Joo-o. Olis tässä nyt vähän ihmissuhdeongelmia.
Tapasin tossa tammikuussa 2007 eri kaupungissa asuvan nuoren miehen ja ihastuttiin toisiimme heti ensi tapaamisella ja aloitettiin seurustelukin. Tutustuimme kaikessa rauhassa, tapasimme toistemme perheen ja osan sukulaisista, vietimme toistemme kavereiden kanssa aikaa jne.
Meillä oli suunnitelmissa, että muuttaisin hänen luokseen asumaan kesällä 2008 ja alottaisin opinnot hänen kotikaupungissaan.
Toisin kävi.
Kaikki alkoi mennä myttyyn tammikuussa 2008. Masennuin, joka oli erinäisten asioiden summa, sellaistenkin jotka eivät suhteeseemme liittyneet. Aloin puhumaan kuolemisesta miesystävälleni ja olin muutenkin synkkä. Miesystävä kertoi vanhemmilleni puheistani huolestuneena ja minut passitettiin lääkäriin. Siellä todettiin että podin keskivaikeaa masennusta ja sain lääkityksen.
Takerruin miesystävääni yhä enemmän ja välillä lähdin kesken viikon hänen luokseen. Aloin viettää yhä enemmän aikaa hänen kanssaan. Samalla valehtelin miesystävälleni että kaikki oli mainiosti ja tunsin oloni hyväksi.
Kevään lopussa, alkukesästä, tulin tunnustaakseni miesystävälle kurjan olotilani ja aloin taas puhumaan kuolemasta. Miesystävä sai selville valehteluni siittä, että asiat olisivat hyvin ja sanoi ettei voisi enää olla kanssani ja tähän vaikutti esimerkiksi ne asiat, että viimeiset puolivuotta kanssani ovat olleet hänelle yhtä helvettiä masennukseni takia sekä olen ollut liian takertunut häneen. Hän sanoi ettei voi sulattaa valehteluani.
Hän sanoi että meidän on parempi erota ja ei halua enää olla tekemisissä kanssani.
Ensin en varmasti kuukauteen edes tajunnut että olimme todella eronneet. En osannut käsittää koko asiaa alkuunkaan. Sitten pikku hiljaa kun sana "ero" todella välittyi tajuntaani, aloin epätoivoa. Yritin saada miesystävääni takaisin ja lupailin että kaikki tulisi kääntymään hyväksi ja että olen todella pahoillani.
Miesystävä sanoi että emme koskaan tule enää olemaan mitään ja ei tahdo tavata minau enää.
Kuukaudet kuluivat ja aloin tuntemaan häntä kohtaa puhdasta vihaa ja inhoa. Voivottelin samalla ystävilleni kurjaa oloani joka johtui miehen ja minun erosta.
Pikku hiljaa kuitenkin alkoi tuntua, että pääsisin elämään taas kiinni ja kaikki kääntyisi parhain päin. Emme kuulleet miesystävän kanssa aikoihin toisistamme.
Sitten yksi päivä tuosta noin vain entinen miesystävä palautui mieleeni ja tulin ajatelleeksi että mitä tälle kuuluu ja mitä kuvioita hänellä nykyään on elämässään.
Rohkaistuneena pistin viestin, kyselin kuulumisia ja ilmoitin kuka olen.
Takaisin päin tuli viesti jossa kerrottiin että "helvetin hyvin menee nyt kun aina välillä mietin miten paskaa elämäni kanssasi olinkaan. sitä sitten osaa nauttia nykyhetkestä. pilasit ison osan elämästäni. ja olen tästä helvetin katkera. Onneksi menneet ovat menneitä ja meidän ei tarvitse kokea entisiä aikoja koskaan enää uudestaan".
Hämmennyin, koska olin vilpittömästi kiinnostunut tietämään mitä hänelle kuului ja halusin olla ystävällinen.
Tuosta yhteydenotosta asti olen nähnyt erilaisia painajaisia entisestä miehestäni. Unissa olen yhä hänen kanssaan joissa hän sitten jättää minut tai "katoaa" pois.
En tiedä mitä tehdä. Haluaisin olla puheväleissä entisen mieheni kanssa. Kaipaan itse menneitä hyviä aikoja, en varsinaisesti miestä itseään.
En tiedä, oliko meillä edes koskaan hyviä aikoja, vai kultaako aika vain muistot.
Onko koskaan mahdollista, että mies pystyy antamaan anteeksi ja suhtautumaan minuun kuin ihmisenä?
Tapasin tossa tammikuussa 2007 eri kaupungissa asuvan nuoren miehen ja ihastuttiin toisiimme heti ensi tapaamisella ja aloitettiin seurustelukin. Tutustuimme kaikessa rauhassa, tapasimme toistemme perheen ja osan sukulaisista, vietimme toistemme kavereiden kanssa aikaa jne.
Meillä oli suunnitelmissa, että muuttaisin hänen luokseen asumaan kesällä 2008 ja alottaisin opinnot hänen kotikaupungissaan.
Toisin kävi.
Kaikki alkoi mennä myttyyn tammikuussa 2008. Masennuin, joka oli erinäisten asioiden summa, sellaistenkin jotka eivät suhteeseemme liittyneet. Aloin puhumaan kuolemisesta miesystävälleni ja olin muutenkin synkkä. Miesystävä kertoi vanhemmilleni puheistani huolestuneena ja minut passitettiin lääkäriin. Siellä todettiin että podin keskivaikeaa masennusta ja sain lääkityksen.
Takerruin miesystävääni yhä enemmän ja välillä lähdin kesken viikon hänen luokseen. Aloin viettää yhä enemmän aikaa hänen kanssaan. Samalla valehtelin miesystävälleni että kaikki oli mainiosti ja tunsin oloni hyväksi.
Kevään lopussa, alkukesästä, tulin tunnustaakseni miesystävälle kurjan olotilani ja aloin taas puhumaan kuolemasta. Miesystävä sai selville valehteluni siittä, että asiat olisivat hyvin ja sanoi ettei voisi enää olla kanssani ja tähän vaikutti esimerkiksi ne asiat, että viimeiset puolivuotta kanssani ovat olleet hänelle yhtä helvettiä masennukseni takia sekä olen ollut liian takertunut häneen. Hän sanoi ettei voi sulattaa valehteluani.
Hän sanoi että meidän on parempi erota ja ei halua enää olla tekemisissä kanssani.
Ensin en varmasti kuukauteen edes tajunnut että olimme todella eronneet. En osannut käsittää koko asiaa alkuunkaan. Sitten pikku hiljaa kun sana "ero" todella välittyi tajuntaani, aloin epätoivoa. Yritin saada miesystävääni takaisin ja lupailin että kaikki tulisi kääntymään hyväksi ja että olen todella pahoillani.
Miesystävä sanoi että emme koskaan tule enää olemaan mitään ja ei tahdo tavata minau enää.
Kuukaudet kuluivat ja aloin tuntemaan häntä kohtaa puhdasta vihaa ja inhoa. Voivottelin samalla ystävilleni kurjaa oloani joka johtui miehen ja minun erosta.
Pikku hiljaa kuitenkin alkoi tuntua, että pääsisin elämään taas kiinni ja kaikki kääntyisi parhain päin. Emme kuulleet miesystävän kanssa aikoihin toisistamme.
Sitten yksi päivä tuosta noin vain entinen miesystävä palautui mieleeni ja tulin ajatelleeksi että mitä tälle kuuluu ja mitä kuvioita hänellä nykyään on elämässään.
Rohkaistuneena pistin viestin, kyselin kuulumisia ja ilmoitin kuka olen.
Takaisin päin tuli viesti jossa kerrottiin että "helvetin hyvin menee nyt kun aina välillä mietin miten paskaa elämäni kanssasi olinkaan. sitä sitten osaa nauttia nykyhetkestä. pilasit ison osan elämästäni. ja olen tästä helvetin katkera. Onneksi menneet ovat menneitä ja meidän ei tarvitse kokea entisiä aikoja koskaan enää uudestaan".
Hämmennyin, koska olin vilpittömästi kiinnostunut tietämään mitä hänelle kuului ja halusin olla ystävällinen.
Tuosta yhteydenotosta asti olen nähnyt erilaisia painajaisia entisestä miehestäni. Unissa olen yhä hänen kanssaan joissa hän sitten jättää minut tai "katoaa" pois.
En tiedä mitä tehdä. Haluaisin olla puheväleissä entisen mieheni kanssa. Kaipaan itse menneitä hyviä aikoja, en varsinaisesti miestä itseään.
En tiedä, oliko meillä edes koskaan hyviä aikoja, vai kultaako aika vain muistot.
Onko koskaan mahdollista, että mies pystyy antamaan anteeksi ja suhtautumaan minuun kuin ihmisenä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Taidatte olla vielä lapsia, jos reilun vuoden suhde on "iso osa elämästä".
Eteenpäin elämässä, virheistä pitää oppia, mutta ei jäädä tuleen makaamaan.
Tulee kyllä kieltämättä pakosti mieleen, että minkäs ikäistä sakkia siellä kirjottelee.
Miesystäväsi toimi todella lapsellisesti tuossa tilanteessa.
Lohduttaudu erossanne sillä, että teillä ei todellakaan ollut mitään aitoa rakkautta. Kukaan aidosti rakastava ihminen ei jätä kumppaniaan, kun tämä kärsii masennuksesta ja on vaikea olla.
En ymmärrä yhtään, että masennuksen aikaan sanotaan toiselle, ettäelämä kanssasi on helvettiä ja että syyttää sinua VALEHTELUSTA.. ei aikuinen ihminen voi olettaa, että tuollaisen asian kertominen on kellekkään helppoa. Sinä sait asian mielestäni kakistettua ulos todella nopeasti! Eikä aikuinen ihminen yksinkertaisesti voi pitää masennuksen aikaista tuen tarvitsemista takertumisena.
Jos nuo on mies ihan puhtaalla sydämmellä tosissaan sanonut, niin klyllä se joku friikki on.
Yhteinen aikanne ei tosiaan ollut iso osa elämää ja koska huonoa aikaa tuostakin oli vain puolet.
Kyllä tuo minusta vahvasti vaikuttaa, että mies yritti vain lytätä sinut entisestään alemmas.
Voihan se olla mahdollista, että mies antaa anteeksi ja haluaa olla kaverisi, mutta en pätkääkään ymmärrä että miksi haluat tätä?
Minulla ei ainakaan olisi aikaa tuollaiselle miehelle itselläni.
Todella omituinen tapaus.
Voit olla onnellinen siitä, että melko nopeasti sinulle selvisi millainen mies oikeasti onkaan. Miten voisi kuvitellakaan, että hänen kanssaan voisi rakentaa jotain kestävää pitkää kumppanuutta, kun kerran tuolla tavalla suhtautuu kun vastoinkäymisiä tulee tielle. Jos masennusta ei olisi ollut, piirre olisi tullut ilmi jossain toisessa elämäntilanteessa, ehkä vielä paljon satuttavammin. Ole iloinen että pääsit hänestä eroon. Sen miehen on kasvettava ja opittava paljon ennenkuin on valmis sitoutumaan. Tajuttava että elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Että kukaan ei ole täydellinen. Varsinkaan hän itse.
Katkera ja vihainen suhtautuminen sinuun kielii voimakkaasta pettymyksestä. Mihin liittyy paljon tunteita. Ehkä hän ei ole tottunut pettymyksiin, että elämä ei aina mene niinkuin itse haluaisi. Ero on aina pettymys. Sen voi helposti nähdä epäonnistumisena. Luulisin että hän on vielä nuori, niinkuin muutkin vastaajat ovat päätelleet. Aikaankin suhtautuu silloin erilailla kuin vanhempana.
Miehellä on menneisyytensä ja hän on oppinut näkemään eri asiat tietyllä tavalla. Onkohan hänellä huonoja kokemuksia masennuksesta? Jospa joku hänen läheisensä on sairastanut sitä, ja hän on saanut tietynlaisen kuvan siitä. Ehkä häntä pelottaa masennus muutenkin, sitä kun on vaikea ymmärtää jos ei ole kokenut itse, ja sitä ei voi ulkopuoliset kontrolloida. Ehkä hän myös pelkäsi että se tarttuu häneenkin, seura kun tekee kaltaisekseen... On toki oikeasti raskasta tukea masennusta sairastavaa läheistä, on masentavaa kuunella puhetta kuolemasta, ja se myös ehkä loukkaa. Hän ehkä koki, että hän ei riitä tekemään sinua tyytyväiseksi. Seurustelu vasta aluillaan ja toinen jo haluaa kuolla. Ehkä hän myös pelkäsi sitä että tilanne ei koskaan oikeasti muutu paremmaksi.
Miehen näkökulma voi olla hyvinkin ymmärrettävä. Se ei silti tee sinusta syyllistä yhtään mihinkään. Siihen on vain totuttava, että maailmassa vallitsee itsekkyyden arvostus ja siihen pyrkiminen ja kehotus. Siinä tie onneen? Niin monet uskovat. Monet jättävät kumppaninsa paljon kevyemmistä syistä, ja niihin verrattuna tämä on vielä oikeutetusti perusteltu ero. Rakkautta ei tosin kannata näihin soppiin sekoittaa, se kuuluu ihan eri kategoriaan.
Mitä sitä suotta yhteyttä pitämään tuohon mieheen... Hän on aika selväksi tehnyt ettei halua olla kanssasi tekemisissä. Suuri pettymys kirvelee vieläkin häntä, ja hän haluaa purkaa sitä sinuun ja syytellä. Elä omaa elämääsi rauhassa ja keskitä ajatuksesi ihan toisiin miehiin.