http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200812118750363_ul.shtml
Alkoholista ja humalaisista on haittaa ympäristöönsä vaikka kuinka paljon, ja miljoonassa eri muodossa. Sillä sen ymmärtää, että sitä halutaan hillitä. Siis minäkään en halua, että kokonaan loppuu, vaan että otetaan ylimääräiset pois niiltä, jotka eivät itse pysty kontrolloimaan juomistaan, ja aiheuttaa vakavia haittoja vaikka kelle.
Huolellisen alustuksen jälkeen päästään itse aiheeseen, joka on eutanasia. Mä en käsitä yhtään, miksi kontrollifriikit haluaa kieltää tuon. Ainoa syy minkä jotenkin ymmärrän, on se että pelätään että sitä aletaan käyttää väärin, ja murhataan ihmisiä väittäen että se halusi eutanasian.
Tuokin saadaan kyllä pois, joten huoli on täysin turha.
Tuon linkin mies koko kauniin ja arvokkaan lopun, jollaisen itsekkin toivon aikanani saavan. Senkin kerkesi jo vastustajat torppaamaan, ei sentään murhaksi sitä nyt kehdannut väittää.
Itse hyväksyn eutanasian, ja mitä todennäköisesti myös vakavasti sairaana sen voisin myös tehdä itelleni. Ei kyse ole välttämättä mistään muusta kuin siitä, että nopeutetaan väistämätöntä, jolloin jää lopun turhat kitumiset väliin.
Tuosta ei koidu muille ihmisille mitään haittaa, päinvastoin jopa verorahojakin säästyy, kun ei pitkitetä turhaan väistämätöntä. Tästä asiasta mä sanon, että mitä helkkaria se kenellekkään kuuluu, jos haluaa itse säästää itsensä pitkitetyltä kärsimykseltä. Tuo on paljon inhimillisempi tapa kuin ittensä ampuminen tmv.
Ei kukaan voi sanoa tervepäiselle kuolemansairaalle aikuiselle, että se ei saisi päättää päiviään haluamallaan tavalla kliinisessä sairaalaympäristössä, vaan kitua pitää loppuun saakka, tai keksiä joku vähemmän kliininen keino.
Älkääkä sitten vaan vetäkö minkään itsekeksimänne jumalan, ja ihmisten keksimiä ja sen jumalan suuhun asetettuja sääntöjä kehiin. Niitä ei hyväksytä, ja nyt pitää ajatella ite :D
Mites te? Kyllä vai ei?
Alkoholista ja humalaisista on haittaa ympäristöönsä vaikka kuinka paljon, ja miljoonassa eri muodossa. Sillä sen ymmärtää, että sitä halutaan hillitä. Siis minäkään en halua, että kokonaan loppuu, vaan että otetaan ylimääräiset pois niiltä, jotka eivät itse pysty kontrolloimaan juomistaan, ja aiheuttaa vakavia haittoja vaikka kelle.
Huolellisen alustuksen jälkeen päästään itse aiheeseen, joka on eutanasia. Mä en käsitä yhtään, miksi kontrollifriikit haluaa kieltää tuon. Ainoa syy minkä jotenkin ymmärrän, on se että pelätään että sitä aletaan käyttää väärin, ja murhataan ihmisiä väittäen että se halusi eutanasian.
Tuokin saadaan kyllä pois, joten huoli on täysin turha.
Tuon linkin mies koko kauniin ja arvokkaan lopun, jollaisen itsekkin toivon aikanani saavan. Senkin kerkesi jo vastustajat torppaamaan, ei sentään murhaksi sitä nyt kehdannut väittää.
Itse hyväksyn eutanasian, ja mitä todennäköisesti myös vakavasti sairaana sen voisin myös tehdä itelleni. Ei kyse ole välttämättä mistään muusta kuin siitä, että nopeutetaan väistämätöntä, jolloin jää lopun turhat kitumiset väliin.
Tuosta ei koidu muille ihmisille mitään haittaa, päinvastoin jopa verorahojakin säästyy, kun ei pitkitetä turhaan väistämätöntä. Tästä asiasta mä sanon, että mitä helkkaria se kenellekkään kuuluu, jos haluaa itse säästää itsensä pitkitetyltä kärsimykseltä. Tuo on paljon inhimillisempi tapa kuin ittensä ampuminen tmv.
