Olen seurustellut mieheni kanssa n. kaksi vuotta. Minulla on eräs "huono" luonteenpiirre, mistä mieheni ei pidä ollenkaan.. en itsekään pidä siitä ja olen kyllä yrittänyt kehittää luonnettani, mutta vaikeaa se tuntuu olevan. Mieheni ei ole huomannut mitään muutosta. Parisuhteen kannalta tämä luonteenpiirre ei ole mikään positiivinen juttu.. Pitäisikö minun siis yksinkertaisesti muuttaa itseäni että suhteemme toimisi? Vai pitäisikö mieheni hyväksyä minut tällaisena kuin olen..? Mistään pettämisjutuista ei nyt ole kyse.
Toisen muuttaminen
oikein..ko?
81050
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
On paljon luonteenpiirteitä, joita itse ainakin pitäisin sietämättöminä, kuten esim. valehtelu...
Kyllä sinun pitää muuttua, jotta hyväksyisit itsesi.
vaikea sanoa kun ei tiedä miten loukkaava asia tuo on.
Jos esim. juot liikaa tai jotain niin silloin hän on oikeassa.
Ja mustasukkaisuudesta pitäisi päästä eroon kyllä, jos se on toisesta jo ahdistavaa.
Kyllähän itsensä kehittäminen on aina mahdollista, eikä luonnetta tarvitse pitää "kohtalona" johon on vaan tyydyttävä. Kun kerran tiedät omat vikasi, niin miksi et yrittäisi opetella niistä eroon? Jos ei onnistu omin päin, niin mene terapiaan, jossa selvitellään käytöksesi syyt ja siltä pohjalta löytyvät keinot kehittää luonnettasi ja käytöstäsi. Kumppanin vaihtaminenkaan ei auta, koska ongelmasi seuraa sinua uusiin suhteisiin - yritä siis muuttua.
...pitää hyväksyä toinen sellaisena kuin hän on, tai muuten toinen ei tunne olevansa suhteessa turvassa. Jos suhteessa tuntee olonsa turvattomaksi, niin paljon energiaa kuluu toisen pinnalliseen miellyttämiseen ("kun mä teen näin, niin rakastathan sä mua"), ja unohtaa itsensä, mikä ei pidemmällä aikavälillä toimi. Itseään on huomattavasti vaikeampi kehittää, jos on koko ajan sellaisen paineen alla, että "jos et muutu, niin tää juttu loppuu tähän".
Mielestäni parisuhteessa pitää yhdessä selvittää kummankin huonot käyttäytymismallit joita toinen ei hyväksy, kummankin osapuolen näkökulmasta, ja sitten pyrittävä toisiaan tukien niistä eroon. Jos se ei onnistu heti, niin siitä ei mielestäni saisi seurata suhteen loppumisella uhkailua.
Jokaisella on tapoja tai luonteenpiirteitä, joista joku toinen ei pidä, tai joista ei itsekään pidä, mutta se ei tee kenestäkään puutteellista tai huonompaa ihmistä. Pyrkimys itsensä kehittämiseen, toisen tukeminen itsensä kehittämisessä, ja toisen huomioonottaminen on tärkeintä.
Tietenkään tämä ei päde sellaisiin käyttäytymismalleihin, jotka uhkaavat toisen osapuolen terveyttä tai turvallisuutta. Eli jos paha luonteenpiirre on se, että hakkaa tyttöystävänsä säännöllisesti, niin sellaista ei tietenkään ole tervettä jäädä yhdessä korjailemaan...
On asioita joita voi muuttaa ja asioita joita ei. Esim sitä ei tarvitse muuttaa, onko toinen vilkas vai rauhallinen, viisas vai vähemmän viisas, arka tai rohkea... Mutta sellaista voi ihminen itse muuttaa, jos hän on epärehellinen, tuhlaileva, juoppo, laiska, häneltä puuttuu käytöstapoja, kiukuttelee... siis asioita jotka on elämän aikana opittu pahaksi tavaksi. Voi hyväksyä toisen sellaisenaan ja silti pyytää ja auttaa häntä kehittymään. Voi hyväksyä toisen kohtuullisine vikoineen, mutta jos jotain ominaisuutta ei kertakaikkiaan siedä, niin on parempi kertoa ja pyytää häntä parantamaan tapansa, kuin jättää hänet yrittämättä muutosta.
Jos joka asiassa ajatellaan että "saan olla sellainen kuin olen" niin mitään kehitystä ei tapahdu
...tietenkään tarkoittanut, etteikö kehitystä pitäisi toiselta toivoa ja jopa joissain asioissa vaatia.
Turha uhkailu jättämisellä ei kuitenkaan ole hyväksi kenellekään. Jos tietää, että jokin toisen ominaisuus on sellainen, jota ei yksinkertaisesti vaan voi sietää, vaikka toinen olisi muuten kaikin puolin itselle sopiva kumppani, niin ehkä on parasta hetken aikaa tukea toista muutoksessa, ja jos ei minkäänlaista kehitystä tapahdu, tai toinen ei ole halukas kehittymään tai muuttamaan tätä käyttäytymismalliaan, niin jättää koko suhde taakseen.
Toista voi auttaa muuttumaan, mutta ei pakottaa. Ja jos muutos ei toiselta onnistu kaikeasta yrityksestä huolimatta, niin häntä ei saisi siitä syyllistää. Etenkään, jos aloite muutokseen on tullut suhteen toiselta osapuolelta. Ongelma on joka tapauksessa lähinnä henkilön, joka ei pysty ominaisuutta sietämään, ja hänen on tehtävä sen suhteen omat ratkaisunsa.
aika huonossa asetelmassa.. olet kai sellainen kuin olet itsesi tähden eikä kenenkään muun? mun mielestä ihmisen täytyy olla itse sinut itsensä kanssa, muulla ie ole juurikaan merkitystä. arvostelijoita löytyy aina. aina! jos et itse siis ole valmis tekemään muutosta ja HALUA sitä tehdä itsesi takia, niin anna olla. mieti tekisitkö muutoksen jollet seurustelisi?
on eri asia jos puolisosi sitten haluaa elää sun kanssa tai ei mut ei siitä pidä lähteä.
Myönnän, mulla on paha tapa kaivaa nenää. Siitä luopuminen olisi oikeasti fiksua.
Sen sijaan mm. lukemisen nautinnosta, hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä oleilusta (lataus) jne. en luopuisi - menettämättä itseäni.