Moikka,
Meille tuli ero monen yhteisen vuoden jälkeen minun aloitteestani. Mieheni oli kaikin puolin ihana avomies, joka aina ajatteli minun parastani. Hän on minun sielunkumppanini, ei epäilystäkään. Ongelma on intohimo. En tunne häneen vetoa vaan hänen lähentymisyrityksensä ahdistavat minua.
Usein olen flirttaillut kovalla kädellä muiden miesten kanssa ja viime v.loppuna menin loppuun asti erään kanssa. Hänen kanssaan minulla on ollut vipinää niin kauan kuin muistan. Eipä ollut kyllä minkään arvoista. Tiesin, etten voi enää rääkätä avopuolisoani käytökselläni ja jätin hänet. En kertonut tapahtumasta, ajattelin kertomisen olevan itsekästä. Totuus riipii sydäntäni, ja syyllisyys on valtava.
Nyt kaipaan avopuolisoani. En voi kuvitellakkaan esim. joulua ilman häntä. Mielestäni minulla on kolme vaihtoehtoa: pysyä sinkkuna, ottaa hänet takaisin kertomatta tapahtunutta tai ottaa hänet takaisin ja kertoa totuus. Mitä minun teidän mielestänne pitäisi tehdä? Olen henkisesti aivan loppu ja hukassa. En enää tiedä mitä tehdä tai ajatella.
Meille tuli ero monen yhteisen vuoden jälkeen minun aloitteestani. Mieheni oli kaikin puolin ihana avomies, joka aina ajatteli minun parastani. Hän on minun sielunkumppanini, ei epäilystäkään. Ongelma on intohimo. En tunne häneen vetoa vaan hänen lähentymisyrityksensä ahdistavat minua.
Usein olen flirttaillut kovalla kädellä muiden miesten kanssa ja viime v.loppuna menin loppuun asti erään kanssa. Hänen kanssaan minulla on ollut vipinää niin kauan kuin muistan. Eipä ollut kyllä minkään arvoista. Tiesin, etten voi enää rääkätä avopuolisoani käytökselläni ja jätin hänet. En kertonut tapahtumasta, ajattelin kertomisen olevan itsekästä. Totuus riipii sydäntäni, ja syyllisyys on valtava.
Nyt kaipaan avopuolisoani. En voi kuvitellakkaan esim. joulua ilman häntä. Mielestäni minulla on kolme vaihtoehtoa: pysyä sinkkuna, ottaa hänet takaisin kertomatta tapahtunutta tai ottaa hänet takaisin ja kertoa totuus. Mitä minun teidän mielestänne pitäisi tehdä? Olen henkisesti aivan loppu ja hukassa. En enää tiedä mitä tehdä tai ajatella.
Vastaukset 6
Vanhimmat
oli tuossa joku aika sitten avopuolison kanssa.
Tai oikeestaan samantyylinen.
Olimme erossa ja sillä välin mulla oli sutinaa mutta ei mitään vakavaa. No palattiin kuitenkin yhteen sitten avosiipan kanssa, Hän kuitenkin sai tietää siitä tapahtuneesta muita kautta kuin minulta. Siitähän se sitten soppa syntyikin kun olin kuulemma valehdellut ja pettänyt häntä vaikka ei yhdessä oltukaan silloin. Joten suosittelen että joko jäät sinkuksi tai sitten jos palaatte yhteen niin kerrot suoraan hänelle asiat ja katsot sitten mitä tapahtuu.