Ei kukaan voi sanoa tervepäiselle kuolemansairaalle aikuiselle, että se ei saisi päättää päiviään haluamallaan tavalla kliinisessä sairaalaympäristössä, vaan kitua pitää loppuun saakka, tai keksiä joku vähemmän kliininen keino.
Älkääkä sitten vaan vetäkö minkään itsekeksimänne jumalan, ja ihmisten keksimiä ja sen jumalan suuhun asetettuja sääntöjä kehiin. Niitä ei hyväksytä, ja nyt pitää ajatella ite :D
Mites te? Kyllä vai ei?
Vastaukset 28
Vanhimmat
eli kyllä.
eläimien ei tarvitse suomessakaan kärsiä, ainoastaan ihmisten pitää???
No vähintään. Jos me ihmiset ollaa jotenki muita eläimiä ylempänä ja niitä käytetään johonki tarkotukseen. Se kyllä haisee ettei sitten muista ihmisistä aina huolehita samalla tapaa. Tasa-arvoa perhana kaikille.
Eikä mulla ole mitään intohimoja sitä aktiivisesti kannattaakaan, valita puoluetta asiassa.
Kysymys, sen ongelmallisuus liittyy kuitenkin voimakkaasti etiikkaan. Etiikkaa on sekä maallista että uskonnollista ja mahdollisesti muitakin laatuja, joita en nyt ehdi miettiä.
Kristillisen etiikan mukaan elämä on pyhä: se on Jumalan antama lahja. Ihmisellä ei ole oikeutta sitä lahjaa antaa pois. Koskee muita ja itseä. Jos tätä näkemystä ei olisi, ei varmaan olisi koko eutanasia-keskustelua.
Filosofiset / eettiset arvot eivät perustaltaan yleensä ole tieteellisesti perusteltavissa. Perusolettamukset ovat aina uskon asia, maallisen tai taivaallisen.
Jos tahdot eettistä keskustelua asiasta, ei ehkä kannata lähteä siitä, että vain yhden laadun etiikka on keskustelussa hyväksyttyä, tai että suljetaan yksi etiikan laji ulkopuolelle heti avauksessa.
Ota tämä oma avauksesi harjoituksena: kuinka keskustellaan myös uskonnollisesta etiikasta ja arvomaailmasta. Omapa on aloituksesi, seuraan kiinnostuksella, miten etenee.
Ei siinä mun mielestä tarvita sen kummoisemmin etiikkaa pohdiskella. Kyse on ihan täysin ihmisen oikeudesta tehdä mitä haluaa. Onhan se nytkin olemassa, saa tehdä itsarin heti kun tuntuu siltä. Tässä onkin se vitsi, että miksi sitä ei saa tehdä turvallisessa ympäristössä sairaalassa, missä on muutenkin jo kuolemassa. Näkyy myöskin eutanasian kannatus olevan sen verran suurta, että herää ihmetys miksi sitä ei sitten lainsäädännönkin puolesta hyväksytä.
Nythän on olemassa jo passiivista eutanasiaa sairaaloissa eli tehdään sopimus lääkärin kanssa, että sairautta ei hoideta, ja kuollaan sitten ensimmäiseen tautiin mikä tulee. Mummuni kuoli keuhkokuumeseen, vaikkei sen takia 5 vuotta sairaalassa maannutkaan kasvina.
Tuo uskonto-osuus etiikkoineen on juuri se johon en nyt mitenkään lähde mukaan, koska se on turha juttu. Jumalia ei ole olemassakaan, joten kaikenlainen vääntäminen siltä pohjalta on erittäin turhaa. En tee sitä muuten kuin huvikseni, ja nyt en kerkiä.
...että eutanasia tullaan jossain vaiheessa hyväksymään, kunhan se eettinen puoli on saatu keskusteltua läpi. Mihin saattaa kyllä mennä melko kauan aikaa.
En tiedä, enkä meinaa nyt googlettaa, miten siitä on laissa säädetty. Aktiivisen eutanasian kielto perustuu kuitenkin länsimaissa kristilliseen etiikkaan. Täytyy vain odotella yhteiskunnan maallistumista riittävän pitkälle, ettei tuo etiikka enää dominoi.
Sitä en tiedä, miten esim. hindulaisissa, islamistisissa tai buddhaklaisissa valtioissa asiasta on säåädetty ja säädöksiä perusteltu. Entäs kommunistisissa valtioissa, joiden lainsäädännöstä uskonnollinen etiikka pitäisi olla siivottu, Kiinassa, Kuubassa? Onko tää sama keskustelu käynnissä kaikissa etiikoissa?
Tuohon Bebsille, että mäkin uskon että se tullaan kohta hyväksyyn, koska kannatus on kansan keskuudessa aikas suurta. En usko että yleisesti vastustus johtuu uskonnosta, vaan on ihan henkilökohtainen juttu riippumatta mistään uskomussuuntauksista.
Kyllähän siis se voi uskonnoistakin johtua, ja taatusti on niitäkin lahkoja/kerhoja/ryhmiä/orgiasuuntauksia jossa määrätään mitä kannattaja ajattelee aiheesta. Jotkut taas voi ajatella itse sen asian ja kannattaa vaikka kuka sanois ja käskis mitä. riippuu uskonnosta mutta ainakin kristityt luovat päässään sen oman jumalankuvan, joka sitten sallii ja hyväksyy kaiken juuri niinpäin miten se henkilö itse haluaa. Eli toiselle saman suuntauksen jumala kieltää ja toiselle sallii,
Ei helkkari. Nyt mä taas tuhlaan aikaa tuohon turhaan asiaan. Murr, nyt loppu.
mutta olihan niitä siellä, "te" kysymykseen en voi vastata............koko ml-palstan puolestako?
Kyllä vai ei
"kyllä"
ps. saivartelua:P
Kiireessä sitä kirjoitin, ja jälki on sen mukaista.
Hyvä kuitenkin että tajusit pointin, se tärkeintä :)
näytettiin telkassa? Onpas mautonta...
Mutta itse aiheeseen, en vastusta enkä kannata. Asialla on monia puolia mutta jos ajattelisin omalle kohdalle niin..noh, riippuisi tilanteesta. Jos kärsisin sietämättömistä kivuista eikä niihin saisi apua, en voisi elää elämisen arvoista elämää (kukin määritelköön tämän itse), makaisin sairaalassa piuhojen avulla elävien kirjoissa tms niin haluaisin ennemmin päättää päiväni rauhallisissa merkeissä kuin kärsien vuosia/vuosikymmeniä.
Näytettiin jo senkin takia, ettei kukaan pääse syyttään murhasta lääkkeen antanutta tms.
Niin ja hälvenee hieman pelko aiheen ympärillä.
Itseäni minäkin ajattelen. Olisin valmis ottamaan eutanasian myös neliraajahalvauksen takia mutta joka tapauksessa ainakin edes kuolemansairaana.
Jos eutanasia hyväksyttäisiin, niin se varmasti rajattaisi niin tarkasti kuin ikinä, ja alussa tuskin koskisi muita kuin parantumattomasti kuolemansairaita. Uskoisin näin. Siitä sitten voi pikkuhiljaa laajentua.
sitten seurasin vierestä erään ihmisen kuihtumista pois. Oli se niin saatanan surkeeta katottavaa ja loppu oli helpotus, niin sille ihmiselle, kuin meille jotka sen jouduimme vierestä katsomaan.
Itse toivon omalle kohdalle sellaista kerrasta kylmäksi lähtöä, että olen ehdottomasti eutanasia kannalla.
Eihän eläimiäkään saa rääkätä, mutta ihmistä kyllä.
Mummun lähtö kesti kaikenkaikkiaan melkein 8 vuotta, alkaen siitä kun se puolessa vuodessa meni toimivasta ihmisestä makuukunnon kautta kasviksi. 5 vuotta oli sitten kasvina hoitolaitoksissa pompoteltavana jossa äiti sisaruksineen kävi sitten katsomassa sitä, ja tappelemassa byrokraattien kanssa ja hoitaja- ja aika/resurssipulasta kärsivien työntekijöiden kanssa.
