Olen nyt käynyt täysin turhauttavaa keskustelua joidenkin "ihmisten" kanssa tällä palstalla.
Nämä tyypit väittävät minulle, ettei lapsen takia tarvitse luopua mistään.
Olen eri mieltä. Ja siksi olen lapseton, sanottakoon se nyt tässä.
En ymmärrä näitä muita tällä palstalla olevia kirjoituksia, joissa sitten kuitenkin itketään sitä, kun parisuhde ja entinen elämä muuttuu lapsen myötä niin dramaattisesti, että olo alkaa tuntua tyhjääkin tyhjemmältä.
Jo palstan aiheena on : Lapset ja parisuhde
Tunteeko isä jäävänsä taka-alalle uuden perheenjäsenen myötä? Miten lemmenhetket sujuvat vauvan saannin jälkeen?
Näiden "vänkääjien" mielestä mikään ei koskaan muutu. Mistään ei ikinä tarvitse luopua.
MIKSI TÄLLAINEN PALSTA SITTEN ON OLEMASSA, VIELÄPÄ TÄYNNÄÄN ERILAISIA ONGELMIA LASTEN SYNNYTTYÄ?
PARANEEKO ONGELMAT, KUN NE LAKAISTAAN MATON ALLE JA VÄITETÄÄN, ETTEI NIITÄ OLEKAAN?
Vai onko vain niin, ettei niitä yksinkertaisesti voi lapsettomalle myöntää? Juuri niiden "vaivojen" takia minä olen valinnut lapsettomuuden. He tietävät sen, kuinka paljon helpommalla pääsen joka suhteessa.
Jos se ei ottaisi mitään, alkaisin äidiksi, mutta tiedän, että se ottaa ja vastine menetykselleni on epävarma, tai oikeastaan se vastine siihen ryhtymisestä voi olla vielä lisää murhetta.
Aivan kuin menisi uuteen työpaikkaan, eikä tietäisi saisiko latiakaan palkkaa, vai tulisiko maksamista koko touhusta!!
Nämä tyypit väittävät minulle, ettei lapsen takia tarvitse luopua mistään.
Olen eri mieltä. Ja siksi olen lapseton, sanottakoon se nyt tässä.
En ymmärrä näitä muita tällä palstalla olevia kirjoituksia, joissa sitten kuitenkin itketään sitä, kun parisuhde ja entinen elämä muuttuu lapsen myötä niin dramaattisesti, että olo alkaa tuntua tyhjääkin tyhjemmältä.
Jo palstan aiheena on : Lapset ja parisuhde
Tunteeko isä jäävänsä taka-alalle uuden perheenjäsenen myötä? Miten lemmenhetket sujuvat vauvan saannin jälkeen?
Näiden "vänkääjien" mielestä mikään ei koskaan muutu. Mistään ei ikinä tarvitse luopua.
MIKSI TÄLLAINEN PALSTA SITTEN ON OLEMASSA, VIELÄPÄ TÄYNNÄÄN ERILAISIA ONGELMIA LASTEN SYNNYTTYÄ?
PARANEEKO ONGELMAT, KUN NE LAKAISTAAN MATON ALLE JA VÄITETÄÄN, ETTEI NIITÄ OLEKAAN?
Vai onko vain niin, ettei niitä yksinkertaisesti voi lapsettomalle myöntää? Juuri niiden "vaivojen" takia minä olen valinnut lapsettomuuden. He tietävät sen, kuinka paljon helpommalla pääsen joka suhteessa.
Jos se ei ottaisi mitään, alkaisin äidiksi, mutta tiedän, että se ottaa ja vastine menetykselleni on epävarma, tai oikeastaan se vastine siihen ryhtymisestä voi olla vielä lisää murhetta.
Aivan kuin menisi uuteen työpaikkaan, eikä tietäisi saisiko latiakaan palkkaa, vai tulisiko maksamista koko touhusta!!
Vastaukset 65
Vanhimmat
pitää luopua jostain jos lapsia tulee...itsekkyys on ensimmäinen asia jonka pitäisi lentää ikkunasta pihalle.
Ei_voi_ajatella pelkästään itseään ja omia menojaan/tarpeitaan/huvituksiaan kun on pieni ihminen joka on täysin riippuvainen sinusta.
Se joka muuta väittää, puhuu paskaa.
samaa mieltä!
Yhdyn edellisiin puhujiin!!!! :)))
Totta turiset! Mutta kyllä ne lapset paljon myös antaa, elämäniloa esimerkiksi. Tottakai ne omat menot vähenee ja niiden järjestäminen vaikeutuu, mutta ihan mukavaa on äitinä olo kumminkin, minä pidän!
Kunnioitetaan kaikki toistemme päätöksiä ja elämää oli lapsia tai ei!!!
Provosointi ja yleistäminen parin kokemuksen perusteella on varmin keino saada tällä(kin) palstalla ravat silmille. Ei tämä ole mikään poikkeus keskustelupalstojen joukossa. Jos jotkut julkituovat ongelmiaan ilmi tällä palstalla, se ei ole peruste leimata kaikkia lapsellisia samanlaisiksi. Eikö ole hyvä, että on foorumi, josta kysyä mielipiteitä muilta samanlaisessa tilanteessa olevilta? Onko joku joskus väittänyt, että lapsen myötä elämästä tulee ongelmatonta?
Ja toiseksi, mistä sitten tulevien vanhempien pitää luopua? No, itsekkyys ja omaan napaan tuijottelu on kaksi ensimmäistä mieleen tulevaa asiaa. Ei paha asia ollenkaan. Ei se silti sitä tarkoita, että lapsen takia pitää eristäytyä kotiin. Kyllä terve järki kertoo, mikä on rajana. Toisaalta, tämän tästä saa kuulla ja lukea, kuinka pöyristyttävää on, kun äidit ilkeävät imettää jossain julkisessa paikassa, tai kuinka lasten kitinä häiritsee milloin siellä, milloin täällä. Kaupassa ja asioilla ei saisi käydä, ei kulkea linja-autolla jne. loputtomiin. Luopumisesta sen verran, että itse en koe luopuneeni yhtään mistään "tärkeästä" lasten tulon myötä. Se on sitä kasvamista ja kehittymistä.
Mitä tuohon vastineasiaan tulee, vertaus on outo. Ei vanhemmuus ole sitä, että odotetaan vastineeksi jotain. Keneltä sitä odotetaan? Lapselta? Jos niin, metsään mennään ja komeasti.
Se on hyvä ette ole tehnyt lapsia koska et ilmiselvästi pystyisi järjestämään elämääsi niin, että olisit onnellinen.Kaikki kunnia siitä sinulle ja varmasti olet onnellinen.Ei pitäisi muidenkaan tehdä lapsia jos tuntuu yhtään epävarmalle se, että onko valmis hetkeksi luopumaan joistai omista jutuista.Kokonaanhan ei tarvitse omista jutuista luopua, mutta hetkeksi on osattava joustaa, ettei kaikki nyt ihan menekkään niin kuin ennen lasta.Itse sain lapset nuorena ja nyt olen vielä alle 40v. ja lapset rakentavat omaa elämää.Minulla on vielä yllinkyllin aikaa ja voimia itselleni(jollei kuolema korjaa)ja olen erittäin onnellinen.Parisuhteeni on vain vahvistunut vuosien myötä ja siihen on tullut sellaista syvyyttä mitä ei ennen ollut.Toki meille hoetaan alati,että millonkas teette iltatähden, mutta sanomme suoraa;EMME KOSKAAN!Nyt saamme nauttia toistemme seurasta ja keksiä uusia juttuja niin paljon kuin mielikuvitus antaa periksi.KAIKKI KUNNIA LAPSETTOMILLE JA LAPSI PERHEILLE!
