Huimaus ja rytmihäiriöt

Suolakko

Moni VHH:n omien oppiensa mukaan aloittanut on valitellut alkuvaiheessa tulevaa huimausta ja sydämentykytystä. VHH:lla tulisi syödä mahdollisimman vähän eineksiä. Kun einekset ja leipä jäävät ruokavaliosta pois eikä raaka-aineissa itsessään ole suoloja voi tulla ongelmia. Erilaisia suoloja (natriumia, kaliumia, magnesiumia jne.) pitää saada tietty määrä että kroppa toimii oikein. Niitä on suomalaisten perus ruoassa ihan liikaa mutta ilman lisäämistä VHH ruoassa liian vähän. Moni on tottunut siihen, ettei ruokiin tarvitse lisätä erikseen suolaa vaan että sitä on tullut eineksistä tarpeeksi. Puhtaista raaka-aineista tehtyyn ruokaan on suoloja lisättävä.

Hanki mineraalisuolaa jossa on sekä natriumia että kaliumia ja lisää sitä ruokiin päivittäin. Rytmihäiriöt johtuvat juuri tuon kaliumin puutteesta. Toinen vaihtoehto on juoda mineraalivettä johon on noita mineraaleja lisätty. Tavallisen natriumsuolan lisääminen ei auta, koska siinä ei ole muita suoloja mukana.

Jos lievät rytmihäiriöt eivät mineraalisuolalla lähde on kyse jostain sydämen fyysisestä viasta joka vaatii lääkäriin menoa välittömästi. Suolanpuute tykytys lähtee nopeasti kun veressä on taas kaliumia.

17

6977

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • x-box

      Rytmihäiriö ei koskaan ole mikään ylimenovaiheen tila. Joku päänsärky voi olla sokerista luopuessa, tupakoinnin loppuessa tms. Rytmihäiriö ei ole mikään palstaohjeistuksen paikka. Älä tee mitään koskaan, mikä aiheuttaa rytmihäiriöitä.
      Osa niistä on eteisperäisiä ja melko ok lyöntejä. Itse saan niitä jos tulee liikaa töitä ja kahvia. Se on huono merkki ja korjaan aina tapani.
      Rytmihäiriö ei ole mikään ylimenovaihe: jos jostain tulee niitä: muuta tyyliä. Jos niitä on haitaksi asti: lääkäriin.
      Terveellinen ruoka ei aiheuta rytmihäiriöitä koskaan koskaan koskaan!!!

      • aiheuttaa

        rytmihäiriöitä, viinan juonti on siis terveellistä.

      • Yksi vain

        Itselleni suolojen puute aiheutti juuri noita rytmihäiriöitä ja siksi niistä tässä kerroin. En älynnyt lisätä joka päivä ruokiin suolaa. Terveellisissä raaka-aineissahan sitä ei itsestään juuri ole.

        Lääkäri totesi että mineraalisuolan lisäys on ihan paikallaan.

        Rytmihäiriö pitää aina selvittää oli syynä sitten suolan puute tai sydänvaiva. Kirjoitukseni tarkoitus oli ehkäistä suolan puutteesta johtuvia häiriöitä.

      • pointti.

        VHH ruokavaliota kuten mitään muutakaan ruokavalio muutosta ei pidä tehdä ellei aiheeseen tutustu ensin. Se on ihan sama onko kyse vaikka paastosta, kasvisruokavaliosta tai painonvartijoista, niin ongelmia tulee jollei tiedä mitä tekee. VHH:n ongelmana on vielä lisäksi se että media kertoo siitä vääristellen. Jos media kertoisi VHH:sta sellaisena kuin se on niin suurinosa ongelmista vältettäisiin. Kukaan ei vaan uskalla osoittaa syyllistä suoraan, vaan syyllistetään ruokavaliota jota ei olla edes noudatettu. Jos kyseessä olisi kaupallinen ruokavalio niin syytteitä olisi nostettu jo lukuisia.