Se oli kovaa aikaa niille. Eivät varmaan toivu siitä ikinä. Omat lapseni haluaisin kyllä säästää tuolta. Niin ja itseni.
Vielä ei ole ilmottautunut yhtään eutanasian vastustajaa. Odotan innolla ensimmäisen perusteluja vai pitäisikö siirtää keskustelu jollekin elämänkatsomus-palstalle?
jos en niin vastaankaan. Mutta, se miksi vastustaisin, on tietämättömyys siitä, että mitä sen sallimisesta oikeasti seuraisi? Ja mikä meteli siitä sitten alkaisi, kun ihmiset alkaisivat käyttää systeemiä väärin ja ainoastaan omiin tarkoitusperiinsä?
Ja sitä systeemiähän tullaan käyttämään väärin, niinku jokaista muutakin systeemiä on käytetty.
Minäkin vastustusta enemmänkin johtuen siitä ettei tuota saada mitenkään lailliseksi. Sillä sitten aattelin että kansan enemmistö sitä vastustaa. Ei näytä olevan niin, jo tuon äänestyksenkään suhteen mikä tuolla linkissä on.
Hmm.. tuo taitaa mennä aika pian läpi. Voinkin sitten karistaa yhden tulevaisuudenpelkoni harteiltani :)
Huonokuntoisia tai sairaita vanhuksia voitaisiin manipuloida pikaisemman perinnön toivossa. Sellaisiakin ihmisiä löytyy.
pohdittu pitkään ja tietyllä tapaa hyväksyn sen, mutta mihin vedetään raja milloin se olisi hyväksyttävää tai ei tulisi kysymykseenkään, eli en täysin hyväksy menettelytapaa, jos ei ole tarkkoja rajoja olemassakaan. Elämää ylläpidetään nykyisin kaikin keinoin, mutta tiedetäänkö varmuudella kuolevan potilaan tahto ja mitä siellä aivosopukoissa tapahtuu ja haluaako hän luonnollisen kuoleman vai nopeutetun tavan, koska kaikki ei pysty ilmaisemaan itseään tai on ns, vihannes.
Tulee mieleen sairaanhoitohenkilökunnan etiikka ja velvoitteet, eli voidaanko he määrätä antamaan myrkkyruiske ja miten he kokevat sen, eli tuntevatko he syyllistyneen murhaan.
Varmaan eutanasiaa on pohdittu monelta kannalta ja eettisyys näkemykset huomioiden, vaikka jo lapsen syntymisestä lähtien voisi eutanasiaa käyttää, jos todetaan, ettei mitään voida enää tehdä lapsen hyväksi lääketieteellisesti ja kuolema on varma. Tulee mieleen tämäkin seikka, että voisiko vanhemmat antaa luvan eutanasia toimenpiteeseen, koska lapsi ei pysty ilmaisemaan itseään.
Mielestäni asia ei ole aivan yksiselitteinen ja madaltuisiko kynnys eutanasian suorituksiin niille, jotka pystyvät ilmaisemaan itsensä tai vanhuuden höperöissään vaatisivat toimenpidettä, vaikka hyväksyttäisiin laki, eli saataisiin suositus itsemurhan tekemiseen.
joka pitää päättäjien ottaa huomioon asiasta päätettäessä.
Minä en ainakaan ole satavarma siitä, että kuinka paljon tapahtuis oikeita murhia ja kuinka paljon taas sitten oikeita armomurhia.
Hollannissa tehdään eri laskelmien mukaan kuulemma 5000-20000 aktiivista armomurhaa vuosittain. Jo tuo 5000 on mun mielestä aika paljon sen kokosessa maassa.
Ja sitten:
Eutanasian sallivaa lakia ajavan Exitus-yhdistyksen tilaaman mielipidemittauksen mukaan 66% suomalaisista hyväksyisi aktiivisen kuolinavun eli armomurhan antamisen sitä itse haluavalle parantumattomasti sairaalle ihmiselle.
Yhteiskunnan kylmentyneestä asenteesta ihmiselämän arvoa kohtaan kertoo erityisesti tulos, jonka mukaan jo lähes puolet väestöstä olisi valmis hyväksymään kehitysvammaisten tai dementiaa sairastavien vanhusten surmaamisen ilman potilaan omaa pyyntöä.
http://www.teolinst.fi/luennot/files/pr990421.html
Jotta perse, ei voi muuta sanoa. Toivottavasti mul on sen verran läheisiä ympärillä kun makaan paskat housussa vanhana, että ne vaihtaa ne paskat, eivätkä vedä töpseliä seinästä irti.
yhtäkään lääkäriä tai hoitajaa ei velvoiteta antamaan tappavaa ruiskua niin asia ok. Jos potilas itse haluaa ja löytää henkilön joka on valmis auttamaan häntä eutanasiassa, niin sitten asian hyväksyn.
Jos meillä annetaan voima ja oikeus antaa kuolema, niin miksi meille ei sit anneta oikeutta antaa elämää?
Niin kauan ku emme pysty antamaan elämää kuolellee, meillä ei pitäs olla oikeutta antaa kuolemaa elävälle.
Tuo nyt varmaan kuulostaa uskonnolliselta paatokselta mutta juuri tämän takia murha on rangaistava teko. On ihmisiä jotka ansaitsee kuolla, mut ois ihmisiä jotka ansaitsis elää.
Nyt meni yli hilseen, enkä oikein ymmärtänyt tuon yhteyttä itsemäärämisoikeuteen. Siitähän tässä eutanasiassa on lähinnä kyse. Ei elämän annoista eikä otoista.
Tällä hetkellä aktiivista eutanasiaa ei täällä anneta. Eli se tarkoittaa sitä, että terve ja vieras ihminen päättää jopa potilaan tahdon vastaisesti, että sen potilaan on kiduttava loppuun saakka.
Ei mun mielestä kukaan muu voi sanoa miten se kuolema on koettava, tai että siis se on loppuun saakka vietävä ns. luonnollista tietä. Minä ainakin yrittäisin raivoissani maatessani siinä sängyssä vahingoittaa vakavasti niitä ällöttäviä hurskastelijoita jotka tulee siihen sängyn viereen lässyttään, että loppuun saakka vaan makaat siinä ja kärsit. "Koska mä en halua eutanasiaa, varsinkaan kun se ei asia ei olle mulle nyt ajankohtainen, niin päätän ettet säkään halua sitä" jne..
Nythän on kyse siitä, että jotkut jo kuvittelevat päättävänsä sen toisen puolesta.
Sitähän ei siis ole pakko ottaa, jos ei halua. Vastustajat voivat viedä sen loppuun saakka kun kerran haluaa. Mutta miksi pakottaa sellaisetkin siihen, jotka eivät halua.
Tuon pitäisi olla vapaasti valittavissa oman tahdon mukaan, siitä on kyse.
Toivon etten ole neliraajahalvutunut siinä vaiheessa, niin että pystyn sen hurskastelijan sitten vetään ketoon :D
"mut ois ihmisiä jotka ansaitsis elää."
Tuo on läheisen mielipide, ei kuolemansairaan tai vihanneksena makaavan mielipide. Läheisten pitää osata luopua.
eutanasia kuin kidutettu loppu 10 vuotta.
Olisin onnellinen, että saisin valita.
Ohjelma nimeltä Elämä kuoleman jälkeen.
Doda doda, kannatan eutanasiaa. Onhan siinä monia puolia, mutta enpä jaksa nyt pohdiskella niitä. Ei mun kantani siitään muutu.
Mitä tulee kuolemiseen nyky-yhteiskunnassa, niin sehän on kyllä tietyllä tapaa tabu. Se ulkoistetaan laitoksiin ja sairaaloihin, mikä sinänsä on aika surullista. Vaikka onkin ymmärrettävää.
Epäilen muuten että yksinäisimpiä loppuja, ellei yksinäisin, mitä ihminen voi kokea on kuolla pitkäaikaissairaana sairauden murtamana esim. sairaalassa (mieleltään ja muutoinkin normaalina) siten, että on siellä yksin. Hänellä ei ole ketään läheisiä, on vain hoitohenkilökunta tekemässä työtään eikä hekään aina voi olla paikalla.
säästämään matkarahaa Sveitsiin..... siellä pääset kärsimyksistäsi. http://www.youtube.com/watch?v=kw5vz6zCj3k&feature=related