Sinä kiteytit hienosti sen asian, jota tässä olen yrittänyt sanoa. Kiitos siitä.
Olen sen monet kerrat sanonut, ettei minusta ole äidikdi. Jos kaikesta huolimatta (mielenhäiriössä) sen tekisin, olisin hyvin onneton ihminen loppuikäni.
MUTTA. Näin ei tunnu saavan sanoa.
Nämä, jotka täällä hullunlailla hyökkäilevät kimppuuni ovat niitä, jotka tuntevat samoin kuin minä, voimatta vaan sitä sanoa, koska on sitä jälkikasvua syystä tai toisesta tullut hommattua.
Ne, jotka elävät sovussa itsensä ja ympärlstönsä kanssa *lapsineen* käyttäytyvät kuten sinä.
Kiitos. Ja onnea ja menestystä teillä tuleviin päiviin. Urakkanne jälkeen olette sen varmasti ansainneet!
Jatkoja sullekkin.Mun bestis on lapseton ja ehkei ikinä teekkään lapsia,niimpä meillä oli aikoinaan leikkimielinen ratkaisu:meitin lapsia saa lainata jos tahtoo, mut ei tahtonu kun näki arkipäivät läheltä.Tykkää kyllä lapsista mut ei niin ku mä.Eikä se ole ikinä skismaa meidän välille tuonu.Vastaavasti mä olen nähnyt hänen lapsettoman elämän ja tullut tulokseen,etten ois voinu ilman lapsia itse elää.Monet naurut on naurettu ja itkut itketty vaikka eletään niin erilaisissa olosuhteissa.
Kun Jumala sanoi:"Lisääntykää ja täyttäkää maa"-Hän tuskin tarkoitti liika-kansoittamista.
On hyvä,että on olemassa näitä lapsettomia-he täyttävät osaltaan tätä tarkoitusta!
Elämähän on itsessään jatkuvaa opiskelua. Tai oppimista oikeastaan. Lapsen ilmaantuessa sotkemaan mihen ja naisen keskinäisiä kuvoita seuraa siitä arvatenkin kaaos. Minä miehenä olen joutunut luopumaan monesta asiasta vaikkakin lähinnä harrastuksista(ja jos vaimolta kysytään niin saisin luopua vieläkin enemmän ;). Menemiset ja tulemiset on rajoitettu. Aikaa pitää olla vaimolle ja lapselle ja tietysti itselle. Omaa aikaa joutuu luovuttamaan hirvittävästi lapselle ja vaimolle. Mutta kaikki se luovutettu vapaus ei mene hukkaan. Se jää perheeseen.
Siis täytyy omaksua uusi ajattelutapa. Me olemme perhe. Se on yhteinen yritys johon panostamalla saadaan perhe kukoistamaan. Jos sen jättää hoitamatta se kuivuu ja hajoaa.
Takaisin mainitsemaani oppimiseen. Kaikki tämä kehittää aivan hirvittävästi. Toki oppii uusia käytännöntaitoja mutta puhun nyt "henkisestä" puolesta. Se kasvattaa. Se on jotain mitä ei voi saada joogaamalla tai lukemalla filosofiaa. Vaikka on siitä kasvaneesta paineensietokyvystä hyötyäkin vaikkapa työelämässä. Saa olla melkoiset tohinat työpaikalla enneku se minuun vaikuttaa.
Parisuhteelle lapsi tarkoittaa loppua. Siis eihän parisuhde voi olla olemassa enää kun siihen tulee kolmas tai useampia osapuolia. Olaan siis se perhe. Tämä onkin sitten se vaikein asia.
Jos ennen riitti että oltiin yhdessä ja tehtiin kaikkea kivaa niin nyt täytyy järjestellä hirvittävästi asioita että saadaan tehtyä juttuja jotka oli ennen ihan tavallista arkea. Vanhempien pitää tajuta, molempien, että nyt pitää panostaa iavan eri tavalla yhteiseen aikaan ja yhteiseen tekemiseen. Jos ennen mentiin sohvalle köllöttelemään ja kuherreltiin, lähdettiin leffaan, palattiin sohvalle kuhertelemaan, rakasteltiin jne. Niin nyt voi olla että yhteistä aikaa jää tunti tai puoli keskellä kirkasta päivää. Tai hyvällä säkällä saa silloin tällöin, vaikkapa kerran kahdessa kuussa, lapset jonnekkin hoitoon, jolloinka voi nauttia toistensa seurasta.
Ei ihme että ongelmia ilmenee.
Vastuuta, rajoituksia omalle vapaudelle ja omille menemisille. Taloudellista vaukautta ja mielellään paljon rahaa kun yksillä tuloilla pitää elättää moninkertainen määrä ihmisiä. Perheautoja, isoja päätöksiä. uusia asioita, pelkoja, murheita, unettomuutta. Kiukuttelua, kiittämättömyyttä, huutoa ja itkua.
Vastineeksi saat iloisen naurun, ehkä halauksen. Väitänpä että se riittää korvaamaan kärsimykset. Olet juuri jättänyt jälkesi tähän maailmaan.
"Vastineeksi saat iloisen naurun, ehkä halauksen. Väitänpä että se riittää korvaamaan kärsimykset. Olet juuri jättänyt jälkesi tähän maailmaan."
on erittäin hyvin sanottu.
Mistä sen tietää, kuka takaa, että lapsi ikinä tuottaa mitään mielihyvää? Mielestäni asetatte huonoon valoon vanhemman, jolla on vammainen lapsi, tai muuten katsoo epäonnistuneensa kasvatustyössään. Hänelle nämä vaivanpalkat eivät milloinkaan toteudu. Onko aikuinen ihminen niin itsekäs, että hän katsoo, että lapsen kuuluu hänen vaivansa korvata?
Ja ennen kaikkea, miksi lähteä niin epävarmaan yritykseen jos näin ajattelee?
Omasta mielestäni vanhemmuus on asia, jossa ei saa odottaa vastapalvelusta. Se on uhrautumista lapsen eteen. Eikä suinkaan toisinpäin, tai edes vuorovetoa. Siksi se ei sovi minulle.
Tällaisia ajatuksia tällä kertaa.
"Mistä sen tietää, kuka takaa, että lapsi ikinä tuottaa mitään mielihyvää?"
Täh? Pitäisikö lapsen tuottaa mielihyvää? Ei todellakaan. Vanhempi tuntee mielihyvää kun lapsella on kaikki hyvin. Onnellinen lapsi tekee vanhemman onnelliseksi.
Sinä tässä asetat vammaiset lapset ja heidän vanhempansa huonoon valoon. Miten niin "vaivanpalkat" eivät toteudu? Tarkoitatko ettei vammaisen lapsen äiti voi kokea onnellisuutta lapsensa kanssa?
Miksi luulet, että vanhempi uhrautuu lapsen eteen? Eikö riitä, että vain ottaa muutkin huomioon, mitä uhrautumista se on?
Lapsuus ja vanhemmuus ei ole työsuhde - kumpikaan ei ole toisen palvelija. Siksi perhesuhteissa ei tunnetakaan käsitettä palkka, tai edes vaivanpalkka.