    • x-box

      Aivan! Se mikä oli pielessä, korjataan. Sitä, mikä on pielessä ei jatketa (krapulaan johtava juopottelu, mineraalipuutos, hypertyreoosi, raskas työ kahvi tai dieetti, joka aiheuttaa ongelmia).
      Kenelle tahansa on hyvä neuvo pitää mineraaleistaan huolen. Siinä olet oikeassa, mutta aiheuttajaa ei siis jatketa, eikä se ole hyvä juttu. Lääketieteessä on oma kova logiikkansa, joka on vaikeaa, ellei siinä ole ammattilainen. Rytmihäiriöt ovat päivystyksen raivostuttavinta ongelmatiikkaa, koska niihin on niin huonoa hoitoa vielä. Muutamat joutuu saman tien nukutuksessa ns. kääntämään sähköllä. Älkää millään tavalla provosoiko niitä! Jäävät jotenkin sydämelle tavaksi.
      Miksi vaihdoit sellaiseen ruokaan ja nimenomaan jatkoit sitä josta tuli mineraalihäiriö ja rytmihäiriöt? Ei mene jakeluun. Korjaa mineraalit lääkärisi ohjeen mukaan ja vaihda parempaan ruokaan. Tulee varmaan vielä jatkokontrolleja yms.

      • ohje...

        "Miksi vaihdoit sellaiseen ruokaan ja nimenomaan jatkoit sitä josta tuli mineraalihäiriö ja rytmihäiriöt? Ei mene jakeluun. Korjaa mineraalit lääkärisi ohjeen mukaan ja vaihda parempaan ruokaan."

        Vhh-ruokavaliolle siirryttäessä jää aiempaan verrattuna paljon suolaa saamatta (kun leivät ja einekset jäävät pois). Miksi ei voisi jatkaa vhh:lla varmistamalla samalla riittävän suolojen saannin, kuten lääkäri oli ehdottanut?

        Jos virallissuositeltua ruokavaliota noudattava henkilö karsii suolan käyttöään niin paljon, että hänelle tulee samanlaisia "sydänoireita", pitääkö hänenkin vaihtaa ruokavaliota ja siirtyä esim. vhh:lle? Vai mille ruokavaliolle hänen tulisi siirtyä?

        Jos on kysymys vain jonkin kivennäisaineen liian vähäinen saanti, miksei vain sitä tiettyä asiaa voi korjata, miksi pitäisi vaihtaa koko ruokavalio? Mielestäni omituinen ohje lääkäriltä...

      • viestisi

        oikeaan kohteeseen, eli vaikkapa iltapäivä lehdistöön. He jakavat ohjeita joita noudattamalla ihmiset saavat ongelmia.

      • x-box
        ohje... kirjoitti:

        Se pois, joka aiheuttaa rytmihäriötä: mikä se sitten kullakin on. Minulla liiat cola-juomat, liika kahvi ja liika työ.
        Sitä sapuskaa napaan, jolla on mahdollisimman vähän rytmihäiriötä, oli se sitten mitä tahansa. Mikä kummallisuus tässä nyt on. Se dieetti pois, jolla niitä on eniten. Joku joutuu rajoittamaan suolaa joku ei, moni joutuu lisäämään juuri esim. magnesiumia. Kalium laitetaan kohdalleen.
        Kukin hakekoon parhaan dieetin itselleen. Mineraalit mitataan aina jos rytmihäiriöitä on.
        Klassinen aiheuttaja Suomessa on viina eri muotoineen. Myös hienosteleva viini liikaa litkittynä-.
        Rasittava ilmiö. Koettakaa hakea sellainen elintapa, ettei näitä tule. Jotkut eivät ole vältettävissä ja sitten on kyllä hoitoja: lääkkeitä, mineraaleja, toimenpiteitäkin, hormonitutkimuksia ja hoitoja yms.

      • x-box
        viestisi kirjoitti:

        oikeaan kohteeseen, eli vaikkapa iltapäivä lehdistöön. He jakavat ohjeita joita noudattamalla ihmiset saavat ongelmia.

        Kun olisikin vaan syyllisyyttä ja pahaa mieltä, mutta kun se sydämen retale ottaa ja hakkaa miten sattuu joskus aika hankalastikin. Arvatkaa kuka on niiden kanssa tahikoinut ainakin neljässä sairaalassa yöllä kello 2-6!!
        Eli ne kiltit kannattaa pysäyttää ja pahoja ei onneksi tule kuin harvoille. Kiltti voi jäädä päälle aivan tarpeettomasti eli siis ei mitään syyllisyyksiä vaan terveellisyyksiä: sitä tehdää, mistä tulee hyvä olo ja se vältetään, mistä tulee huono olo. Ei ole vaikea ohje.

