En puhu itsestäni, koska meidän perheenlisäyksemme saa odottaa valmistumiseeni asti (olen aika nuori). Eli, miehen sisko on raskaana. He odottivat sukulaisille kertomista useamman kuukauden tietystä syystä johtuvan keskenmenoriskin vuoksi. Tulevan äidin äiti eli anoppini ottaa rennosti, vaikka kyseessä on hänen ensimmäinen lapsenlapsensa. Sen sijaan kälyni anoppi liihoittelee pilvissä, koska hän on odottanut vauvauutista monta vuotta ja välillä vähän painostanutkin. Miten teidän suvuissanne on suhtauduttu uuteen sukupolveen?
Tulevat isovanhemmat
Eräs vaimo
6796
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No olen yhden lapsenlapsen isoäiti. Kuulin vauvauutisen noin 4 n raskauskuukauden jälkeen, onnittelin heitä lämpimästi , siinä se . Välillä tavatessamme kysyin vain miten sujuu ja muuten puhuttiin niitä näitä.
Lapsen syntymä on suuri riski terveydellisesti, siitä oli puhetta ja turha ylenpalttinen hehkutus voi kääntyä suruksi.
Lapsi syntyi , onnittelimme puhelimessa ja kävimme katsomassa vasta liki kuukauden ikäisenä , koska alkuaikana heillä oli hankaluuksia, olimme puhelimessa tukena, mutta emme soitelleet itse, näin sovimme.
Perheelle tulee antaa tukea ja apua , mutta muuten olla loitolla , heille pitää antaa omaa aikaa lapsen kanssa.
Kunnioitus on tärkeintä, me vanhat elämme omaa kiireistä työelämäämme ja ajatuksemme voivat olla toisenlaisia, kuten kuuluukin olla. Hyvin on mennyt.
olin kipeä ja väsynyt synnytyksen jälkeen, lapsi itkuinen. Oli ihanaa kun sekä äiti että anoppi kävivät usein heti kotiintulostani alkaen. Auttamassa tai vain juttelemassa. Siinä vaiheessa nainen tarvitsee toisten naisten seuraa! Miksi ihmeessä pitäisi olla loitolla ja jättää nuori äiti yksin?
No olen töissä oleva isoäiti ja matkaa yli 300 km ja sen lisäksi vauva oli pitkään sairaalassa .
No kun tilanne helpotti ja pääsimme katsomassa, veimme ruokaa , siivosimme ja olimme vauvan kanssa ulkona. Mutta , jos sanovat,etteivät jaksa selittää , niin sitäkin pitää kuunnella ja odottaa kun jaksavat.
Eri juttu , jos asuu samalla paikkakunnalla.
lämmöllä ajattelen heitä.
Yksi on työllä tehty kolmen vuoden yrityksen tuotos. Yksi meni kesken ja nyt on toinen uusi tulossa.
Lapsenlapsi on seurassani joka viikko säänöllisesti 2-3 tuntia.
Rakastan lapsia. Pikkumies on kanssani ilman painolasti; mitä saisimme tehdä, tai käskyjä mitä saamme tehdä.
Äidiksi ja isäksi kasvetaa samoin isovanhemmaksi kasvattaja on lapsi.
Jokainen anoppi-isovanhempi- lapsenpuoliso on myös ihmissuhde:
Miten suhtaudut muihin, niin suhtautuu myös isovanhempaan tai vävyyn-minijään.
Ihmettelen, miksi vauvantulosta ei kerrota keskenmenoriskin vuoksi. Sittenhän olisi omaiset tukena, jos sattuu ikävästi. Meillä kerrottiin uutiset heti ja jaettiin odotuksen ilo sukulaisten kanssa.
Lienet ihminen, joka ei ole saanut yhtäkään keskenmenoa saati useampia peräjälkeen.
Mietippä tilannetta, kun keskenmeno alkaa. Valtava järkytys iskee vasten kasvoja, kun viiltävä vatsakipu ja runsas verenvuoto alkavat kannat rakasta lastasi sisälläsi. Mikä lohduton huoli täyttää sinut ja sydän hakkaa kuin olisi irtoamassa paikaltaan. Koko kehosi tärisee pelosta, kauhusta ja epätoivosta. Olet menettämässä sinulle rakkaan ihmisen, mahdollisesti jo neljännen lapsesi.
Itse et voi tehdä mitään verenvuodon ja lapsen poistumisen estämiseksi. Vihaat kehoasi, vihaat tapahtuvaa. Sitä kestää monta päivää etkä pääse tilannetta pakoon, koska vatsakipusi ja verenvuoto pitävät tunteesi vihan, katkeruuden ja voimattomuuden otteessa. Tämän kaiken keskellä yrität kuitenkin jatkaa elämääsi, käydä töissä ja kaupassa. Kohtaat näinä päivinä tuttuja ihmisiä, jotka ovat innoissaan raskaudestasi ja kysyvät kuulumisia. "Normaalin" elämän jatkaminen tuo lohtua surevalle ja pitää sinut kiinni elämässä vaikka haluaisit lopettaa elämisen samalla, kun lapsesi kuolee sisälläsi.
Tässäkö tilanteessa alat laittaa tekstiviestejä vaikka sadalle ihmiselle tai soitella ympäriinsä ja selostaa jokaiselle tuskasi ja tilasi?! Jos et jokaiselle kerro, jolle olet raskaudestasi kertonut, miten luulet sellaisen tilanteen mukavaksi, kun työkaveri kysyy vauvasi vointia seuraavan kerran nähdessänne? Haluaisitko itse jatkuvasti samanlaisen tunteen kuin nyrkin iskun kasvoillesi tai veitsen viillon rintaasi?
Se nyt vain on helpompi ensin surra ja työstää asiat itsensä kanssa, ja kun olet valmis voit kertoa asiasta ihmisille joille haluat.