Jos tavoitteesi on saada vain mielihyvää, niin kukas sen sulle pystyy takaamaan? Ei kukaan. Ei elämää voi pelata varman päälle.
Ajatusmaailmasi on todellakin eri tavalla hämärtynyt kuin omani.
Vastineeksi sana oli vissiin punainen vaate?
Mikään ei ole varmaa, minkään varaan ei voi laskea. Death & taxes. Ainut pysyvä asia.
"Minä olen valmis yrittämään vanhemmuutta."
Ei se mikään excel taulukkoon nakeltu vanhemmuuden plussat ja miinukset valinta ole. Se on jokaisen oma valinta. Ei aina mutta useimmiten.
"Otanko suklaisen leivoksen jälkkäriksi vai jätänkö kokonaan väliin? Suklaasta saatan saada mielihyvää joka auttaa jaksamaan onnellisena päivän loppuun taas toisaalta kalliskin se on ja tunnen itseni vahvemmaksi kun vastustan kiusausta..."
Vanhemmuus on prosessi, ei mikään uhraus. Eikä kyse ole panos-tuotos suhteesta. Mutta mitä ihmettä yrität kirjoituksellasi sanoa? Ilmeisesti perustelet omaa valintaasi (joka ilmeisesti on että et halua lapsia?) itsellesi? Ei kukaan tuolla autopalstoillakana muuta meilipidettään siitä mikä on paras auto. Miksi sitten tällaisissa isommissakaan asioissa. Jokainen hakee hyväksyntää itselleen ja omille valinnoilleen.
Joskus ne on vääriä joskus on oikeita mutta lopultakaan et voi tietää kumpia ne oli, koska et voi päästä kurkistamaan viereiseen ulottuvuuteen jossa teit päinvastaisen valinnan.
Hyvä Beerit,
Kanssakirjoittajien lailla pidän näkökulmaasi koko lapsi-kysymykseen vähintäänkin outona. Kysymyksessä on huomattavasti puhdasta panos-tuotos -asettelua komplisempi asia. Pääasiallinen motivaattori on jokin aivan muu kuin lapsen suoraan tuottama mielihyvä, ei lapsi ole mikään hyödyke. Vain tavallasi asiaan suhtautuva aikuinen saattaisi ajatella, että lapsen tulee korvata hänelle aiheuttamansa vaiva. Vain tavallasi asiaan suhtautuva voisi ajatella, että lapsen pitäisi tarjota vanhemmilleen jonkinlainen vastapalvelus.
Analysoitko parisuhdettasi samalla tavoin kuin tunnut suhtautuvan lasten hankintaan? Heität exceliin mitä olet kumppanillesi antanut ja saanut? Vastapalvelus palveluksesta?
Vanhemmuus on uhrautumista lapsen eteen. Vanhemmuus on epäitsekkyyttä puhtaimmillaan. Vanhemmuus auttaa näkemään sisälle itseensä, sen kuinka huono ihminen sitä todellisuudessa onkaan. Vanhemmuus pudottaa silmiltä itsepetoksen suomut. Siksi vanhemmuus onkin niin palkitsevaa.
Tuomas
koska putoavat tämän porukan silmiltä ne mainitsemasi itsepetoksen suomut...;D ;D
ihan lähellä se päivä ei taida olla *nauraa*
Niin ja elämä on vuorovetoa. Yksin ei pärjää kukaan.
Se on se kuuluisa "vauvakume" kun monille meistä tulee ja siinä ei paljon järkeilyt auta.
Ja hyvä niin, sillä montako lasta tänne sen jälkeen syntyisi jos puhtaasti hyötynäkökohdista alkaisi asiaa ajattelemaan?
Ihan hyvä kuitenkin, että itsekin tiedostat itsesi huonoksi vanhemmaksi jo tässä vaiheessa, ei tarvitse yhdenkään lapsen takiasi kärsiä.
Kuulosti ehkä vihamieliseltä, mutta se ei ollut tarkoitus, ainoastaan realismia.
että lastenhankinta ei ole järkevien ihmisten hommia!
Olen aina itsekin ollut sitä mieltä. Hyvä!
vanhempiesi älykkyysosamäärä oli...??
Myös sinä olet uhrautunut, mutta et lasten takia, vaan ilmeisesti bisnestyöllesi? Teksteistäsi päätellen oletkin kova ja tunteeton bisnesmimmi, jolle liialliset tunteet ja elämän arvaamattomuus eivät sovi kuvioon. Itse olen huomannut, että ne bisnesihmiset, joilla ei ole lapsia, ovat huonoja johtajia. Itse olen lukenut johtamistaitoa, joten tiedän, millainen on hyvä ja huono johtaja. Sinä vaikutat huonolta, sillä etsit elämästä vain mielihyvää ja vältät epäonnistumisia. Voi ehkä pärjätä työelämässä, mutta se ei takaa ja kerro sitä, minkälainen työntekijä ja ihminen olet. Se, onko jollakulla lapsia, näkyy nimittäin jo kauas.
näkyy ja kuuluu kauas ku jollakulla kersa on. Se on tosi. Esim. automarketeissa on sen päivänen mylvintä käynnisssä aina iltasella plus koko viikonlopun. Hyvä ettei pää halkee.
Ahaa, sä pidät ittees hyvänä johtajana, koska et vältä epäonnistumisii. Mä kyllä sanosin, että hyvä johtaja nimenomaan välttää niitä. Mutta ilmeisesti on luvut vähä muuttunu sen jälkeen ku mä olen niitä lukenu.
Mihis tutkimukseen ja faktaan perustuu toi väittees, että lapseton on huono bisnesihminen? Oma kokomukses ei riitä mihinkään, jollet tunne puolta maailman johtajista myös lapsettomista.
Musta Beerit vaikuttaa oikeen hyvältä ja seksikkäältä gimmalta. Jos sillä ei miestä olis alkasin heti heittää vakavaa legendaa.
Harvassa on naiset, jolla on päässä muutaki ku kihlat, kakarat ja asuntolaina. Vain harva mimmi on valmis itte tekeen sen asian eteen jotain. Moni vaan uskoo, et äijän avulla saavuttaa eniten.
Oman onnensa seppii mä kunnoitan. Niissä on liikettä ja makua. Ne on usein niitä, jotka on saavuttamattomii. Valitettavasti.
on IHMINEN, jolla on inhimillisyyttä, ei siis KONE, joka ei suo itselleen olla IHMINEN. Ja jokainen tekee virheitä, mutta inhimillinen ihminen hyväksyy sen, kone ei.
Ja siinä se tuli: seksikkyys, seksikäs ihminen ja seksikäs elämäntyyli siis! Sillä sitä tämä nykymaailma tuntuu "arvostavan". Sillä lapsettomien mielestä "lapsellisten" elämä on varmaankin "seksitöntä". En siis tarkoita seksin puutetta, vaan, että elämäntyyli on heidän mielestään tylsää. Ei ihme, että maailma ajautuu kohti kaaosta, kun perheitä ja perinteitä ei arvosteta. Työtä tehdään itsekkäistä syistä, ei kanssaihmisten hyväksi.
Edelleen, valintoja
Kirjoittanut: Ukko, 7.11.2003 klo 12.03
Vastineeksi sana oli vissiin punainen vaate?
Mikään ei ole varmaa, minkään varaan ei voi laskea. Death & taxes. Ainut pysyvä asia.
"Minä olen valmis yrittämään vanhemmuutta."