      • Yksi vain
        x-box kirjoitti:

        Se pois, joka aiheuttaa rytmihäriötä: mikä se sitten kullakin on. Minulla liiat cola-juomat, liika kahvi ja liika työ.
        Sitä sapuskaa napaan, jolla on mahdollisimman vähän rytmihäiriötä, oli se sitten mitä tahansa. Mikä kummallisuus tässä nyt on. Se dieetti pois, jolla niitä on eniten. Joku joutuu rajoittamaan suolaa joku ei, moni joutuu lisäämään juuri esim. magnesiumia. Kalium laitetaan kohdalleen.
        Kukin hakekoon parhaan dieetin itselleen. Mineraalit mitataan aina jos rytmihäiriöitä on.
        Klassinen aiheuttaja Suomessa on viina eri muotoineen. Myös hienosteleva viini liikaa litkittynä-.
        Rasittava ilmiö. Koettakaa hakea sellainen elintapa, ettei näitä tule. Jotkut eivät ole vältettävissä ja sitten on kyllä hoitoja: lääkkeitä, mineraaleja, toimenpiteitäkin, hormonitutkimuksia ja hoitoja yms.

        Eihän vika ollut VHH:ssa vaan minussa joka en älynnyt noudattaa ohjeita ja lisätä suolan käyttöä.

        Meille suomalaisille on opettettu että suola on pahasta ja että pitäisi syödä vähäsuolaisesti. Sitten kun ruokaa ruvataan tekemään suolattomista tarpeista pitäisi osata sitä suolaa lisätä.

        Virallisiin VHH ohjeisiin kuuluu aina suolatasapainosta huolehtiminen!

        VHH ta jatkoin ihan siksi että olen saanut sillä 10 kg painoa pois, veren rasva arvot hyviin lukemiin, ilmavaivat pois ja ihon paremmaksi. Pari kertaa olen ulkomaan työkomennusten takia repsahtanut entiseen ja heti on kostautunut painon nousulla ja epämääräisillä oireilla. Miksi ihmeessä palaisin entiseen jos VHH mineraalisuola tuo minulle paljon paremman ja terveellisemmän elämän?

      • on just
        Yksi vain kirjoitti:

        sitä virallisterveelllistä tuputtamista tää x-boxin höpinä. Kyllä sinun pitää pottusi syömän ja viljapöhö täytyy myös hankkia keskivartaloon. Siinä sitä sitten on hyvä olo ku posket punottaa ja pullottaa...

      • toi ole
        x-box kirjoitti:

        Kun olisikin vaan syyllisyyttä ja pahaa mieltä, mutta kun se sydämen retale ottaa ja hakkaa miten sattuu joskus aika hankalastikin. Arvatkaa kuka on niiden kanssa tahikoinut ainakin neljässä sairaalassa yöllä kello 2-6!!
        Eli ne kiltit kannattaa pysäyttää ja pahoja ei onneksi tule kuin harvoille. Kiltti voi jäädä päälle aivan tarpeettomasti eli siis ei mitään syyllisyyksiä vaan terveellisyyksiä: sitä tehdää, mistä tulee hyvä olo ja se vältetään, mistä tulee huono olo. Ei ole vaikea ohje.

        ihan ammatinvalintakysymys? Joku voi pärjätä pitkäänkin muuten sillä viljavetoisella virallisterveellisellä mut enemmistö on kohta db kakkosia ja pallolaajennettuja... että se siitä terveellisestä viljasta...

      • se enemmistö
        toi ole kirjoitti:

        ihan ammatinvalintakysymys? Joku voi pärjätä pitkäänkin muuten sillä viljavetoisella virallisterveellisellä mut enemmistö on kohta db kakkosia ja pallolaajennettuja... että se siitä terveellisestä viljasta...

        syö sitä puhdistettua viljaa, sitä einespizzaa ja kaikkea ylipäätään ihan liikaa. Ja sixpäkki päälle. Eikä liiku kuin Sukarin sisätiloissa.

        Jenkeissähän ostoshelveteissäkin on jo golfkärryt shoppaajille, vaikka jalat vielä olisi itseaiheutetusta diabetekesta huolimatta tallella. Ja ne kärryt ovat pienen yksiön kokoiset. Ja ihmiset todella ostavat ne täyteen, useita kertoja viikossa.

        Edes kohtuullisesti liikkuvia, kohtuullisesti syöviä, hyviä hiilihydraatteja nauttivia - eli virallisterveellisiä suosituksia noudattavia eivät ostoskeskusten golfkärryt houkuttele.

        Kaikesta kurjuudestaanhan voi syyttää muita, mutta valtaosassa tapauksista se on silkkaa itsepetosta.

