Aina puhutaan siitä miten kaikki meni niin hyvin ja sitten yhtäkkiä nainen läimäyttää selittämättä oven kiinni ja lakkaa vastaamasta viesteihin. Ymmärrän että asia suututtaa monia, mutta asiaan saattaa olla jokin syykin...
Miten miehet koette vastaavanlaisen tilanteen..?
Olet tavannut naisen 3 kertaa. Kaikki on mennyt loistavasti, nainen nauttii sinun seurastasi ja hänellä vaikuttaa olevan hauskaa ja todella kiinnostunut sinusta, ja sinä hänestä. Sitten ehdotat että tulisit vkl kylään. Nainen menee kipsiin, ei vastaa tekstiviesteihin. Mietit mikä on vialla, loukkaannut jopa vähän, eikö hän halua sinua kylään?
Itse menen aina täysin kipsiin siinä vaiheessa kun miehen pitäisi astua kotiini pidemmäksi aikaa kuin pariksi tunniksi. Työnnän miehet pois luotani, koska en usko että he kykenisivät käsittelemään, varsinkaan parien treffien jälkeen, sairauttani. Siihen liittyy mm. päivittäisiä aggressiivisia vatsavaivoja, jolloin en halua ketään lähelleni. Häpeän sairauttani, sitä että saatan istua tuntikausia vessassa. Kaikki mitä syön, on kuin myrkkyä minulle. Sairaus ei tule paranemaan ikinä, tulen lopun ikääni kärsimään tästä. Miten kertoa se miehelle?
Ystäväni ihmettelevät miten en ikinä tapaile pitkään miehiä tai seurustele, minua kehutaan suloiseksi ja ihanaksi naiseksi, kanssani on helppo olla ja tuntea olevansa tärkeä... mutta aina lopetan jutun ennen tai heti ensimmäisten yötreffien jälkeen. Jos joku onnekas pääsee yöksi luokseni, hän voi olla varma että hätistän hänet heti aamulla pois. Kerran eräs mies raivostui minulle keskellä kaupunkia, että olen diiva jolle ei kelpaa kukaan, että leikin vain miehillä, synnytän tunteita ja sitten lopetan kuin seinään. En pysty puhumaan asiasta, inhotan itseäni. Ajatuskin miehen kuvotuksesta tai siitä että hän nauraisi sairaudelleni pelottaa. Silti kidutan itseäni ja yritän - jospa tälle kehtaisin kertoa?
Ystäväni sanovat että kyllä löytyy miehiä jotka sietävät sairauksia, jopa näin ällöttäviä kuin omani. Itse katselen ympärilleni ja miehet nauravat ja halveksuvat naisia milloin mistäkin. En edes viitsi tulla yleensä näille palstoille lukemaan miten suomalaiset naiset haukkuvat suomalaista miestä ja miehet naisia. Itse haluaisin vain tavallisen miehen joka näkisi minut ihmisenä. Jos kertoisin, millaisesta sairaudesta todellisuudessa kärsin, en usko että miehet kestäisivät sitä. Helpompi lopettaa juttu ennen kuin joutuu sietävään naurua ja häpeää. Kaikki naiset eivät torju miehiä siksi etteivät haluaisi heitä, vaan koska eivät pysty olemaan heidän kanssaan.
Ja kyllä, tiedän jo että tämä kirjoitus kirvoittaa juuri sellaisia ilkeitä lauseita joita pelkään todellisuudessa miehiltä. Siksi en siitä miehille puhukaan....Täällä ne ovat yhdentekeviä, todellisuudessa tullessaan ihmiseltä josta välitän tai johon olen ihastunut, ne murskaisivat minut.
Miten miehet koette vastaavanlaisen tilanteen..?
Olet tavannut naisen 3 kertaa. Kaikki on mennyt loistavasti, nainen nauttii sinun seurastasi ja hänellä vaikuttaa olevan hauskaa ja todella kiinnostunut sinusta, ja sinä hänestä. Sitten ehdotat että tulisit vkl kylään. Nainen menee kipsiin, ei vastaa tekstiviesteihin. Mietit mikä on vialla, loukkaannut jopa vähän, eikö hän halua sinua kylään?
Itse menen aina täysin kipsiin siinä vaiheessa kun miehen pitäisi astua kotiini pidemmäksi aikaa kuin pariksi tunniksi. Työnnän miehet pois luotani, koska en usko että he kykenisivät käsittelemään, varsinkaan parien treffien jälkeen, sairauttani. Siihen liittyy mm. päivittäisiä aggressiivisia vatsavaivoja, jolloin en halua ketään lähelleni. Häpeän sairauttani, sitä että saatan istua tuntikausia vessassa. Kaikki mitä syön, on kuin myrkkyä minulle. Sairaus ei tule paranemaan ikinä, tulen lopun ikääni kärsimään tästä. Miten kertoa se miehelle?
Ystäväni ihmettelevät miten en ikinä tapaile pitkään miehiä tai seurustele, minua kehutaan suloiseksi ja ihanaksi naiseksi, kanssani on helppo olla ja tuntea olevansa tärkeä... mutta aina lopetan jutun ennen tai heti ensimmäisten yötreffien jälkeen. Jos joku onnekas pääsee yöksi luokseni, hän voi olla varma että hätistän hänet heti aamulla pois. Kerran eräs mies raivostui minulle keskellä kaupunkia, että olen diiva jolle ei kelpaa kukaan, että leikin vain miehillä, synnytän tunteita ja sitten lopetan kuin seinään. En pysty puhumaan asiasta, inhotan itseäni. Ajatuskin miehen kuvotuksesta tai siitä että hän nauraisi sairaudelleni pelottaa. Silti kidutan itseäni ja yritän - jospa tälle kehtaisin kertoa?
Ystäväni sanovat että kyllä löytyy miehiä jotka sietävät sairauksia, jopa näin ällöttäviä kuin omani. Itse katselen ympärilleni ja miehet nauravat ja halveksuvat naisia milloin mistäkin. En edes viitsi tulla yleensä näille palstoille lukemaan miten suomalaiset naiset haukkuvat suomalaista miestä ja miehet naisia. Itse haluaisin vain tavallisen miehen joka näkisi minut ihmisenä. Jos kertoisin, millaisesta sairaudesta todellisuudessa kärsin, en usko että miehet kestäisivät sitä. Helpompi lopettaa juttu ennen kuin joutuu sietävään naurua ja häpeää. Kaikki naiset eivät torju miehiä siksi etteivät haluaisi heitä, vaan koska eivät pysty olemaan heidän kanssaan.
Ja kyllä, tiedän jo että tämä kirjoitus kirvoittaa juuri sellaisia ilkeitä lauseita joita pelkään todellisuudessa miehiltä. Siksi en siitä miehille puhukaan....Täällä ne ovat yhdentekeviä, todellisuudessa tullessaan ihmiseltä josta välitän tai johon olen ihastunut, ne murskaisivat minut.
Vastaukset 13
Vanhimmat
"Itse haluaisin vain tavallisen miehen joka näkisi minut ihmisenä. Jos kertoisin, millaisesta sairaudesta todellisuudessa kärsin, en usko että miehet kestäisivät sitä. Helpompi lopettaa juttu ennen kuin joutuu sietävään naurua ja häpeää."
Miten kukaan ihminen voi tutustua sinuun ihmisenä, jos et sitä salli?
Riskejä on otettava, jos ja kun jotakin haluaa.
Ymmärtäviä miehiä löytyy siinä missä ymmärtäviä naisiakin.
Sallin kyllä minuun ihmisenä tutustumisen.. Mutta fyysisesti lähellä oleminen pelottaa, lähinnä kai se mitä tapahtuu kun minun on aivan pakko mennä. Pienessä asunnossa asia tulee ilmi heti ensimmäisen yökyläreissun yhteydessä, vaikea sitä on peitelläkään.
Annan itsestäni hyvän kuvan ihmisenä, he ihastuvat minuun.. Jos sitten kertoisin sairaudestani, näen mielessäni miten heidän silmiensä eteen lämähtäisi jumalattoman kokoinen STOP-merkki, heidän ilmeensä muuttuisi ihastuksesta inhoksi. Viallinen nainen. Niin paljon hyviä naisia tuolla, miksi ottaa viallinen? Ei minkään takia. Sitten se selittely, nolostelu, pikainen suhteen lopetus. Olen sen pari kertaa kokenut, en halua kokea enää.
Toivoisin todella että voisin luottaa johonkuhun niin paljon että tietäisin että kertomani salaisuus ei saisi häntä inhon tai pakokauhun valtaan.
Jos ja kun sinulla sinulla on hyviä ja ymmärtäviä ystäviä, en näe mitään syytä mikset voisi saada sellaista miestäkin.
Mikään todellinen reaktio tuskin enää voi olla pahempi kuin mitä olet päässäsi kuvitellut, joten pelko pois. Kerro asiasta vaiheessa, jolloin et vielä ole hirveästi ihastunut ja jolloin on pelissä on pienemmät panokset.
Ihmiset näyttävät helposti kusipäiltä, kun heitä tarkastelee joukkona (erityisesti nettifoorumeilla). Et kuitenkaan ole etsimässä joukkoa.
Sanojen tuplauksista päätellen olen olen väsynyt.
miehet ovat yleisesti siina kasityksessa etta kaikilla naisilla on jatkuvasti sekalaisia vaivoja ja ovat sopeutuneet asiaan.
lisaksi jos kyseessa on artyva paksusuoli, niin parisuhde saattaa vahentaa oireita.
vain, että etsitkö itse täydellisyyttä?
Harva ihminen on aina terve tai hyvässä kunnossa.
Sairauden kanssa pitää oppia elämään, ja kun en teet hyväksyt että rakastamasi ihminen pystyy sen myös hyväksymään.
ensin tutustua mieheen kaverina/ystävänä. Jos mies ystävänä sen sairautesi tulee kestämään, niin kestää silloin suhteessannekin.
En ymmärrä, mikä kiire toisilleen vierailla ihmisillä aina on aloittaa suhde heti tai vähintään ainakin panna heti...? Miksei voi olla aluksi vaan kavereita ja opetella tuntemaan toista. Silloinhan vasta tietää, kannattaako aloittaa suhde, vai ei.
että ongelma on todennäköisesti enemmän omassa mielessäsi, kuin miesten kyvyssä käsitellä asioita?
Kumpaa se on: liiallista ankaruutta itseäsi kohtaan, vai miesten inhimillisyyden aliarvioimista?
"päivittäisiä aggressiivisia vatsavaivoja," Tarkoittaako se ankaraa piereskelyä? Jotkut ihmiset ei siedä sitä, toiset taas sietävät, ihan kuin muitakin ominaisuuksia. Esim. itse en pane painoa moiselle asialle.
Se oli kuitenkin ilmeisesti vain oire sairaudesta, jota et kerro.
Itse olen ajatellut hyvin samaan tyyliin pienemmistäkin vaivoista. Nykyisen miehen kun tapasin, tajusin hänen avullaan että ne kuuluu ihmisyyteen ja se että uskaltaa olla toisen edessä ihminen kaikkine vikoineen ja antaa toisen myös tehdä niin, on todellista rakkautta.
Ymmärrän, että suolistovaivat voivat tuntua noloilta, mutta kyllä aikuinen ihminen ymmärtää asian, olkoon kyse mistä tahansa sairaudesta! Ethän sinä sille voi mitään Jos tuntuu vaikealta, koita löytää mies, joka kärsii samasta vaivasta, varmasti ymmärtää...
Itselläni on ollut ongelmia papa-kokeessa ja solumuutoksia kohdun kaulalla. Vaikka olen avoin ihminen, pelkäsin keskustella tästä mieheni kanssa. Pelkäsin, että häntä kuvottaa ja halut menee... Ei mitään tällaista reaktioita, ne olivat vain omassa päässäni!
Nyt ei ongelma ole miehissä eikä ruoansulatuskanavan lopppupäässä, vaan sinun asenteessasi.
Ensinnäkään ei sinun tarvitse heti tavatessa tehdä täydellistä raporttia terveydentilastasi eikä toisaalta oleilla pitkiä aikoja miehen kanssa samassa tilassa.
Tee asioita joita haluat, siten kuin ne mukavalta tuntuvat.
Sitten jos näyttää että miehen kanssa synkkaa, kerro että sinulla on kynnys olla samassa tilassa kauan, että kehosi toimii tavalla joka saa sinut tuntemaan itsesi haavoittuvaksi.
Samoin ole avoin siitä, mihin kaikkeen sairautesi vaikuttaa. Luulen, ettei kumppania niinkään haittaa se, mitä kehossasi tapahtuu (miksi haittaisi?) vaan se, mitä tilasi mahdollisesti rajaa pois.
Siis jos sairaus vaikuttaa siihen, miten voit esimerkiksi matkustaa tai mitä harrastaa jne niin niistä olisi hyvä jutella. On oleellista, että ihmiset voivat jakaa suhteessa ne asiat, jotka kokevat ydinjutuiksi. Jakamisen esteistä on hyvä puhua, olivatpa ne sitten sairauksia, taloudellisia asioita tai ihan vaan mielenkiintoasioita.
Minä en esimerkiksi soveltuisi kumppaniksi miehelle, joka haluaisi kuljetella minua pitkin poikin moottoripyörällä tai lavatanssien suurystävälle, jos tämä haluaisi että tanssimme nimenomaan yhdessä.
Se sairautesi on kasvanut mielessäsi peikoksi. Raota vähän ovea muille, niin valoa lankeaa sisään ja silloinhan möröt väistyy.
Vaikka halusit varmaan varmempia vastauksia miehiltä niin kaikki myötätuntoni sinulle.. Minulla ei taida olla verrattavissa olevaa ongelmaa mutta olen huomannut pettymystyen vuoksi synkistyväni ja työntäväni miehet pois "koska siitä ei kumminkaan voi tulla mitään." Vaikka varsinaista kaiken pois sulkevaa syytä ei välttämättä edes ole.. Siksi haluan ajattella myös sinun kohdallasi että nimimerkistäsi huolimatta et ole tuomittu yksinäisyyteen, ellet tee sitä itse..
"Miten kertoa se miehelle?"
Toiseen tutustuminen hieman pidemmän aikaa/ystävystyminen lienee ainoa keino saada selville millainen ihminen on kyseessä, onko pinnallisempaa ja mahdollisesti tuomitsevaa tyyppiä vai oikeasti ymmärtävää, joka voi hyväksyä myös sairautesi. Sellainen ihminen varmasti arvostaa myös rehellisyyttä. Minulle on useasti sanottu että se jos mikä miehiä häiritsee naisessa on että tämä salaa asioita ja sulkeutuu, ei puhu avoimesti.. Se että nainen on maassa eikä puhu, ahdistaa miestä enemmän kuin se että nainen on masentunut, mutta pystyy ja avautumaan ja avaaman solmuja (mikä helpottaa kummankin osapuolen oloa..)
Jos jotakuta miestä kuvottaa sairautesi niin voi vilpittömästi sanoa ettei hän olisi todellakaan arvoisesi. Arvoisesi mies on sellainen joka tulee hyväksymään ja rakastamaan sinua sellaisena kuin olet, viehättävänä ihmisenä, jolla nyt sattuu olemaan fyysinen ongelma, jonka kanssa on elettävä. Ja vielä rohkaisuksi, tuolla on miehiä jotka ovat hyväluontoisia ja hyväksyvät naisessa kaiken maailman vikoja. Ihastu sellaiseen...
Voimia sinulle ja rakkautta elämääsi...
Moniko mies on sinut jättänyt kuultuaan sairaudestasi? Jos joku on, niin lienee tehnyt molemmille palveluksen eikä kumpikaan liene menettänyt mitään. Ei sillä, varmasti jos miehiä tapailet niin osalle tuollaiset asiat ovat ongelmia, mutta ei varmasti kaikille.
Jospa koittaisit sellaista että tutustuisit ihan rauhassa niihin miehiin? Sitten vähän myöhemmässä vaiheessa, pienen tutustumisen jälkeen kertoa paukautat jotta "homma on nyt niin että..."
Vaikea mun on mitään lohduttavaa tuohon sanoa. Havaitsin lukemani perusteella myös, että hait lähinnä miespuolisten mielipiteitä.
Jotain voin kai kuitenkin sanoa (oletan, ettet pahastu?).
Jokainen ihminen kokee asiat omalla tavallaan. On varmaan niin, että jos elämässä on rankempia kokemuksia, voi ihminen silloin helpommin alkaa ajatella elämänkulkuaan ikäänkuin kokonaisuutenakin ja pidemmällä perspektiivillä niiden kautta, ts. sellaista ajattelutapaa voi joissakin tilanteissa varmaan olla jopa mahdotonta täydellisesti välttää.
Jotenkin mä nyt kuitenkin jaksaisin kertomasi perusteella uskoa siihen, että sulla on aivan täydet mahdollisuudet löytää itsellesi mies ja vieläpä hyvä sellainen. Et vain vielä ole törmännyt sellaiseen. Vähän automaattisestihan sitä fiksu ihminen kuitenkin tapaa dissata niitä, joiden kanssa ei ole mahdollista yhteistä säveltä löytää, eikö niin? Ja sähän teit siis vain älykkäästi siinäkin, kun laitoit (ilm.?) mäelle esimerkiksi sen sua kadulla diivaksi räyhänneen äijän...Ei välttämättä kovin tunneälyllä paiskattu tapaus siinä, eikös?
Onhan sekin valitettavasti eräänlainen totuus tietysti, että on olemassa myös sairauksia, jotka todella voivat käytännössä ns. pilata ihmisen elämän lopuksi ikääkin. Sinun vaivojesi luonteesta en tiedä, mutta sen voin sanoa, että viimekädessä ihmisellä on aina mahdollisuus itse valita, että miten mihinkin kokemukseen suhtautuu. Suhteuttaminen kannattaa myös. Hyvin usein jos nimittäin vertailemaan lähdetään, löytyy jokaiselle aina joitakin, joilla menee vielä huonommin ja joiden kokemuksiin suhteutettuna voi kuitenkin kutsua itseään aika onnekkaaksikin.
Tää seuraava saattaa kuulostaa susta kamalalta kliseeltä, mutta onnekas olet jo siinä vaiheessa, jos sairautesi ei ole kuolemaan johtava. Toivon, ettei kohdallasi ole niin, koska siinä tapauksessa tein tässä varmaan ymmärtämättömyyttäni nyt etikettimokan, jota mun voisi olla vaikeaa antaa itselleni anteeksi. ( Et kuitenkaan havaintojeni mukaan tuonut esille, että kohdallasi siten olisi, joten siksi uskalsin kirjoittaa, mitä kirjoitin.)
En lähde erittelemään, mutta olen itsekin erinäisistä vaivoista elämäni aikana kärsinyt, joten ehkä jotakin voin ymmärtää niistäkin, sitten kuitenkin.
Voimia sulle. Kannattaa varmasti tietoisesti hakea elämään iloa tuottavia asioita, niin ilo alkaa ikäänkuin itsekin hakeutua sun luoksesi. Miehekkäät aikuiset miehet ei tasan tarkkaan pelkää naisten vaivoja ja melkomoisen suuri prosentti ihmisistä tapaa elämänsä aikana kärsiä jonkinlaisista terveysongelmista tai vaivoista. Sekin sun kannattaa muistaa.