Ei se mikään excel taulukkoon nakeltu vanhemmuuden plussat ja miinukset valinta ole. Se on jokaisen oma valinta. Ei aina mutta useimmiten.
"Otanko suklaisen leivoksen jälkkäriksi vai jätänkö kokonaan väliin? Suklaasta saatan saada mielihyvää joka auttaa jaksamaan onnellisena päivän loppuun taas toisaalta kalliskin se on ja tunnen itseni vahvemmaksi kun vastustan kiusausta..."
Vanhemmuus on prosessi, ei mikään uhraus. Eikä kyse ole panos-tuotos suhteesta. Mutta mitä ihmettä yrität kirjoituksellasi sanoa? Ilmeisesti perustelet omaa valintaasi (joka ilmeisesti on että et halua lapsia?) itsellesi? Ei kukaan tuolla autopalstoillakana muuta meilipidettään siitä mikä on paras auto. Miksi sitten tällaisissa isommissakaan asioissa. Jokainen hakee hyväksyntää itselleen ja omille valinnoilleen.
Joskus ne on vääriä joskus on oikeita mutta lopultakaan et voi tietää kumpia ne oli, koska et voi päästä kurkistamaan viereiseen ulottuvuuteen jossa teit päinvastaisen valinnan.
TÄMÄ ON SINUN KIRJOITUKSESI. SAMOJA SANOJA JA LAUSEITA. VAIN ERI NICKILLÄ. HÄPEÄ! EIKÄ NE TOSIAAN OLLEET TÄSSÄ KAIKKI. KOETKO OLEVASI ALAKYNNESSÄ KUN NUITA PERSOONIA NOIN MONTA PITÄÄ LUODA?
ELä huoli milla, kyllä minä olen edelleen oma lukihääriöönen itteni ja esiinnyn pelkästään Ukko nikillä.
asiassa hyväksi johtajaksi ei tule lukemalla opuksia. Vinkkejä kirjoista kyllä saa.
Olet oikeassa tuossa, että epäonnistumisia ei saa välttää. Varman päälle eläminen on perkaleen tylsää puuhaa - vähän sama kuin Quake I:n pelaaminen jumalmoodilla. Ei mitään haastetta.
Minäkään en olisi päässyt enää kortistosta töihin, jos johtajana olisi ollut joku beerit tai miespuolinen beerit. Onneksi sattui olemaan mies, joka oli elänyt ja kokenut myös niitä vastoinkäymisiä, eli ymmärrystä riitti. Ei, en ollut deekiksellä, mutta helvetin masentunut kylläkin.
Milla rakas,
Joudun valitettavasti tuottamaan Sinulle pettymyksen ja kertomaan, että ansiokas analyysisi meni ns. metsään.
Tuomas
Ja mikä tämän viestiketjun tarkoitus oli? Herättää keskustelua? Provosoida?
Olet saanut tukuttain vastauksia kysymyksiisi edellisissäkin ketjuissa. Mitä vielä haluat?
Kyllä, lapset vaativat vanhemmilta "uhrauksia". Oma aika vähenee, kaikkea rahaa ei voi laittaa vain itseensä, vastuu ja murheet lisääntyvät.
Silti, lapset saavat elämän maistumaan elämältä, ja vahvasti. Luulin sinkkuna ja parisuhteen alussa, että elin parasta aikaani. En voinut kuvitellakaan miten paljon paremmalta elämä tuntuu nyt lasten kanssa.
"Vastine menetyksille" ei ole epävarma. Kävi miten kävi, lapsi antaa vanhemmilleen enemmän kuin ottaa.
Omalla kohdallani on kuin "olisin mennyt töihin ja odottanut palkkaa 3000 euroa kuussa, mutta saanutkin 100 000 euroa / kk."
onkin odotuksista elämässä? Kun lähtee soitellen sotaan on pettymys kova, kun kaikki haaveet kaatuu.
Ne usein kaatuvat kun arki iskee kybällä. Mitä enemmän on itselleen hommannut vastuksia (lue: vääriä valintoja) sen karmeampi loppuelämä on tiedossa.
Ymmärrän Beeritiä siinä, että itsekin haluan hallita elämääni niin paljon kuin tältä tasolta voin.
En halua antautua mihinkään, minkä osoittautuessa vääräksi valinnaksi olen ikuisesti menettänyt sen, mitä todella halusin. Näitä tällaisia lopullisia valintoja on juuri lapset. Kun alat vanhemmaksi, olet sitä hautaan asti. Paluuta ei ole, vaikka kuinka elämä menisi pieleen sen myötä. Asiaa ei ts. voi enää korjata, vaan on pakko yrittää porskuttaa siinä liemessä, minkä itselleen keitti.
En ole varma, mutta uskon, että juuri tätä tarkoittaa Beeritkin. Hän ihmettelee sitä, ettei teistä kukaan halua tätä ymmärtää.
Niin ihmettelen minäkin. Sillä näin se on.
Niin ja silloin kun arki on todella ankeaa kelpaa mikä tahansa, pienikin ilo (lue: lasten naurut yms), auttamaan päivästä toiseen.
Mutta tosin, täysin toisin on ihmisellä, joka itse säätelee omaa elämäänsä.
Siitä te täällä nyt riitelette.
"Mitä enemmän on itselleen hommannut vastuksia (lue: vääriä valintoja) sen karmeampi loppuelämä on tiedossa."
Oletko ennustaja?
Jos oikeasti ajattelee noin, niin eikö kannattaisi teettää eutanasia ihan vain varmuuden vuoksi, ettei joudu kokemaan karmeuksia?
vai oletko vain muuten tyhmä? Näin se on kun kerran lapsia tekee, sitä ei voi muuksi muuttaa. He ovat ristinä? ilona? elämän loppuun asti.
Poikamies osasi homman kertoa prikuulleen niin kuin sen ajattelen. Oletan, että olet nimimerkkisi mukaan sinkku ja ymmärrät näitä asioita enemmän samalta tasolta.
Samoin Ninni. Harvassa on asialliset vastaukset, mutta sinun on niistä yksi.
Vanhemmuus on tosiaan valinta, joka on "nieltävä", kun sen on vastaanottanut, meni syteen tai saveen. Vaikka kuinka paljon asia harmittaisi, siitä ei enää eroon pääse. Se on kuin neitsyydenmenetys, sekin onnistuu vain kerran, eikä paluuta ole.
Tottakai huonoa elämää jokainen koittaa värittää paremmaksi. Kuka milläkin tavalla. Harvalla meistä on kanttia myöntää virhevalintansa, kuten ketjusta näkyy.
On kiva kertoa kuinka paljon ne lapsen antavat, mutta totuus taitaa kuitenkin olla, että sitä harmaata arkea korvataan lasten läsnäololla. Kun muuta ei enää voi olla.
"En halua antautua mihinkään, minkä osoittautuessa vääräksi valinnaksi olen ikuisesti menettänyt sen, mitä todella halusin. Näitä tällaisia lopullisia valintoja on juuri lapset. Kun alat vanhemmaksi, olet sitä hautaan asti. Paluuta ei ole, vaikka kuinka elämä menisi pieleen sen myötä. Asiaa ei ts. voi enää korjata, vaan on pakko yrittää porskuttaa siinä liemessä, minkä itselleen keitti.
En ole varma, mutta uskon, että juuri tätä tarkoittaa Beeritkin. Hän ihmettelee sitä, ettei teistä kukaan halua tätä ymmärtää.
