Olen 18-vuotias, pian jo 19, enkä ole koskaan seurustellut. En ole koskaan ollut rakastunut, enkä ole tapaillut miehiä, paitsi yhtä, mutta siitäkään jutusta ei näytä tulevan mitään. Olen jo pitkään saanut katsella vierestä toisten onnea ja seurustelua, kun taas itse en osaa edes etsiä ketään, enkä jotenkin "jaksaisi" alkaa etsiä tai kiinnostua kenestäkään. Silti ahdistaa.
Ahdistaa se, että olen sentään jo pian 19, enkä ole kokenut mitään. Tuntuu, että kaikilla on vierellään ja elämässään se rakas henkilö josta he välittävät ja joka välittää heistä. Melkein kaikilla on elämässään sisältö, eli se oma kulta.
Minulla ei ole muuta kuin aikaa, mutta silti en ole löytänyt ketään enkä seurustele. Turha sanoa, että "vietä villejä sinkkuvuosia". No en vietä, en ole villi ihminen enkä tykkää aina rellestää baareissa. Tuntuu että minulla ei ole elämässäni rakkautta eikä sisältöä, muutakuin koulu ja opiskelu!
Ahdistaa se, että olen sentään jo pian 19, enkä ole kokenut mitään. Tuntuu, että kaikilla on vierellään ja elämässään se rakas henkilö josta he välittävät ja joka välittää heistä. Melkein kaikilla on elämässään sisältö, eli se oma kulta.
Minulla ei ole muuta kuin aikaa, mutta silti en ole löytänyt ketään enkä seurustele. Turha sanoa, että "vietä villejä sinkkuvuosia". No en vietä, en ole villi ihminen enkä tykkää aina rellestää baareissa. Tuntuu että minulla ei ole elämässäni rakkautta eikä sisältöä, muutakuin koulu ja opiskelu!
Vastaukset 26
Vanhimmat
että olen tässä yli kolmekymppisenä vieläkin samassa tilanteessa kuin sinä nyt. Että on sulla vielä aikaa tottua tilanteeseen! Buahahahahahhhaaaahhaaa :D
Kiitos lohdutuksen sanoista, mutta enpä nyt tiedä lohduttaako tuo paljoa. Omasta elämästäni tässä kuitenkin on kyse, eikä se ole tervettä eikä mukavaa jos ahdistaa ja on huono olla, vaikka asiat voisivat olla paremminkin.
Minulla on jo muutaman vuoden ajan ollut omasta mielestäni aina välillä masennus, mutta en ole hakenut siihen apua. Ennen on masentanut oikeastaan yksinäisyys yleensä, ja se, ettei ole ystäviä. Nyt minulla on pari parempaa kaveria tai ystävää, mutta kun alan tosissani miettiä tuota rakkaus-asiaa, niin melkein tulee itku. En edes ole selvillä omista tunteistani, tai että mitä jos pidänkin enemmän naispuolisista. En tiedä.
Mummonikin tässä taannoin sanoi että "tuleeko sinusta joku vanhapiika, kun ei vieläkään miestä ole"
Ajattelin että jumalauta, niinpä.
ja sitten yli kolmekymppisenä osaat jo nauraa koko episodille ja nautit elämästä täysin rinnoin ilman rasittavaa miestä! Buahhahaahhaahahaaa :D
Tekee vain kipeää katsella toisten onnea, kiehnäämistä ja sitä, että minä en ole kenellekään se tärkein, tuskin edes kovin tärkeä... Muutakuin vanhemmilleni.
Jos olisin onnellinen tällaisena, niin eihän siinä sitten mitään. Mutta kun en tunne itseäni onnelliseksi.
asiat. Itse olen 37 v. mies. Ei ole ollut koskaan seurustelusta tietoakaan. Itke sitten vasta joskus kymmenen vuoden päästä äläkä nyt. Amatööri!
Tuossa iässä itseäkin ahdisti vastaava tilanne. Nyt olen 25 tilanne sama mutta ei se haittaa mulla on hyvä olla näin. Kyllä se siitä vielä helpottaa
olet ilmeisesti neitsyt eli miehet kunnioittavat sinua ja olet nuorena naisena ykköskastia parisuhdemarkkinoilla.
Suosittelen, että kuntoilet ja pidät kropan kunnossa. Se auttaa masennukseen ja tuo miehiä tarjottimella valittavaksi.
Toisaalta jos olet ruma, niin eipä näistäkään hyötyä ole.
Olen 19... minäkään en ole koskaan seurustellut. Eikö ärsytäkin, kun aina kuulee että olet niin nuori olet niin nuori, mitä helvettiä, ihan vitun sama. 40 vuotta sitten olisin jo naimisissa. Nyt en pääse varmaan koskaan, vaikka haluaisin, kun en käy baareissa ja olen ujokin vielä enkä ikimaailmassa koske mihinkään juoppoihin naistenmiehiin.
ei kelpaa?
Mikä on ATM?
hyvännäköinen?
ruma, nössö jne. Ei saa naista.
Olen ihan normaalinnäköinen, pitkä ja hoikka, koskaan kukaan ei ole oksentanut minut nähdessään. Mutta en todellakaan ole mikään Victoria's secret -malli, vaikka kuinka haluaisinkin näyttää siltä. Olen kai sitten liian ujo.
Mies ei ole vielä hyvin nuoressa iässä tullut tarjottimella ja sitten olet vielä ehkä seksuaalisesti poikkeavakin ja et oikein kehtaisi tehdäkkään mitään asioiden eteen. Mitähän tohon sanoisi.
Hanki jonkun amisrenttu.
oikean ihmisen pakeilla tästä ahdistuksesta.
Ahdistus, riittämättömyyden tunteet, pelko ettei kelpaa sellaisena mitä on, jos sellaista tuntee, siitä kannattaa puhua ja niitä tunteita kannattaa purkaa. Sillä puhuminen oikeasti auttaa ajan mittaan. Nettisaiteille voi toki kirjoittaa ahdistuksestaan, mutta oikeasta kasvotusten tapahtuvasta kommunikoinnista saa tosi paljon enemmän hyötyä.
Ja se, mitä kirjoitit vastaukseksi jollekulle, että tiedät olevasi omille vanhemillesi tärkeä on tosi paljon sekin.
Tärkeintä on kuitenkin se, että itse rakastat itseäsi. Pidä itsestäsi hyvää huolta, elä omaa elämääsi, usko tai älä, siinä on sisältöä kerrakseen.
Minussa on sekin huono puoli, että olen aika huono tekemään joidenkin asioiden eteen mitään. Siispä en oikeastaan ole koskaan saanut mentyä ammattiauttajan puheille, paitsi pari kertaa tämän vuoden puolella kävin koulukuraattorilla. Ajattelen jotenkin ihme tavalla, että ei hän voi minua auttaa, vaikka luulee auttavansa. Hän on iloinen ja hänelläkin on perhe, ei hän tiedä miltä minusta tuntuu.
Jos nyt pauhaan tästä ahdistuksesta, niin jotenkin tunnen itseni säälittäväksi ja mitättömäksi, kun olen vaikka niiden kavereiden kanssa, jotka seurustelevat. Välillä löydän itseni ajattelemasta, että "ei minulla ole sellaista arvoa, kun minulla ei ole rinnalla sitä ihmistä joka välittää ja hellii."
Välillä tuntuu että elämäni kaikkine kaavamaisuuksineen on aika säälittävää...
Okei, päällepäin olen normaali, ihan iloinenkin joidenkin ihmisten seurassa, vaikka olen kyllä aika kyyninen ja katkera ja piittaamaton ja välillä sisäänpäinkääntyneen oloinen... Mutta siis periaatteessa normaali, ja osaan jutellakin ihmisten kanssa, vaikka omaan kyllä todella alhaisen itsetunnon.
Joo en nyt tiedä mitä ulkonäöstä sanoisin, näytän normaalilta siinäkin suhteessa. Minua rumempiakin on olemassa, saan itsestäni ihan "nätin" jos haluan.
ole kuin työ ja koti. Ei muuta koskaan, päivät aina samanlaisia.
Et ole koskaan ollut rakastunut? Ettet nyt sekoittaisi rakastumista ja rakastamista keskenään? Rakastuminen on hyvin "helppo" juttu, pinnallisempaa ja ohimenevämpää. Yleensä ensimmäiset rakastumiset koetaan kerhoiässä.
Itse olin sun ikäisenä varmastikin melkein yhtä ahdistuneessa tilassa. En ollut oikeastaan seurustellut ennen; kuten sinäkin, vain katsellut kateellisena vierestä. Baareista en ollut juuri innostunut, mulla ei ollut suurta kaveripiiriä, olin ennemminkin sellanen kotihiiri. Toivoton tapaus siis miehen löytämistä ajatellen.. Vaan kuinkas sitten kävikään. Täyttäessäni 19 olinkin yllättäen varattu. :D
Se, että se mies olisi se elämän sisältö tai helppo tapa löytää sisältöä, menee kyllä pahasti metsään. Se elämän sisältö pitäisi löytää ensin itsekseen, sen jälkeen se mies tuo siihen plussaa. Kenenkään niskaan ei ole oikein laskea vastuuta jonkun toisen elämän sisällöstä. Se on jokaisen omalla vastuulla.
Helsingin yliopiston opiskelijoiden keskuudessa tehdyn kyselytutkimuksen (teki YTHS) perusteella selvisi, että nuoret usein toivovat, että joku tulisi ja rakastaisi heidät ehjäksi ja että suhde jotenkin antaisi merkityksen elämälle.
Mielestäni olemme korottaneet seurustelun ja seurustelukumppanit vaarallisen korkeille korokkeille. Ei parisuhde ja sen _mahdollisesti_ mukanaan tuoma rakkaus ole ainut tie onneen eikä yksistään takaa hyvää elämää.
Tottakai rakkauden puute tuntuu pahalta mutta itse ainakin koitan muistaa, että se on vain yksi osa elämää. Itselleen kannattaa olla myös rehelleninen ja odottaa vain niiden aitojen tunteiden heräämistä jotakuta kohtaan.
Muista myös että suhde poikaystävään on vain yksi ihmissuhde muiden joukossa eikä poikaystävä poikkea muista ihmisistä sen enempää kuin muutkaan ystäväsi.
"Itse olin sun ikäisenä varmastikin melkein yhtä ahdistuneessa tilassa. En ollut oikeastaan seurustellut ennen; kuten sinäkin, vain katsellut kateellisena vierestä. Baareista en ollut juuri innostunut, mulla ei ollut suurta kaveripiiriä, olin ennemminkin sellanen kotihiiri. Toivoton tapaus siis miehen löytämistä ajatellen.. Vaan kuinkas sitten kävikään. Täyttäessäni 19 olinkin yllättäen varattu. :D"
Annas kun arvaan: sinä olit vain passiivisena jossain etkä edes välttämättä huomannut sitä miestä aikaisemmin kunnes hän tuli luoksesi ja alkoi juttelemaan? Naisilla onkin helppoa kun ei tarvitse tehdä YHTÄÄN MITÄÄN jotta miehen kiinnostuisi ja tekisi aloitteita. Miesten täytyy tehdä kaikkensa jotta edes yksi nainen kiinnostuisi edes hetkeksi. Siitä on vielä valovuosien matka siihen, että nainen kiinnostuisi tapaamaan toisenkin kerran, ja siitä taas on valovuosia siihen että nainen suostuu tapaamaan vielä kolmannenkin kerran jne... Ja koko tämän ajan miehen täytyy tehdä kaikkensa jottei nainen vain kevyesti lemppaa miestä ja ota toista paljon parempaa tilalle.
"Mielestäni olemme korottaneet seurustelun ja seurustelukumppanit vaarallisen korkeille korokkeille. Ei parisuhde ja sen _mahdollisesti_ mukanaan tuoma rakkaus ole ainut tie onneen eikä yksistään takaa hyvää elämää. "
Olen samaa mieltä. Nykyajan media ym. yrittää ajaa läpi jotain yltiöromanttista aatetta, jota kuitenkin on mahdotonta saavuttaa. Ja siinä samalla tehdään monta tälläistä turhautunutta ihmissielua ja moni ehkä sinänsä "toimiva" suhde tulee hylätyksi, kun ei täytä ns. nykynormeja.
Ihminen voi olla onnellinen yksinkin tai erittäin onneton siitä kumppanista huolimatta. Se on valitettavasti "itsestä" kiinni.
Mies 1983:lle: "Annas kun arvaan: sinä olit vain passiivisena jossain etkä edes välttämättä huomannut sitä miestä aikaisemmin kunnes hän tuli luoksesi ja alkoi juttelemaan?"
Noh, tää on vaan mun puoleni asiasta.. :)
Me tavattiin yhdessä lyhyessä koulutuksessa. Silmäpeliä.. Mies teki jotain, jonka tulkitsin kiinnostukseksi, vaikka saattoi olla jotain muutakin. Sen jälkeen mä koen olleeni se, joka suhdetta rupes "ajamaan".. Manguin puhelinnumeroa, soitin.. Semmosta söpöä nuorta rakkautta..
Voi Pliis. Lue sitä Sinäminää ja haaveile. Saat katkeroitua aikuisena vasta.
Itse täytän kesällä 21. Minulla on ollu 3 seksikumppania, monia suutelutapauksia, monia treffejä, monia ihastuksia, monia baari-iltoja.
Silti koen, että olen samassa pisteessä kuin silloin, kun olin 18 ja kokematon lähes kaikessa. En ole löytänyt onneani. Ennen aina ajattelin, että taas pitää löytää uusi mies juttu, vaikkei ne mtn suurta olleetkaan. Sitten, kun todella ihastuin mies meni ja pelasi kahden naisen kanssa.
Nyt tuloksena on se, ettei minua enää edes kiinnosta kuinka paljon koen elämässäni. Eivät kaikki ole rakastuneita ja onnellisesti yhdessä toisen kanssa. Kyllä sinä ehdit vielä, eikä mitään kannata etsimäällä etsiä. Niitä tulee silloin, kun tulee ja toimii, jos toimii. Tsemppiä sulle vuodelle 2009 :)
Vuosituhannen vaihteessa seisoin juuri kuvailemissasi saappaissa ja sanon saman kuluneen tusinalauseen kuin minulle sanottiin: olet vielä nuori. MUTTA en sano "kyllä se tulee kun aika on ja lakkaat etsimästä" Vitut. Se oli pahin vale mitä kuulin ja mitä uskoin, "se" ei todellakaan "tule" ilman aktiivista etsimistä - mene ja tee itsestäsi YTM ennen kuin päädyt tähän samaan helvettiin missä minä olen, koska tämä on aivan karmeaa eikä sielu täältä koskaan pakene.
Virallisesti en ole koskaan seurustellut, erilaista säätöä on kyllä ollut useamman naisen kanssa. Ei niistä vaan koskaan ole tullu mitään pysyvää.