Miten teille on käynyt?
Minulla ja työkaverimiehellä alkoi molemminpuolinen ihastus reilut kolme vuotta sitten...oltiin molemmat varattuja, minä tosin erosin noin vuosi sitten mutta edelleen jatkettiin ja olimme koko tämän ajan jotenkin ihan hulluina toisiimme. Harvemmin mitään fyysistä tehtiin, enemmänkin kaikki oli sellaista henkistä hullaantumista, joka ainakin mun puolelta meni rakkaudeksi asti. En ole koskaan kenenkään toisen kanssa kokenut sellaista yhteyttä, mitä hänen kanssaan koin, tuntui että sen toisen ajatuksen pystyi ennakoimaan ilman että toinen sanoi mitään.
Kuitenkin koko ajan hyväksyin sen, että meistä ei koskaan tule mitään, hänellä on perheensä ja minulla oma menneisyyteni selvittämättä. Ehkä hän oli vaan mulle apuna siinä, että pääsin irti sellaisesta, mikä ei ollut mulle hyväksi.
Olen välillä miettinyt, olisiko meistä tullut mitään, jos tilanne olisi ollut toinen, joskus uskon että ei, että hän ei olisi minuun vilkaissut toista kertaa, koska en ole mikään ihmeempi kaunotar, ja hän taas on komea kuin mikäja kaiketi tarkoitus oli aluksi vain pelailla kanssani.
Mutta on ollut hauska huomata, että vaikka itse olen saanut taas hieman järkeä päähäni ja emme ehkä enää koe sellaista fyysistä himoa kuin ennen, olemme edelleen tosi hyviä ystäviä, ja se tuntuu hyvältä, että kaikki tapahtunut on kuitenkin sellaista, mitä kumpikaan ei kadu, vaan voimme silti yhdessä jatkaa työntekoa, nauraa ja ihmetellä maailman menoa.
Rakas työkaverini, olet mulle tärkeä edelleen ja rakaskin!
Minulla ja työkaverimiehellä alkoi molemminpuolinen ihastus reilut kolme vuotta sitten...oltiin molemmat varattuja, minä tosin erosin noin vuosi sitten mutta edelleen jatkettiin ja olimme koko tämän ajan jotenkin ihan hulluina toisiimme. Harvemmin mitään fyysistä tehtiin, enemmänkin kaikki oli sellaista henkistä hullaantumista, joka ainakin mun puolelta meni rakkaudeksi asti. En ole koskaan kenenkään toisen kanssa kokenut sellaista yhteyttä, mitä hänen kanssaan koin, tuntui että sen toisen ajatuksen pystyi ennakoimaan ilman että toinen sanoi mitään.
Kuitenkin koko ajan hyväksyin sen, että meistä ei koskaan tule mitään, hänellä on perheensä ja minulla oma menneisyyteni selvittämättä. Ehkä hän oli vaan mulle apuna siinä, että pääsin irti sellaisesta, mikä ei ollut mulle hyväksi.
Olen välillä miettinyt, olisiko meistä tullut mitään, jos tilanne olisi ollut toinen, joskus uskon että ei, että hän ei olisi minuun vilkaissut toista kertaa, koska en ole mikään ihmeempi kaunotar, ja hän taas on komea kuin mikäja kaiketi tarkoitus oli aluksi vain pelailla kanssani.
Mutta on ollut hauska huomata, että vaikka itse olen saanut taas hieman järkeä päähäni ja emme ehkä enää koe sellaista fyysistä himoa kuin ennen, olemme edelleen tosi hyviä ystäviä, ja se tuntuu hyvältä, että kaikki tapahtunut on kuitenkin sellaista, mitä kumpikaan ei kadu, vaan voimme silti yhdessä jatkaa työntekoa, nauraa ja ihmetellä maailman menoa.
Rakas työkaverini, olet mulle tärkeä edelleen ja rakaskin!
Vastaukset 1
Vanhimmat
osuva.....ja pystyin samaistumaan..Joskus se vaan tulee vastaan ihminen joka kolahtaa ja pahasti,eikä siinä auta mitkään "selittelyt",elämä on ihmeellistä ja sitä ei voi ennakoida,se vie meitä teille arvaamattomille,ei auta kuin elää päivä kerrallaan.....