Niin ihmettelen minäkin. Sillä näin se on. "
Miten niin ei halua tätä ymmärtää? Kysehän on nimenomaan valinnoista! Siis, osa meistä on valinnut vanhemmuuden sillä ajatuksella että "epäonnistumisen" riski on olemassa ja että se päätös on lopullinen. Jokainen tekee valinnan itse. Kyllä mua pelotti aivan hitosti se että olenko tosisaan valmis luopumaan kaikesta "kivasta" sen jälkeen kun lapsi syntyy. Voi jeesus että mietinki. Pelko persiissä että ku käy. Ja sitä kans että miten joku voi saada kiksejä sellasista hellanlettas-asioista. Sitte se tapahtu ja sitte minä ymmärsin.
Se on varmaan ihmisen geeneissä tuo lasten teko. Kai tää ihmisen taival maapalluraisella muuten loppuis.
Ai niin, siitä tuotos-panos-suhteesta vielä! Mitä jos omat vanhempasi ovat antaneet sen sinulle minkä sinä annat nyt sitten lapsillesi? En oikein henk.koht. tykkää ajatuksesta mutta tietty pointti siinä on.
Mutta jos et pelaa et voi voittaa. Lapset on niiiiiiin isoa asia että jos se arveluttaa (liikaa) niin forget it.
V-a-l-i-n-t-a-!
Lapset eivät ole maailmassa ainut autuaaksi tekevä asia...
Ei tarvitse olla uhkarohkea pelatessaan, rohkea riittää!
Voittoa tulee pienemmilläkin panoksilla kuin uhraamalla OMAN ELÄMÄNSÄ!!!
Taidat itse olla käsittämätön.
Mistä Poikamies tai kukaan muukaan voi _etukäteen_ tietää, että _koko_ loppuelämä on niitä karmeuksia.
"Tottakai huonoa elämää jokainen koittaa värittää paremmaksi. Kuka milläkin tavalla. Harvalla meistä on kanttia myöntää virhevalintansa, kuten ketjusta näkyy.
On kiva kertoa kuinka paljon ne lapsen antavat, mutta totuus taitaa kuitenkin olla, että sitä harmaata arkea korvataan lasten läsnäololla. Kun muuta ei enää voi olla. "
Siis sinä haluat vain kaikkien myöntävän että elämä lasten kanssa on kurjaa?! Siitäkö tässä nyt on kysymys?
Hassua mutta met vanhemmat oomma ollehet sinkkuja mutta tet sinkut että vanhempia....
Kun saat omaa lihaasi ja vertasi olevan pojan kanssa tehdä yhdessä omia juttuja, seurata mitenkä toinen yrittää oppia sinulta niin silloin tiedät että voit vaikuttaa tähän maailmaan. Ei auta kotiteatterit, ei ryhmäseksi-sessiot, ei vibrat, ei urheilulliset autot, ei Bossin kamppet, ei vene rannassa kera mökin eikä rakastajattaret joka kaupungissa eikä päteminen työpaikalla alaisilleen. Ei mikään saa sellaisia kiksejä aikaan. Kaikki sitä ei saa mutta ei saa kaikki kotiteatteria, ei ryhmäseksiä, ei vibroja surisemaan, ei hienoja kaaroja, ei Bossin rytkyjä, ei venettä ja mökkiä eikä rakastajattaria eikä kaikki pääse johtavaan asemaan työelämässä.
Aivan samoin kun sinä yrität saada vanhempia myöntämään niin kovasti kurjuutensa niin aivan samalla tavoin voisi provota että sinä yrität saada ITSELLESI perusteltua miksi et halua lapsia. Omaa epävarmuuttasiko täällä yrität hälventää?
"Tietääkö nuo enemmän... Hitsi, onks siin joku juttu miks noi haluaa sellaseen helvettiin..."
Asioilla on monta puolta. On olemassa myös muita asioita kuin se mitä voit koskettaa.
taas toi helvetin uhraaminen - ootteks jotain hihhuleit?
Mitä uhraamista siinä vanhemmuudessa joutuu tekemään? Kertokaa nyt kun ootte niin viisaita.
Minä ainakaan ole uhrannut mitään, itse kun osani olen valinnut. Jos joku muu olisi lapset minulle lykännyt, niin sitten _ehkä _ voisi puhua uhrauksista. Mutta siis ITSE valittua osaa ei voi kutsua uhraamiseksi.
Ja voi vittu, OMAN ELÄMÄNSÄ; lapsiperheen isänähän oleminen on _mun_ _omaa elämää_.
"Lapset eivät ole maailmassa ainut autuaaksi tekevä asia..."
Beeritin elämän autuaaksi tekevät asiat:
-
-
-
-
Ole hyvä listaa siihen.
Ei tietenkään ole. Ei se kaikille sovi. Kysymys on VALINNASTA!
"Ei tarvitse olla uhkarohkea pelatessaan, rohkea riittää!
Voittoa tulee pienemmilläkin panoksilla kuin uhraamalla OMAN ELÄMÄNSÄ!!!"
Selitä? Mitenkä uhraamalla oman elämänsä? Mihinkä? Kenelle?
Minä elän omaa elämääni perheeni kanssa.
Mutta mistäs minä mitään tiedän. Olen vasta 28 vuotias insinörtti joka tykkää treenata kovasti ja rakastaa leffoja yms. audiovisuaalista viihdettä. Ja joka tykkää viettää aikaansa perheensä kanssa.
Millainen sinä olet? Otaksun että olet neiti-ihminen? Jos suot anteeksi vulgaarin kysymykseni mutta kuinka vanha sinä olet? Onko sinulla ollut siskoja ja/tahi veljiä? Ovatko vanhempasi eronneet?
Sieltäkö tämä kaikki "itsepetos itsepetos itsepetos!!!" -kanoni kumpuaa?
Ahdistaako sinua toisten ihmisten onni? Osaatko iloita pienistä asioista? Siitä että aurinko kaartuu kauniisti horisonttiin syksyisin vai onko Sex & City sinun juttusi?
Eikö mielestäsi lasten kanssa voi olla onnellinen?
Hei ei kai joku oo kyykyttänyt sua tällä palstalla tai jollain muulla missä olet käynyt mainostamassa "elämä loppuu kun tulee synnytysosastolle hoppuu!" -näkemystäsi?
Minua totaalisesti lapsissa harmittaa vain tämä jatkuva pelko heidän menettämisestään...
Pienempiä harminaiheita on tietysti melkein päivittäin, mutta se on elämää.
Tuskinpa sinullakaan koskaan voi täydellisesti elämän ohjat olla käsissäsi, niitä yllätysmomentteja kun sattuu ja tapahtuu.
Hyvin sanottu! Beeritin elämä vaikuttaa pintaliidolta, joka kyllä kimaltaa, mutta on loppujen lopuksi ontto sisältä. Eikä se onttous riipu lapsen puutteesta, vaan TODELLISEN MAANLÄHEISEN INHIMILLISEN ELÄMÄN PUUTTEESTA. En nimittäin usko, että Beerit on viettänyt esim. tuntikausia ulkona vain ihaillen koivun yksittäisen kaarnan muotoa, seurannut läheltä fasaaninpoikaisen kipitystä ja oravan hyppelyä puusta puuhun. Ei, hän kirmaisee viimeisen muodinmukaisissa vetimissä lenkkipolulla. Siinä se ero, hän LUULEE ELÄVÄNSÄ TÄYTTÄ ELÄMÄÄ, mutta OIKEAA ELÄMÄÄ HÄN EI NÄE.
että ihminen tuntee itse olevansa onnellinen. Että hänen elämänsä tyydyttää häntä itseään. Eihän ole tarkoitus, että naapurisi alkaa elää sinua tyydyttävää elämää??!!
Jokainen on oman onnensa seppä.
"Ai niin, siitä tuotos-panos-suhteesta vielä! Mitä jos omat vanhempasi ovat antaneet sen sinulle minkä sinä annat nyt sitten lapsillesi? En oikein henk.koht. tykkää ajatuksesta mutta tietty pointti siinä on."
Minulla ei ole lapsia, eikä ikinä tulekaan. Olen antanut steriloida itseni. Olen päätöksessäni varma. Minulla on myös tyttöystävä, jota ei vauvat kiinnosta.
äijä syntynyt mukulat kainalossa!
ei puhu noin. Syyttelet täällä toisia vaikka miksi, mutta itse käytät jopa montaa nimimerkkiä saadaksesi toisen näyttämään alakynnessä olevalta! Vastuullisen aikuisen käytöstä? Kaukana siitä! En uskalla kuvitellakaan, mitä teet kun kakarasi ei tottele sinua.
Et millään soisi kenellekään muuta kuin paskavaippoja ja korvatulehduskierrettä! Siinä mätänet itsekin ja se on aivan oikea paikka tuon sortin kusipäille! Et tosiaan muuta ole edes ansainnut!
Niin ahdasmielinen ja kateellinen, että tekstistä ihan tihkuu katkeruus paremman osan valinneita kohtaan.
Sullakin oli valttikortit, muttet osannut niitä pelata oikein. Sekö sitten on Beeritin tai hänen kaltaistensa syy, jos sinä haluat hakata lahoa päätäsi seinään?
Niin ja sitten vielä. MIES sinä et ole. Tunnen sinut tuolta yh-palstalta.
Siinä se taas tuli..."paremman osan valinneet". Teidän omasta tahdostaan lapsettomien kirjoittelu vain vahvistaa stereotypioita. Olette itsekkäitä, omaan napaanne tuijottavia materialisteja, joille on tärkeää vain minä itse, aina ja kaikkialla vain minä, minä, minä.... Kyynärpäät edellä joka paikassa!
Ei kun Ukko täällä kirjoittelee!
Tsiisus! PMS? :o
"Niin ja sitten vielä. MIES sinä et ole. Tunnen sinut tuolta yh-palstalta. "
Miten helevetisä sää mut sieltä voit tuntia ku tämä ketju on ensimäinen mihinkä suomi24:ssa kirjoitan!
Et vissiin hoksaa että tähän voi rustata mitä lystää nimimerkiksi? Hm? Voi olla että muullakin vai olla yhtä omaperäinen nimmari?
"Syyttelet täällä toisia vaikka miksi, mutta itse käytät jopa montaa nimimerkkiä saadaksesi toisen näyttämään alakynnessä olevalta! "
Usko jo. Ei muita nimimerkkejä. Itekki hämmennyin että kuinka Tuomas oli lähes sanasta sanaan raapustanu samoja asioita.
Mutta kerroppa missä minä syyttelen? Oletko itse yhtä epävarma vai onko vain niin ettei teistä todellisuudessa ole taittamaan peistä sanan voimalla? Itse en mikään ruuneperi ole, pikemminkin päinvastoin, mutta luulen omaavani jonkinlaisen lukemisen ymmärryksen kyvyn.
Tämä on henkistä sparria teidän kanssa, don't you geddit? Anna jotain ittestäs likoon niin ehkä opit jotain itestäs ja muista.
"Et millään soisi kenellekään muuta kuin paskavaippoja ja korvatulehduskierrettä! Siinä mätänet itsekin ja se on aivan oikea paikka tuon sortin kusipäille! Et tosiaan muuta ole edes ansainnut! "
Missä minä sanon että kaikkien pitää tehdä lapsia ja mahdollisesti altistua mainitsemillesi lieveilmiöille?
Lue hitaasti:¨
Kuka
Tässä
Ketjussa
On
Kirjoittanut
Että
Kyse
On
Valinnoista?
Mitä tarkoittaa valinta? Sitä että tässä nimenomaisessa keississä me ollaan valittu lapset mutta työ Beeritin kanssa että. Kritisoinko valintaa jossain? En.
Mutta se mitä minä kritisoin on tapa jolla yritätte saada vanhemmat näkemään että oli virhe tehdä lapsia. Ettekö te tätä yritä jankuttaa? Miksi se olisi niin tärkeää saada joku myöntämään virheensä? Jotta sulle tulis parempi mieli? Mikä motiivi moiselle hyökkäykselle?
Mua vain niin kauhia balio rupes kiinnostamaan että mikä se teidän juttu sitten on?
BTW Nimittely on hieno taito. Vedä syvään henkeä.
"Niin ahdasmielinen ja kateellinen, että tekstistä ihan tihkuu katkeruus paremman osan valinneita kohtaan.
Sullakin oli valttikortit, muttet osannut niitä pelata oikein. Sekö sitten on Beeritin tai hänen kaltaistensa syy, jos sinä haluat hakata lahoa päätäsi seinään? "
Kuka sortuu taas nimittelyyn? Kuka on aikuinen? Milla, kamoon, oltais aikuisia. Antaa asioiden riidellä, ei ihmisten.
Taitaa olla toiveajattelua että mun kirjootuksista katkeruutta löydät... Mistä tuo kaikki oikein kumpuaa?
Ai niin, oliko vanhempasi järkeviä kun valitsivat lapset eikä samaa kuin sinä?
Tsori, se oli formulakuskienklantia suomennettuna ynnä saappaidne sovitusta siu jalakoihin. Lyhyesti:
Mun mummuni mun mammani ja mun mammani muni mut.
Siitä tässä oli kymysys, e sun mukuloosta.
naisen logiikkaako harrastat? Viljeletkö perunaakin?
Kyllä se niin on, että jos jostain on luovuttava niin se joku on spontaanius.
Harrastukset ja muu sälä on mahdollista sisällyttää edelleenkin elämään kokonaan tai osittain(riippuu kunkin arvojärjestyksestä)kompromissejä tehden, mutta saa hioa aikatauluja , jotta jokaisen hommat tulee tehtyä.
Mihinkään ei lähdetä ex tempore.
En minäkään ajatellut lapsia tekeväni, koska pidin vapaudestani harrastaa ja tehdä asioita oman aikatauluni mukaan....mutta tässäkin tapauksessa "luonto ajoi tikanpojan
puuhun".
Tämä on tämä elämä nyt, taaksepäin ei kannata katsoa. Aamuisin minut herättää ihana poika.
Jos joku nyt rohkenee sanoa, että mistään ei luovu niin se on todennäköisesti valetta. Mikäli niin oikeasti ajattelee, joutuu palstan tosiäitien kurittamaksi, koska asettaa oman treenin lapsen edelle.Tsemppiä sille jollekkin rohkealle.
Jos mistään ei luovu/halua luopua on kuten minä. Minäkään en halua luopua mistään. Haluan itselleni aivan kaiken, minkä saavuttaa voin/haluan. En halua kiusata niin tuttua ihmistä kuin omaa itseäni, siksi en alistu lasten hankintaan. En myöskään halua kenellekään lapselle niin vastuutonta ja omaa napaansa tuijottavaa äitiä.
Minua kiusaa suunnattomasti "lapsellisten" ihmisten kitinät näistä vaivoistaan. Ja se iänikuinen juttu siitä, että hyvä sun on...miksi minun päälleni pitää kaataa näitä juttuja? Minulle, joka kaikkein viimeksi mitään niistä ymmärrän, kuten täällä jo moneen kertaan olen kuullut.
Mikä hiiskatin etuoikeus on tietyillä tahoilla valittaa omaa itsehankittua surkeuttaan jokaiselle vastaantulevalle? Syyllistäen ja syyttäen...hyvähän sun on...Hyvähän mun on, kun en ole asioita noin järjestänyt, tekee monta kertaa mieleni sanoa.
Mikseivät he puhu muusta elämästään? Täällä eri palstoilla olen kymmenet kerrat lukenut, miten sitä muuta elämää ei saa unohtaa. Missä se sitten on, kun ainut jutun aihe on marinat lasten tekemisistä tai tekemättä jättämisistä?
Osa porukasta ihmettelee, minne katoavat ystävät sen jälkeen kun vauva tulee. Ei tartte enää ihmetellä, kerron sen nyt.
Kuka jaksaa kuunnella sitä onnen lurinaa ja kasvavan vatsan ihmettä, kun mistään muusta ei enää puhuta? Kuka jaksaa kuunnella sitä ihmeellistä selitystä vauvan kehityksestä, kun itseä ei vähempää voisi kiinnostaa?
Jossain vaiheessa kuitenkin jokainen näistä äideistä ja isistä huomaa, jotta ystävät ovat vähentyneet/kokonaan kadonneet. Sitten alkaa ihmettely. Yksikään, edes minä en ole kellekään heistä tätä totuutta hennonnut sanoa.
Sitten kun he huomaavat, ettei se elämä olekaan mitään onnea ja autuutta, he ovat jo yksin kurjuudessaan. Miksi? Sitä sietää ihan jokaisen miettiä. Valintaa...tajuamatta, että tulee vielä huominenkin. Tajuamatta, että me kaikki tarvitsemme kaikkia.
Keskustelu on virinnyt aivan älyttömiin mittakaavoihin. Nimelläni on kirjoitellut tässä muutkin kuin vain minä. Mutta ei se mitään. Annan anteeksi heille, vaikka kaikki mielipiteet eivät ihan vastaakaan omiani.
Tämä tarina sisältää omia mielipiteitäni. Omaa mieltäni alunperinkin askarruttaneen kysymyksen. Miksi niistä ainaisista perheen aiheuttamista vaivoista on puhuttava, tyyliin "hyvä sun on"...
jos kerran tarkoitetaan, että minä en mitään ymmärrä, enkä mitään ole sinun/teidän rinnalla?
Lähden tästä aamusella lentokentälle ja suuntaan rakkaani kanssa Kyprokselle viikoksi. Tiedossa on mukava viikko. Ei tarvitse kärsiä huonoa omaatuntoa tänne jätettyjen lasten takia, vaan voin nauttia aivan täysillä ansaitusta lomastani. Kuten tähänkin asti elämässäni. Ilman muiden asettamia rajoituksia.
Teille, jotka olette antaneet itsenne kesyttää ja teille, jotka siitä kärsitte, mukavaa viikkoa.
Myös teille, jotka ette kumpaakaan myönnä...
Sano niille valittajille seuraavalla kerralla, että älä ruikuta vaan mee kotiis kattomaan ku kersas laulaa tai nauraa! Niin mä tekisin!
ympärivuorokautinen, alettuaan läpi elämän kestävä työ. Kun sen ottaa vastaan, paluuta entiseen ei enää ole, oli seuraukset sitten mitä vaan, irti ei pääse. Nekin, jotka pettyvät, joutuvat katkeraan loppuun asti olemaan vanhempia.
He, jotka epäonnistuivat, ovat kaikkein auliimmin väittämässä, ettei vanhemmuus mitään vaadi, ja ettei siihen mitään uhrata tarvitse.
Voi heidän lapsiparkojaan...
Ei ole ihme, että jo alle kouluikäisiä on yleisesti "hullujenhuoneella", kun omat vanhemmat luulevat, ettei vanhemmuus vaadi mitään. Olen kyllä kuullut aiemminkin, että lapsia tekevät VAIN ne, jotka eivät muuhun pysty. Eräille se on elinkeino.
Tätä ehdotan kyllä minäkin jokaisella palstalla aina kun joku vaikeroi lapsistaan! Hyvä!
>Olen kyllä kuullut aiemminkin, että lapsia tekevät VAIN ne, jotka eivät muuhun pysty. <
Noinko kovasti arvostat omia vanhempiasi vai oletko jotenkin onnistunut sikiämään koeputkessa...keinosolusta?
Jutuistasi päätellen kyllä.
Joo, tätä ehdotan kyllä minäkin jokaisella palstalla aina kun joku vaikeroi lapsistaan! Hyvä!
Että mitä se Beeritti oikein kirijoottelee. Kyse on siis siitä että olet muodostanut mielipiteen palstan perusteella ja nyt yrität sovittaa sitä jokaiseen lapsiperheeseen.
Ei se niin toimi, sen tietää insinöörikin.
Homma vain ny o nii että ihmiset kirjoittelee ONGELMISTAAN, ei ne ylehensä tule tänne huutelmahan notta "On meillä ihanaa täälä köllötellä mamman kans ku Tapsa, Jari, Arttu, Liisi, Hannele ja Gabriel tuosa juoksenteloo!"
Toki jokunen käy onneaan toitottamassa mutta niinku sananlasku onnesta ja sen kätkemisestä toteaa...
Minä olisin aivan hiton huolissaan jos mikään ei muuttuisi lapsen myötä. Vuorovaikutus suhteet kolminkertaistuvat. On perhe ja sen sisällä parisuhde. Muutos on valtava.
Toistan, että vanhemmuus on elinikäinen prosessi. Se on samalla tutkimusmatka itseesi. Kasvatko lapsesi mukana vai putoatko kelkasta pois.
Se on niiiiin pirun kova henkisen kasvun paikka etten olis uskonukkaan. Kyllä siinä tiibetin eunukki munkit on ihimeisään transedenttaali meditaatio opusten kanssa jos pestiä vaihettais.
Mun täytyy ny todeta sen verta elämänfilosofiastani että se on jotakin sellasta että hyvä tulee hyvän luokse ynnä jos minä joskus pyyteettömästi teen hyvää ehkä voi mahdollisesti jopa saatta tulla takaski päi. Näyttäis toimivan.
sait lämminhenkisillä kommenteillasi hieman syvyyttäkin tähän eipäs-juupas viestitykseen.
Ironia ja varsinkin ja ennenkaikkea itseironia on taitolaji, joka näin vanhemmuuden myötä taitaa alkaa kukkimaan...
Hieman huvittuneena tulee välillä seurattua telkkarista näitä extreem ym. suuria seikkailuita, ja tullut mieleen ehdottaa seuraavaksi "tempuksi" vaikka ylisuurella kakkalastilla varustetun vaipan vaihtamista potkivalta vauvalta uhmaikäisen raivotessa vieressä "väärin" kuoritusta omenasta. Tehtävä on suoritettava hermostumatta ja se katsotaan suoritetuksi vasta kun kaikki seisovat ulkona iloisesti hymyillen talvikamppeet päällä. Tehtävän vaikeustasoa voidaan nostaa lyhentämällä yöunet neljään tuntiin ja lähettämällä mies neljäksi päiväksi työmatkalle...
Siinä olisi omien rajojen etsintää.
Niinkuin Ukko-hyvä sanoit tämä vanhemmuus on sellaista tutkimusmatkaa itseensä, niinpä minäkin olen kyllä tänään joutunut pohtimaan niin perusteellisesti omaa käyttäytymistäni ja tapaani reagoida hankalissa tilanteissa, että tajusin, että minun on ihan pakko muuttaa jotain itsessäni muuten nämä hankalat tilanteet jäävät junnaamaan paikoillaan , tai jopa lähteä täysin väärille raiteille. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä, rakkautta ja kärsivällisyyttä...
Eipä tämä viestini liittynyt suoraan ketjun aiheeseen kunhan tykästyin ukon teksteihin...
ennen lantokentälle lähtöä.
Ukkoseni,
olisit sitten lukenut mitä kirjoitin "luopumisessa" äläkä sovella omiasi.
Ihminen voi olla hyvä, omata kaikki oikeanlaiset ja arvostetut mielipiteet ja olla arvostettu -MYÖS LAPSETTOMANA.
Piste. Viikoksi.
Joitakin vuoden äideiksi valittuja muistetaan mitalilla vuosittain äitienpäivänä. Sitä minä en voi saada, mutta muuten on baana auki minulle, joka suhteessa.
"Ihminen voi olla hyvä, omata kaikki oikeanlaiset ja arvostetut mielipiteet ja olla arvostettu -MYÖS LAPSETTOMANA."
Okei, minä en ole sitä kieltänytkään, enhän Beerittiseni? Ts. koko tämä keskustelu vain sen vuoksi että jossakin joku on arvostellut sinua ja sinun valintojasi?
Ja tämä mylly lähti pyörimään osaltani siinä kun sinä oletit että olen samaa arvostelija porukkaa?
...että olisi kannattanut valita toisenlainen sävy avausviestiin. Provoilulla et saa kuin provoilua tagas. Nettikeskustelujen sääntö 5532.
Mielestäni sinulla on paha ongelma. Tekstisi hipovat vainoharhaisuutta.
Se mitä lapseton "Beerit" kirjoitti on sinun saatava näyttämään ihan muulta kuin mistä puhe oli. Miksi ihmeessä? Alemmuudentunnostako?
Minusta pikemminkin yritän saada selville mitä B tarkoitti...
Toki voin vain ottaa B:n tekstin sellaisena kuin se on. Yleistämisensä ja suoranaisena vittuiluna. Halusin uskoa ettei siitä kuitenkaan ole kyse :(
Olen sen verran jo elänyt, naimisissa ollut ja sekä uraa että lapsia tehnyt, että huvittaa tuo elämän etukäteen tietäminen ihan perkeleesti :DDDDD
Eri ihmisillä on erikokoinen kapasiteetti. Vanhemmuus on laajentanut sitä kapasiteettia moneen eri suuntaan omalla kohdallani. Olen valintaani perustyytväinen, ongelmia on kaikissa valinnoissa. En minä tiedä mitä se muille tekee. Hyvä tai huono elämä ei määrity sen kautta onko ihmisellä lapsia tai ei. Todellista ympärivuorokautista sitovuutta se tarkoittaa ohikiitävän hetken. Ei voi sanoa, ettei se vaadi mitään, mutta elämässä on harvoja todella tyydyttäviä juttuja, jotka eivät vaadi mitään.
Tuolla autopuolella katselin kerran tietyn merkin tyypillisia vikoja ja yksi keskustelija miellytti kovasti ja summasi minun elämänasenteeni näin: "Pojat, pojat, eihän ne ole kuin autoja, niiden kanssa on aina ongelmia. jos se noin kovasti ahdistaa ja pelottaa, ajakaa taksilla. Mutta muistakaa, että ongelmansa ne on siinäkin."
Ei muiden tarvitse tehdä lapsia minun mielikseni. Mutta yhtä asiaa en ihan loppuun asti ymmärrä: kun vietätte niin tyydyttävää lapsetonta/sinkkuelämää, niin miksi roikutte nettikeskustelupalstalla nimeltä lapset ja parisuhde? Saa täällä käydä, ei siinä mitään, mutta kysymys tulee ehkä siitä, etten oikein itse jaksaisi huudella sivurajan takaa millään palstalla, mistä aiheesta ei itsellä ole minkäänlaista kokemusta, että "eikö teitä vituta pelata siellä kun on tollasta kurastakin, mulla menee täällä paljon paremmin."
Jotenkin tuntuu, että me ihan sivulliset ihmiset on jouduttu nyt tytölle vastuuseen siitä mitä joku ihan muu on joskus sanonut. Omana mielipiteenäni sanoisin, että minusta on perheelliseltä ihmiseltä keskenkasvuista käytöstä mennä lapsettomalle ihmiselle tilittämään, että hyvähän sun on sitä tai tätä. Sellaisten kanssa keskusteleminen on varmaan väistämättä "turhauttavaa".
Kyllä paljosta joutuu lasten takia luopumaan. Esimerkiksi omasta asunnosta, uusista autoista, joskus työpaikasta ja kaikesta sellaisesta kivasta, joka kuuluu sinkkuelämään. Ulos ei voi mennä bailaamaan kun mieli tekee, eikä elokuviin voi lähteä silloin kun tahtoo. Lapsiperheissä kun eletään niiden lasten ehdoilla. Mutta: HUOM: Jokainen tekee itse henk.koht. valinnan siinä kohtaa kun niitä haluaa, taikka ei halua, tehdä. Jokainen voi joko tehdä tai olla tekemättä lapsia. Entäs sitten.
Sitäpaitsi lapset osaavat olla todella kamalia. Ne huutaa ne sotkee ne kiukuttelee ja riehuu ja rikkoo paikkoja.
Sitten ne kyllä osaa olla aivan ihaniakin. Eikä silläkään ole merkitystä. Tämä elämä on niin lyhyt ja loppuu keneltä nuorena keneltä vanhana. Lyhyt se on joka tapauksessa, eli sitten kauan taikka vain vähän aikaa täällä.
Mutta sen vain sanon etten minä sitä omaisuutta osaa kaivata, minullahan on lapseni ja ne ovat suurin RIKKAUS mitä tämä elämä on minulle antanut ikinä. Mitä ja missä olisinkaan jollei minulla lapsiani olisi. Yksinäinen olisin ainakin ja kenties kärttyinen ja kuiva lastenvihaaja. Nyt olen vain tällainen pehmeä ja rakastava ihminen jota lapset ovat kasvattaneet jo kolmekymmentä vuotta.....Ja mihin minä sitä omaisuutta olisin tarvinnut sillä minähän lähden täältä pois jonakin päivänä, sinne mihin kaikki muutkin täältä lähtevät, ennemmin taikka myöhemmin. Lapseni jäävät jatkamaan tänne omaa elämäänsä minun jälkeeni ja heidän lapsensa heidän jälkeensä. Lisääntykää ja täyttäkää maa, sanoi Jeesuskin jo aikanaan. Minä ainakin yritin elämässä tehdä parhaani sen käskyn suhteen. Ja on kaikkien oma asia ja valinta tekeekö lapsia vaiko ei. Ei tarvitse olla niin lyhytnokkainen että välittää kaikkien muiden sanomisista. Ei niilläkään mitään merkitystä loppujen lopuksi ole. Riittää kunhan tekee sen mikä oikein on, sellaista joka ei sodi itseään vastaan...ja mistä OMATUNTO ei soimaa.