Itse näin miehenä, jätettynä sellaisena, niin en kestäisi kuulla sitä jos palaisin exäni kanssa yhteen ja hän sanoisi että on ollut punkassa ja ties mitä jonkun toisen miehen kanssa. Vaikka tiedän melko varmasti että näin on käynyt...onhan itsellänikin ollut sutinaa erään toisen kanssa nyt eron aikana, jota tosin kadun. Todella syvästi. Mutta mielestäni kyllä pitäisi kertoa...salailusta ei ikinä seuraa mitään hyvää, enkä tiedä pystytkö elämään sitten jatkuvasti että pitää salata, vaikka mielesi tekisi ehkä kertoa. Mutta yksi juttu muistaakseni oli että eron aikana tapahtuneet jutut eivät kuulu toiselle millään tavalla. Erossa ollaan erossa ja kumpikin saa tehdä mitä lystää. En tiedä oikein paha juttu. Itse kyllä jätän melkein kertomatta jos yhteen joskus palataan...
kirjoitit että "hän on minun sielunkumppanini, ei epäilystäkään", joten nähdäkseni mitään ongelmaa sen suhteen mitä sinun pitäisi tehdä ei ole. Palaatte yhteen ja sinä sanot miten asiat olivat..
Jos olet löytänyt sielunkumppanisi, niin siitä täytyy pitää kiinni!!! Vaikka sitten intohimon kustannuksella. Tämä on aivan päivänselvä asia, ja jokainen joka väittää mitään muuta on vuorenvarmasti väärässä!
Toki on erikoista ettet tunne vetoa sielunkumppaniisi, minulla sielunkumppanuus aiheuttaa päinvastoin kahta kauheampaa viettiä toista kohtaan. Koska olette olleet yhdessä siis useampia vuosia, niin täytyyhän sinun joskus olla tuntenut intohimoa häntä kohtaan. Intohimon suhteen tulee suvantovaiheita, mutta sielunkumppanuuden suhteen ei koskaan (se näkyy mm. siinä että kaipaat häntä), ja juuri tämän vuoksi sielunkumppanuus ajaa intohimon edelle.. näin se maailma vain makaa
mainittakoon vielä että olen itse mies, ja silti tätä mieltä
Kirjoituksesi on juuri niin kuin teen/tein. Eilen tuli seinä vastaan, en pystynyt enää salaamaan vaan meinasin seota häpeäni kanssa. kerroin hänelle sen mitä oli tapahtunut. Hän vastasi arvanneensa sen, ja olleensa huojentunut kun asiasta kerroin.
Luulen, että palaamme yhteen. Pelkään vain, että sama narttu-luonteeni palaa jälleen ja olen taas samassa tilanteessa. Luulen, että menemme pariterapiaan. Osaisivatkohan he auttaa??
Välillä tuntuu siltä kuin tällaisilla touhuillani hakisin vain huomiota ja tuntemusta siitä, että olen haluttu. Minua on kiusattu pienenä ja vanhetessani "puhjettuani kukkaan" oikein kerjään katseita ja huomionosoituksia. Voiko tämä olla syynä toimintaani?
En tiedä mitä tehdä, pelkään itseäni ja sitä mitä "mieheni" ja kaikki muut ihmiset ajattelee tästä kaikesta. Tieto erostamme on levinnyt todella nopeasti ja myös tämän henkilön korviin, jonka kanssa vehtasin. Välillä kyllä tuntuu, että mielenterveys menee.
Nyt sinun vain täytyy keskittyä mieheesi ja näyttää hänelle,että hän on se oikea. Muiden puheista ja sellaisista ei kannata välittää. Luottamus tulee miehellesikin kun annat aikaa. Ja anna narttu-luonteesi tulla esille miestäsi kohtaan. flirttailet hänelle,vaikka olettekin suhteessa ja kerrot haluavasi huomiota.
pysy sinkkuna jos menojalkaa vipattaa tulee vähemmän särkyneitä sydämiä.kun kerran intohimo(MITÄ SE ON?)PUUTTUU kannattaa katsella ihminen kenen kanssa sitä on.asiassa on sellainen varjopuoli ettei ikuista jatkuvaa intohimoa ole keksittykkään elikkä seikkailun haluiset pysykää sinkkuina...jos arvostat turvallisuutta ja pysyvyyttä katsele kolli kenen kanssa on hyvä olla joskus joutuu tinkimään jostain,että saa jotain muuta...kun kerran toinen "ahdistaa" sinua ei kannattane väkisin pysyä yhdessä...