      • Jep.
        x-box kirjoitti:

        Kun olisikin vaan syyllisyyttä ja pahaa mieltä, mutta kun se sydämen retale ottaa ja hakkaa miten sattuu joskus aika hankalastikin. Arvatkaa kuka on niiden kanssa tahikoinut ainakin neljässä sairaalassa yöllä kello 2-6!!
        Eli ne kiltit kannattaa pysäyttää ja pahoja ei onneksi tule kuin harvoille. Kiltti voi jäädä päälle aivan tarpeettomasti eli siis ei mitään syyllisyyksiä vaan terveellisyyksiä: sitä tehdää, mistä tulee hyvä olo ja se vältetään, mistä tulee huono olo. Ei ole vaikea ohje.

        VHH:lla tulee hyvä olo, joten sitä kannattaa jatkaa.

      • väitteesi?
        se enemmistö kirjoitti:

        syö sitä puhdistettua viljaa, sitä einespizzaa ja kaikkea ylipäätään ihan liikaa. Ja sixpäkki päälle. Eikä liiku kuin Sukarin sisätiloissa.

        Jenkeissähän ostoshelveteissäkin on jo golfkärryt shoppaajille, vaikka jalat vielä olisi itseaiheutetusta diabetekesta huolimatta tallella. Ja ne kärryt ovat pienen yksiön kokoiset. Ja ihmiset todella ostavat ne täyteen, useita kertoja viikossa.

        Edes kohtuullisesti liikkuvia, kohtuullisesti syöviä, hyviä hiilihydraatteja nauttivia - eli virallisterveellisiä suosituksia noudattavia eivät ostoskeskusten golfkärryt houkuttele.

        Kaikesta kurjuudestaanhan voi syyttää muita, mutta valtaosassa tapauksista se on silkkaa itsepetosta.

        että D2 olisi itseaiheutettu?

      • AAAAB
        Yksi vain kirjoitti:

        Eihän vika ollut VHH:ssa vaan minussa joka en älynnyt noudattaa ohjeita ja lisätä suolan käyttöä.

        Meille suomalaisille on opettettu että suola on pahasta ja että pitäisi syödä vähäsuolaisesti. Sitten kun ruokaa ruvataan tekemään suolattomista tarpeista pitäisi osata sitä suolaa lisätä.

        Virallisiin VHH ohjeisiin kuuluu aina suolatasapainosta huolehtiminen!

        VHH ta jatkoin ihan siksi että olen saanut sillä 10 kg painoa pois, veren rasva arvot hyviin lukemiin, ilmavaivat pois ja ihon paremmaksi. Pari kertaa olen ulkomaan työkomennusten takia repsahtanut entiseen ja heti on kostautunut painon nousulla ja epämääräisillä oireilla. Miksi ihmeessä palaisin entiseen jos VHH mineraalisuola tuo minulle paljon paremman ja terveellisemmän elämän?

        Virallisiin VHH ohjeisiin kuuluu aina

        -suolatasapainosta
        -A-vitamiinin saannista
        -B1-vitamiinin saannista
        -B2-vitamiinin saannista
        -B3- vit....
        ...
        -sinkin saannista
        -raudan saannista
        -jodidin saannista
        -jne jne

        huolehtiminen (satoja asioita).

        Siinä missä virallisterveellisessä ravinnossa tuo kaikki lankeaa automaattisesti, siis sisältyvät suosituksiin, pitää VHH:laisen erikseen tarkastaa jokaisen aineksen määrä erikseen ja tutkia mistä määrän saa juuri ja juuri täyteen ilman että tulee yhtään mikrogrammaa hiilihydraattia ylimääräistä.

        Tältä se ainakin näyttää ei-vhh:laisen silmissä.

        Kertokaapa mistä saa viralliset vhh-ohjeet. Mikä on se taho joka ne on laatinut?
        ------------------------
        Ja jos jonkun mielestä olen kärjistänyt tässä asiaa niin lukekaapa tämä:
        http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000654&posting=22000000040093444

        "Se kuule auttaa siihen, että ihmiset kiinnostuvat asiasta eivätkä sokeasti usko ns. "virallista" tahoa."

        Niin että kärjistämistä moittivat antakoot kommenttinsa mielummin suoraan tuohon ketjuun. Tulee sitten sekin asia käsiteltyä samalla, luen ne kyllä sieltä. Merkatkaa AAAAB:lla.

    • oli myös

      rytmäreitä kun aloittelin karppausta mut loppuivat kun aloin juoda enemmän vissyä ja lisäilin hieman suolaa reippaammin.

      On niitä rytmäreitä ollut joskus nuorempana runsaamminkin ihan normiruualla mut jäivät pitkäksi aikaa pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      2480
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      196
      1167
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1081
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      930
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      298
      901
    6. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      868
    7. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      90
      850
    8. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      841
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      829
    10. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      53
      758
    Aihe