Mitä mun pitäisi teidän mielestä tehdä?
Olen 22-v. nuori nainen ja olen seurustellu 2v. 9kk. kihlattuni kanssa. Oon kai ihan onnellinen, mutta välillä tuntuu että kihlattuni rajoittaa elämää ihan liikaa.
Rakastan häntä eniten maailmassa ja en voisi olla ilman häntä, mutta omaa aikaa ei ole pian ollenkaan.
Opiskelen amk:ssa ja teen opinnäytetyötä, samalla käyn 3vuoro työssä. Kihlattuni opiskelee kanssa mutta käy aika vähän koulussa. Hän on joutunu maksaa opintotukea takaisin koska ei saanut tarpeeksi opintopisteitä. Hän ei tee töitä ja on kaikki päivät vain kotona tai harrastuksissa.
Mä teen paljon asioita mutta nyt kihlattuni ei haluaisi että näkisin esim kavereita tai kävisin sukulaisten luona ilman häntä. Joka paikkaan pitäisi ottaa kihlattu mukaan.
Aluksi se oli romanttista mutta nyt on ahdistavaa. Tuntuu että olen ainut joka tekee mitään meistä kahdesta. Rakastan kihlattuani, hän on komea, ihana ja huomaavainen mutta liikaa määrää mitä minä saan tehdä. Näen kavereita aika vähän ja parhaan kaverin kanssa on menny välit melkein poikki kun hän suuttui kun en voinut nähdä usein. Kihlattuni ei tykkää jos näen liikaa kavereita. Hän puhuu paljon pahaa kavereistani ja välillä tekisi mieli uskoa enempi kavereita mutta silti kihlattua uskon mieluummin kuin kateellisia kavereita.
Nykyään en saa mennä edes lenkille yksin kun kihlattu tulee mukaan. Hän myös vie ja hakee minua kouluun ja töihin enkä voi mennä itse autolla. Kun näen kaveria vaikka kahvilla niin hän soittaa ja viestittää missä menen.
Nyt hän haluaa naimisiin ja mä en haluaisi vielä häitä. Vähän mietityttää tämä kaikki jos mikää ei muutu. Hän kosi minua romanttisesti 4 kertaa enenn kun suostuin kihloihin. Lapsiakin hän haluaa pian ja minäkin myös mutta en halua menettää vapautta olla oma itseni.
Ystäväni eivät tykkää kihlatustani ja se harmittaa paljon. Sukulaiset kyllä tykkää kun kihlattuni on oikea unelma vävy. Olen onneton mutta näyttelen onnellista ja kavereille kerron aina miten onnellinen olen. Kihlattuni on kyllä hyvä romantiikassa ja ostaa paljon lahjoja.
Nyt vain eletään minun rahoilla ja opintolainalla. En halua erota mutta en ole onnellinen kun en saa olla yksin yhtään.
Olen 22-v. nuori nainen ja olen seurustellu 2v. 9kk. kihlattuni kanssa. Oon kai ihan onnellinen, mutta välillä tuntuu että kihlattuni rajoittaa elämää ihan liikaa.
Rakastan häntä eniten maailmassa ja en voisi olla ilman häntä, mutta omaa aikaa ei ole pian ollenkaan.
Opiskelen amk:ssa ja teen opinnäytetyötä, samalla käyn 3vuoro työssä. Kihlattuni opiskelee kanssa mutta käy aika vähän koulussa. Hän on joutunu maksaa opintotukea takaisin koska ei saanut tarpeeksi opintopisteitä. Hän ei tee töitä ja on kaikki päivät vain kotona tai harrastuksissa.
Mä teen paljon asioita mutta nyt kihlattuni ei haluaisi että näkisin esim kavereita tai kävisin sukulaisten luona ilman häntä. Joka paikkaan pitäisi ottaa kihlattu mukaan.
Aluksi se oli romanttista mutta nyt on ahdistavaa. Tuntuu että olen ainut joka tekee mitään meistä kahdesta. Rakastan kihlattuani, hän on komea, ihana ja huomaavainen mutta liikaa määrää mitä minä saan tehdä. Näen kavereita aika vähän ja parhaan kaverin kanssa on menny välit melkein poikki kun hän suuttui kun en voinut nähdä usein. Kihlattuni ei tykkää jos näen liikaa kavereita. Hän puhuu paljon pahaa kavereistani ja välillä tekisi mieli uskoa enempi kavereita mutta silti kihlattua uskon mieluummin kuin kateellisia kavereita.
Nykyään en saa mennä edes lenkille yksin kun kihlattu tulee mukaan. Hän myös vie ja hakee minua kouluun ja töihin enkä voi mennä itse autolla. Kun näen kaveria vaikka kahvilla niin hän soittaa ja viestittää missä menen.
Nyt hän haluaa naimisiin ja mä en haluaisi vielä häitä. Vähän mietityttää tämä kaikki jos mikää ei muutu. Hän kosi minua romanttisesti 4 kertaa enenn kun suostuin kihloihin. Lapsiakin hän haluaa pian ja minäkin myös mutta en halua menettää vapautta olla oma itseni.
Ystäväni eivät tykkää kihlatustani ja se harmittaa paljon. Sukulaiset kyllä tykkää kun kihlattuni on oikea unelma vävy. Olen onneton mutta näyttelen onnellista ja kavereille kerron aina miten onnellinen olen. Kihlattuni on kyllä hyvä romantiikassa ja ostaa paljon lahjoja.
Nyt vain eletään minun rahoilla ja opintolainalla. En halua erota mutta en ole onnellinen kun en saa olla yksin yhtään.
Vastaukset 10
Vanhimmat
"Hän puhuu paljon pahaa kavereistani ja välillä tekisi mieli uskoa enempi kavereita mutta silti kihlattua uskon mieluummin kuin kateellisia kavereita."
Miksi ihmeessä uskot mieluummin miestäsi? Ja mikä tekee kavereista kateellisia, ei nyt missään nimessä ainakaan se, että jos he huomauttelevat siitä, että mies sitoo sinua liikaa. Mikä pitää kyllä lukemasi perusteella paikkansa ja tajuat sen myös itsekin.
Ei tuollaisella suhteella ole tulevaisuutta. Mies takertuu sinuun aivan liikaa. Nyt ehkä tuntuu, että vielä kestät sen, mutta joku päivä mittasi varmasti tulee täyteen. Tuo kuulosti jo oikeasti pelottavalta, että hän jopa vie sinut kouluun ja töihin.
On sinulla toki muutama vaihtoehto:
- Puhu miehellesi tuosta teidän tilanteesta ja hänen riippuvuudestaan sinuun. Minkä kyllä toivottavasti olet tehnyt.
- Ja jos olet puhunut, eikä se auta, koita saada hänet suostumaan ihan ammattiauttajan juttusille menoon.
Ja jos kumpikaan noista ei tepsi, silloin paras (ja ainoa) ratkaisu on ero. Miehesi käytös todennäköisesti vain pahenee ajan myötä, jos hän ei nyt muuta ja ethän toki halua olla vankina omassa kodissasi. Tai mitä sitten tulee tapahtumaan, kun sinä vuodet toistensa jälkeen olet onneton ja padot sisällesi tuon tuskan, jota nyt joudut kärsimään. Ja sitten yksi kaunis päivä saat tarpeeksesi ja räjähdät.
Tuon ikäisenä tuskin elämä on ohi, vaikka poikaystävästä eroaa. Sinulla on vain mahdollisuus _normaaliin_ suhteeseen sen jälkeen.
kihlatullasi on omaa elämää, sitä enemmän se tunkee sinun elämääsi. Ehkä sitä tympii kotonaolo tai ehkä nuo ovat ensimmäisiä merkkejä ikävästä mustasukkaisuudesta. Hyviä esimerkkejä tästä on kavereiden mollaaminen ja sen aiheuttamat välirikot, menemisten ja tulemisten valvominen ja joka paikkaan saattaminen tai mukaan änkeäminen, jatkuva tarpeeton viestittely muiden tapaamistesi aikana. Samoin tuo avioliitto ja erityisesti lasten hankkiminen on hyvä tapa valvoa ja eristää ihmistä koska raskausaika on suhteellisen pitkä ja sen päälle sitten muutama vuosi kotona lasten kanssa.
Ei ole mikään ihme etteivät ystävät tykkää kihlatustasi jos tämä kerran haukkuu niitä selän takana ja yrittää kontrolloida elämääsi liiankin pitkälle ystäviesi näkökulmasta.
Rakkaus on hieno asia, pieni mustasukkaisuus imartelee, mutta kun se muuttuu kontrolloivaksi, jokapäiväiseksi ja kaikenkattavaksi se on ahdistavaa.
Jos itse olisin tuossa tilanteessa niin ehkä yrittäisin saada kihlattua rakentamaan sitä omaa elämää. Ei parisuhde tarkoita sitä että 24/7 nyhjätään vierekkäin ja tehdään aina yhdessä ihan kaikkea. Yritä saada se vaikka jatkamaan opiskeluita tai hakemaan jotain uutta opiskelupaikkaa, ja jos ei opiskelu enää maita niin sitten töitä. Näin hän saisi sisältöä ja tekemistä omille päivilleen ja sitä kautta voisi tuo kontrolloiva mustasukkaisuus vähentyä ja ehkä lakata kokonaan, ja se taas helpottaisi sinun elämääsi.
En nyt ole manaamassa sinun tilannettasi pahemmaksi, mutta netti on täynnä kirjoituksia naisilta joiden miesystävät ovat tosi ihania ja kivoja, tekstaavat tai soittavat jatkuvasti, huomioivat naisen ja ovat vielä hyvää pataa tämän vanhempien kanssa. Sitten alkaa ilmetä enemmän ja enemmän vaatimuksia siitä miten aikaa pitäisi viettää ja kenen kanssa, mihin saa mennä ja mihin ei, kenen kanssa saa ystävystyä saati puhua.
Suosittelen että mitä tahansa teetkin niin mietit asiaa pidempään, etkä hyppää rakkaudesta sokeana ensimmäiseen asiaan joka sitten sitookin ikävään tai ikäväksi muuttuvaan tilanteeseen hyvin pitkäksi esim. juuri lapsen kautta. Voi olla että ongelmana on yksinkertaisesti kihlattusi tekemisen puute ja ongelma korjaantuu sillä että hän löytää töitä tai alkaa opiskella, ja saa sitä kautta omaa sisältöä omaan elämäänsä. Toinen vaihtoehto on se että olet nähnyt ensimmäiset merkit sairaalloiseksi kehittyvästä mustasukkaisuudesta ja tilanne tulee vain pahenemaan.
Narsistin tyyppiominaisuus parisuhteessa on se, ettei hän suvaitse kumppanilleen omaa elämää ollenkaan. Toinen tyypillinen piirre on pinnallinen ja hyvin ajoitettu huomaavaisuus ja romanttisuus, jolla hän saa muun peitettyä alleen. Tunnusomaista on myös narsistin yritys eristää kumppaninsa tämän tuttavapiiristä. Loismainen (rumasti sanottuna) elämäntapa kuuluu niinikään tuntomerkkeihin. Kumppaninsa rahoilla elelevät ikuiset opiskelijat ovat narsistien yksi suuri alaryhmä. Mitä vielä puuttuu?
"Olen onneton mutta näyttelen onnellista ja kavereille kerron aina miten onnellinen olen."
Pitkän kirjoituksen kirjoitit, ja olennaisin on tuossa lauseessa.
Siis haloo. MIKSI teet tuota???
Mitä sillä voitat?
Lopeta toki. Et koko elämääsi jaksa esittää kuitenkaan.
"tuntuu että kihlattuni rajoittaa elämää ihan liikaa."
"mutta omaa aikaa ei ole pian ollenkaan."
"nyt kihlattuni ei haluaisi että näkisin esim kavereita tai kävisin sukulaisten luona ilman häntä. Joka paikkaan pitäisi ottaa kihlattu mukaan. "
"nyt on ahdistavaa."
"liikaa määrää mitä minä saan tehdä."
"parhaan kaverin kanssa on menny välit melkein poikki"
"Kihlattuni ei tykkää jos näen liikaa kavereita."
MIKÄ MUUTEN ON LIIKAA NÄKEMISTÄ ???
"puhuu paljon pahaa kavereistani"
Mä vetäisin kyllä turpiin..
No, en vaiskaan.
Mutta ei kai sulla niin paska kavereita ole??
Että niitä pitää haukkua?
Miksi sanot kavereitasi kateellisiksi?
"en ole onnellinen kun en saa olla yksin yhtään."
No eiks se oli sitten tuossa?!
Alussa väität olevasi onnellinen, ja sitten sanot useampaan otteeseen, että et ole.
Ei KUKAAN ole onnellinen, jos elämää rajoitetaan.
Sen verran pitää toiseen luottaa, ettei tartte kyljessä kyhnätä kaiken aikaa!!!
Voisit sanoa sen kihlatullesi.
Jokainen tarttee omankin reviirin.
Ja joku tarttee enemmän yksinoloa kuin toinen. Ja sekin pitää hyväksyä.
Sait paljon hyviä neuvoja jo tuossa aiemmin. Joten ota HETI jutuksi asiat kihlattusi kanssa.
Jos annat homman jatkua, et kohta saa mennä roskiakaan viemään, ilman että kihlattusi kyselee, miksi sulla siellä niin kauan meni jne.
Sitten tulee luulotauti - ketä käyt tapaamassa? Sitten tulee nimittelyä. Sitten puhuu nyrkki...
Yhdelle tuttavalleni kävi juuri niin.
En osaa sanoa kuin että liian takertuva ihminen tämä sinun miehesi. Vaikka se tuntuukin avarmasti välillä ihanalta että hän vahtii sinua kuin haukka saalistaan, mutta näissä ihmisissä voi piillä vaaransa.
Mieti tilanteesi läpi kunnolla ja istuta miehesi alas ja kakista ilman kauno puheita asiasi ulos.Reaktio voi olla mikä vaan aluksi kyllä se siitä kunhan hän rauhoituu ja miettii kanssa asiaa.Tilanne muuttuu tai ei.
Omalla kohdalla en tajunnut vasta kuin neljän vuoden päästä, että elämäni oli kaventunut ja mieheni sairasti vakavaa mustasukkaisuutta ja halllinta muotoa jonka takia hänen oli vaikea antaa minun edes hengitää omaa ilmaa.
"Kihlattuni opiskelee kanssa mutta käy aika vähän koulussa. Hän on joutunu maksaa opintotukea takaisin koska ei saanut tarpeeksi opintopisteitä. Hän ei tee töitä..."
"Nyt vain eletään minun rahoilla ja opintolainalla."
?! "Sukulaiset kyllä tykkää kun kihlattuni on oikea unelma vävy." ?!
Siis kyllä on pahemman kerran tää maailma kiroutunu, kun tuollaiset VÄTYKSET ovat unelmavävyjä joidenkin silmissä? Siis mitä vittua?!
naimisiinmenon kautta miehesi haluaa sitoa sinua vielä enemmän.
Luepa:
www.narsistienuhrientuki.info
sivustoa
Lähde nopeasti suhteesta- pahenee vuosien mittaan. Kohta et saa käydä edes töissä: hoidathan miespotilaitakin. Kokemusta löytyy.
Kohta se tarjoo nyrkkiä naamaan.
Tai saadaan lukee viel ikävempiä iltapäivälehdistä.
Sairas mustasukkanen paska.