Uskomatonta

Hyvinvointivaltiossa nimeltä Suomi!Ystäväni sairau-
den vuoksi ajautunut tilanteeseen,jossa jääkaappikin tyhjä.Soitin kyseiseen sossuun ja seurakuntaan ja lämmintä kättä tarjottiin.Eli on paskapuhetta, että
tämä maa pitää huolen omistaan.Pröystäilevä kulutus-
juhla tulossa ja toiset näkee nälkää.Autan sen minkä voin,eipä se paljon kun yh olen ja pienellä päivärahalla itsekin.Vaan menen omatunto puhtaana jouluiltana nukkumaan.Hyvä antaa vähästään,paha ei anna paljostakaan.Miettikääpä ihmiset,miltä se tuntuu kun omalle kohdalle sattuu.
3527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomi on hyvää vauhtia menossa yhdysvaltojen malliin, jos ei sulla ole vakuutusta tai käteistä niin heippa koita jaksaa. Kyllä tuo Katainen pitäis hopusti saaha alas tuolta ylhäältä.Kyllä täällä "lintukodossa" kohta on tosi köyhiä.

Äänestä
  • kyllä näin on ollut jo muidenkin Kataisten aikaan.

    Äänestä

  • voitto ? kirjoitti:

    kyllä näin on ollut jo muidenkin Kataisten aikaan.

    Tuo järjestelmäähän on luotu aikana kun demarit hallitsivat ja varsinkin tämä ala oli heidän mielikenttäänsä. Tällaiseksi saivat luotua tuonkin järjestelmän. Nyt menee luonnollisesti aikaa kunnes mm tämä asia saadaan asialliseen kuosiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


välinpitämättömyyttä kirjoitti:

Hyvinvointivaltiossa nimeltä Suomi!Ystäväni sairau-
den vuoksi ajautunut tilanteeseen,jossa jääkaappikin tyhjä.Soitin kyseiseen sossuun ja seurakuntaan ja lämmintä kättä tarjottiin.Eli on paskapuhetta, että
tämä maa pitää huolen omistaan.Pröystäilevä kulutus-
juhla tulossa ja toiset näkee nälkää.Autan sen minkä voin,eipä se paljon kun yh olen ja pienellä päivärahalla itsekin.Vaan menen omatunto puhtaana jouluiltana nukkumaan.Hyvä antaa vähästään,paha ei anna paljostakaan.Miettikääpä ihmiset,miltä se tuntuu kun omalle kohdalle sattuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu