Itse otin yksityistunteja aikoinaan parilta kansanvälisesti tunnetulta pianopedagogilta ja taso oli ehkä vähän parempi kuin näillä hörhöillä, tosin hekin käyttivät osan tunneista oman erinomaisuutensa esittelyyn ja minun piti vielä maksaa siitä paskan kuulemisesta!

Luulisi, että kun maksat jostain saisit palvelua, mutta ei tietenkään, pitäisi maksaa ilmeisesti kaksin- tai kolminkertainen hinta ja kehua ylikaiken palveluntuottajaa, että voisi saada jotain vastineeksi rahoillensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu